Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Kommentoitu viesti
Ajankohtaista: |
#3537 Re: Palestiinalaishallinto muutti nimeään08.01.2013 00:29#3530: - Palestiinalaishallinto muutti nimeään FATAH-TANZIMIN entinen terrorijohtaja Marwan Barghouti, joka kärsii israelilaisessa vankilassa hänelle langetettua viittä elinkautistaan + 40 vuotta, jatkaa sotaisia lausuntojaan vankisellistään käsin asianajajansa välityksellä. Jokin aika sitten hän vakuutti olevansa palestiinalaisten seuraava ”presidentti” Abbasin siirtyessä syrjään joko omasta tahdostaan tai vaalien kautta. ”Mitä nyt tarvitaan, on Israelin vastainen taistelu kentällä ja Palestiinan valtion vahvistaminen. Palestiinan valtio voidaan käytännössä toteuttaa vain palestiinalaisten ponnistelun, vastarinnan ja uhrausten kautta, ei matkustelemalla New Yorkiin,” hän uhosi. BARGHOUTI kritisoi PA:n toimia ja kehotti, että PLO:n tulee viimeistellä velvoitteitaan siten, että ne palvelevat palestiinalaisten itsenäisyysprojektia. ”Palestiinalaiset vastustavat ehdottomasti toimimista Israelin ja sen setlementtien turvallisuusvartijana”. Hän kritisoi PA:n tapaa antaa väärä kuva, että se edistää Palestiinan taloutta ja kehitysprojekteja, vaikka maa on edelleen miehitetty. Hän vastustaa Abbasin uhkailua hajottaa PA, sillä ”se mitä tarvitaan, on tarkastella sen ohjelmaa ja toimintaa”. ”PA ei hallitse yhtä senttiäkään alueestaan, hän väitti, vaan Israel tekee mitä tahtoo. Hän myös haluaa syrjäyttää kokonaan puheet rauhan-keskusteluista, jotka ovat jatkuneet tuloksetta. ”Niihin uskovat ovat harhautuneita häviäjiä”. http://www.jpost.com/MiddleEast/Article.aspx?id=298610
|
Vastaukset
Mikä nimi? |
#3538 Re: Re: Palestiinalaishallinto muutti nimeään2013-01-08 00:33:42#3537: Ajankohtaista: - Re: Palestiinalaishallinto muutti nimeään PA:n puheenjohtaja Mahmoud Abbas ylisti 1920-1940 luvulla toiminutta Hajj Amin al-Husseinia, jonka Englannin nimittämä kuvernööri Samuels nimitti Jerusalemin suurmuftin virkaan. Hän joutui pakenemaan II maailmansodan alussa Palestiinasta naiseksi pukeutuneena ensin Libanoniin ja sieltä Italiaan, jossa hän tapasi hengenheimolaisensa Adolf Hitlerin, joka tarjosi hänelle turvapaikan ja suuren kuukausipalkan Berliinissä. Saksassa Hajj Amin al-Hussein osallistui innolla natsien kehittämään juutalaisten lopulliseen ratkaisuun tarkoituksena hävittää koko juutalainen kansa. Hän suunnitteli omaa keskistysleiriä Palestiinaan, jonne alueen juutalaiset oli tarkoitus koota ja tuhota sitten, kun Saksan sotakone on ajanut englantilaiset maasta, mikä eikoskaan toteutunut. Makos Ysraeli newsagencyn ja Lähi Idän tutkimuskeskuksen johtaja David Bedein sanoo Abbasin antaneen lausuntonsa Gazassa perjantaina pidetyn Fatahin 48-vuotisjuhlien aikana. Bedein kertoi, että Abbas teki tohtorinväitöskirjansa Moskovassa holokaustista, jonka hän väitti aiheutuneen sionistien vuoksi, ja että holokaustissa kuolleitten juutalaisten määrää on suuresti liioiteltu, ei missään tapauksessa kuutta miljoonaa. Bedein sanoo tarjonneensa Abbasin puheen käännöstä uutistoimistoille ja johtaville viranomaisille, mutta kukaan ei ole kiinnostunut siitä. Abbas kutsuu muftia sankarikseen. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10191 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40434 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
703 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
522 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
80 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
70 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
803 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024