Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3652 Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide07.02.2013 23:35Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamies ja diplomaatti Chas Freeman Jr selittää, kuinka sinut ohjataan sallittuun suuntaan, valtarakenteita tukevaan todellisuustunneliin, ja pidetään siellä - miten itsesensuurin mekanismi rakennetaan. Toimittaja: Riikka Söyring 4.2.2013, Verkkomedia.org Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide Yhdysvaltain ulkoministeriön palveluksessa uran tehnyt, jo eläkkeellä oleva Charles W. "Chas" Freeman Jr käsittelee mielenkiintoista aihepiiriä Ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston (Council on Foreign and Defence Policy) juhlavuoden konferenssissa 1. joulukuuta 2012 pitämässään paneelipuheenvuorossa. Freeman Jr on toiminut mm. Yhdysvaltain lähettiläänä Saudi-Arabiassa. Freemanin aihe on "kerronnan kontrollointi ja informaation manipulointi modernin sodankäynnin välineenä". "Israelilaiset kutsuvat tätä hasbaraksi", Freeman kertoo, "ja koska israelilaiset ovat epäilemättä kaikkein lahjakkaimpia tämän taidemuodon harjoittajia nykyaikana, tuntuu asianmukaiselle käyttää taidemuodosta hepreankielistä nimitystä." Vaikka Freeman mainitsee Israelin, käyttää Israelia esimerkkinä, ei ole syytä takertua siihen, vaan keskittyä kuulemaan, mitä hänellä on sanottavanaan manipuloinnista ja kerronnan kontrolloinnista yleisesti ottaen, sekä menettelyjen vaikutuksesta yleiseen ja omaan mielipiteeseen. Freeman kertoo, että hasbara käännetään yleensä "selitykseksi", mutta että käännös ei tee konseptille oikeutta, hasbara on enemmän. Hasbara kytkee informaatiosodankäynnin kanssa yhteen samaan aikaan monta tavoitetta. Näitä yhdistettyjä tavoitteita ovat: 1) valtion strategiset pyrkimykset luoda yhtenäisyyttä kotirintamalla 2) varmistaa liittolaisten tuki 3) murtaa yritykset muodostaa vastarintaa 4) päättää tavasta, jolla asiat esitetään ja määritellään mediassa, älymystön keskuudessa ja sosiaalisessa mediassa 5) määritellä ne rajat ja suuntaviivat, joiden sisällä poliittisesti korrektin keskustelun annetaan tapahtua 6) viedä "laillisuus" kriitikoilta ja heidän esittämiltään argumenteilta 7) muovata yleistä mielipidettä ja suuren yleisön tekemiä tulkintoja kansainvälisten neuvottelujen tuloksista. Hasbara on moniulotteinen ja hyvin digitaaliaikaan soveltuva, Freeman kuvailee: "Se on julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuussuhde, jossa valtio johtaa ja asialle omistautuneet vapaaehtoiset seuraavat toteuttamalla informaatiostrategiaa. Kokonaisvaltaisuudessaan ja monimutkaisuudessaan hasbara on kuin kampanjasuunnitelmien päästrategia tai julkisen diplomatian yksisuuntaisuus." Hasbaralla on juurensa aiempin aikojen konsepteissa eli propagandassa, sensuurissa sekä agitpropissa (taiteen, musiikin ja kirjallisuuden kautta levitetty propagandistinen mielipiteen muokkaus, joukkotiedotuksen valvonta, kouluissa käytetyn materiaalin valvonta jne). Freeman täsmentää: "Sensuurin, agitpropin ja propangandan tavoin hasbara on laskelmoitua kommunikointia, jonka tarkoitus on vaikuttaa kognitioon (havainnot, tieto, ajattelu, huomiointi) sekä käytökseen manipuloimalla käsityksiä ja havaintoja (perception) asioiden syistä sekä muovata kantaa ja mielipidettä (position) yksipuolisella argumentoinnilla, ennakkoasenteita sisältävällä aineistolla tai tunteisiin vetoamalla." "Toisin kuin edeltäjänsä - sensuuri, propaganda, agitprop - hasbara ei pyri ainoastaan kiillottamaan tai tahraamaan kansallisia huolenaiheita tai tarjoamalla ainoastaan omia teesejään tukevaa aineistoa. Hasbara pyrkii myös aktiivisesti istuttamaan mieleen poliittisesti korrektia sanomaa niin kotimaassa kuin ulkomailla tavalla joka edistää itsesensuuria. Hasbara toisinsanoen pyrkii minimoimaan suuren yleisön halua harkita sellaista tietoa, joka yhdistetään näkökulmiin, yksilöihin tai ryhmiin, jotka on määritelty poliittisesti ei-hyväksyttäviksi." Toisin sanoen hasbaran avulla suoritetulla itsesensuurin istuttamisella rajoitetaan myös vaihtoehtoisen tiedon leviämistä sosiaalisessa mediassa, sen harkitseminen estetään niin ettei kohde ymmärrä joutuneensa manipuloiduksi. Toim.huom. Itse olen pannut merkille, että tiettyjen sanojen lausuminen - salaliittoteoria, rokotekriittinen, natsi, kansallissosialismi, homeopatia, vaihtoehtolääketiede jne - laukaisevat monissa tunnepitoisen sulku-reaktion, joka estää huomaamasta, mitä tosiasiassa sanotaan. Freemanin mukaan aiemmin valtioiden pyrkimykset muokata yleistä mielipidettä kotimaassa ja ulkomailla olivat pääasiassa kahden keinon varassa: suostuttelevan informaation tuottaminen sekä sensuuri, jolla estettiin yleisön pääsy vastakkaiseen informaatioon. Sensuuria harjoitettiin häiritsemällä tiedon saantia ja vähentämällä tiedon virtaa. Hasbara taas on omaksunut tiedon vapaan virtauksen mielipiteen markkinapaikoilla, ja siinä viitekehyksessä se pyrkii rakentamaan valikoivaa kuuntelemista: Tarkoitus on rajoittaa tiedon kysyntää, ei sen virtausta. "Vaikka hasbara sisältääkin yrityksiä estää tiedon virtaus informaatioteknologian eri sovellusten kautta, se keskittyy kuitenkin rajoittamaan yleisön kykyä tiedon vastaanottamiseen. Tässä viitekehyksessä hasbara tunnistaa kerronnan kontrollin potentiaalisena aseena. Kerronta on retoriikan (puhetaito) elementti; perusosa. Se määrittelee ja rajaa viitekehyksen sekä asiayhteyden. Kun sitä menestyksekkäästi tyrkytetään, se tuottaa kognitiivisen suotimen, havainto- ja mielipidefiltterin. Narratiivi; kerronta, tarina tarjoaa kattavan, sisältöpitoisen runkorakenteen, viitekehyksen jossa yhdistellä ja tulkita tapahtumia. Tarinankerronta vahvistaa "ryhmäajattelua", osoittaa sen "todeksi" perustamalla ja vakiinnuttamalla yhdenmukaisuuden, ja siten myös eristämisen, ulkopuolelle sulkemisen lähtökohdan." Politiikassa, Freeman sanoo, havainto on realiteetti, todellisuus. Tarinankerronta legitimisoi, laillistaa tietyt havainnot ja tekee muista "laittomia". Tarinankerronnalla voidaan vahvistaa stereotypioita istuttamalla suosittavia tai vähätteleviä nimilappuja tietoon tai tietolähteeseen. Sellaiset nimilaput altistavat tiedon vastaanottajat hyväksymään jotkin asiat luotettavina, olemaan uskomatta muita ja näkemään muut niin tahriintuneina tai epäuskottavina että heidät voidaan - ja että heidät pitääkin - sulkea ulos ja jättää huomiotta. (Ei sattumalta, pitäytyminen narratiiviin on yleisin syy tiedustelu-epäonnistumisiin: kykenemättömyys hyväksyä tai harkita sellaista todistetta, joka nousee prosessin aikana esiin hyväksytyn viitekehyksen ja rakenteen ulkopuolelta). |
Vastaukset
Vieras |
#3653 Re: Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide2013-02-07 23:36:12#3652: - Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide
Gaza ja Hasbara - Viides kolonna Freeman käyttää esimerkkinä tuolloin ajankohtaista Israelin hyökkäystä Gazan alueelle. Gazan pommitus tapahtui marraskuussa 2012, ja Freeman piti puheensa joulukuussa 2012. Hän sanoo: "Kuten hiljattain Gazassa tapahtuneet taistelut kuvittavat, modernilla valtiolla on käytössään laaja valikoima keinoja, jolla luoda ja ylläpitää kerrontaa. Israel ilmoitti sodasta twitterin kautta. Sen jälkeen Israelin kontrolloimat tai ohjaamat lähteet kyllästivät amerikkalaisen median puheenaiheilla, joita aiemmin ehdollistetut toimittajat tai uutisankkurit eivät kyseenalaistaneet. Valtamediassa käytettyjen perinteellisten tekniikoiden - agitprop, disinformaatio, propaganda - lisäksi Israelin hasbara-koneisto käytti runsaasti keskittyneitä kommunikaatiokanavia - Facebook, Twitter, Youtube - hyväkseen. Hasbara-koneisto hukutti yleisön asialleen suosiollisella tiedolla samalla kun se jätti pois tietoa, joka ei tukenut sen teesejä. Tämä kaikki heijasti huolellista suunnittelua ja valmistelua." Freemanin mukaan yleistä mielipidettä muokataan yhä enenevässä määrin sosiaalisessa mediassa. "Israelin valtio on organisoinut siviilihallinnon sekä armeijan yksiköitä hyödyntämään tätä, mukaanlukien nettisivustojen perustaminen, sosiaalisessa mediassa olevat tilit ja väärän henkilöllisyyden alla lähetetyt viestit. Se on oppinut manipuloimaan selaimien toimintaa, hakukoneiden algoritmeja ja muita automatisoituja mekanismeja, jotka kontrolloivat sitä, mitä tietoa internetin käyttäjille tarjotaan. Sellaisella manipuloinnilla varmistetaan mitä tietoa saadaan tai ei saada vastauksena tehtyihin hakuihin. Se voi määrätä suuremman näkyvyyden materiaalille tai analyyseille, joka on kriittistä lähteiden suhteen, kuin uudemmille teksteille, jotka suosivat niitä. Se voi järjestää haun näyttämään ainoastaan myönteistä tai kielteistä kommentointia tai informaatiota aiheesta." Joissain maissa, kertoo Freeman, kuten Yhdysvalloissa, Israel luottaa aktivisti-sympatiseeraajien muodostamaan "viidenteen kolonnaan". Viides kolonna moninkertaistaa Israelin viestinnän, tyrmää ja tekee epäluulon alaiseksi kaikki väitteet, jotka kyseenalaistavat Israelin esittämät argumentit, tosiasiat ja sepitelmät sekä kyseenalaistaa niiden henkilöiden moraalin, jotka kyseenalaistavat Israelin väittämät. Freeman toteaa Israelin käyttävän älykkäästi hyväkseen kaikkia yksityisen ja julkisen kumppanuussuhteen tarjoamia propagandamahdollisuuksia. Esimerkkinä yksityisen ja julkisen (Public-Private Partnership) sulautumisesta Freeman antaa opiskelijoille ja Israelin asian edistäjille laaditun, Jewish Agency for Israelin sponsoroiman Hasbara Handbook-käsikirjan, jonka voi ladata netistä. Käsikirjassa opastetaan esimerkkien avulla, miten Israelin asiaa voidaan ajaa. Hasbara-käsikirja selostaa monia erilaisia pettämään tarkoitetun retoriikan ja propagandan standarditekniikoita, harjoittaa argumentointiin sekä esittää harjoitusohjelman, jossa opitaan sekä kannattamaan että vähättelemään uskottavasti. Käsikirja painottaa myös nimittelyn ja leimaamisen tärkeyttä - kuinka yhdistetään henkilö tai idea kielteiseen symboliin. Henkilön tai idean yhdistäminen kielteiseen symboliin tekee hänen esittämänsä ajatukset - vaikka olisivat tosia, perusteltuja ja harkitsemisen arvoisia - lähes mahdottomiksi ottaa edes mietintään.
Freemanin mukaan CAMERA on järjestö, joka on pahamaineisen kuuluisa tavastaan mustata kaikkien niiden mainetta, jotka kritisoivat Israelia millään lailla tai levittävät tapahtumakuvauksia, jotka poikkeavat Israelin virallisesta kerronnasta. CAMERA myös julkaisee kuukausittain ilmestyvää lehteä, joka on täynnä hasbara-materiaalia Yhdysvalloissa opiskelevien juutalaisten käyttöön. Vastaavaa materiaalia tarjoavat useat Israeliin kallellaan olevat ajatushautomot sekä Israelin itsensä ylläpitämät nettisivut, Freeman kertoo. Myös amerikanjuutalaisten seurakuntien rabbit on valjastettu saattamaan seurakuntalaiset liikekannalle. Rabbit kehottavat seurakuntalaisia vyöryttämään "Israelin vastainen media" sähköpostein ja mielipidekirjoituksin, joissa "oikaistaan" "vääriä" käsityksiä, tähdentää Freeman.
https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQBKGC_E_TaGEyVKXakcdoSUeH2...
|
Vieras |
#3934 oogRe: Hasbara - mielipiteen muokkauksen taide2013-04-04 19:42:34 |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10193 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40520 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
744 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
534 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
628 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
82 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
76 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
805 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
795 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1687 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024