Kaivannon sairaalan jatko turvattava
Kommentoitu viesti
lahja nummela Valkeakoski |
#25 Kaivanto31.01.2010 21:54Kiitos sivujen ylläpitäjälle! Kaivannon sairaala on tärkeä meidän kaikkien kannalta, mutta ennenkaikkea potilaille jotka tarvitsevat asintuntevaa/asiaankuuluvaa hoitoa. Olemme yhdessä tehneet työtä, potilaiden parhaaksi. Olemme tähän mennessä keränneet yhdessä jo noin 8500 nimeä ja lisää tulee vielä. Lisäksi on kaksi eri yhdistystä tehneet kannanoton Kaivannon sairaalan säilyttämisen puolesta, kannanotot lisäämme nimien mukaan, joten heidän jäsenmääränsä lisätään myös lukuna. Luulenpa että 9000 menee rikki. Näillä valtuuksilla pyrimme vaikuttamaan päätöksentekijöihin ja pitää muistaa, että me emme tee tätä itsemme vuoksi vaan niiden jotka eivät itse ääntä pidä. Täkeäksi asian tekee myös se, että toimivat tilat sekä osaaminen on olemassa ja se on Kaivannossa. Lainaan peruspalveluministeri Risikon sanoja "Kaivannon osaamista ei saa hukata". Ystävällisesti Lahja Nummela |
Vastaukset
Seppo Hyttinen |
#26 Kulttuurihistoriallinen Kaivanto2011-04-13 19:46:58Muistaa sopisi, että Kaivannolla on jopa kulttuurihistoriallista arvoa. Muuan tamperelainen rakennusmestari, joka julkaisi esikoisromaaninsa 1958, oli 1962 nostamassa sairaalaa. Se oli viimeinen työmaa, jota Kalle Päätalo oli vastaavana mestaroimassa. Sitten hän heittäytyi päätoimiseksi kirjailijaksi... Ja nyt jossakin kaavaillaan jopa, että vähintään osa sairaalarakennuksista purettaisiin! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1422 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
819 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1208 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
568 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
402 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21242 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
988 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
174 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
161 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11142 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025