Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
50 000 allekirjoittanutta tavoite
Vieras#1 Sep 11, 2015, 15:41
Hienoa! Toivottavasti saadaan 50 000 täyteen hyvän asian puolesta .)
Vieras#2 Sep 11, 2015, 19:33
Todella pöyristyttävää. Ensin saa taistella edes pienen pienestä palkankorotuksesta jo surkeaan palkkaan. Ei kansanedustajilla tai päättäjillä ole mitään käsitystä, millä summalla pienituloisten, naisvaltaisten alojen työntekijät tekevät töitä. Eikä palkkaa edes kehtaa sanoa kellekään. Nämä palkat ovat hyvätuloisille taskurahoja.Ja teemme töitä hiki hatussa jokaisen centin eteen. Kun joku pääsee kansanedustajaksi, hän unohtaa hetkessä hyvää palkkaa ja muita etuuksia saadessaan, tavalliset työläiset. Sen sijaan joistakin kunnallisista palveluista voisi ottaa maksun tai korottaa hieman, esim tk-maksut, kirjastopalvelut, uimahallit jne.
Vieras#3 Sep 12, 2015, 01:25
Olen valmis yleislakkoon jos siihen pitää mennä!
Ihmisenä ihmisten puolella#4 Sep 12, 2015, 04:33
seison nimeni takana
Olen pienituloinen eläkeläinen, ikäni töitä tehnyt. Koskaan elämäni aikana en ole tällaista työläisen aliarvioimista hallituksen taholta kokenut! Jos vaan pääsen lähtemään, olen mukana mielenilmaisussa fyysisesti.
"Paha rysään ja hyllylle"#5 Sep 15, 2015, 15:37
Päättäjät tekevät itselleen vaan karmaa
Kun ihmisten,meidän tavallisten kansalaisten tietoisuus kasvaa eli tieto siitä,että voimme itse vaikuttaa asioihin,omaan ja muiden elämään yhteisen hyvän edistämiseksi,muutos parempaan suuntaan on alkamassa.
Nykyinen hallitus ei todellakaan aja yhteistä hyvää eli kansan etua,vaan omaa etuaan todella häikäilemättömästi!
Joten emme ole enää epätoivoisia uhreja,vaan tietoisesti heränneitä.
Nyt on sen aika.