Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan.
Vieras |
#20109.09.2015 15:16Teemme muutenkin raskasta työtä ja ansaitsemme kyllä pyhäkorvauksemme ja lomamme! Ja ensimmäinen sairaspäivä pitää saada palkallisena, emme ole syyttä sairaslomilla. Sitten ollaan sairaina töissä ja siitä kärsii muutkin kuin henkilökunta. Jospa ministerit alentaisivat omia palkkojaan ja palkkioitaan niin saadaan säästöt nopeimmin! |
Vieras |
#20209.09.2015 15:16Me jotka ollaan työllämme rakennettu tätä yhteiskuntaa pitää arvostaa ja kohdella oikeudenmukaisesti.koska me halutaan jatkossakin pysyä työkuntoisina. Meidän ikääntyvien työssä jaksamista tukee lomat ja muut saavutetut etuudet.ei me olla koneita eikä robotteja joille sanellaan. |
Vieras |
#20309.09.2015 15:19Tässä heikennetään pienituloisten ja lapsiperheiden toimeentuloa. |
Vieras |
#20409.09.2015 15:20Olen hoitoalalla ja merkittävä osa palkastani muodostuu sunnuntailisistä. Pääsääntöisesti joka kolmas viikonloppu vapaa, joten sunnuntait olen enimmäkseen töissä. |
Vieras |
#20509.09.2015 15:20Eiköhän päämininisterin ja muiden suurituloisten pitäisi ensin ottaa palkoistaan pois, tällaista se on kun suurituloiset johtaa Suomea. Hoitajilla on pienipalkka muutenkin ja ei kun entisestään pienenee. |
Vieras |
#20609.09.2015 15:22Koska me pienituloiset joudumme maksamaan hallituksen tekemät möhläykset. Miksi Sipilä ja kumppanit eivät luovu omista eduistaan, vaan laittavat duunarit maksumiehiksi? |
Vieras |
#20709.09.2015 15:22Vähennyksien puuhaajat vuodeksi vaikkapa matalapalkkahoivaan, kolmivuorotyöhön...tiedä vaikka totuus valkenisi |
Vieras |
#20809.09.2015 15:25Olisi hyvä asia että nämä"säästöt"koskisivat myös ministereitä, heillä olisi varaa palkan alennukseen ei meillä jotka hikisesti tulee toimeen palkkapäivästä seuraavaan. Hyvä vaan että liitot ampuvat kovilla. Ministerien palkasta 20% pois, niin eiköhän säästöjä synny, samoin vähentää kansanedustajia 200 vaikka 100 riittäis varmaan. |
Vieras |
#20909.09.2015 15:25Matalapalkkaista tekevä pitää saada jatkossakin leipää pöytää jotta jaksaa. Vuorotyöhän "syö" ihmistä monella tavoin. En hyväksy saatujen etujen poisvientiä. |
Vieras |
#21009.09.2015 15:26En ole enää työssä käyvä, vaan eläkeläinen, mutta mielestäni nykyinen hallituspolitiikka liiaksi "sortaa" työntekijäosapuolta. Kaikki etuudet on huomioitu yrittäjien näkökulmasta, vetoamalla työllistämisen parantamiseen ja työpaikkojen lisääntymiseen, joka ei ole pitänyt paikkaansa enään vähään aikaan. |
Vieras |
#21109.09.2015 15:26Vuosiloman lyhennys ei tue työssäjaksamista. |
Vieras |
#21209.09.2015 15:30Tämä on järjetöntä ja törkeää toimintaa suurituloisilta päättäjiltä. |
Vieras |
#21309.09.2015 15:305-10th lähtee vuosiansioista vuorotyöstä kemianteollisuuden työntekijältä |
Vieras |
#21409.09.2015 15:31En hyväksy pienipalkkaisten naisten palkan yms. etujen huonontamista.Johtaa varmasti hakeutumista muille aloille. Kuka hoitaa tulevaisuudessa sairaat, lapset ym.? Miten ahneet ministerit ja kansanedustajat voivat edes ehdottaa moisia palkanalennuksia! Mitkään ehdotukset eivät "pure" heidän ansioihin. |
Vieras |
#21509.09.2015 15:32Tarvitseeko muuta sanoa kun on pienipalkkainen kuntatyöntekijä :( |
Vieras |
#21609.09.2015 15:34Ne ihmiset jotka tekevät sunnuntaisin töitä ovat mielestäni palkkansa ansainneet. Laitetaan kaupat kiinni sunnuntaisin ja hoitolaitoksissa/sairaaloissa olevat ihmiset hoitamaan itse itsensä. Luopuuko päättäjät etuuksistaan/palkastaan tai lyhentävätkö lomiaan? |
Vieras |
#21709.09.2015 15:35Yksinhuoltajana nämä säästöt koskevat aina meitä pienipalkkaisia naisia ja yleensä suurituloiset eivät ole antamassa mitään omista palkoista. Kansanedustajat pudottamaan palkkoja ja kulkekoot omilla autoilla töihin. Niin me muutkin teemme. |
Vieras |
#21809.09.2015 15:37Työtämme ei arvosteta päinvastoin halvennetaan. |
Vieras |
#21909.09.2015 15:37Me pienipalkkaiset naisvaltaisella alalla, raskasta työtä tekevät emme halua alentaa enää palkkaamme jolla juuri tulee toimeen!! |
Vieras |
#22009.09.2015 15:38En suostu tekemään sunnuntaisin töitä ilman täyttä sunnuntailisää. Kotihoidossa on kuintekin kaksi peräkkäistä viikonloppua töitä. |
Vieras |
#22109.09.2015 15:43En hyväksy sitä,että meiltä puurtajilta,lapsiperheiltä otetaan aina pois. |
Vieras |
#22209.09.2015 15:45Toimenpiteet ei hyviä varsinkaan perushoitajille, vastustan niitä. Kritisoin kylläkin sitä, miksei alettu yhteiskuntasopimukseen, se muu on sitten tässä. Miten me kuvittelemme onnistuvan leikkauksissa, kun olemme joka asiaan vastahankaan. Pahemmaksi menee ja meidän on suostuttava johonkin kuitenkin. |
Vieras |
#22309.09.2015 15:45Järjetön lainsäädäntö! Ei näin kohdella työntekijöitä joilla jo ennestään todella kuormittavat työ. |
Vieras |
#22409.09.2015 15:46Hoitoalalla harvat nykyään kutsumuksesta työskentelee, eikä sillä kutsumuksellakaan ruokaa pöytään tuoda. Pyhätöihin ei suurta hinkua meillä vanhainkodissa yleensä ole, ja tämä innostus ei ainakaan tule kasvamaan näiden uudistusten myötä. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
09.09.2015 15:47- Poiston ajankohta: 09.09.2015
- Poistamisen syy:
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45565 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10626 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1744 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1462 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
289 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
206 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
175 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20875 Luotu: 20.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
153 Luotu: 03.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025