Tornion ensihoito- ja sairaankuljetusten laatu on säilytettävä

Vieras
Vieras

#726 Re:

12.02.2011 16:23

#721: -  

 Kyllähän aikanaan päätöksiä tehneillä on vastuu ja poliittinen vastuu konkretisoituu seuraavissa vaaleissa. Älähän höpäjä 721.

Tympääntynyt.
Vieras

#727 Argh

12.02.2011 17:26

Arjen sankareista...
Ei tässä Juhaa ja Mattia siksi olla äänestetty, että he ovat hyviä ambulanssityössä vaan siksi, että he ovat yksityishenkilöinä tehneet valtavasti työtä Tornion ensihoidon tason säilyttämiseksi.
Jos Juhaa ja Mattia ei saa äänestää, voi koko kilpailun heittää roskiin.
Katsokaapa vaan, niin TornioHaaparannan arjen sankariksi valitaan tänä vuonna Kustaa Piha.
äänestäjä
Vieras

#728 keskustan kärki esiin

13.02.2011 14:09

Näkisin mielelläni, että Keskustan kärkipoliitikot ottaisivat asiaan kantaa, keskustallahan se kovin miehitys kuitenkin on kaupungin toimielimissä ja samalla suuri vaikutusvalta. Outi Keinänen on jo kivenmurikkansa nakkonut, mutta Keskustan todelliset kärkivaikuttajat ovat olleet hiljaa. Siis: Kaup.hallituksen ja valtuuston pj:t ottakaa kantaa. Tämä tilanne on saatava selväksi tavalla, tai toisella !!!

Vieras

#729 uusi adressi

13.02.2011 15:55

Perustetaanko adressi:
"vaadimme Tornion päättäjiltä toimia ensihoidon sopimusrikkojen suhteen" :)

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

13.02.2011 23:17


Vieras
Vieras

#731 Re: Onko totta

14.02.2011 10:20

#730: Syän kurkussa - Onko totta

Selvennäppä Juha tätä asiaa !!!!!!!

Matti Suopajärvi
Vieras

#732 RE: #730

14.02.2011 10:31

Allekirjoittaneen käsitys on että Juhan mainitsema asia koskee hälytysohjetta ennen 28.12.20110 ja valituksia aiemmalta ajalta, kuten Juha kommentoi:

"He varmaan haluavat myös pian vastailla kysymyksiin liittyen aiempiin tapahtumiin,"

Hälytysohjetta muutettiin tuolloin niin että kakkoslähdön (perustason) auto lähtee C- ja D- luokan tehtäville ja hoitotason autoa pyrittäisiin säästämään kiireellisille tehtäville.

Allekirjoittanutta ei ole vaiennettu. Potilasvahinkotapauksista kirjoittaminen on vaan huomattavan vaikeaa, asiat ovat salassapitovelvollisuuden alaisia, niistä en nykyään voi tietää enempää kuin kukaan muukaan ns. siviili, sikäli kun asia ei sattus koskemaan itseäni tai läheisiäni.


m

eläkeläinen
Vieras

#733 Re: keskustan kärki esiin

14.02.2011 15:05

#728: äänestäjä - keskustan kärki esiin 

 Ihan oikein.  Mutta myös muiden puolueiden kärkipoliitikkojen kannanottoja kaivataan.  Kapraalin Ilkka on vasemmistoliiton arvostettuna edustajana tuonut omat, perustellut näkemyksensä julki ja hyvä niin.  Missä luuhaavat muut, esim: kok, demarit,  pro Tornion nokkamiehet, vihreät ja perussuomalainen ?  Eikä asiaan kaivata jononjatkona kulkevia valtuutettuja, vaan ryhmiensä todellisia vallankäyttäjiä.  Koska asia on mitä suuremmassa määrin politiikkojen hoidettavana, on aika astua esiin ja ottaa kantaa asiaan.

maanviljelijä Arpelasta
Vieras

#734 ei politiikkaa, kiitos !

14.02.2011 17:50

Älkää tehkö tästä asiasta poliittista peliä, politiikalla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.
Sakupanda
Vieras

#735 Re: ei politiikkaa, kiitos !

14.02.2011 19:56

#734: maanviljelijä Arpelasta - ei politiikkaa, kiitos ! 

 Eiköhän tässä ole kyse juurikin politiikasta... Alussa pojat hyvällä asialla ajavat asiaan suuntaan jonka kokivat oikeaksi, suuntaan jonka myös minä koen oikeaksi.

Nyt asian mentyä toistaiseksi puihin, kaikki into on käännetty uuden yrittäjän toiminnan vaikeuttamiseen. Samalla politiikan sukkulat ovat keksineet hyvän keinon kasailla itselleen äänestäjiä pelottelemalla asialla josta normaali kansalaisella on yleensä puutteelliset tiedot.

Ensihoito nykyisellään on tarkoin valvottua. Torniossa sekä viralliselta taholta, että yksittäisten toimijoiden toimesta joten eipä siellä rivityöntekijät voi edes pieraista ilman että asiasta kirjoitetaan lappua. Jos tällaisen kirjoittelun jälkeen siellä olisi tapahtunut jotain valitettavaa niin eiköhän paikallislehdet repostelisi asiasta. Eipä vain ole näkynyt mitään muuta kuin eräs kiitos viesti.

Maanviljelijän sanoihin yhtyen, jätettäisiinkö politiikka pois tästä keskustelusta ja annettaisiin uusille pojille ja tytöille hieman työrauhaa. Ensihoidon järjestäminen kunnan omana toimintana voitaisiin yrittää saada pystyyn myös muuten kuin uuden yrittäjän työntekijöitä kiusaamalla.

Ps. Ambulansseja seuranneena ja asiasta ehkä jotain tietävänä, voisin sanoa ettei suuri osa uusista työntekijöistä ole mitään vasta valmistuneita räkänokkia, vaan ensihoidon pitkänlinjan ammattilaisia...

Vieras
Vieras

#736 Re: ei politiikkaa, kiitos !

14.02.2011 19:58

#734: maanviljelijä Arpelasta - ei politiikkaa, kiitos ! 

 Voi taitamaton !!! Puhu sie, mie piän hevosta.

Matti Suopajärvi
Vieras

#737 Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

14.02.2011 21:19

Hei,

omalta osaltani en tunnista tahi tunnusta politikointia.

Muistan luvanneeni jo mielenilmaustilaisuudessa ja adressin luovutustilaisuudessa että tulemme valvomaan uuden toiminnan käynnistymistä. Lupauksista täytyy pitää kiinni.

Mitä tulee Tornion ja virallisen tahon valvontaan muistuttaisin että...

- Keminmaassa HES touhusi toista kuukautta ilman toimilupaa. Mulla on vielä varmistamatta menikö viime vuosikin heinäkuusta lähtien ilman lupaa? Toimiko virallinen valvonta?

- Torniossa minä ilmoitin lukuisista sopimusrikkomuksista jotka vastuulääkäri sittemmin vahvisti. Toimiko ja toimiiko paikallinen valvonta aukoitta ja viiveettä?

- Ylipitkien työaikojen valvonnasta sen verran että ilman allekirjoittaneen ilmoitusta asiaa ei parhaillaan selvitettäisi. Toimiko virallinen tai paikallinen valvonta?

Lukuisat valvonnan piiriin kuuluvat asiat ovat salassapitovelvollisuuden alaisia. Niistä eivät lehdet saati minä raportoi. Niissä on luottaminen ja tyytyminen vastaavien valvontaan.

Omalta osaltani olen yrittänyt pysyä tosiasioissa ja huomauttaa vain niistä epäkohdista joista olen kuullut ja todeksi tiedän. Epäkohdista ilmoittamisella ei mielestäni ole mitään tekoa työrauhan häirinnän kanssa!

Yksityisten ihmisten (potilaiden) valittamisesta tiedän sen verran kokemuksesta että usein ei valiteta vaikka syytäkin olisi. Asiakkaat ovat usein vakavasti sairaita, eivätkä jaksa vaikeassa tilanteessaan puuttua asioihin. Ei joko uskalleta, kyetä tai jakseta tai koeta omaa pientä asiaa riittävän tärkeäksi.

Listausta työntekijöiden kokemuksista mulla ei ole. Sen tiedän että suuri osa uudesta henkilökunnasta ei todellakaan ole pitkänlinjan ensihoitajia. Pitkäksi linjaksi laskisin yli kymmenen vuotta. Viisikään vuotta ei valtaosalla ylittyne...

HYVÄÄ paikallistuntemusta ei todellisuudessa ole kuin kolmella, ehkä neljällä.

matti

 

 

 

 

 

 

Sakupanda
Vieras

#738 Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

14.02.2011 22:05

#737: Matti Suopajärvi - Re: Re: ei politiikkaa, kiitos ! 

 Hienoa että uskallat olla sanojesi takana.

Mutta kuinkas ihmeessä HES:in toiminta keminmaassa liittyy tornion MG:n toimintaan? Jos siitä haluat tehdä myös asian niin perusta siihen toinen adressi. HES on toiminut koko ajan keminmaassa ilman toimilupaa, johtuen byrokratian rattaista, ei siitä etteikö sitä olisi haettu.

Sopimusrikoista sen verran, tietämättä todellista, asiathan taitaa olla jo korjattu/ korjaantumassa. Hyvä että sait asiat korjaantumaan...

Ylipitkistä työvuoroista jos olet halukas tekemään asian, nyt kun sinulla on aikaa, niin kannattaa ottaa keltaiset sivut käteen ja selailla saku-yrittäjät hangosta utsjoelle. Pohjoisessa on kovinkin yleistä paljon pidemmät vuorot kuin mitä torniossa on valituksesi mukaan tehty. Niihin toki sisältyy paljon kotivarallaoloa. Kärkkäin tapaus minkä tiedän on neljän viikon kestävä päivystysputki, asian selventämiseksi kyseessä EI ole kummankaan etelän mörköfirman teettämä työvuoro, vaan yksityisen yrittäjän oma valinta.

Ei ole mullakaan mitään listaa työntekijöiden kokemuksista, sanoin vain sen minkä olen nähnyt. Ne ketä olen nähnyt autoissa omaavat kyllä vankan kokemuksen. Kelpaavat kyllä töihin minne vaan, itse ainakin uskoisin henkeni heidän varaan tilanteesta riippumatta. Ehkä seassa on myös kokemattomampiakin, mutta kuka sinne kohta uskaltaa enää töihinkään mennä, kun saa varmasti silmilleen sellaisen arvosteluryöpyn ettei ole ennen nähty, ellei omaa tarvittavaa ammatitaitoa?

Valituksista... Jos jotakin valitettavaa olisi tapahtunut, niin ambulanssi joutuu viemään potilaan hoitolaitokseen jossa vastaanottava työntekijä sairaalan/tk:n puolesta tarkastaa kyllä kela-kaavakkeen. Kyllä ne vastuulääkärin tietoon menevät ja hän reagoi asiaan sen vaatimalla tavalla. Aikaisemmin keskustelussa puhuttiin jo kuolleista, ilmeisesti edellisen yrittäjän aikana tapahtuneista. Jokainen kuollut jonka ambulanssi löytää/ kuolee henkilöstön paikalla ollessa, TEHDÄÄN RUTIINISTI jokaikisessä kunnassa, niemessä ja notkossa poliisitutkinta. Näissä tutkinnoissa jos ilmenee yhtään mitään rikokseen/rikkomukseen liittyvää niin poliisi tekee asiasta tiedotteen.

Minä en vaan ymmärrä tätä ajojahtia, kyselkää vaikka kymenlaaksosta mielipiteitä MG:n toiminnasta, siellä ainakin firma on todella hyvässä maineessa kuulemani perusteella.

Vaikka nyt tulikin aika puolustelevalta kuulostava teksti niin olen edelleen samalla linjalla alkuperäisen idean kanssa. Ensihoito tulisi järjestää kunnan omana toimintana, itsenäisenä viranomaisena joka hoitaisi ensihoidon ja sairaankuljetuksen ilman kaupallisia asioita. Eikä vain Torniossa, vaan koko Suomessa.

 

Matti Suopajärvi
Vieras

#739 Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

14.02.2011 22:40

"Mutta kuinkas ihmeessä HES:in toiminta keminmaassa liittyy tornion MG:n toimintaan?"

Ei liitykään, eikä tarvikaan ja sitäpaitsi en voi kommentoida jotain mitä kysyt vasta seuraavassa postissasi. Asia liittyy siihen mitä sanoit viestissäsi:

"Ensihoito nykyisellään on tarkoin valvottua."

Aluehallintoylilääkäri Riitta Pöllänen kertoi, että tieto yrityksen toimimisesta ilman toimilupaa tuli Lapin Aluehallintovirastoon torstaina eli päivää ennen luvan myöntämistä.

Kommentti oli väittämääsi julkisen valvonnan toimivuuteen! Jos ylläoleva vakuuttaa sinut, niin voin kertoa mistä saat halvat ja hyvät silmälasit.

---

"Sopimusrikoista sen verran, tietämättä todellista, asiathan taitaa olla jo korjattu/ korjaantumassa."

Ne on vastuulääkärin toimesta todettu oikeiksi ja merkitty tiedoksi SOSTER:in pöytäkirjaan. Mm. lausunto jossa todetaan potilasturvallisuuden vaarantuvan. Asia on ilmoitettu Ilkka Kapraalin toimesta otettavan KH:n kokouksessa käsiteltäväksi. Korjattu kohtia ei ole - korjaantuminen jää nähtäväksi ja sitä toivon.

---

"Ylipitkistä työvuoroista jos olet halukas tekemään asian, nyt kun sinulla on aikaa, niin kannattaa ottaa keltaiset sivut käteen ja selailla saku-yrittäjät hangosta utsjoelle."

Kannattais, joo. Aikani ei ikinä ole riittänyt mihinkään eikä läheskään kaikkeen, enkä ole luvannut koko valtakuntaa kattavaa valvontaa. Noita on ALV sitäpaitsi selvittänyt 2010 Lapissa- vähemmän mairitteleva lopputulos lie sinunkin tiedossasi.

---

"kuka sinne kohta uskaltaa enää töihinkään mennä, kun saa varmasti silmilleen sellaisen arvosteluryöpyn ettei ole ennen nähty, ellei omaa tarvittavaa ammatitaitoa?"

Ellei TODELLA omaa tarvittavaa ammattitaitoa niin viisaampi olla tosiaan menemättä!

---

"jos jotakin valitettavaa olisi tapahtunut, niin ambulanssi joutuu viemään potilaan hoitolaitokseen jossa vastaanottava työntekijä sairaalan/tk:n puolesta tarkastaa kyllä kela-kaavakkeen. Kyllä ne vastuulääkärin tietoon menevät..."

Tiedän :).

---

"...kyselkää vaikka kymenlaaksosta mielipiteitä MG:n toiminnasta, siellä ainakin firma on todella hyvässä maineessa.."

En kysy, kun en tilaa taksiakaan Kymenlaaksosta. Kun Kymenlaaksolainen (Kotkasta) kävi Torniossa töissä miten oli paikallistuntemuksen kanssa?

Kymenlaakson sairaankuljetuksen siirtyminen uudelle yrittäjälle tapahtui sitäpaitsi aivan toisella tavalla kuin kilpailutuksen kautta, jolla on henkilöstöpolitiikan kannalta aivan toinen merkitys...

---

"Ensihoito tulisi järjestää kunnan omana toimintana..."

Sairaanhoitopiirinpäs....

 

matti

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

14.02.2011 22:46


Sakupanda
Vieras

#741 Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

15.02.2011 00:46

#739: Matti Suopajärvi - Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos ! 

 Ei oikein ollut mielessä tällainen asioiden vatvominen kun päätin liittää sanani keskusteluun.

En arvostellut julkisten asioiden valvontaa yleensä vaan tornion ensihoidon ja sairaankuljetuksen valvontaa. Tiedän kyllä että julkisien asioiden valvonta mättää. Onneksi torniossa asioita valvotaan sekä virallista tietä että kansalaisaktiivisuuden kautta. Ei taida kuitenkaan olla tarpeellista vetää keskusteluun faktoja toisen kunnan alueelta jossa on eri toimija.

SOSTER-lautakunnan pöytäkirja jonka mainitsit. Kyseessä on varmaankin 8.2.2011 ollut kokous johon oli laadittu kirjelmä. Kyseinen pöytäkirja kaikkine liitteineen löytyi tornion kaupungin sivuilta eikä siinä ollut mainintaa potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Vai tarvitsenko taas hyviä ja halpoja lukulaseja?

Sopimusrikkojen korjaantumisesta. Ykköslähdön autona näytti ainakin pari päivää sitten olevan vuonna 2011 käyttöönotettu auto. Kemissä näin auton keskussairaalan pihassa tornion tunnuksilla. Luvattomasta työntekijäkohdasta nauraa partaansa aikas moni. Sopimus toki sanoo ettei pelastajia saa käyttää, koska eivät ole terveydenhuollon ammattilaisia, mutta eikös myös lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja ole myöskin poistettu terveydenhuollon ammattihenkilöistä?

Tulevasta lakimuutoksesta johtuvat muutokset kohdistuvat lähinnä ensihoidon valvontaan. Järjestämisvastuu säilynee edelleen kunnilla, SHP vaan sanelee säännöt sille. Tämä toki tarkentuu kunhan lakimuutos valmistuu.

Ja usko pois, olen samalla kannalla molempien kanssa alkuperäisessä asiassa jonka Buskan kanssa laitoitte alulle jo keväällä 2010. Ensihoito ja sairaankuljetus pitäisi järjestää viranomaistoimintana, ei halvimman mukaan. Kunnan järjestämänä toiminta olisi mielestäni järkevää.

Tässä nyt vaan asia on kääntynyt yksittäisten henkilöiden kiusaamiseksi joka on todella valitettavaa. Toivotaan että kaikki pitävät keskustelun asiapohjalla eivätkä turvaudu provosointiin. Juha Buska selventi hienosti viimeisessä kommentissaan asioita epäselvyyksien välttämiseksi. Kiitoksia siitä hänelle.

Mikähän PANDA olisin
Vieras

#742 Tornion Ensihoidon Laadun Puolesta

15.02.2011 00:54

Olen Matin ja Juhan kanssa samaa mieltä! Kaikki ei ole kunnossa nykyisellä yrittäjällä! Sopimusrikkomuksia on useita ensihoidon vastuulääkärin tunnustamana! Homman piti TOIMIA 1.1. 2011. Ei tämä ole mikään leikkikenttä/harjoittelupaikka!!!! Tornion kaupunki, MITÄ TEHDÄÄN???
Vieras
Vieras

#743 Re: Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

15.02.2011 01:03

#741: Sakupanda - Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos ! 

 Molempien ambulanssien piti olla UUSIA 1.1. 2011!!!

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

15.02.2011 01:06


Sakupanda
Vieras

#745 Re:

15.02.2011 06:13

#744: -  

 Tämähän menee ihan leikkimiseksi. Yritä nyt lukea loppuun asti tekstit. Minua ei vähääkään kiinnosta kuka toimintaa pyörittää niin kauan kun se on kaupallista. Ensihoito pitäisi olla samalla tavalla kunnallisesti/valtiollisesti järjestetty kuin terveyskeskukset ja sairaalatkin. Missähän siinä mielipiteessä olen kenenkään asiapoika?

Yritin tuoda osittaisen tukeni Suopajärvelle ja Buskalle keskusteluun ja selventää asioita joissa kansalaiset menee helposti sekaisin mutta pitäkää tunkkinne! Jos keskustelun taso on tätä niin olkoon sitten. Tyydyn jatkossa vain lukemaan tekstejä.

Kuntalainen
Vieras

#746 Re: Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

15.02.2011 08:29

#741: Sakupanda - Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos ! 

Ensihoidon vastuulääkäri kirjoittaa vastineessaan

"Kohta 5, työaikalain rikkominen:                                                                                                              

Totta. ..........................   Olen ilmaissut Med Groupille huoleni ylipitkistä vuoroista useaan otteeseen, mielestäni ne vaarantavat ptls turvallisuutta....................................................................................."

koko vastine löytyy

http://212.50.147.150/d5web/kokous/KOKOUS-1384-3-Liite-1.PDF

"Ehkä ne lukulasit voisi olla hyvä hankinta"

Vielä tuota SosTer-Lautakunnan kokousta tulkiten

Torniossa saa allekirjoitettua sopimusta rikkoa soster-lautakunnan "nuijan kopautuksella" ilman minkäälaisia seuraamuksia.

Vieras
Vieras

#747 Re: Re:

15.02.2011 11:34

#745: Sakupanda - Re:  

 "Jos keskustelun taso on tätä niin olkoon sitten" Puhuit aiemmin nykyisen yrittäjän/työntekijöiden kiusaamisesta, toiminnan vaikeuttamisesta?? Pelisäännöt (sopimusehdot) on annettu, mutta niitä EI NOUDATETA!!!

MP
Vieras

#748 Ammattihenkilö

15.02.2011 12:03

En tiedä mistä eucalyptuspuusta S Panda on mennyt vahingossa syömään mutta kyllä se LääkintävahtiMestari/Sairaankuljettaja on viellä terveyden huoltorekisterissä ammattihenkilönä.

Vieras

#749 niin no ...

15.02.2011 13:54

Meneekö se SosTerin päätös kaupunginhallituksen käsittelyyn, vai ei ?
Kuka tietää ?
Juha Buska
Vieras

#750 Re: Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

15.02.2011 15:17

#741: Sakupanda - Re: Re: Re: Re: Re: ei politiikkaa, kiitos !

"Tulevasta lakimuutoksesta johtuvat muutokset kohdistuvat lähinnä ensihoidon valvontaan. Järjestämisvastuu säilynee edelleen kunnilla, SHP vaan sanelee säännöt sille. Tämä toki tarkentuu kunhan lakimuutos valmistuu."

 

"Sakupandalle" tiedoksi:

39 § Ensihoitopalvelun järjestäminen

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän on järjestettävä alueensa ensihoitopalvelu. Ensihoitopalvelu on suunniteltava ja toteutettava yhteistyössä päivystävien terveydenhuollon toimipisteiden kanssa siten, että nämä yhdessä muodostavat alueellisesti toiminnallisen kokonaisuuden.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi järjestää ensihoitopalvelun alueellaan tai osassa sitä hoitamalla toiminnan itse, järjestämällä ensihoitopalvelun yhteistoiminnassa alueen pelastustoimen tai toisen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kanssa taikka hankkimalla palvelun muulta palvelun tuottajalta.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tekee ensihoidon palvelutasopäätöksen. Palvelutasopäätöksessä määritellään ensihoitopalvelun järjestämistapa, palvelun sisältö, ensihoitopalveluun osallistuvan henkilöstön koulutus, tavoitteet potilaan tavoittamisajasta ja muut alueen ensihoitopalvelun järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat. Palvelutasopäätöksessä on määriteltävä ensihoitopalvelun sisältö siten, että palvelu on toteutettava tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti ja siinä on otettava huomioon ensihoidon ruuhkatilanteet.

(Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326)

 

"Sakupanda" totesi:

"Ps. Ambulansseja seuranneena ja asiasta ehkä jotain tietävänä, voisin sanoa ettei suuri osa uusista työntekijöistä ole mitään vasta valmistuneita räkänokkia, vaan ensihoidon pitkänlinjan ammattilaisia..."

"Ei ole mullakaan mitään listaa työntekijöiden kokemuksista, sanoin vain sen minkä olen nähnyt. Ne ketä olen nähnyt autoissa omaavat kyllä vankan kokemuksen. Kelpaavat kyllä töihin minne vaan, itse ainakin uskoisin henkeni heidän varaan tilanteesta riippumatta."

 

Pohdintaa:

Mielestäni nykyisin ensihoitoalalla on ajoittain havaittavissa terveen itsekriittisen nöyryyden puutetta joillakin ensihoitotyöntekijöillä. Joku voi jopa ajatella vuoden tai parin ensihoitotyön kokemuksella (jopa vain sijaisuuksia tehneenä) olevansa kaiken nähnyt ja kokenut, mitä ala vain voi antaa ja pyrkiä vaikka puoliväkisin esim. ensihoitopalvelun esimiesasemaan jos sellainen jollakin organisaatiolla sattuu olemaan tarjolla. Tietyn tyyppinen terve itsevarmuus alalla on kylläkin jopa suotavaa, mutta sitten kun "muutaman kovan keikan kokemuksella kuljetaan kylillä takki auki henkseleitä paukutellen", niin tämä ilmiö alkaa tuntumaan jopa vaaralliselta.

Toisaalta myös joissakin yksityisissä ensihoito-organisaatioissa ns. "isännät" (aiemmin jopa vailla terveydenhuoltoalan koulutusta) ovat muistaneet korostaa säännöllisesti kuinka pitkä kokemus heillä alalta onkaan. Valitettavasti useissa näistä tapauksista on ollut kuitenkin havaittavissa, että ensihoitotyön tiedot ja taidot ovat olleet heillä uransa ensimmäisen työpäivän tasolla.

Mielestäni ensihoitotyössä tulisi muistaa, että:

a) olemme terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneita, emme "pikku-lääkäreitä".

b) arvostus ensihoitoalalla ansaitaan jos ansaitaan näyttöihin perustuen, sitä ei oteta.

c) ensihoitotyössä, kuten muussakin hoitotyössä on läpi työuran aina uutta opittavaa sekä tietojen ja taitojen ylläpitämiseen tarvitaan toistuvia ponnisteluita.

d) terve nöyryys (ei nöyristely) työn tekemisessä sekä omien rajojen ymmärtäminen ja myöntäminen kantaa pidemmälle ajoittain henkisestikin raskaassa ensihoitotyössä.

Henkilökohtaisesti itseäni häiritsee kovasti nykypäivän ensihoitotyön hoitotasoisen toiminnan kriteerien romahdusmainen lasku verrattuna siihen minkälaista näyttöä aiemmin on vaadittu ainakin ns. "sivistyneissä" ensihoitojärjestelmissä. Nykyään näyttää useinkin riittävän pelkän "teoriatentin oikeiden vastausten arvailu" ja sen perusteella myönnetään noviiseille jos minkäkinlaista toimintalisenssiä. Tämä on mielestäni vaarallista ja vastuutonta toimintaa toimintalupia / -velvoitteita myöntäviltä tahoilta.

Ensihoitopalveluissa toimii edelleen varsin kirjavan koulutustaustan omaavia työntekijöitä ja varsinaisesti ensihoitotyöhön jonkinlaisia valmiuksia antava koulutus tällä hetkellä on ensihoitaja AMK-koulutus. Tämäkään koulutus ei suoraan mahdollista "toimintalisenssiä" ensihoidon hoitotasolle. Itse olen ensihoitotyössä määräajoin toistuvasti suoritettavien käytännön näyttöjen ehdoton kannattaja ja mielestäni Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueellekin on saatava kattava testausjärjestelmä.