Kaurilan saunan yleisen saunatoiminnan jatkumisen puolesta
Kaurilan sauna on tarjonnut Helsinkiläisille ja turisteille perinteistä suomalaista saunatunnelmaa Helsingin Vanhassa Meilahdessa vuodesta 2009.
Yleinen saunatoiminta on päättynyt nykyisessä rakennuksessa omistajavaihdoksen myötä ja pyydämme sinulta apua, jotta voisimme jatkaa saunakulttuurin vaalimista.
Helsinkiläiset ansaitsevat paikan, johon voivat tulla rentoutumaan ja pysähtymään arjen keskellä.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Helsingin kaupunki tarttuu viipymättä toimeen, jotta Kaurilan saunan yleiselle saunatoiminnalle löytyisi uusi paikka.
Helsingin kaupungilla on toimintaan sopivaa maa-aluetta/rakennuksia muun muassa Läntisessä Pukkisaaressa ja Tervasaaressa. Kaurilan sauna Oy on tarvittaessa valmis siirtämään toimintaan sopivan vanhan hirsirakennuksen paikalle.
”Tuhannet kiitokset kaikille ihanille saunavierailleni menneistä vuosista ja ikimuistoisista saunahetkistä. Yhteistyöllä saamme varmasti pian taas nauttia Kaurilan saunan pehmeistä löylyistä.”
Saara Heikkinen, Kaurilan saunan perustaja
Kaurilan Sauna has been offering Helsinki citizens and tourists a traditional Finnish sauna atmosphere in Helsinki since 2009.
The public sauna operations in the current building have ended because of the change of ownership and we will ask for your help so that we can continue to nurture the traditional finnish sauna culture.
Helsinki citizens and people visiting Helsinki deserve a place where they can come to relax and stop in the middle of everyday life.
We, the undersigned, demand that the City of Helsinki takes immediate action to find a new location for the public sauna operations of Kaurilan Sauna.
The City of Helsinki has suitable land/buildings for operations in Western Pukkisaari and Tervasaari, among others.
“Many thanks to all my wonderful sauna guests for the past years and memorable sauna moments. With the cooperation, we will certainly soon be able to enjoy the soft löyly of Kaurilan Sauna again.” Saara Heikkinen, founder of Kaurilan Sauna
Saara Heikkinen - Kaurilan sauna Oy Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1403 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3496 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
389 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
421 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
117 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
52 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1480 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11335 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025