Vastustamme Savon Sotilassoittokunnan lakkautusta!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#41 Puolustusvoimat ja harrastelu!19.02.2012 09:28Lienee kai aivan selvää, että Puolustusvoimissa työskentelevät ammattilaiset eivät ole korvattavissa harrastelijoilla. Näin on myös sotilasmuusikoiden osalta. Tällainen haihattelu on syytä lopettaa ja jättää omaan arvoonsa. Harri Nyyla |
Vastaukset
Jurpo |
#44 Re: Puolustusvoimat ja harrastelu!2012-02-19 17:30:52#41: - Puolustusvoimat ja harrastelu! Nyt on kaiketi kyse kuitenkin resursseista eikä siitä etteikö sotilasmuusikoiden esittämää musiikkia olisi ihan viihdyttävää kuunnella!Jos ei ole mahdollista pitää ihan näin laajalti tätäkään bisnestä pv:ssa niin luodaan kuitenkin edellytyksiä muulla tavoin toteutetulle musiikkitarjonnalle savon suunnalla. Ja jos nyt jostain suunnalta saa aina välillä kunnon kokoisia armeijan bändejä vierailemaan, niin sehän on jo riittävä peruskäyttäjän elämään. Niitä kuulemma kuitenkin jää muutama tänne Suomen niemelle. On aikas paljon pontevamman näköistä ja kuuloista kun bändi on tarpeeksi suuri, niin kuin vähän isomman maailman malliin, mitä on joskus päässyt seuraamaan. Ja aika pieni osa erottaa harrastelijat ammattilaisista kun ääntä vaan riittää! |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18164 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1179 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1925 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Mortin männikön puolesta
93 Luotu: 16.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10488 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024