Halikon kirjasto säilytettävä
Salon seudun sanomat uutisoi tänään verkkosivuillaan että Halikon lähikirjasto aiotaan lakkauttaa vuoden 2013 alkuun mennessä Salon kaupungin säästötarpeisiin vedoten. Salon kulttuuri- ja kirjastolautakunta käsittelee esitystä Halikon kirjaston lakkauttamisesta kokouksessaan tiistaina 24. huhtikuuta.
Linkki uutiseen löytyy tästä:
Minä, adressin perustajana henkilökohtaisesti vastustan kirjaston sulkemista. Asun itse vajaan kilometrin säteellä Halikon kirjastosta ja mielelläni käytän juuri Halikon kirjaston palveluita sen läheisyyden vuoksi aina kun haluan lainata aineistoa ja / tai mennä vaikkapa lehtiä lukemaan. Joka kerta kun olen kirjastossa käynyt olen omin silmin nähnyt että kävijöitä siellä kyllä riittää.
Mielestäni kirjastossa on kaikki tärkeimmät asiat "kompaktissa" koossa ja aineiston löytää helposti. Lisäksi annan kiitosta sille että aineistoa etukäteen varatessaan, jos se ei sillä hetkellä ole saatavilla, saa valita mistä kirjastosta saapuneen varauksen saa hakea. Jos esim. varaamani kirja on saatavilla vain pääkirjastossa Salon kaupungin keskustassa saan sen silti noutaa ja myöhemmin palauttaa lähellä kotiani sijaitsevaan Halikon kirjastoon.
Tänään julkaistu uutinen on tuonut monta Halikon kirjaston lakkautuksesta tyrmistynyttä kommenttia Salon seudun sanomien Facebook-sivulla (mukana myös oma kommenttini) ja muutama vastustava kommentti löytyy myös Salon seudun sanomien verkkosivuilta.
Uskon siis henkilökohtaisesti että mahdollista lakkautusta ei tulla purematta nielemään - huolimatta siitä että Halikosta Salon kaupunginkirjastoon on verrattain lyhyt matka. Joillekin ihmisille Halikon kirjasto on varmasti tärkeä, huolimatta verrattain lyhyestä matkasta kaupunginkirjastoon, esim. heillä joilla on terveydellisistä syistä liikkuminen hankalaa - heitä varmasti asuu myös Halikon kirjaston läheisyydessä. Halikon kirjastossa ei nimittäin ole sisäänkäynnin yhteydessä edes portaita ja ulko-ovi aukeaa automaattisesti.
Rohkeasti allekirjoittamaan Halikon kirjaston säilyttämisen puolesta. Toimitan adressin allekirjoituksineen viimeistään toukokuun loppuun mennessä Salon kulttuuri- ja kirjastolautakunnalle.
Heidi Näykki Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1398 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3494 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
420 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
384 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
117 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
50 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11334 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1471 Luotu: 10.12.2024
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025