Poliisin toimintakyky säilytettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3816.02.2012 10:33Miten ihmeessä poliisit voisivat olla jotenkin erityisasemassa muihin työläisiin verrattuina eläkeiän suhteen! On monia muitakin ammatteja, joissa on vuorotyötä ja jotka ovat henkisesti ja/tai fyysisesti raskaita, mutta joista ei koskaan ole päässyt ainakaan ennen 63 vuoden ikää vanhuuseläkkeelle. Eivät kaikki poliisit tee vuorotyötä tai ole kadulla partioimassa, ja työjärjestelyillä on varmaan jatkossakin mahdollista hoitaa asiat niin, että iäkkäämmät työntekijät eivät kenttäpartioon joudu. Anteeksi vaan, mutta tätä adressia en todellakaan allekirjoita! |
Vastaukset
Sönder |
#40 Re:2012-02-16 13:46:22Oikeudenmukaisuutta ei edesauta se, että esimerkiksi palomiesten kohdalla tapahnut järjesttömyys - eläkeiän nosto - toistettaisiin jollain toisella alalla. Oikeudenmukaisuutta ei lisää sekään, että mahdollisimman monella alalla mahdollisimman moni joutuu lähtemään työkyvyttömyyseläkkeelle. Todellisuudessa poliisin miehistöön kuuluvat joutuvat nykyään lähtemään lähinnä työkyvyttömyyden takia eläkkeelle jo ennen 58 ikävuotta. Joten mitä järkeä eläkeiän nostamisessa 63:een olisi? |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1944 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1271 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
901 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18071 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1149 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
456 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
641 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
289 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1795 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
462 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6375 Luotu: 29.11.2023
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
123 Luotu: 15.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
601 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1454 Luotu: 29.04.2024