Geisha-tuotemerkki on säilytettävä

Me adressin allekirjoittaneet vetoamme makeisvalmistaja Fazerin asiasta vastaaviin, että ette tekisi minkäänlaisia muutoksia perinteiseen Geisha-suklaan tuotenimeen tai tuoteprofiiliin ilman, että ensin selvitätte onko yksikään ihminen tai ihmisryhmä Suomessa tai muualla maailmalla aidosti loukkaantunut Geishan olemassaolosta tuotteena.

Me allekirjoittaneet edellytämme Fazerilta, että tuotemerkin vaihtamiseksi löytyisi varsin perusteellisesti tutkitut ja vakavat perustelut.

Yhdysvalloista ns. BLM-protestien myötä käynnistynyt mieltensä pahoittamiseen liittyvä anarkistinen kulttuurivallankumouksellisia piirteitä aikaansaanut liikehdintä ei välttämättä oikeasti edellytä (suomalaisilta) yrityksiltä pitkälle meneviä itsesensuurillisia toimia.

Edelliseen vedoten odotamme Fazerilta tervettä järjen käyttöä ja maltillisuutta tässä herkässä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Voisittehan antaa Geishan olla Geisha vielä jatkossakin? 


Vesa-Pekka Sainio    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Vesa-Pekka Sainio voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tulisiko rahapelit vapauttaa kilpailulle?