Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!.
Jasatar |
#4626 Ei mitään palkankorotusta27.03.2014 17:20Nyt pitää loppua tuo palkkojen nosto eduskunnan väelle. Puolitettaan sieltä saki, ja avustajia ei kenenkään käyttöön, vaan tehkööt itte työt. Ei sitä voi kukaan tavallinen tallaaja laittaa puolestaan serkun vaimoa töihin, jotta voi itte hoidella niitä sivuvirkojaan. Onhan se tietenkin hyvä, että voidaan avustajaksi pestata muutama sukulainen tai hyvä kaveri, mutta se onnistuu vain ja ainoastaan eduskunnan porukalla. Ei tavalliseslla duunarilla. Minkä takia noita ihmisiä pitää olla se 200 siellä, ja heillä avustajia, ja vieläpä avustajan avustajiakin voisi löytyä, kun tutkimaan alettaisiin. Heillä on niin paljon etuja jo nyt tuolla, ja niin kovat palkat, että saavat kuukaudessa sen, mitä sairaseläkeläinen saapi 8-12kk:n aikana. Ei paljon naurata kun sillä vajaalla 800 ekulla yrittää pärjätä kuukaudesta toiseen. Yksi ainut isompi lasku voi aiheuttaa, että siinä kuussa ei juurikaan saada syötyä joka päivä, saati sitten mitään harrastettua. 8,1% heidän palkoissaan tuntuu jo, mutta työttömien kelan korvauksilla olevien ja sairaseläkeläisten palkoissa se menee veroon kaikki. Ei ole missään nimessä oikein, että eduskunnassa palkkoja nostetaan. Laitetaan se raha työttömille nuorille työpaikkojen luomiseen. Surullista katsoa, että jossain vaiheessa tämä nuoriso ottaa vastuun ja alkavat hoitamaan maamme asioita. Mitähän siinä tapahtuu, kun nyt makaavat kaiket päivät, ja yöt istuvat netissä tai telkun ääressä tai vetävät viinaa ja muita aineita pilaten sillä oman ja läheistensä elämän. Heille tulisi se raha ohjata, eikä noille, joilla jo on ihan riittämiin palkkaa, Heidänkin palkkansa voisi vähän laskea, ja peruspalkan lisäksi saisivat tulosvastuullisen palkkauksen. Mitään ei saa, jo ei olla paikalla ja jos ei osallistuta asioiden hoitamiseen paremmalle tolalle. Edustajien palkat voisi laskea ton 8,1%:n verran. |
Vieras |
#462727.03.2014 17:22suomen tulevaisuus on siis tällaisten päättäjien käsissä!! |
Vieras |
#462827.03.2014 17:23ja tätä tahtia ollaan seuraava ukraina. puolet edustajista pihalle niin taloustilanne olisi sillä selvä. |
Vieras |
#462927.03.2014 17:24Vittu mitä pskaa |
Vieras |
#463027.03.2014 17:24Kyllä Hemmetti nyt ois arkadianmäellä kirveelle töitä |
Vieras |
#463127.03.2014 17:24vit 'un katainen |
Vieras |
#463227.03.2014 17:27Kataisen hallitus pitää hajottaa ja Katainen Urpilaisen kanssa karkoittaa maasta mitä ennen pitää takavarikoida heidän omaisuus Suomen valtiolle. Eihän tuo Obamalleekkaan ole vaikeaa asettaa pakotteita Venäjän miehille. Jonoon kaikki Suomen virkarikolliset jotka ovat korruptoineet Suomen Oikeusjärjestelmän itsensä suojaksi. Samoin Natokiimaiset jalkapuuhun eduskuntatalon portaille. |
Vieras |
#463327.03.2014 17:27köyhän puolesta. |
Vieras |
#463427.03.2014 17:28hävetkää ahneet nilkit.teille ei mikään riitä,TE saatte joutua pakkotyöhön. |
Vieras |
#463527.03.2014 17:29Nyt DUUNARIT jos ei muu auta niin polttopulloja ja anarkiaaaaa |
Vieras |
#463627.03.2014 17:30Nyt on Suomi oikeistolaisempi kuin sodan jälkeen, tosin vain näennäisesti silloin oli vähän niikuin pakko olla jotain muuta kun ss porvarin housut räpätti. |
Armoton" Arvopuolue" |
#4637 Kokoomus on tavalliseen kansan moraaliton kusetus puolue27.03.2014 17:31
|
Vieras |
#463827.03.2014 17:32EI PALKANKOROTUKSIA |
Vieras |
#463927.03.2014 17:33Kukapa ei omaa palkkaansa korottaisi! Se vaan aika harvoilta onnistuu, joten pistetään kampoihin kun meiltä voi onnistua tämän estäminen! Että voi ottaa joskus nuo päätökset aivoon!!! Kiitos tämän adressin laatijalle! |
Vieras |
#4640 Re: Kielenkäytöstä27.03.2014 17:34#4615: Tavallinen työläinen - Kielenkäytöstä Olen aivan samaa mieltä. Lisäksi peräänkuulutan adressin alkupreäistä luojaa. Nyt olisi aika aktivoitua, että saadaan adressi eteenpäin! |
viras |
#4641 Nut on kirveelle töitä joku kirjoitti27.03.2014 17:35
|
Vieras |
#4642 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Halveksittava vaalitempaus27.03.2014 17:36#4513: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Halveksittava vaalitempaus Vaalit ovat tulossa ja persuilla on hirveä hätä housuissa. Jopa niin paha, että ovat lähettäneet jonkun vähämielisen agitaattorin tänne kirjoittamaan herjaavia viestejä liukuhihnalla. Adressi on neljä vuotta vanha, sen aiheena ollut palkankorotus ei koskaan toteutunut ja adressin alkuperäinen tekijäkin on se jo hylännyt. Mutta vaaliprovokaattori on siitä huolimatta kirjoittanut tänne satoja lyhyitä haukkumaviestejä ja jopa muutamia tuhansia uusia nimiä. Mistäkö tiedän? No, nimet vaan lisääntyvät, mutta ip-osoitteet eivät. Helppo tarkastaa adressin tilastoista. |
Vieras |
#464327.03.2014 17:37Kansanedustajien palkkoja pitäisi laskea, kyllä ne pärjää paljon vähemmälläkin, leikattais pari prosenttia rivikansanedustajien palkasta ja 5-10% ministerien palkasta niin saataisiin niitä säästöjä valtiolle! Niinistöhän näytti jo mallia. |
Vieras |
#464427.03.2014 17:38Voi---kele tätä eriarvoista suomea |
Vieras |
#464527.03.2014 17:39Täysillä tässä mukaana. Tosi törkee korotus. |
Vieras |
#464627.03.2014 17:39taas nähdään eduskunta on lailistettu mafia |
Vieras |
#4647 Valitetaan, kunnes on asiat huonommin.27.03.2014 17:42Rikkaus on hieno juttu, voisin hyvin istua kahvilla miljonäärin kanssa, joka on omilla ansioillaan ja panoksellaan tehnyt rahaa. Mutta jotain väärää on siinä, että kansanedustajat kansan EDUSTAJINA lusikoi kermat päältä nomparelleja ja täytteitä myöten, ja kansalaisille, joiden kuuluisi olla samanarvoisia kuin ovat nämä herraskaiset ministerit ynnä muut, saavat ker(j)ätä kämäset jämät, mitä arvon edustajat sallivat murusina meille taviksille heitellä. Toki sallin korkeat palkat kansanedustajille järkevyyden rajoissa, onhan meidän "tavisten" arjen sujuvuus pitkälti kiinni heidän päätöksistään. Jos leikataan ja karsitaan tuloja kaikilta kansalaisilta, niin eikö se tarkoita KAIKKIA kansalaisia? Ja sen aina niin kuuluisan suomalaisen tasa-arvon nimissä kansanedustajien kuuluisi taipua samaan kuin me muutkin kansalaiset. Tai mitä jos pyydettäisiin Putinia kirjottamaan laki, jossa tehdään Suomesta Venäjän alainen kuningaskunta, jota hallitsee meidän iki-ihanat kansanedustajat? Sitten saavat pistää kyykkyyn ihan kuus nolla ja kaikki ovat tyytyväisiä. |
Vieras |
#4648 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Halveksittava vaalitempaus27.03.2014 17:44#4642: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Halveksittava vaalitempaus Vaalit ovat tulossa ja persuilla on hirveä hätä housuissa. Jopa niin paha, että ovat lähettäneet jonkun vähämielisen agitaattorin tänne kirjoittamaan herjaavia viestejä liukuhihnalla. Adressi on neljä vuotta vanha, sen aiheena ollut palkankorotus ei koskaan toteutunut ja adressin alkuperäinen tekijäkin on se jo hylännyt. Mutta vaaliprovokaattori on siitä huolimatta kirjoittanut tänne satoja lyhyitä haukkumaviestejä ja jopa muutamia tuhansia uusia nimiä. Mistäkö tiedän? No, nimet vaan lisääntyvät, mutta ip-osoitteet eivät. Helppo tarkastaa adressin tilastoista. |
Vieras |
#464927.03.2014 17:44Adressi liikkeelle! Hävetköön kansanedustajat, häpeän olla suomalainen! |
h |
#4650 Re: Re: tarkkuutta pätemiseen27.03.2014 17:45#53, luehan ite vähän tuoreempia uutisia. Linkkisi vuodelta 2010, eikä tarvinnut paljon otsikkoa pidemmälle lukea että sen tajusi.. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51052 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
179 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
399 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11075 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
851 Luotu: 14.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025