Pekka Sauri eroon asekeskustelusta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pekka Sauri eroon asekeskustelusta.

hohhoijaa
Vieras

#1 Leikkiä ihmishengillä

06.07.2010 21:07

Kyllähän se on selvä fakta että kun aseita vähennetään, vähenee aseiden rikollinen käyttökin. Mihin ihmiset muka aseita Suomessa tarvitsevat?

Vedotaan harrastukseen. Onko yksi harrastus muka tärkeämpi kuin ihmishenki? On selvää että yksikin ihmishenki on arvokkaampi kuin harrastus, jossa leikitään hengenvaarallisten aseiden parissa. Jos yksikin ihmishenki voidaan tämä harrastus kieltämällä pelastaa, se tulee tehdä. Kyllä asehullut voivat varmasti harrastustaan jatkaa vaikka leikkipyssyillä ja ilmakivääreillä.

 

Mitä tulee metsästykseen, niitäkään aseita ei pitäisi olla kenenkään yksityisomistuksessa. Sallittakoon metsästysryhmille aseet, mutta ne tulisi säilyttää turvallisessa paikassa metsästysretkien ulkopuolella. Esimerkiksi jossain armeijan varikolla tai poliisin varastoissa tai viranomaisten hyväksymissä tiloissa.

Henri Heikkinen
Vieras

#2 Puoliksi totta

06.07.2010 21:17

Kyllä, jos kaikki aseet saataisiin pois, varmasti niillä tehty rikollisuuskin vähenee. Kiellolla vain saadaan aseet pois niiltä, jotka niitä laillisesti käyttävät. Murhamiehet ja rikolliset eivät laillisia aseita käytä nytkään, kuten ei tuo Porvoonkaan tapaus.

Harrastus ei ole tärkeämpi kuin ihmishenki, mutta laillinen käsiase tappaa vuosittain n. 2 ihmistä Suomessa, 84 ihmistä tukehtuu omaan ruokaansa. Hysteria on aivan turhaa ja ylimitoitettua.

En minä ole asehullu, en omista käsiaseita enkä harrasta ammuntaa, mutta osaan ajatella asioita muutenkin kuin mustavalkoisesti.

Ymmällään
Vieras

#3 Mistäs se raja sitten vedetään?

06.07.2010 21:38

Haluaisinki nyt kysyä missäkohtaa se raja pitäisi vetää?

Laillisen aseen luotiin on suomessa kuollut ihmisiä, ja luultavasti tulee kuolemaan vastaavaisuudessakin. Samoin keittiöveitsen iskuun ja tieliikenteeseen. Jälkimmäisten osuus on vieläpä huomattavasti suurempi kuin ampuma-aseiden (varsinkin jos nyt keskitytään niihin laillisiin aseisiin joita ollaan kieltämässä).

Tieliikenne vei vuonna 2009 279 ihmisen hengen suomessa. Kysymys kuuluukin, että kuinka monta niistä ihmishengistä olisi säästetty, jos autolla ajamista ja matkustamista rajoitettaisiin? Saisit liikkua vain julkisilla välineillä, ja vain töihin ja takaisin, joskus käydä kaupankin kautta. Tieliikennekuolemat putoisivat rajusti, voitaisiin päästä jopa nollalukuun. Vähintään "huviajelut" pitäisi kieltää ehdottomasti, ja rangaistukset "autohullujen" loma-autoilusta vähintään ehdotonta. Onhan se nyt selvää, että yksikin ihmishenki on arvokkaampi kuin vain huvikseen liikkuminen.

Kukaan ei tietenkään (toivottavasti) ottanut edellistä kommenttia vakavissaan, kyllähän suomessa nyt liikkua pitäisi saada. Mutta minkä takia ampuma-aseharrastajia sitten pitäisi rankaista vastaavalla tavalla?



Adressin tekijä

#4 Yksinkertaista logiikkaa

06.07.2010 21:39

Tarkastellaan kahta autoa. Merkitään autot koodeilla A ja B.

  • Autossa A on kunnollista väkeä. He kunnioittavat sekä lakeja että lähimmäisiään.
  • Autossa A ei ole aseita, sillä kts. yllä.
  • Autossa B on henkirikoksia tekeviä sosiopaatteja. He suhtautuvat lakeihin korkeintaan lievän huvittuneesti, jos siis muistavat että niitä on.
  • Autossa B on aseita, koska kts. yllä.
  • Auton B sosiopaatit ampuvat autossa A istuvia mallikansalaisia, tappaen kolme.
  • Tilanteen uusiutumista yritetään ehkäistä vähentämällä autossa A olevia aseita.
Laurila Pekka
Vieras

#5

06.07.2010 21:45

Murhasta ym rikoksista tuomittu, ennenaikaisesti vapautettu tappaa UUDELLEEN laittomalla, varastetulla aseella -ja "asiantuntijapsykologi" Pekka Saurin mielestä ongelma on vain aselaissa? K-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-ö-n-t-ä. Miten suomalaiselta medialta ei löydy tuon vertaa krittiikkiä lähteiden pätevyyden suhteen?!! Tarkoitushakuista?

Matti Kopra
Vieras

#6 Terveydenhoitoako aselailla?

06.07.2010 21:52

Mielenterveyttä ei edes Sauri pysty hoitamaan aselailla

Vieras
Vieras

#7 Re: Leikkiä ihmishengillä

06.07.2010 21:53

#1: hohhoijaa - Leikkiä ihmishengillä

Olipas ihan kiva trolli tämän(kin) keskustelun aloitukseksi.

Miten pystytkään sekoittamaan rikollisten hallussapitämät, laittomat aseet, lainkuuliaisten kansalaisten, laillisiin ammunnan harrastamisiin ja laillisiin aseisiin?

Ja laitetaanpa kuvitteellinen "leikkiä ihmishengillä"- tilanne:

Olet kolmen lapsesi kanssa iltakävelyllä torilla ja ollessanne keskellä toria, huomaat teitä kohden kävelevän henkilön, jolla ase kädessä ja huutamalla uhkaa ampua teidät kaikki. Valittavanasi tässä kuvitteellisessa tilanteessa on kaksi vaihto-ehtoa:

A) Otat kännykän taskustasi ja soitat hätäkeskukseen, joka ensin kyselee sinulta nimesi, osoitteesi, syntymä-aikasi, kuka on paikalla, ketkä ovat mukanasi, onko muita osallisia ja paikan josta soitat ja sitten jos muistavat, mitä paikalla tapahtuu. Tilanneselostuksen jälkeen alat odottelemaan poliisia, joka voi olla 100km päässä, sekä lähestyvän, aseistetun henkilön, joka soittamasi puhelun aikana on kävellyt eteenne, kohtaamista aseettomana.

B) Laillisen suojelu-aseen omistajana ja sen hallussapitoluvan haltijana, otat aseesi esille ja suojelet lapsiasi, itseäsi ja muita lähellä olevia.

Aseeton uhri vai suojelu-aseen omistaja?

Think fast, choose one.

#122
Vieras

#8

06.07.2010 21:58

Ihminen, joka haluaa tappaa toisen ihmisen, tekee sen millä välineellä vain. Jos ampuaseet poistetaan, teräaseet tulevat tilalle. Kun teräaseet poistetaan, ajetaan autolla päälle. Kun autot poistetaan, siirrytään tyynyillä tukehduttamiseen. Sitten kielletään tyynyt. Varsinkin laittomat.

Ehkä jossain vaiheessa herätään siihen todellisuuteen, että IHMINEN tappaa, ei väline.

Lopuksi haluan kiittää nimimerkkiä "hohhoijaa". Sinä sait minut allekirjoittamaan tämän adressin.

 


Vieras

#9

06.07.2010 22:29

Aseiden tarpeellisuudesta kannattaa käydä keskustelua vaikka veteraanien kanssa, heillä saattaa olla näkemystä sekä siitä, kun niitä tarvittiin ja kun niitä kiellettiin...


Vieras

#10

06.07.2010 22:46

PS paljasti suuren tietämättömyytensä myös siinä, että tulkitsi mediassa eilen esiintulleen uutisen, joka koski lisääntyneitä valituksia hallinto-oikeuksiin ampuma-aseasioissa, tarkoittaneen lupaehtojen tiukentuneen.

No tiukentuneethan ne ovatkin, kaikki asialliset harrastajat sen tietävät. Tuon uutisen oikea asiasisältö oli kuitenkin se, että hallinto-oikeudet ovat ns. "kypsiä", koska ovat miltei 100%:sti joutuneet toteamaan valittajien valitukset aiheellisiksi ja siten joutuneet palauttamaan asian uudelleen ratkaistavaksi poliisilaitoksille ASIAKKAAN EDUKSI! Ja edelleen lupaviranomaiset ovat jatkaneet tätä lainvastaisten päätösten tehtailua. Ehkä hallinto-oikeuksien jutturuuhkaa pitäisi saada purettua tärkeämmilläkin asioilla.

Perusteina on ollut pääsääntöisesti se, että poliisilaitokset ovat perustelleet asiakkaille (=harrastajat, hallussapitoluvan hakijat) kielteisiä päätöksiään yksinomaan 2007 annetuilla poliisin esimiesmääräyksillä (AYO + sen tarkennuskirjeiden tarkennuskirjeet ja korjauksien tarkennukset jne...) ja jopa vielä käsittelyn alla olevalla HE106/2009, joka ei siis ole muuttunut vielä edes voimassa olevaksi laiksi - eikä siis myöskään voimassa olevan lain esityöksi. Hallinto-oikeudet ovat lisäksi todenneet, että poliisin on noudatettava päätöksenteossaan vain VOIMASSA OLEVAA PERUSTUSLAKIA, AMPUMA-ASELAKIA, ASETUKSIA ja tulkinnanvaraisissa tilanteissa katsottava voimassa olevan lain esitöitä.

Edelleen Hallinto-oikeudet ovat todenneet yksiselitteisesti, että em. poliisin esimiesmääräykset eivät sido lupaviranomaista vaan lupaviranomaisen on noudatettava laillisia oikeuslähteitä eli siis toteaa sivumennen esimiesmääräykset paskapaperiksi. Ai niin, ja toteavat vielä, että näillä paskapapereilla on yritetty säädellä sellaisia asioita, joita niillä ei olisi saanut säädellä ts. esimiesmääräyksen antajalla (A.Holmlund, M.Paatero) ei olisi edes ollut toimivaltaa.

Tosin tätä totuutta ei media ole tietenkään ymmärtänyt tai edes halunnut ymmärtää ja siten on jättänyt kertomatta tai suorastaan valehdellut tietämättömälle kansalle asiasta.

Poliisihallituskin on sittemmin joutunut muuttamaan "esimiesmääräyksiään" eli kertoi uudella esimiesmääräyksellä muutama viikko sitten, että AIKAISEMMAT "OHJEET" OVAT VAIN ESIMIESMÄÄRÄYKSIÄ eikä ESIMIESMÄÄRÄYKSELLÄ voi perustella mitä sattuu kielteisiä päätöksiä ja että lupaviranomaisen tuleekin olla ERITYISEN TARKKA jos näin aikoo tehdä, koska valitusfoorumissa tulee systeemille helposti  ns. turpiin. Rivien välistä toki jokainen sisälukutaitoinen osaa lukea, että "jos silti et tee niinkuin sanon, niin jatkossa voi olla, ettei sinun tarvitse sellaisia asioita edes miettiä kun tuolillasi istuu joku toinen".

Virkku
Vieras

#11 vähän pöhöttynyt oli

06.07.2010 23:09

Voitaisiin kieltää myös kommenttien antaminen pikku punkuissaan.

Helsinkiläinen ihmeisissään....
Vieras

#12 Elinkautinen???

06.07.2010 23:46

Hmm kukahan on mahtanut tuonkin armahtaa, taitaa olla hieman lyhyenlainen tuo "elinkautinen" nykyisin eiköhän tuo Porvoon tapauskin olisi vältetty pitämällä rikolliset siellä mihin kuuluvat ainakin murhan jälkeen. No seuraamme vesselin tapauksia taas 12 vuoden jälkeen kun seuraava istuva presidenttimme päättä armahtaa ns kuntoutuneen yhteiskuntakelpoisen kansalaisen. Miksi aina kaikki on heti syylistämässä asetta tekovälineeksi eikä taustoista puhuta. Mahtaa Naantalissa vain olla nyt enemmän mielenkiintoa ns Suomikuvan kolaukseen erään Gay friendly Helsinki tapahtuman johdosta. Presidentin nimi armahduspaperista kuitenkin pitäisi löytyä?
Vesa Petäys
Vieras

#13 Asiantuntijat ja "asiantuntijat"

07.07.2010 07:43

On tärkeää että kaikki aselainsäädäntöön ja aseita koskeviin viranomaisen menettelytapoihin vaikuttavat tahot pystyvät selkeästi erottamaan toisistaan ampuma-aseiden a) luvallisen ja b) luvattoman käytön.

Tämä pitäisi olla pakollinen perusedellytys kaikille julkisuudessa auktoriteetteina vaikuttaville keskustelijoille.

Kun lakien rikkomista ei erikseen voida lailla estää, niin laeillahan vaikutetaan vain niihin jotka haluavat lakeja noudattaa. Siksi olisi tärkeää että normikansa kokee lakien olevan noudattamisen arvoisia, reiluja, kohtuullisia, oikeudenmukaisia. Huonosti laaditulla lainsäädännöllä ei pidä tuhota yleistä lakien kunnioitusta.

Vain luvalliset aseet ovat asekontrollin piirissä. Sosiaalisia ongelmia ja mielenterveyttä ei pysty korjaamaan aselailla. Vain luvalliset aseet voisi kieltää, luvattomia aseita ei saa pois koskaan. Jos ei tätä ymmärrä niin pysyköön pois kaikista komiteoista ja norsunluutornien lihapatojen ääreltä.

 

MT

#14

07.07.2010 08:00

itseäni myös huolestuttaa se että nykyisin huomiota halutaan kiinnittää juuri laillisiin aseisiin ja meihin taustoiltaan kunnollisiin harrastajiin, vaikka huomio pitäisi ennemmin kiinnittää juuri laittomiin aseisiin sekä näitä käyttäviin rikollisiin. Laittomista aseista saatavat tuomiot ovat myös mielestäni mitättömän pienet. 

Pari havainnollista esimerkkiä nykytilanteestamme:

1) Poliisin vanha tuttu jää kiinni luvattoman aseen hallussa pidosta ja tuomitaan ampuma-aserikkomuksesta ehdolliseen vankeuteen ja 200 euron sakkoihin. Henkilö on maksanut laittomasta aseesta pimeillä markkinoilla 150 euroa. Henkilö todetaan oikeudessa myös varattomaksi, ja nyt kun sakkoja ei muuteta vankeustuomioksi, niitä ei edes tarvitse maksaa ja paha niitä "varattomalta" henkilöltä on ulosotossakaan periä. Sama henkilö voi sakkotuomion saatuaan hankkia uuden laittoman aseen tietäen ettei siitä ole tulossa kuin sakkoja ja nuhteluja,ja onhan hankinta kanavat jo valmiiksi tiedossa, löytyy uusi mutka varsin helposti. Laittoman aseen omistaja tietää myös sen että poliisi ei saa tulla hänen kotiinsa ilman että häntä epäiltäisiin rikoksesta, josta ei ole tulossa vankeutta vähintään kuutta kuukautta. Media on myös tehnyt laittoman aseen omistamisesta symboolisen sekä rikollisen statusarvoa nostattavan välineen, jolla "omissa piireissä" saadaan mainetta.

2) Jo vuosia ammuntaa harrastanut henkilö päättää hankkia uuden ammuntaharrastus välineen ja vie 68 euroa maksavan lupahakemuksen poliisilaitokselle. Laitoksella hänelle kerrotaan että hänen tulisi toimittaa lääkärintodistus ja seuran jäsentodistus. Hakija ei kuulu seuraan, mutta tämän seurauksena on nyt pakotettu liittymään. Seuran liittymismaksu on 80 euroa ja jäsen maksu 50 euroa, jonka jälkeen saadaan jäsentodistus. Lupaa varten tarvitaan myös lääkärin todistus. Hakija käy töissä ja olettaa että sen voisi saada työpaikkalääkäriltä. Olettamus osoittautuu kuitenkin vääräksi ja aika lääkärintodistuksen hankkimiseksi on varattava yksityiseltä lääkäriasemalta. Aika järjestyykin parin viikon päähän, mutta se on keskellä työpäivää, joten sen hankkimiseksi on myös käytettävä palkatonta työaikaa. Luvanhakija pääsee lääkärin vastaan otolle, jossa lääkäri 15minuutin haastattelun perusteella antaa allekirjoitetun lääkärintodistuksen, joka maksaa 150e. Paperit poliisilaitokselle vietyään hakija saa käteensä määräaikaisen luvan. Samalla hakija ilmoittaa tekevänsä valituksen hallinto-oikeudelle, koskien luvan määräaikaisuuden perusteita.  Tämän seurauksesta ylityöllistetty lupavirkailija uhkaa peruuttaa hakijan kaikki luvat. Tapauksesta päästään kuitenkin sopuun, mutta hakija joutuu silti tekemään valituksen hallinto-oikeudelle. Neljän kuukauden päästä hakija saa hallinto-oikeudelta päätöksen koskien lupaansa. Hallinto-oikeus on muuttanut luvan määräaikaisesta toistaiseksi. Nyt pitäisi sitten mennä asekauppaan. Ase maksaa noin 1500 euroa ja sen hankkimiseksi on nyt säästettävä vielä pari kuukautta. Koko prosessiin kuluu noin 350 euroa ja siihen ei ole vielä laskettu palkatonta työaikaa, oikeuden käynnistä aiheutuneita kuluja ym.

Onko tämä käytäntö mielestänne oikein? Onko laittoman aseen hankkiminen, omistaminen sekä käyttäminen pienempi paha kuin laillisesti hankitun ja poliisin kirjoissa&kansissa olevan  aseen?

Tässä yhteydessä kannattaa myös muistaa ketkä alunperin olivat poistamassa sakkorangaistuksen muuntamista?

http://www.parliament.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_67_2008_ke_p_2.shtml

AnttiM
Vieras

#15

07.07.2010 08:06

Jos ammattitaito ja järki ei riitä, niin minimi vaatimuksena olisi edes tajuta pitää turpansa kiinni.


Vieras

#16 Politiikkaa

07.07.2010 08:40

Eräässä koulututilaisuudessa todettiin hiljattain että SAL:n osalta ei ole yhtään ruutiaseen aiheuttamaa ampumavammaa 2000-luvulla. Oletan asian olevan likimain näin myös muiden ampumiseen liittyvien harrastusten osalta joita johdetusti/vastuullisesti harrastetaan.

Outo näkökulma psykologilta on se että syy on aseessa tai sen toimintatavassa. Luulisi "ammattiauttajan" pystyvän parempaankin selitykseen. Viittaa vahvasti poliittisten irtopisteiden keräämiseen. Onhan eduskuntavaalit viimeistään ensi vuonna eikä Sauri ole koskaan tullut valituksi eduskuntaan useista ehdokkuuksista huolimatta.

 

Tapio Salminen
Helsinki

#17 Pekka Sauri

07.07.2010 09:20

Nimen saa näyttää

XXL
Vieras

#18 Jos yksikin uhri on liikaa...

07.07.2010 10:52

...kielletään ihmeessä

- alkoholi, ei tarvita

- yksityisautoilu, joukkoliikenne kattaa kaikki tarpeet

- Vihreät, tämän liikkeen ääriainekset olivat Saarenkin inspiraation lähde.

Noilla voisi Saurin logiikan mukaan ihan todellistakin vaikutusta.


Vieras

#19

07.07.2010 12:01

Monesti sanotaan, että aseilla tehdyt rikokset vähenevät samaa tahtia kuin aseet. Tätä en epäile, mutta väitteen esittäjät unohtavat että aseiden määrä rikollisilla ei vähene kieltojen myötä. Rikokset tehdään laittomilla aseilla, ei laillisilla.

Teemu Harju
Vieras

#20 Puoliautomaatti

07.07.2010 15:19

Sille Saurille ilmeisesti on jokin pakkomielle kieltää nimenomaan puoliautomaattipistoolit.

Vieras

#21 Re:

07.07.2010 15:28

#14: MT -

Itse yritin rinnakkaislupia isäni pistooleihin..ja kuulun reserviin..eipä lupia herunut, joten paras vaihtoehto on ostaa laiton mutka.

 

Mielestäni nämä tollot jotka ajaa aseidentäyskieltoa läpi pitäisi tuomita vähintään 2 vuoden vankeuteen, koska ovat teoillaan lisänyt laitonta asekauppaa, joka johtaa murhiin..kuten porvoossa todistettiin..

jari sjögren
Vieras

#22 Pekkan tieto aseista ja aselaista 0%

07.07.2010 16:03

Pekka Saurilla ei ole minkään asteista kompetenssia arvioida Suomen ampuma-ase kulttuuria, eikä vaatia aseiden täyskieltoa, ellei kompetenssiksi lasketa vallanhalua ja itseriittoisuutta.


Vieras

#23

07.07.2010 16:47

Joutaa hiiteen tuo sauri, turpa kii ku ei mistää mitään tiedäkkään... !""!

vieras
Vieras

#24 Rikoksentekoväline

07.07.2010 18:16

Päättäjien logiikalla kaikilta ihmisiltä tulee takavarikoida kädet, koska näin saadaan 99% murhista, tapoista, väkivaltarikoksista ja varkauksista sekä ryöstöistä loppumaan.

Vieras
Vieras

#25 Re: Leikkiä ihmishengillä

07.07.2010 19:53