Vastustan tiettyjen koirarotujen kieltolakia
Kommentoitu viesti
Mikko L. Vieras |
#76 Onko kansanedustaja(t) tullut hulluiksi?29.01.2011 07:18Pertti Hemmilän lakialoitteen huolestuttava puoli ei ole se purevatko koirat kuinka paljon (purevat mutta vähemmän kuin hevoset Suomessa) vai onko roduissa jotakin eroja (ei ole), kyse on aivan olemattoman mitättönästä asiasta, josta uutispulatoimittajat yrittävät repiä otsikoita. Varsinainen ongelma ja huolestuttavuus on, että miten on mahdollista, että kansanedustaja ylipäätänsä tuhlaa kallista aikaa näin tyhmiin ja turhiin asioihin. Meillä on Suomessa todellisia ongelmia! Sairaaloissamme kuolee vuosittain 1 500 potilasta huonoon hygieniaan, joidenkin vanhusten hoito on täysin retuperällä, Suomessa on koko joukko kodittomia, varattomia ja huolenpitoa tarvitsevia mutta mitä tekee kansanedustaja Pertti Hemmilä? Tekee lakialoitteen lemmikkien kieltämiseksi! O tempora, o mores, eikä millään hyvällä. Tuollainen lakialoite on kaikista pahin, turha, ei voi toimia, kallis, vie resursseja muilta oikeasti tärkeiltä asioilta, aiheuttaa huolta ja ahdistusta kansalaisille, osoittaa politikon täydellistä eristäytymistä rahvaasta. Tällaiselle pelleilylle on tultava loppu! Ikävä kyllä ainoa tapa vaikuttaa on äänestäminen, joka on kyllä melkooisen tehotonta. Toinen tapa on tämä adressi, allekirjoitin sen jo, ja kyllä tällä tulisi olla vaikutusta. Lähetin lisäksi viestin asiasta kaikille kansanedustajille, myös Pertti Hemmilälle. Odotan vastausta ja kerron tällä palstalla jos vaivautuvat vastaamaan. Nyt lähden aamulenkille "laumanvartijalauman" kanssa, niin kauan kuin se on laillista tässä neuvostotasavallassa. |
Vastaukset
Maria |
#77 Re: Onko kansanedustaja(t) tullut hulluiksi?2011-01-29 07:28:04#76: Mikko L. - Onko kansanedustaja(t) tullut hulluiksi? Kävin muuten kyseisen kansanedustajan sivuilla, on hän tehnyt kyllä paljon muutakin - ja itse asiassa aika paljon hyviä aloitteita monelta eri alalta. Ehkä tämä koira-aloitteen tarkoitus oli hyvä, mutta keino vääränlainen. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1389 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
805 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1207 Luotu: 19.04.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
540 Luotu: 11.09.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
363 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
288 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21235 Luotu: 20.03.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
228 Luotu: 07.09.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
970 Luotu: 12.06.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
169 Luotu: 29.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
165 Luotu: 11.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
197 Luotu: 22.07.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
147 Luotu: 12.09.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
420 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11140 Luotu: 09.06.2025