Jari Taponen ennaltaehkäisemään Ruotsin katujengien rikollisuutta
Helsingin Pasilan poliisilaitoksen ennaltaehkäisevän toiminnan yksikön ylikomisaario Jari Taponen on ollut merkittävä uudistaja ja hänen ansiokkaan työnsä vuoksi Suomessa ei viime Sanna Marinin hallituksen aikana ollut yhtäkään katujengiä.
Ruotsin hallitus, joka ei ole omannut yhtä osaavaa yksikköä ja sen johtajaa, kuin Taponen, on nyt pulassa yhteiskunnan rakenteellisen rasismin takia johtuvasta katujengitoiminnasta.
Ruotsin entinen pääministeri Magdalena Andersson on esittänyt, että Ruotsin poliisi voisi pyytää kollegiaalista apua jengirikollisuuden torjumiseen muista Pohjoismaista, esimerkiksi Suomesta.
Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Taponen on myös saanut ansiokkaasta työstään kaupungilta kultaisen "Helsinki-mitalin". Taposen johdolla Helsingin poliisin ymmärrys eriarvoistumisesta ja radikalismista on laajentunut merkittävästi. Helsingin poliisin ennaltaehkäisevä toiminta tekee tiivistä yhteistyötä kaupungin nuorisopalvelujen ja sosiaali- ja terveystoimialan kanssa.
Helsingin kaupungin kuuluu tarjota Taposen osaamista ruotsalaisille, jotka eivät olleet yhtä onnekkaita omaakseen yhtä osaavan ja ansioituneen ylikomisaarion. Olemme onnekkaita helsinkiläisinä ja on myös meidän velvollisuus auttaa Ruotsia asian kanssa.
Adressimme ehdottaa, että:
1. Helsingin kaupungin kuuluu luoda 10 vuoden viran ylikomisaariolle Jari Taposelle.
2. Virka kuuluu suorittaa Ruotsissa paikan päällä efektiivisyyden varmistamiseksi.
3. Jos 10 vuotta ei riitä katujengien täydelliseen poistamiseen, kuten ylikomissaario on onnistunut Suomessa, kuuluu virka pidentää vähintään 5 vuotta kerralla ja tarjota enemmän suomalaista osaamista ruotsalaisille.
4. Kaupungin kuuluu järjestää vähintään 50 000 euron läksijäisjuhlat palkitun ja ansioituneen ylikomisaario Jari Taposen kunniaksi Senaatintorilla helsinkiläisille. Juhlat kuuluu aloittaa, sillä hetkellä, kun ylikomissaario astuu Ruotsin laivaan.
Anter Yasa Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
418 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
382 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
113 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
44 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11332 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025