Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Lisiim ei saa koskea
Pienipalkkaisia hoitajia itse ja lapset ! Turhaan tälle alalle kouluttauduttu ei riitä pelkästään että tekee sydämellään työtä!
koska leikkaukset ei koske tasapuolisesti kaikkia työntekijöitä
Ja miksi hallitus ei leikkaa eduskunnan omista lomista kun eivät ole edes vielä ansainneet ns. lomapäiviä kun vertaa niitä' jotka ovat olleet pitkään töissä
Re: mitä sitten pitäs tehdä
#9: silver - mitä sitten pitäs tehdä
Leikkaukset ok palkoista, mutta koska säännöllisesti vkl tekevälle tämä tarkoittaa 4-5% ansionmenetystä kuukausittain, niin tietysti sama koskemaan KAIKKIA Suomessa työskenteleviä. Käy myös, että verotusta kiristetään vaikka sillä 5% niillä, joita ei koske sunnuntaityöt.
Sama koskee tietysti palkallisi lomia, kaikille maksimissaan 30. Toki lomat pitää myös kerryttää työtä tekemällä eli mm.tuore kansanedustaja ei pääsisi vielä ensimmäisenä vuonna samoihin lomaoikeuksiin kuin jo pidempään työskennelleet.
Sitten kun mietitään, että muun muassa millä aloilla on sunnuntait sisältävää vuorotyötä? No, esimerkkinä terveydenhuolto-, pelastus- ja turvallisuus ala. Miltä tuntuisi, kun sinut tulisi pelastamaan 38C asteen kuumeessa oleva palomies, veisi sairaalaan influenssasta kärsivä ensihoitaja ja ottaisi vastaan noron vuoksi oksentava sairaanhoitaja sekä lääkäri? Sairaanhoitajan palkasta se oli noin 150e pois, kun jäisi sairaslomalle vaikkapa juuri sen töistä tarttuneen noron vuoksi, muilla saman verran tai enemmän (esim.lääkärit). Tässä nyt ihan vaan esimerkkejä..
Ulkomaille vie tie jos tämä menee läpi... Kielitaitoa ei tarvi siivoamiseen, jos kohdemaassa englanti/ruotsi ei riitä.. Kuulin myös villiä huhua, et meidän epäseksikkäälle suomenkielellekin löytyy maailmalta käyttöä...
Pitkään uurastaneet,vuorotyötä ja kunnallisella kapealla leivällä kituuttaneet maksavat taas kapitalistien kavereiden kultaiset kädenpuristukset siirtyessään varhennetulle eläkkeelle. Duunarilla siintää pitkän orjatyön päässä ilmeisesti tulevaisuudessa yhteishauta. Hyvä Suomi!
| This discussion has been closed. |