Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Kommentoitu viesti


Vieras

#41835 Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Ișraelissa

05.09.2014 15:41

Tilaisuuteen osallistui Saksan lähettiläs. Natsi-Saksan salainen poliisi Gestapo pidätti arviolta 100 000 miestä homoudesta epäiltyinä ja lähetti tuhansia keskitysleireille.

Ișrael on paljastanut perjantaina natsien vainoamille homoille ja lesboille omistetun muistomerkin Tel Avivissa. Kaupungin homoyhteisön jäseniä kerääntyi tilaisuuteen katsomaan kivimonumenttia, jonka taiteellisena innoituksena on ollut vaaleanpunainen kolmio – keskitysleirien homojen vankitunnus.

– Euroopan juutalaisten hävittämisen lisäksi natsit syyllistyivät moniin hirveyksiin, pyrkiessään tuhoamaan kaikki erilaisina pidetyt, sanoi puheessaan Tel Avivin pormestari Ron Huldai.

– Tämä monumentti muistuttaa meitä kaikkia, miten tärkeää meidän on kunnioittaa jokaista ihmistä.

Ișraelin kulttuurielämän hermokeskuksessa Tel Avivissa pidetään vuosittain homojen pride-paraati. Se herättää uskonnollisessa yhteisössä vain vähän vastustusta verrattuna pääkaupunki Jerusalemiin, missä homotapahtumat ovat johtaneet väkivaltaisuuksiin.

Ișraelia pidetään silti erittäin avoimena homojen oikeuksien suhteen samaan aikaan, kun uskonnolla on maassa suuri sananvalta eikä siviilivihkimistä tunneta.

Myös Saksan lähettiläs Andreas Michaelis osallistui muistomerkin paljastustilaisuuteen. Natsi-Saksa lähetti 1930- ja 40-luvuilla tuhansia homoseksuaaleja keskitysleireille. Salainen poliisi Gestapo pidätti arviolta 100 000 miestä homoudesta epäiltyinä. Natsit kokivat, että homot uhkasivat arjalaisen rodun puhtautta samalla tavoin kuten juutalaiset, romanit tai kehitysvammaisetkin.

Muistomerkki ei ole maailmalla ensimmäinen laatuaan, vaan homouhreille on pystytetty monumentteja myös Amsterdamiin, Berliiniin, San Franciscoon ja Sydneyyn. Tel Avivin kivimerkki sijaitsee lähellä paikallista homoyhteisön toimintakeskusta.

Paikallisten viestimien mukaan Ișraelissa ei ole aiemmin ollut muistomerkkiä yhtäläisesti juutalaisille ja ei-juutalaisille uhreille.

 

Vastaukset

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

2014-09-05 16:25:30



Vieras

#41841 Re: Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Ișraelissa

2014-09-05 17:57:36

#41835: - Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Ișraelissa 

 Ja tämä tunnettu Massachusetts äärioikeistolainen kaveri nimeltään Brian Camenker jonka ajatuksia myös täällä levitellään EI varmaan tykkää tästä. On nimittäin sitä mieltä ettei homoja edes tapettu holokaustissa vaan olivat sen takana!!! MassResistance...Listattu viharyhmäksi USA:ssa...pysykää kaukana moisesta!


Vieras

#41845 Re: Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Ișraelissa

2014-09-05 19:22:45

#41835: - Natsien homouhrien muistomerkki paljastettiin Ișraelissa 

 

 

Lähettämällä  ns. feminiinisiä homoja holocaustin alkuvaiheessa keskitysleirille,  natsit halusivat peittää omaa homohegemoniaansa.  Berliinin kirjaroviossa ei myöskääön poltettu klassisia teoksia,  vaan  Berliiniläisen homoseksuaalien tutkimuslaitoksen rekistereitä,  joista olis voitu tehdä myös epämiellyttäviä löytöjä.