japanin delfiinit
vetoomus delfiinien ja valaiden puolesta !
katsoin hiljattain oscar palkitun dokumentin the cove joka kertoi järkyttävästä delfiinien teurastamisesta japanissa.joka vuosi syyskuusta maaliskuuhun tapetaan yli 23.000 delfiiniä poikasineen.
tokiossa ja monessa muussa japanilaisessa kaupungissa ei tiedetä kyseisestä järkyttävästä operaatiosta joka vuosi.
delfiinin lihaa myydään esimerkiksi terveellisenä valaanlihana vaikka delfiinien elohopea-pitoisuus on vaarallinen johtuen sen kuulumisesta ravintoketjun korkeammille tasoille.kyseistä lihaa on syötetty esimerkiksi lapsille ja vasta kahden japanilaisen poliitikon uskallettua kertoa asiasta julkisesti asia tuli yleiseen tietoisuuteen.
olin luullut, että suomi kuuluu valaiden puolesta puhujiin mutta valaiden puolesta ry:n sivuilta ilmenee ihan toista. miten se on mahdollista ??http://valaidenpuolesta.tripod.com/index.html
mitä ja miten suomi hoitaa tätä asiaa tai valas asiaa ylipäätään ?
eikö suomen pitäisi olla ehdottomasti vastaan tällaisia järkyttäviä tapoja toimia ja tuhota maapallon ainutlaatuisia eläimiä ?
kyseinen dokumentti nähdään vielä jonkun aikaa yle areenalla.
SaveJapanDolphins.org sivuilla liittyen dokumenttiin voi käydä allekirjoittamassa adressi ja vetoomus.
lahjoituksia voi myös tehdä.
tämän hetkinen tilanne on se, että japanin tapahtumat eivät todennäköisesti vaikuta
delfiini teurastuksiin vaan ne jatkuvat syksyllä 2011.
tämä adressi annetaan yllä mainitulle amerikkalaiselle järjestölle omien vetoomuksiensa liitteeksi.
vaikka olisit allekirjoittanut amerikkalaisen vetoomuksen voit silti allekirjoittaa myös tämän adressin.
tiedota tästä adressista ja sen sisällöstä mahdollisimman monelle.kiitos.
tehdään yhdessä hyvää. ei vain puhuta.
vastauksia ja tekoja siis tarvitaan.
delfiinien ja valaiden puolesta,
teija dahlgren
same in english : (thankyou laura :) )
I recently watched an Oscar rewarded document The Cove which concerced the horrible slaughtering of dolphins in Japan. Every year from September to March over 23.000 dolphins and their calves are being killed in village Taiji.
This shattering operation is in fact unknown in Tokyo and many other Japanese cities.
Dolphin meat is sold as for eaxample healthy whale meat even though the mercury content in dolphin meat is at dangerous level due to its position at the top level of the food chain. The meat has been fed to for example children and it was only after two politicians were linked to the case that it became object of public attention.
I was under the imression that Finland is among those speaking for whales but facts on the wbsite pro whales is telling another story. How can that be possible ? (http://valaidenpuolesta.tripod.com/index.html is a Finnish pro whale website.According to the site Finland is a member in an International Whaling Commission which is again discussing the legalization of commercial whaling).
How is Finland taking care of this matter ? Should Finland not be unquestionably against these kind of dreadful ways of destroying unigue species on earth?
A petition is availeble for signing at SaveJapanDolphins.org. Also donations can be made.
At this moment Japanese situation dont stop killing. Slaughtering will start again at next September 2011.
This petition will be given to Save Japan Dolphin organisation to help their work.
You can watch the Cove still sometime in yle areena (http://areenayle.fi).
Let us make things better together instead of just talking. Responses and actions are needed.
On behalf of dolphins and whales,
Teija Dahlgren
teija dahlgren Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |