Työttömyysturvan aktiivimalli ns. orjatyölaki saatava peruttua!
Adressin allekirjoittajia ammattiosastoista tullut lisää
Valopäitten pimeä keksintö
Olen 57v mies työkyvytön mutta kortistossa on roikuttava kun ei eläkkeelle pääse.
Mitenkähän minua pystyy aktivoimaan ja ketä se hyödyttää kun kukaan ei tällaista miestä tule palkkaamaan.
Työttömien aktiivimaalista
Entä me, jotka olemmme joutuneet elämään työmarkkinatuella, kuka vuoden, kuka yli kaksikymmentä vuotta (tunnen myöskin heitä) vakavasti sairaina? Mitä meille tapahtuu? Lääkärinlausunto/lausunnot B ovat kyllä. Kelalta ja vakuutuslääkäreiltä on tullut mitä mielikuvituksellisimpia, ja valitettavasti myös erittäin epäasiallisesti ilmaistuja, syitä hylätä työkyvyttömyyseläkkeet. Itselleni sosiaalityöntekijä sanoi täsmällisesti näillä sanoin: "Minä pakotan sinut ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi TE -toimistoon!" Vaikka työkyvyttömänä ja Lääkärinlausuntojen mukaan en sinne edes olisi kuulunut. Tuntuu kuin Suomessa olisi alkamassa uusi 1940 -luvun natsi- Saksa-aika.
Täysin toinen asia on sitten se, mitä kuvaa Suomesta halutaan esittää muille maille. "Täällähän vain pidetään huolta kaikista!" Ja muistuu mieleen Perussuomalaisten puolue, kun Suomeen tuli ennätysmäärä pakolaisia. Silloin he sanoivat julkisuudessa, että sosiaaliturvaa täytyy heikentää sitten kaikilta suomalaisilta, jos ei kerran vain maahanmuuttajilta voi. Kuuluuko tämä työttömien aktiivimalli nyt näihin sosiaaliturvan heikennyksiin? No "eipä tietenkään" siihenkään.
Lähetän tämän kirjoituksen myös tänne adressit.com -sivustolle, kuten lähetin yle.fi/uutiset sivustollekin kommenttina, missä se tietenkin 'hukkuu' jonnekin...
www.aktiivimalli.xyz säilytä tuki käy katsomassa aktiivimalli online ytoutube
This comment has been removed by the person who wrote it.