Vaadimme vuonna 2007 väärinperustein huostaanotetun, Joona Markus Mikael Leppäniemen palauttamista k

lapsensa menettänyt
Vieras

#26 voimia vanhemmille

06.09.2010 11:43

Toivon sydämestäni ja rukoilen, että saatte rakkaan poikanne kotiin.  Jumala on tarkoittanut kapset kotiin äidille ja isälleen, eikä vietäväksi sijaisvanhemmille, jotka eivät edes rakasta sijaislapsiaan, vaan monesti lapsia pidetään vain rahan vuoksi. Tämä on niin väärin, väärin. Voimia teille.

Sanna Ryynänen
Vieras

#27 Suomiko muka oikeusvaltio??

06.09.2010 11:57

miten tällaista voi tapahtua Suomessa... ?? Joonan kaltainen ihana poika kuuluu kotiin oman perheensä luo eikä minnekkään vieraaseen perheeseen ikävöimään vanhempiaan...

Rukoillaan tämän perheen puolesta, tunnen muitakin vanhempia jotka ovat samassa tilanteessa :( heitä on aivan liian paljon. :(

Rita Aarnio
Vieras

#28 Jarkyttava tapaus ....

09.09.2010 16:00

... tamakin taas muiden joukossa. Kertoo pienen ihmisen, kansalaisen voimattomuudesta byrokratian tuulimyllyja vastaan seka sosiaalitoimen gestapomaisesta mielivallasta ja vallasta.

Missa ovat kansalaisoikeudet, perheen itsemaaraamisoikeus ja suoja ? Toinen toistaan kaameampia huostaanottotapauksia tulee koko ajan ilmi ... eiko kukaan koskaan voi pysayttaa tuota !!!

Toivon ja rukoilen Taivaan Isaa, etta pikku-Joona saa oikeutta ja paasee omaan kotiinsa , omien vanhempien rakastavaan ja hellaan huomaan, jonne han eittamatta kuuluu...

Voi, kunpa voisin auttaa ... tunnen itseni taas jalleen kerran niin voimattamaksi !!!!

Vieras
Vieras

#29 Juuri niin ...

09.09.2010 16:04

#9: - !!! 

 ... etka ole ainoa , joka kokee ja sanoo noin !!!!

Oletko koskaan tota sanonut aaneen heille itselleen ... olisi varmaan aiheellista heidan kuulla itsensakin "hyvien tekojensa ja suojelunsa"uhrin mielipide asiasta, kuinka hyvaa he ovatkaan noilla riistopuuhillaan saaneet aikaan !!!!

tsemppia :)

TTT
Vieras

#30 Huostaanotto

09.09.2010 20:03

On ihan sama, kuka myöntää tai on myöntämättä mitään.

Tärkeintä ei ole syyllistenkään löytäminen vaan se, että poika pääsee kotiin.

Oikein perustein ja oikeaan kotiinsa, perheensä luokse.

 

 

jarmo vilponen
Vieras

#31 Kun en oo varma ..

12.09.2010 21:34

.. niin että oonko tuolla maaseudulla allekirjoittanut, niin tässä nyt ainakin varmistus. (mokkula hidas ja halpa)

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

13.09.2010 13:03


2:n pojan äiti
Vieras

#33 Re: Vieras

13.09.2010 15:44

#15: -

Ei se aina löydy peiliin katsomalla. Kyllä ns. ammatti-ihmisetkin tekevät virheitä, mutta he harvemmin myöntävät niitä. Selityksiä kyllä löytyy sieltä puolelta. Sen verran omakohtaista kokemusta, että nuorin lapsemme syntyi myös keskosena ja lääkärit yrittivät etsiä kaikella pakolla syytä pojan pieneen kokoon. Eräs lääkäri löysi vikaa mm. sydämmestä, aivoista ja hän olisi ehdottomasti halunnut ottaa vauvaltamme selkäydinnäytteen. Lisäksi löytyi eräs virus, jota olisi pitänyt hoitaa suonensisäisellä lääkityksellä vähintään 6 viikkoa ja jonka tehosta ei ole mitään näyttöä., haittavaikutuksista kylläkin. Kun kieltäydyimme ehdottomasti kyseisistä toimenpiteistä, hän uhkasi tehdä ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille meistä, koska emme ajattele lapsen parasta. Juteltuani sairaalan sos.henkilön kanssa, hän oli sitä mieltä ettei mitään perusteita ilmoitukselle ole, samoin sanoi eräs toinen lääkäri. Ja niinpä hoitoa ei aloitettu eikä tehty muitakaan toimenpiteitä. Siitä parin kuukauden päästä käytin poikaamme kontrollissa ja vaadin eri lääkärin paikalle. Hän tutki pojan ja ottatti tarvittavat kokeet ja totesi ettei sydämmessä ole mitään vikaa, kuten ei aivoissakaan. Loppuyhteenvetona oli että terve poika, jonka saama virusinfektio ei vaadi mitään toimenpiteitä eikä jatkokontrolleja. Joten näin. Ei ne ammatti-ihmisetkään mitään yli-ihmisiä ole, vaikka jotkut niistä niin kuvittelevatkin. Pitää vaan jaksaa taistella ja puolustaa oikeuksiaan.

Äiti vain
Vieras

#34 Re: Joonan pakkohuostaanotto

17.09.2010 12:28

#2: ire leikonniemi - Joonan pakkohuostaanotto

Kirjoitit seuraavasti:

Usea sijoitusperhe/huostaanotto perhe kerää ja tekee lapsilla tiliä itselleen.

Uskon tämän, koska minulla on kokemusta vanhempana tilanteesta, jossa lapsemme oli vapaaehtoisessa sijoituksessa, koska ei ollut sopeutunut muuttoomme toiselle paikkakunnalle. Masennuksen takia lapselle oli järjestetty sijaiskoti, jossa hän voi jatkaa asumista tutulla paikkakunnalla ja koulunkäymistä tuttujen kavereiden kanssa. Sijoitus jatkui yhä uudelleen järjestettyinä puolen vuoden pätkinä, mikä on vastoin lain henkeä avohuollon sijoituksessa. Kun minä äitinä aloin ehdottaa, etteikä lapsemme voisi jo kotiutua, tätä ehdotusta ei tuettukaan sosiaalitoimen taholta. Lasta alettiin tenttaamaan, onko hän nyt varmaa siitä, että haluaa muuttaa, vaikka hän oli itse ilmaissut halunsa palata kotiin. Sijaishoitaja oli ilmeisen kiintynyt lapseemme, lisäksi hänelle oli hoitopalkkio ja kulukorvaukset merkittävä, sillä hetkellä ainoa, tulo. Seurasi repivä riita, jossa sijaishuoltaja osoitti ammattitaidottomuutensa. Minä ja mieheni vanhempina jouduimme kokemaan, että sosiaalitoimisto epäili lähtökohtaisesti meitä vanhempina, vaikka tässä meidän tapauksessa meidän perheemme oli ehjempi kuin sijaiskoti. Se oli painajaista, jollaiseen en haluaisi kenenkään joutuvan. Ja kysymys oli vain avohuollon sijoituksesta, jonka pitäisi olla vapaaehtoinen! Miten rankkaa täytyykään olla vanhemmilla, joiden lapsi on viety pakolla!


Lapsen oikeus vanhempiin kunniaan
Vieras

#35 Ihmisoikeusasiaksi tuomioistuimiin

30.09.2010 09:16

Huostaanoton tehneiden virkamiesten tekemiset tulee asettaa oikeuskanslerin tai valtakunnan syyttäjän tutkittavaksi. Onko todellakaan lastensuojelulain tarkoittamat huostaanoton perusteet olleet olemassa. Onko vanhempia kuultu ja miten on kuultu ja miten kuulemiset on merkitty ylös. Onko asiakirjat tehty asianmukaisesti. Lastensuojelulaista ja hallintolaista löytyy perusteet. Yleensäkään lapsen sairaus tai jälkeenjääneisyys sinänsä ei ole mikään lastensuojelulain tarkoittama huostaanoton peruste eli jos se on merkitty huostaanoton perusteeksi, se itsessään on kyllä laiton peruste. Lääkäri sinänsä mielipiteillään ja päätöksillään ei voi olla lapsen huostaaoton laillinen peruste. Asiasta pitää , virkamisten nimet mainiten ja heidän tekonsa, tehdä yksilöity kantelu oikeuskanslerille.
Euroopan Unionin ihmisoikeusasiaksikin sen voisi saattaa. Jos ovat ja niinkuin ilmeisesti ovat menetelleet virheellisesti, Suomi saa sakkoja, jos EU:ssa virheellinen menettely todetaan.
Vieras
Vieras

#36 Re: Ihmisoikeusasiaksi tuomioistuimiin

01.10.2010 10:05

#35: Lapsen oikeus vanhempiin kunniaan - Ihmisoikeusasiaksi tuomioistuimiin 

 Kunnat ovat keskineet uuden tavan rahastaa valtioa. Kunnan kassaan kilahtaa sievoinen summa joka huostaanotosta. Ongelmana on löytää sijaisperheitä, eikä vaikeasti häiriintyneitä lapsia haluta niihin, eli siis alkoholi- ja päihdeongelmaperheistä, jotka oikeasti tarvitsisivat sijaishuoltoa. No kunnissa kehitellään milloin mitäkin, että voidaan rahastaa normiperheen lapsilla. Sijaisperheet ottavat lapsia vain omien tarpeiden takia, eli yleensä heillä on taloudelliset intressit - se onkin ihan kannattavaa puuhaa, mutta lapsesta ei saa aiheutua liikaa vaivaa, jolloin päädytään näihin normaalikodista tulleisiin. Aina parempi jos lapsella on kommunikointiongelmia, hehän eivät osaa kertoa tilanteestaan. Valitettavasti!

Kannattaa lukea Anu Palosaaren blogistakin: http://www.tamperelainen.fi/Uutiset/Paikalliset-kumppanit/Anu-Palosaari/HUOSTAANOTOISTA

http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/31334-lastensuojelusta-tuli-kasvubisnesta

 

 

http://www.tamperelainen.fi/Uutiset/Paikalliset-kumppanit/Anu-Palosaari/HUOSTAANOTOISTA

Vieras
Vieras

#37 Re: Joonan pakkohuostaanotto

05.10.2010 20:52

#2: ire leikonniemi - Joonan pakkohuostaanotto

Olet oikeassa siitä, että useat sijoitusperheet tekevät vain tiliä lasten avulla, ja mikä vielä pahempaa, saattavat olla epäpäteviä ja aiheuttaa traumoja lapsille, kuten esimerkkini alla todistaa.

Tällainen tapaus oli naapurissani. Autot ja veneet vaihtuivat vuosi vuodelta hienommiksi ja kalliimmiksi, mutta perheen lapsille ei annettu edes uutta polkupyörää, vaan ajoivat yhdellä ruosteisella romulla. Annettiin minun vanha pyörä sitten ilmaiseksi perheen tytölle.

Sijaisisä käyttäytyi aina kummallisesti lapsia kohtaan. lapsille ei annettu esim. kännyköitä. Vähän aikaa sitten selvisi isän hyväksikäyttäneen nuorta tyttöä viiden vuoden ajan. :(( itse järkytyin todella paljon ja olisin halunnut auttaa, olisin halunnut tietää aiemmin ja estää tuon kamalan asian. Kuitenkin vaisto oli alussa sanonut, että noissa sijaisvanhemmissa on jotain vikaa.

Vieras
Vieras

#38 Re: Huostaanotto

24.10.2010 15:26

#10: Helena Jaakkola - Huostaanotto

turhia huostaanottoja tehdään liikaa, aikaa ei jää niille jotka sen oikeasti tarvisivat!

Vieras
Vieras

#39 Re: Re: Joonan pakkohuostaanotto

24.10.2010 16:31

#37: Vieras - Re: Joonan pakkohuostaanotto

Juuri näin..... nähty ominsilmin. Syitä etsitään  sijoituksen jatkumiseksi kuin heinästä neulaa.. toisin sanoin, ei ole  edes kyse lapsenedusta vaan taloudellisuudesta.

Vieras

#40 Re: Syyttömyysolettama perusoikeuksia

03.11.2010 23:16

#24: Pirkko Leskinen - Syyttömyysolettama perusoikeuksia

Omakohtaisten(kin) havaintojen perusteella on pakko todeta, että Suomen lainsäädännössä on huostaanottojen (lapset) ja pakkohoitojen (nuoret/aikuiset) kohdalla paha aukko: sosiaalitoimi ja terveydenhuolto voi tietosuojaan vedoten kieltää suvereenisti virheensä, eikä millään ulkopuolisella taholla ole käytännössä keinoja murtaa tätä muuria. Korppi ei korpin silmää noki. Jos tekee valituksen niin mistä löydät pienessä Suomessa lääkärin/psykiatrin, joka asettuu virkaveljeään vastaan, tässä on koko ongelman perussyy.

Lainsäädännön tasolla pitäisi löytää sellainen menettely, jossa omainen tai asianosainen voisi vaatia jo heti erimielisyyksien alkuvaiheessa suullista käsittelyä, johon hän voisi tuoda mukaansa haluamiaan todistajia/asiantuntijoita. Lisäksi tietosuojalakia pitää muuttaa siten, että omainen/asianosainen voisi vaatia suljetussa käsittelyssä viranomaisia kertomaan ne syyt, joilla he toimenpiteitään perustelevat, tietosuojaan vetoaminen on nimittäin erittäin tehokas tapa antaa ymmärtää, että "tiedän asioita, mutta en voi niistä kertoa..."

Kannustan sinua ja kansanliikettä jatkamaan työtä sen puolesta, että lainsäädäntöä saataisiin muutetuksi yleensä huostaanottojen ja pakkohoitokäytäntöjen osalta, sekä kehitysvammaisten, että myös yleensä kaikkien kansalaisten osalta (ismo.isoheiniemi@gmail.com/0400708744)

Vieras

#41 Re: Virheitä ei haluta myöntää...

05.11.2010 09:36

Kyseiseen tapaukseen kantaa ottamatta totean, että tässä nyt on kerrottu vain ja ainoastaan toisen puolen versio tapahtuneesta. Koko tarina voi olla keksitty, väritetty tai täysin totta, mutta sitä on mahdoton sanoa ilman viranomaisten papereita... Mutta jaksamista joka tapauksessa!
Äiti

#42 Re: Re: Virheitä ei haluta myöntää...

06.11.2010 11:27

#41: Vieras - Re: Virheitä ei haluta myöntää...

Kiitos luottamuksestasi... asiakirjoja on kyllä sivuillamme luettavina.. joten kyllä nekin löytyy,ei vain meidän puolen kertomaa.. Tosin salassapidetäviä en voi julkaista.

En taistelisi näin,jos tietäisin valehtelevani tai olevani epärehellinen.

T: Joonan äiti.

Vieras

#43 Re: Re: Syyttömyysolettama perusoikeuksia

06.11.2010 11:29

#40: Vieras - Re: Syyttömyysolettama perusoikeuksia

Kiitos Ismo kommentistasi, avasit sinisilmäiset katsetta oikeaan suuntaan, mahdollisesti.. ;)

heitä riittää.

Vieras

#44 Re: Re: Virheitä ei haluta myöntää...

07.11.2010 11:43

#41: Vieras - Re: Virheitä ei haluta myöntää...

toivon että kaikki menee parhain päin,ja kaikki onnellisia


Vieras

#45

24.11.2010 15:52

mg42 oven eteen ku sossut tulee^^

Vieras

#46 hei

25.11.2010 11:06

toivon parasta
Janita L
Vieras

#47 Re: valitettavasti en omista mg42

25.11.2010 11:57

#45: -  

Muuten ihan hyvä vinkki...tosin väkivalta ei ratkaise asioita vaan totuuden tuleminen esiin ja JULKISUUTEEN... 

Sarpukka80

#48 Re: Re: Re: Virheitä ei haluta myöntää...

25.11.2010 21:32

#42: Äiti - Re: Re: Virheitä ei haluta myöntää... 

Toivottavasti Joona pääsee kotiin mahdollisimman pian...

 

Omakohtaisesti vältyin juuri ja juuri siltä että 4 lastani ei otettu huostaa, nimettömien lastensuojeluilmoitusten perusteella. Näitä ilmoituksia on kuukauden sisällä tullut sosiaalitoimeen 9 kappaletta ja jokaisessa minua on syytetty liiallisesta alkoholinkäytöstä ja pojillani on koko loppuelämänsä ajan kestävät taudit diagnosoitu. Toisellasynnynnäinen sydänvika ja toisella epilepsia...

 

 

Voimia taisteluun, että Joona pääsee kotiin rakastavien vanhempiensa luokse. <3

Hannu-Setä
Vieras

#49 Ette te tota sotaa voita, ellette ota lakimiestä.

05.12.2010 20:43

Ette te tota sotaa voita, kun niillä on omat systeeminsä tuonkin asian vähättelyyn ja byrokraattiseen asioiden käsittelyyn.

Teidän pitää tehdä valitus eduskunnan oikeusasiamiehelle ja muutoksenhakulautakuntaan asiasta. Kannattaa ottaa oikeusavustaja/lakimies. Tuo systeemi on kyllä niin pehvasta, että ne kyllä osaa laitokset kierrättää läpi.

Jos teillä on edellytykset ja resurssit kasvattaa kyseistä lasta, niin teidän pitää pystyä se todistamaan, valitettavasti.
Vieras
Vieras

#50 Jos perheellä ei ole lakimiestä tai asianajajaa,

06.12.2010 09:27

#49: Hannu-Setä - Ette te tota sotaa voita, ellette ota lakimiestä. 

niin olen todella IHMEISSÄNI perheen motiiveista saati intresseistä saada lapsi takaisin.

Lisäksi ihmetyttää dokumentteihin tutustuneena, kuinka perhe ei ole saapunut läheskään kaikkiin tapaamisiin sairastelun takia.

Jos olisin tuossa tilanteessa, ajaisin kuumeessakin sen 300 kilometriä.

 

Itse en usko sanaakaan tästä tarinasta, huostaanotto ei koskaan ole hätiköity.

Perhe ei kerro kaikkea.