valitettavasti varhaiskasvatuksessa pää ajatus on unohdettu, lasten hyvinvointi ja sen tukeminen alkaa olla mahdotonta. Lapsille läsnäoleva aikuinen on jo monessa paikkaa hyvin abstrakti käsite. Hiljemmat jäävät helposti unholaan, kun tukea tarvitsevia on enenevissä määrin.

Lasten asioissa, ja vanhustenkin asioissa järki käteen. Kyseessä on puolustuskyvytön ryhmä. Heille pitää antaa aikaa ja läsnäoloa, eikä vaan viedä heiltä pois keinoilla millä hyvänsä. Mikäli jo nyt suuriin ryhmiin lisätään vaan lisää, niin siitä on suuri haitta lasten lisäksi myös työntekijöille. Suurenevissaryhmissä paine kasvaa kun hallinta alkaa rakoilemaan. Unelmatyöstä alkaakin muutoksien kautta syntymään painajaista, varsinkin kun jokainen haluaisi antaa lapsille, eikä vaan toimia ns paimentajana. Itse en kyllä alalla ole, mutta itse olen ollut hoidossa lapsena ja pitkin elämää nähnyt muissa tilanteissa, kuinka asiat salakavalasti pahenee ja kiristyy ja työtä tehtäessä häviää hyvän olon tunne. Kun paine kasvaa, hyvän olon tunne tukahdutetaan, kaikki muuttuu vain suorittamiseksi jne ja niitä seuraa väkisinkin sairaslomien nousu sekä kyllä lapset näkee uupumuksen. Muistetaan itsekin, että vaikka sitä on kuinka lapsi, niin kyllä ne kummasti kaikkea ymmärtää, olemmehan itsekin olleet lapsia, ikävä jotta on ihmisiä, jotka eivät muista, mitä on olla lapsi. Minä muistan :). Sainhan jakaa sen kivojen kerhotätien kanssa, joilla jokaisella oli minullekin aina pieni hetki ja isompikin aikaa :). 

Äitinä ja lastentarhanopettajana allekirjoitan.