Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

06.10.2010 14:34


Seppo Leskinen
Vieras

#1752

06.10.2010 14:38

Se että kansanedustajat määräävät itse palkkansa ja nostavat niitä, on eräs korruption muoto. Kansanäänestyksellä pitäisi selvittää paljonko maksamme heille palkkaa, siitä että edustavat meitä. Me olemme työnantaja ja määräämme palkan suuruuden. Myöskin eläke edut kuuluu olla samat kuin muillakin. He ovat keplotelleet röyhkeästi itselleen aivan törkeät eläkkeet, sillä verukkeella, että eduskuntatyön jälkeen on vaikea työllistyä. Eipä se näytä olevan yhtään vaikeata. Ja vaikka olisikin, niin samat säännöt kuin muillakin. Onhan se sontakuskinkin vaikea työllistyä jos on kuskannut sontaa, vaikka viimeiset 20v. Kun moisen työtodistuksen lyö pöytään, voi olla vaikea johtajan paikkaa saada esim. Pirkanmaan Jätehuollosta, vaikka ammattitaitoa ja kokemusta on riittävästi.
Ystävälliset terveiset vaan eduskuntaan.
Kaikella kunnioituksella Seppo Leskinen.
ystävänne filosofi Marx
Vieras

#1753 Miettikääs tätä

06.10.2010 14:47

Tämä yli 2000 vuotta sitten vaikuttanut puusepän poika oli maailman ensimmäinen sosialisti, hänhän mm. sanoi: Antakaa omaisuutenne niille joilla ei ole mitään ja lähtekää seuraamaan minua. Muutenkin hän näyttävästi kapinoi rikkaita vastaan, ehkä siksi osittain kävi niin kuin kävi.
Suomalaiset kokoomuksen, keskustan ja muiden oikseistopuolueiden kannattajat kuin myös ns. kansakunnan kerma, mihin kansanedustajat ja politikot kuuluvat menettelevät täysin päinvastoin.



Mervi Andelin
Vieras

#1754

06.10.2010 14:54

Näin punaista kun luin, uskomatonta!!!
Irja Häkkinen
Vieras

#1755 Muutos on väistämätön

06.10.2010 14:57

Poliittiset puolueet olisi lakkautettava ja tilalle pitäisi asettaa tiukasti kontrollin ja valvonnan alla oleva virkamieshallinto, joka koostuisi kaikista kansan kerroksista ja edustaisi yhteiskunnan ylintä astetta ja joka lopulta tekisi ratkaisevat päätökset.

Päätöksentekoa edeltäisi tottakai aina yhteiskunnan eri tasoissa tuotettu teoreettiseen testaamiseen ja käytännön kokemukseen perustuva tutkimusmateriaaali.
Näinpä
Vieras

#1756 Re: Miettikääs tätä

06.10.2010 15:04

#1753: ystävänne filosofi Marx - Miettikääs tätä 

 Oikeistolaisuudestahan ei ole kovin pitkä matka fasismiin. Ja äärioikeistolaisuus mihin myös rasismi osaltaan kiinteästi liittyy on eräs pahimmista vitsauksista maan päällä.

anonyyyyyyymi
Vieras

#1757

06.10.2010 15:06

eihän niiden rahat edes mene järkeviin tarkotuksiin! eivätkös ne just vähän aikaa sitten hankkinu karaoke laitteet VERORAHOILLA?!?!?!!!!!?! eikös niitä pitäisi käyttää järkevämpiin tarkoituksiin kuin kansan edustajien vapaa-aikaan. mitä kansaa ne muka edustavat ku ajavat PELKÄSTÄÄN omia etujaan! opiskelu palkkaakin pienennettiin vaikka ne vasta menevätkin järkevämpiin tarkoituksiin!
anneli rajala
Vieras

#1758 Törkeys ja ahneus huipussaan

06.10.2010 15:07

Kansanedustajat ja ministerit ovat kansan valtuuttamia edustajia eli kansa on niiden työnanataja. Miten voi olla mahdollista, että tavallisen palkansaajan (puhumatta eläkkeistä tai työttömyysturvasta jotka eivät ole nousseet ollenkaan)ansion korotus on molemmin puolin 1%:a. Millä oikeudella kansanedustajien palkkaa kohotetaan yli 8%:lla?????
Viimeksi kun kyseessä oli suuri korotus ei kukaan ollut valmis siitä luopumaan, mutta tavalliselta kansalaiselta sitä edellytetään; malttia tai kokonaan luopumaan korotuksista. Siitä huomaa kuinka törkeitä ja ahneita sikoja eduskunta on täynnä. Pelkkää omaedun tavoittelua, huonomuistisia dementikkoja, mututuntumalla meneviä jotka eivät hoksaa, korruptoituneita jne TÄMMÖISET PÄÄTTÄÄ SUOMEN ASIOISTA!!!! Kumpa seuraavissa vaaleissa kansa ei äänestä yhtäkään nykyistä. Itsepä sinne ne törkimykset ollaan valittu!
Martti Holopainen
Vieras

#1759 Näin leikataan eläkeeläisiltä asumistukea. ei ole ketä äännestää?

06.10.2010 15:12

LAKI eläkkeensaajan asumistuesta 60§
Lain kohdat asumistuesta 5§, 9§, ja 17§
LEIKKAUKSET YHT: 13,61€ euroa/ kk
Valtio otti jo eläkeläisiltä heti omansa pois köyhät ja sairaat tulee vain
yhä tiukemmalle ja joutuu SOS-luukulle taistelemaan saadakseen edes
lääkkeisiin avustusta jota viellä viivytellään päätöksen teossa.
Ennen EU-vaaleja totesi Urpiainen.
Hei,
Kiitos yhteydenotostasi.
Toivon mukaan kuntasi sosiaalitoimi auttaisi sinua toimeentulossa.

Jaksamista!
Ystävällisin terveisin,
Jutta Urpilainen
SDP:n puheenjohtaja
Raija Mäkelä
Vieras

#1760 Kohtuus kaikessa

06.10.2010 15:15

Tavalliset ihmiset saavat tapella jopa puolentoistaprosentin palkankorotuksista, kun heitä kehotetaan palkkamalttiin. Työnantajapuoli uhkailee myös työpaikkojen siirtymisestä muualle, jos työntekijä uskaltaa palkankorotusta vaatia.
Kansanedustajille annetaan kuin Mopelle illallinen,"vaivainen kahdeksan prosenttia". Pienimmät eläkkeet maassamme, ovat jopa pienempiä, kuin kansanedustajien saama palkankorotus. Mitäpä sanoisitte te hyväpalkkaiset kansanedustajat ja ministerit, jos joutuisitte tulemaan koko kuukauden toimeen, alle viidelläsadalla eurolla? Asuminen ja eläminen maksaa kaikille, jopa pienimmällä eläkkeellä oleville. Suunnitellun korotuksen pienimpiin eläkkeisiin voi saada erikseen hakemalla. Olisiko sama systeemi myös kansanedustajille hyvä ja kohtuullinen käytäntö? Äänestäjät, harkitkaa kenelle äänenne annatte tulevissa vaaleissa.
sami lindeman
Vieras

#1761 -

06.10.2010 15:17

palkkoja pitäis kansan edustajilla laskee eikä nostaa!!!!!!!!
Vieras
Vieras

#1762 Re:

06.10.2010 15:18

#1757: anonyyyyyyymi -  

 Just tuokin vielä, hyvä kun muistutit. vähävaraisten veronmaksajien vähillä verovaroilla hankitaan suomen kansanedustajille ja ministereille karaokelaitteita ja maksetaan niiden pellejen laivaristeilyjä ja muita ulkomaan matkoja. Eikös siellä eduskunnassa pitäisi edustaa kansaa, eikä veisata karaokea? Häpeä sinäkin Mikko Alatalo (kesk) sinua ei voi edes verrata Juice Leskiseen ei voi puhua samana valovuotenakaan.

 

 

Vieras
Vieras

#1763 Re: Näin leikataan eläkeeläisiltä asumistukea. ei ole ketä äännestää?

06.10.2010 15:25

#1759: Martti Holopainen - Näin leikataan eläkeeläisiltä asumistukea. ei ole ketä äännestää? 

 Hyvä kun toit tämän julkisuuteen! Ei tähän ole enää mitään lisättävää. Oman edun tavoittelijoita suurin joukko suomalaisista kansanedustajista ja ministereistä. Kun ei vain syttyisi sotaa, omat voisivat nähkääs ehtiä ennen kuin itseään edustavat kansanedustajat ja ministerit edes ehtivät näkemään vihollisesta vilaustakaan.


Vieras

#1764

06.10.2010 15:28

Tilanteeseen sopii mainiosti Juice Leskisen laulun sanat: Kuusessa ollaan.

Pienen ihmisen puolesta
Vieras

#1765 Törkeyden huippu

06.10.2010 15:32

Nyt on edustajilla/puolueilla "1000$" paikka tehdä ehdotus korotuksen hylkäämiseksi!
Kansalaiset, HERÄTKÄÄ! Muissa maissa tälläinen peli EI VETELE!- olemmeko lampaita, joille SUDET voivat tehdä mitä haluaa???
Kenellä on selkärankaa? Soini on ainoa oikea SISSI!!!
Muistakaa, että YHDESSÄ olemme VAHVOJA -Mikään ei ole niin kantava voima, kuin yhteistyö...Ketään ei jätetä.
Pauli Mäkelä
Vieras

#1766 Ei ole oikein

06.10.2010 15:33

Täysin oikeustajuani vastaan, että kansanedustajat vaativat muilta pidättäytymään palkankorotuksista ja itse kahmivat kohtuuttoman korkeita korotuksia omiin palkkoihinsa. Kansanedustajat ja ministerit ovat valinneet itse palkankorottajansa, eli näennäisesti ulkoistaneet palkanmaksunsa. Me äänestäjät emme ole tyhmiä ja ymmärrämme kyllä, miten asian laita todella on. Vetoan äänestäjiin, älkää antako saman toistua vaalikaudesta toiseen, vaan pudottakaa törkeät omanedun tavoittelijat pois eduskunnasta. Asiat kyllä saadaan muuttumaan, jos niin tahdomme.
Vastakohtien valtakunta
Vieras

#1767 Re: Re: Näin leikataan eläkeeläisiltä asumistukea. ei ole ketä äännestää?

06.10.2010 15:37

#1763: Vieras - Re: Näin leikataan eläkeeläisiltä asumistukea. ei ole ketä äännestää?

Työttömyysturva on jäänyt keskiajalle!

Olen pitkäaikaistyötön, mutta en jaksa muistaa montako vuotta siitä on kun päivärahoihin on tullut muutaman sentin korotus. Siitä on aikaa!!

Kukaan ei vaahtoa meidän, yksinelävien köyhien pitkäaikaistyöttömien puolesta.

Meitähän ei pitäisi olla olemassakaan muuten kuin edustamassa irvikuvaa yhteiskunnasta.

Rumaa taustaa vasten kaunis ja rohkea näyttää vieläkin kauniimmalta ja rikkaammalta!!

Vieras
Vieras

#1768 Re: Ei ole oikein

06.10.2010 15:39

#1766: Pauli Mäkelä - Ei ole oikein 

 Eli toisinsanoen suurin osa nykyisistä kansanedustajista ja ministereistä pitäisi tiputtaa välittömästi pois. Jutta Urpilainen (sdp) sekä työväen presidentti Sauli Niinistö (kok) nimittäin jos työväen presidentti Sauli Niinistöstä (kok)  tulee pressa, niin kuin nyt pahalta näyttää, silloin tosiaan on meininki, köyhät kyykkyyn.  Suurin osa ehdottomasti vaihtoon.

 

Vieras
Vieras

#1769 Re: Järki käteen!

06.10.2010 15:39

#15: - Järki käteen!

Vaikka se pieni korotus valtion budjetissa olisikin. Kohtuuttoman suurelta se meistä suurimmasta osasta perus palkansaajista tuntuu.

Ja matematiikkaa saisit vielä hiukan opetella, sillä se korotus tekee sen 100 000e jo kuukaudessa...

Adressia en minäkään kyllä allekirjoita vaan näytän mielipiteeni sitten kevään vaaliuurnilla. Ja näin toivon myös muidenkin tekevän.

omaishoitja Kokkola
Vieras

#1770 Hävetkää kansanedustajat.Vielä palkkaa nostettava.HÖH;HÖH!

06.10.2010 15:42

Omaishoitajana 24/7/365 Tiedän kakki mitä te osaatte on,että kusetatte omaishoitajia.HETI omaishoidontuki KELAlle.Näin ollen olisimme me omaishoitajat samassa junassa.Eikä kenenkää tarvitsisi resinassa huutaa!!! SUOMEN lipussa ri saa olla sinistä,sininen kuvaa Taivasta.Eikä valkoista,valkoinen on puhtauden ja synnittömyyden väri.Hävettää te jotka istutte siellä ongelmajäte laitoksessa ja korkea palkka kaikenlaisia lisiä,ym,ym...
Vieras
Vieras

#1771 Re: Hävetkää kansanedustajat.Vielä palkkaa nostettava.HÖH;HÖH!

06.10.2010 15:44

Apropoo
Vieras

#1772 "Ei me, mutta pojat..."

06.10.2010 15:54

"Eihän me itse edes haluttu liksaa lisää, mutta palkkiotoimikunta ...! Siis elin, joka on eduskunnan puhemiehistön valitsema. Elin, joka on suoraan eduskunnan liekanarussa, ja kiitollisena valinnastaan/nauttimistaan omista, mittavista ansaintaeduista palkitsee puolestaan eduskunnan röyhkeydenkin ylittävillä palkkioiden korotuksilla.
Kansanedustajien palkkoja on vaalikauden aikana korotettu plus esitetty korotettavaksi seuraavasti: 1.4.2007 3,5%, 1.5.2008 5,8%, 1.11.2010 1,5% ja 1.5.2011 6,5%, siis yhteensä 17,3% eli keskimäärin 4,33%/vuosi! Vaalikauden ensimmäinen korotus uutisoitiin kolmen päivän kuluttua edellisten vaalien sunnuntaista! Ja millaisilla "ansioilla" nykyiset kansanedustajat voivat ylpeillä, ja miten ns. työaikansa ovat medioitten mukaan käyttäneet: Vaalirahasuhmurointeja, tekstiviesti- ym. ihmissuhdedetaljeja, eduskunnan urheilukerhon väärinkäytösten selvittelyä, kehnoa lainvalmistelutyötä (mm. Niinistön toteamus), toteutuksen alaisia fiaskoja lakeja, mm. aluehälytyskeskusten alasajo, haja-asutusalueiden jätevesilakien uudistus, ym. ym. ym.
Allekirjoittaneelle nimimerkille riittää
"sekoomuksen, kepulien ja sossujen" teot eli: Kiitti, riitti! Vaihtoon, veikk´ei vaihtamalla paranisikaan!

Vieras

#1773

06.10.2010 15:55

Alkaa vähitellen tulla mieleen, että paljon ja huomattavasti parempi jos seuraavat kansanedustajat ja ministerit olisivat pitkäaikaistyöttömiä, siivoojia, opiskelijoita, asunnottomia ja näitä leipä/vellijonoissa seisoskelevia ihmisraasuja, heillä kun oikeasti on kokemusta eletystä elämästä. Ei yhtäkään nykyistä ns. kansanedustajaa tai ministeriä.
Vaikka sen jälkeen mitä todennäköisimmin tulisi jokin poikkeustilalaki joka velvoittaisi entiset kansanedustajat ja ministerit takaisin eduskuntaan, eihän sinne työttömiä ja muita vähävaraisia leipäjonoissa seisoskelevia voi päästää, sehän olisi kauhistus näyttää jo ulkomaillekkin.
Sanokaas montako pitkäaikaistyötöntä tai entistä leipäjonoissa seisoskelevaa kansanedustajaa tai ministeria suomesta löytyy?
mairem15
Vieras

#1774 eläkel.

06.10.2010 15:58

Voisivat joskus ajatella myös meitä pienen eläkkeen saajia.
Klovni
Vieras

#1775 Sirkuspellet

06.10.2010 16:00

Heittäkää kansanedustajat ja ministerit voltti