Emme äänestä aborttia kannattavia
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Emme äänestä aborttia kannattavia.
Vieras |
#101.11.2010 15:45Ja mehän äänestämme aborttia kannattavia! |
toinen vieras Vieras |
#201.11.2010 16:49Ja tehän kannatatte murhaa. 10 000 suomalaisten vauvojen veri tulkoon teidän päälle, muttei mun päälleni. Vieras, älä unohda, että Hitlerin aikana suurin osa olivat hiljaa |
Leo Koukku Vieras |
#3 Veronmaksajista puutetta aborttien johdosta13.11.2010 19:21Hyvinvointivaltio on uhattuna, kuka elättää tulevaisuudessa vanhukset, kun ei ole veronmaksajia. Nyt tarvitaan ulkomaisia työntekijöitä maahan kun abortilla on surmattu yli puoli miljoonaa kansalaista. |
Suvi Maarit Rissanen Vieras |
#4 Sikiö on ihminen01.12.2010 16:46Nykyajan ihminen on vieraantunut niin syntymästä kuin kuolemasta. Niinpä molemmat on helppo ohittaa kliinisesti, antaa yhteiskunnan hoitaa. Aikoinaan äitini jo 14 vuotiaana kotoa lähteneenä jo nuorena haaveili omasta lapsesta ja perheestä. Kun hän 18 vuotiaana meni lääkärille raskauden vuoksi, lääkärin ensimmäiset sanat hänelle olivat: Saatte abortin. Lääkäri ei voinut millään ymmärttää että äiti oli onnellinen ja halusi pitää lapsen. Oli vuosi 1973, minä synnyin 1974. On surullista lukea keskustelupalstoilta siitä kuinka heikoilla tiedoilla aborttia henkeen ja vereen puolustetaan. Väitetään kovaan ääneen että kyseessä on "pelkkä sikiö" joka ei kuule, ei tunne, eikä näe. Jo 10:llä viikolla sydän alkaa lyömään, kädet, jalat ja pää on helposti nähtävissä.6 kk:lla lapsi on jo lähes täydellinen, hän kuulee, tunteen ja aistii valon- ja eloonjääminen on hyvinkin mahdollista ennenaikaisen syntymän käynnistyessä. Olen järkyttynyt että Suomen valtio sallii näiden lasten murhan. Ja on oikein että kuvien avulla asiasta tiedotetaan. Sillä edelleenkin suurin osa abortin kannattajista kuvittelee abortin koskekan epämääräisiä limamöykkyjä joita ei ihmiseksi tunnista. |
Marjatta Hyttinen Vieras |
#5 Älä tapa!19.12.2010 15:44Jumalan viides käsky on edelleen voimassa eli Älä tapa. Meillä ei ole oikeutta määrätä siitä, kuka lapsista saa jäädä henkiin ja kuka ei. Elämän valitsemisvaltaa ei ole annettu ihmiselle. Jumala päättää kunkin elämän pituuden. Syntymättömän lapsen tappaminen (itseaiheutettu abortti) on tietoinen murha ja siitä olemme vastuussa kerran Jumalan edessä. On paljon lapsettomia pariskuntia, jotka haluaisivat lapsen. Miksi emme lahjoita niitä lapsia heille, jotka haluaisivat oman lapsen? Lapsella on oikeus elämään. Meillä ei ole oikeutta riistää heiltä sitä. Lapsi on lapsi jo hedelmöittymisensä jälkeen. Siitä hän vain kehittyy ja kasvaa. Ei ole oikein myöskään lääkäreitä kohtaan, että he joutuvat tekemään abortteja vastoin omaatuntoaan ja Hippokrateen valaa. He taistelevat elämän puolesta. Heitä ei ole tarkoitettu toimimaan lasten teloittajina.Sosiaaliset syyt eivät riitä puolustamaan abortteja. Seksuaalisessa käyttäytymisessä nykypäivänä on paljon parantamisen varaa. Ihmisten tulee olla vastuullisia silläkin alueella eikä vain toimia omien hetkellisten himojensa varassa. Tulee oppia suojelemaan itseään ja omaa tunne-elämäänsä. Vapauteen liittyy aina myös vastuu ja myös lähimmäisen huomioon ottaminen. Mitä te tahdotte teille tekemän, tehkää se myös samoin heille. Miettikääpä, mitä tarkoittaa oikea terve rakkaus Jumalaa, itseä ja lähimmäistä kohtaan.. |
Vieras |
#620.12.2010 11:13En vain oikein ateistina ymmärrä tätä täydellistä aborttivastaisuutta, jossa milteipä ainoat pääargumentit on, tappaminen on väärin ja Jumalasta on väärin, että tapatte lapsenne. Siis sikiön, joka ei ole vielä mitään koska se ei ole edes saanut kasvatusta ihmisten tavoista, saati sitten vielä edes kehittynyt ihmiseksi. Jos uskoisin Jumalan periaatteisiin, voisin olla jopa samaa mieltä, mutta valitettavasti ajattelen toisin enkä niin kaunisajatuksellisesti ihmiselämän tärkeydestä tällä planeetalla enkä ajattele, että jokin suurempi voima säätelee sitä, kellä on oikeus syntyä ja kuka kuolee ennen syntymäänsä keskenmenoon. Pidän aborttia oikeastaan ihan ok asiana maailman väestön kasvaessa ja luonnon kantokyvyn sanoessa heippa, mikä johtaa väistämättä joidenkin kuolemaan ja epätoivottuna syntyminen ei ole välttämättä hyvä asia. Ei abortti tosin moraalisesti oikein oleva asia ole, mutta maailmassa on epätoivoa ja epätoivoisiin oloihin lapsen hankkiminen kehitysmaassa on itsekäs teko, jos jo etukäteen synnyttäjä tietää lapsensa tulevan kärsimään. Ilman ehkäisyä tämä maapallo olisi varmaan sanonut kaput jo kauan sitten ihmisten liikakansoittumisen takia, ehkäisyäkin jotkut vastustavat. Totta, abortti ei ole suotavaa ja on moraalisesti arveluttavaa eikä todellakaan mikään ehkäisykeino. Mutta valitettavasti esim. kieltämällä abortin kokonaan ongelmat eivät väisty. Se johtaisi vain siihen, että abortit hommattaisiin laittomasti, tulisi epätoivottuja lapsia, joiden elämä alkaisi ikävällä tavalla ja johtaisi naisen aseman heikkenemiseen. Eli tuo kaunis ajatus ei vain toimi. Ihmisen seksuaalivietti kun on mitä on ja vaikka kuinka kiellettäisiin kaikki niin ei se mihinkään johda. Toki ihmisen tulisi toteuttaa seksuaaliviettiään vastuullisesti, mutta niin ei valitettavasti kaikkien kohdalla ole. Pitäisiköhän kieltää kaikki terveydenhuoltokin, jos on Jumalan tahto, milloin ihminen elää ja kuolee. Ja mietitäänpä tällaista tilannetta. Lapsi syntyy köyhään kehitysmaahan sodan ja nälänhädän keskelle. Kumpi olisi hänen tilanteessaan parempi? Se että hän ei olisi syntynytkään vai että hän kuolee yksivuotiaana, koska ei voi selvitä niissä oloissa missä on. Moraalisesti oikein olisi mielestäni, että hän ei joudu kärsimään. On meidän etuoikeus, että kaikki on niin kaunista maassamme ja jokaisella lapsella on milteipä jo ennen syntymäänsä turvattu elämä. Valitettavasti joka paikassa maailmassa asiat eivät ole niin kauniisti ja joskus vähemmän pahan valitseminen auttaa välttämään suuremman pahan ja joudutaan tekemään valinta. Jotkut joutuvat tekemään valinnan. Siitä olen samaa mieltä, että lääkäreillä tulee olla oikeus kieltäytyä abortin suorittamisesta, jos se on hänen arvomaailmansa vastaista.Kaikilla meillä on oikeus arvomaailmaan ja omaan mielipiteeseen, niin minulla kuin abortin vastustajilla. |
Roger Vieras |
#7 Onko ainoa argumentti että Jumala käske?20.12.2010 12:04Jos joku sanoo näin hän ei tiedä mitään abortista. Ateistina vastustan aborttia, miksi? Koska tiede osoittaa että sikiö on niin ihminen kuin sinä ja minä: hänellä on samaa ihmis-DNAa kuin meillä, ja siksi hän on ihminen ei koska hänellä olisi joku sielu tai joku "jumalan hieno osa" tai en tieä mitä. Siksi jos on ihminen on kunnioitettava, emme voi tappaa sen! |
Inhimillisyyttä puolustava |
#8 Abortin vastustajat ovat tekopyhiä!20.12.2010 23:27On se niin helppoa vastustaa aborttia, kun se ei mitenkään kosketa näitä vastustajia! |
Elämää puolustava Vieras |
#9 Mihin asti abortin salliminen puolustaa ihmisten oikeuksia?21.12.2010 14:32- ei mihinkään. Ihminen on elävä yksilö sikiämisestä lähtien. Hyvä Inhimillisyyttä puolustava, mitä tekemistä "inhimillisyyden, armon ja välittämisen" kanssa on sillä, että äiti oikeutetaan murhaamaan oman lapsensa pelkästään äidin tahdon perusteella? Ainoastaan niissä harvoissa erityistapauksissa, joissa äidin henki on (todistetusti ja suurella todennäköisyydellä) vakavasti uhattuna raskauden jatkumisen aiheuttamana, pitäisi abortin olla hyväksyttävä ja laillinen vaihtoehto. Lievemmän syyn tapauksessa (esimerkiksi huonontuneet toimeentulonäkymät tai epätoivottu raskaus) lapsen elämällä on lähtökohtaisesti aina etuoikeus. Miksi? - Jokaisen oikeusvaltion (tai sellaisena pidetyn) tulisi vaalia tätä lähtökohtaa eli suojella oikeutta elämään, sillä se on tärkein perusoikeuksista, joita oikeusvaltion kuuluu määritelmän mukaan suojata. Esille nostamasi armo ja välittäminen taas toteutuu yhteiskunnan tasolla silloin, kun valtio pitää huolta ihmisistä ja tukee heitä, ei silloin kun ihmisen annetaan mielivaltaisesti päättää toisen elämä(stä). |
älä nyt! |
#10 Re: Abortin vastustajat ovat tekopyhiä!21.12.2010 20:58#8: Inhimillisyyttä puolustava - Abortin vastustajat ovat tekopyhiä! Ei ole totta, että niissä maissa, jossa on kielletty tehdään enemmän aborttia. Itseasiassa, missä tehdään enitten on USAssa, Venäjällä ja Kiinassa (myös per capita). ÄLÄ VALEHDELE! Mistä tiedät, ettei kosketa meitä? Mistä tiedät ettei minulla ole 2 vammaista lasta? Mistä tiedät, etten ole tehnyt aborttia vaikka olisin voinut? |
Antakaa armoa |
#11 Abortti on tappamista21.12.2010 21:50#8: Inhimillisyyttä puolustava - Abortin vastustajat ovat tekopyhiä! Abortissa ei ole mitään ihmisyyttä kunnioittavaa, ei mitään armoa, ei mitään välittämistä. Olen kiitollinen, että minun äitini ei tappanut minua, vaan antoi minun elää, vaikka olosuhteet eivät aina ole olleet helpot. |
Vieras |
#1222.12.2010 06:12Saattaisin itsekin olla jotenkin aborttitraumatisoitunut jos olisin kuullut että äitini harkitsi aborttia,mutta jos hän olisikin sen tehnyt, tuskinpa kovin kärsisin, minua ei vain olisi, joka joskus masentuneena ihmisenä on ollut toivelistalla. Arvostan toki ihmiselämää, mutta olen sen argumentin kannalla että kyse on kuitenkin vaan sikiöstä ja Suomessa abortit tehdään pääosin ennen 12 rvk, mikä on vielä suht koht inhimillistä. Myöhempiä abortteja ei todellakaan pitäisi tehdä, muutakuin ihan pakkotilanteissa. Toki olen murhaamista vastaan muutoin, tosin tässä murhassa murhattu ei ole vielä edes kehittynyt ihmiseksi saati sitten hänellä tuskin on sen suurempaa tietoisuutta itsestään. ajattelrn abortista vähempänä pahana,ei suositeltavana, mutta silti pakollisena. Luonnossa asiat ovat vielä julmemmin ja eräällä lailla näen ihmisenkin osaksi luontoa enkä pidä ihmislajia mitenkään ainutkertaisena yberlajina tällä maapallolla ja kaunis ajatus siitä kuinka jokaisella pikku lapsukaisella on oikeus syntyä ja elää ei toteudu jo joidenkin maiden korkeissa lapsikuolleisuusluvuissa, koska maailman resurssit ei riitä tällaiseen määrään ihmisiä. On oikeastaan hienoa ajatella, että Suomessa lapsen voi kasvattaa ilman nälänhätään kuolemista. Tiedostan maailman pahuuden ja abortti ennen laillista aikarajaa on paljon pienempi synti kuin alkoholistivanhemman lapsen kasvatus ja yksi rikkinäinen lapsi tähän maailmaan, jota ei kuitenkaan kukaan tukisi tarpeeksi vaikka jokainen lapsi tarvitsee hyvän elämän kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Naisella tulee olla valinnanvapaus, yhtälailla kuin miehilläkin kantaako 9 kk lasta epätoivoiseen elämäntilanteeseen. Miehet kun voivat lähteä lätkimään milloin vain kun vähän rupeaa ahdistamaan tehtyään saman synnin kuin nainenkin, mutta nainen joutuu vastaamaan siitä suuremmin. Jos abortti kiellettäisiin, se horjuttaisi myös tasa-arvoa. En itsekään kannata aborttia moraalisesti oikeana asiana, mutta se on vähempi paha kumminkin. Ja sen haluaisin tietää että mikä abortin vastustajien ihannemaailma on ja oikeasti toimisiko se? Abortteja tehdään joka tapauksessa vaikka laki ne kieltäisikin. se johtaisi vaan suurempaan kärsimykseen ja eriarvoistumiseen. On monia syitä miksi abortteja tehdään. Kenelläkään ei tule olla pakkoa synnyttää lasta vain adoptoidakseen hänet, kun ei muuten pysty lapsesta huolehtimaan. Mieleen tulee aika monta syytä miksei hän pysty siitä huolehtimaan. |
Vieras Vieras |
#13 Re:22.12.2010 09:40Tiedätkö että puhut muiden elämästään? Abortti on murha... ja pitäköhän olla laillinen?! En voi ymmärtää! |
Elämää puolustava 2 Vieras |
#14 22 kelvotonta väitettä abortin puolesta.22.12.2010 09:44Tämä kannattaa ehdottomasti lukea: http://abortti.wordpress.com/2010/08/14/22-kelvotonta-vaitetta-abortin-puolesta-jasu-markkanen/ |
Vieras |
#15 Re: Abortti on tappamista19.01.2011 22:16#11: Antakaa armoa - Abortti on tappamista Katsokaa nämä sivut... uskomatonta, tästä ei kyllä puhuta! http://oikeuselamaan.org |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
23.01.2011 11:14- Poiston ajankohta: 23.01.2011
- Poistamisen syy:
Elina Vieras |
#1723.01.2011 11:17Kysyn vaan, että milläköhän mandaatilla te anti-choicerit katsotte voivanne päättää siitä, mitä nainen tekee omalla ruumiillaan? Sikiö ei ole "syntymätön vauva". Sikiöstä tulee vauva, kun se syntyy. Kohdussa oleva sikiö ei ole ihminen, koska se on täysin riippuvainen raskaana olevan naisen elimistöstä. Ja ennen kuin kukaan ehtii älähtämään, että tällä perusteella esimerkiksi dialyysipotilaat ja hengityskoneessa olevat eivät ole ihmisiä - kyllä he ovat. He ovat syntyneet, ja luottavat KONEISIIN pysyäkseen hengissä. Raskaana oleva nainen ei ole kone, jonka tehtävä on pitää sikiö hengissä. Tällainen asenne on naurettava ja naisia halventava. |
Mika Ebeling Vieras |
#18 Ilo nähdä tällainen adressi03.02.2011 00:17Olin itse asiassa etsimässä ystäväni vihjeestä täältä erästä toista adressia, mutta ilokseni löysinkin tämän. Olen itse ehdokkaana Helsingissä. Nykyisissä tehtävissäni olen voinut pelastaa joitakin lapsia abortilta. Eduskunnassa voisin tehdä paljon enemmän. Siksi toivon kaikkien niiden tukea, joilla omatunto on paikallaan. |
Vieras |
#1911.12.2011 17:46Syntymättömällä lapsella on oikeus elämään. |
Mustavalkofanatismia |
#20 Re: Ilo nähdä tällainen adressi31.10.2012 09:23#18: Mika Ebeling - Ilo nähdä tällainen adressi "Siksi toivon kaikkien niiden tukea, joilla omatunto on paikallaan." Siis ne, jotka eivät tue sinua, ovat ihmisiä joilla ei ole omaatuntoa?
|
oikeudenmukainen |
#21 tätä mieltä13.08.2013 14:17ensin ehkäisy päälle ennenku haarat auki |
oikeudenmukainen |
#22 tätä mieltä kans..13.08.2013 14:18synnärillä pakkoehkäisy kaikille vähäksiaikaa! esim. käsikapseli ettei käy "vahinkoja" |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025