KANSANEDUSTAJIEN PALKASTA POIS25%NYT SÄÄSTELLÄÄN!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#205110.09.2015 08:10Jos puhutaan yhteisistä säästöistä tai "talkoista" niin talkoiden tulisi todellakin olla yhteisiä. Myös kansanedustajia koskevia! Ei voi olla oikein, että kansanedustaja saa parempaa palkkaa (kuin esim. lääkärit) /etuuksia/työsuhdeautoja sillä välin kun muut säästävät laman kourissa. Eli mikähän kansanedustajaksi loppujen lopuksi enää ajaa. Tuskin yhteisen hyvän tahto. |
Vastaukset
Järki käteen |
#2055 Re:2015-09-10 08:33:58Eiköhän kansanedustajaksi saa pyrkiä joka ikinen kateellinen. Kansanedustaja on kuitenkin kansanedustaja 24/7. Muissa työpaikoissa voi kuitenkin sanoa, että olen vapaalla, kansanedustaja ei voi tätä tehdä. Eiköhän kansanedustajan palkkiot ole melko kohdallaan, ellei jopa hieman liian alhaisia siihen nähden mitä he joutuvat tekemään. Eikä kansanedustajien palkkioiden pudotus 25% liikuttaisi Suomen taloutta suuntaan tai toiseen. Herätkää nyt ihmiset todellisuuteen älkääkä valittako. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46460 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
878 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
833 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
701 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10962 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
286 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
328 Luotu: 01.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
236 Luotu: 29.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
210 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1907 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
252 Luotu: 03.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025