VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Numerot mainitsematta
Laskennalliset numerot on olemassa: Vanha RKTL:n laskentatapa antoi omaksi susikannaksemme lähes 350 tämän laskentatavan ollessa vieläpä suden kanalta edullinen. Laskennallisen susikannan ylitettyä 300-rajan, alkoi mallin korjaustoimenpiteet mistä seurasikin muutos laskentamalliin ja viralliseksi susikannaksi enintään 200 yksilöä ja lajista taantuvan sekä syylliseksi tietysti rikolliset metsästäjät. Jos susia olisi kadonnut vuosittain yli sata salametsästyksellä, voisi olettaa edes muutaman löytyneen Etelä- ja Keski-Suomesta, vaan eipä ole. Laskennassa jo vanhankin malllin mukaan oli ongelmana todentaminen jälkien perusteella, koska suden jäljen todistaminen vaatii varsinaisen tunnetun elinalueen ulkopuolella myös yksilön näköhavainnon. Myöskään näköhavainto ilman jälkihavaintoa ei riitä. Lisäksi kaikki epämääräiset pienten kotieläinten raatelut tai katoamiset menevät ilveksen piikkiin. Ruotsissa susi on lainsuojaton poronhoitoalueella sekä kotieläinten laitumilla - poronhoitoalue tulee Vaaasan korkeudelle. Lisäksi suden saa tappaa, mikäli siitä on välitöntä uhkaa ihmiselle tai kotieläimelle (mm. Hägglund-tapaus). Venäläiset akatemiatutkijat, joilla on tutkimuksissaan jo 200-vuotinen historia (ei yhden "susipulliaisen" subjektiivinen käsitys), ovat todenneet, että Uralin länsipuolella ei ole olemassa luonnonvaraista susikantaa, vaan ainoastaan koirasusia. Geneettisesti tätä ei ole todistettavissa puoleen eikä toiseen, koska esim. naapurin mäyräkoiralla on 99,8 %:sesti samat geenit kuin sudella. Tämä tarkoittaa myös sitä, että susi ei ole laji, vaan rotu eli yksi villikoirarotu, mitä kutsutaan sudeksi. Käyttäytymistutkimusten perusteella tutkijat ovat lulleet johtopäätökseen, jossa toteavat suden ja koiran symbioituneen ppitkän ajan kuluessa eritoten suomensukuisten kansojen asuttamilla alueilla johtuen näiden kansojen tavasta asua hajallaan eikä tiiveissä yhteisöissä. Todetuissa suden salakaatotapauksissa on määritelmä "susi" otettu oikeusllaitoksessa subjektiivisesti käyttöön eli jos syytetty on todettu tappaneen eläimen, minkä han on mieltänyt sudeksi tai joku yksipuolisesti sanonut olevan susi. Mikäli kyse olisi ollut koirasta, olisi näyttö lain mukaan asettunut syyttäjän kontolle.
Re: Vaikea todistaa
Siirtojen/istutusten todistaminen on muodostunut hyvin vaikeaksi koska samat tahot, joita epäillään toimenpiteiden masiinoijiksi ovat myös antamassa viranomaislausunnon tutkinnassa. Yksi todettu ahma-siirto on olemassa, jossa osa virnaomaistahoista oletti ssihen olleen luvan. Tämä tapahtui 1990-luvun lopulla ilmeisesti Savukoskelta, mutta todistetusti Sysmään. Tästä seurauksena on Päijänteen itäpuolella todettu ahman jälkiä, joiden takajalan jäljen pituus on ollut 16 cm eli nuori yksilö, joten pari on saanut pentuja, mitkä on levittäytyneet useiden pitäjien alueelle. Vuosituhannen vaihteen tienoilla Lavialla iäkäs maanviiljelijä huomasi keväällä Hiacen menevän omistamansa metsätietä, mikä päättyi kääntöympyrään. Viljelijä lähti traktorilla peräään ja saapuessaan lenkkiin oltiin Hiacen takaovia jo sulkemassa siten, että viljelijä näki hetken auton sisältävän jonkinlaisia verkkoja tai häkkejä. Viljelijän kysyessä autossa tulleilta miehiltä (2) syytä liikkumiseen vastasivat he olevansa jo lähdössä. Auton kyljessä luki "Ähtärin eläinpuisto". Vuonna 2004 menin alkutalvesta Juvalla rautakauppaan ostamaan m-sahaan tarvikkeita. Koko kaupan väki asiakkaineen oli kovasti tuohuksissaan ja pulina oli kovaa jopa savolaisille. Syytä tiedustellessani sain tietää, että vähän aikaisemmin kaupassa oli käynyt mökkiläinen Etelä-Suomesta samoissa merkeissä ja oli laittamassa Juva-Rantasalmi -välilllä sijaisemaansa kesämökkkiä talvikuntoon. Hän oli lähtenyt käymäään aamupäivällä Juvalla ja tavannut matkalla katetun kuorma-auton (nk. nupin) peräovet avoinna ja ovista näki kuorman sisältävän eläinhäkkejä sekä häkeissä susia. Mökkiläinen jäi keskustelemaan kuljettajan kanssa saaden tietää kyseessä olevan yhdeksän suden siirto viranomaistahon (RKTL) toimesta. Paikkaan jätettiin kaksi sutta ja kuljettaja kertoi muistakkin istutuskunnista mm. Mäntyharju viimeisten mennessä Kuhmoisiin. Asia kuitattiin viranomaisten taholta mökkiläisen provona, mutta kuitenkin kahdet todetut sudenjäljet löytyivät lähtöpaikkana Mäntyharju ja siityivät Pertunmaan-Hartolan-Joutsan kautta Kangasniemelle. Miten tulivat Mäntyharjulle, kun lumessa ei ollut tulojälkiä, mutta menojäljet oli todettavissa näköhavaintoineen?
Mikä neuvoksi?
Vaikkapa....
Jaa, että jos pelkään niin muuta kaupunkiin? Se tietäisi heti rakkaista koirista luopumista, koska ne ei sinne sovi. Enkä kaupungissa pystyisi asumaan muutenkaan.
hölöpölöpöppöö
Aivan huuhaa adressi,täynnä perätöntä propagandaa ja suuuuuuren suurta liiottelemista!! Ikinä en tämmöseen nimeäni laita,enkä suosittele muittenkaan laittavan! Sen sijaan suosittelen opiskelemaan biologiaa,vaikka vartin elämässään!
Meitsi saapastelee vailla pelkoa!
Re: Mikä neuvoksi?
#1381: En luota RKTL laitokseen - Mikä neuvoksi?
Laita 3 mg nitroa lihapalaan koirien kiinnipitoaikana ja pala hukan tod.näköiselle tuloreitille. Sydänkohtaus ja nitro hajoaa sekä katoaa raadon jäähtyessä.
Re: Re: Re:
Tein uudelleen ja nyt ei tule kuittausviestiä s-postiin.???? Onkohan....??????
Re: Re: Re: Re:
Todennäköisesti se sinne tulee.... Kannattaa katsoa moneko aikaan laittanu, viivettä on ollu......
Re: Re: Re: Re: Re:
Ennen klo. 8 alunperin. Luulisi jo ehtineen Itellanakin.
Kysely kansanedustajille
Tahdotteko te arvoisa Kansanedustaja Suomeen suurempaa susikantaa?
- vai tahdotteko että susikantaa rajoitettaisiin entisestään? Pyydämme vastausta: KYLLÄ tai EI. Lisäksi odotamme perusteluja.
* On sanomattakin selvää, että vastauksenne vaikuttaa lukemattomiin äänestyspäätöksiin nyt tulevissa vaaleissa. Jos jätätte vastaamatta lähettämäämme kysymykseen tulkitsemme sen susikannan kasvattamisen puolesta annetuksi vastaukseksi
Eli tarkoittaa 145 kansanedustajan suojelevan susia ja haluanvan elinvoimaista susikantaa Suomeen. Ei mikään ihme jos tekee hölmön adressin ja maailma on fanaatikon silmin musta-valkoinen kyllä-ei maailma.
Re: Kysely kansanedustajille
#1393: - Kysely kansanedustajille
Oikea susia myönteisten kansanedustajien määrä on 155 jos vain 45 maltillisesti niitä vähentäisi.
Jukisesti Susimyönteisiä kansanedustajia tuskin löyttyy kovinkaan montaa jos tuo kysymuksen asettelu muutettaisiin päinvastaiseksi. Suuri valtaosa kansanedustajista niinkuin kansastakin on tässä susiasiassa hiljaisesti susia vastaan, mutta ovat toistaiseksi vielä odottavalla kannalla kommenttien suhteen kunnes jotain hirveätä tapahtuu.
On hyvä käydä tallentamassa muidenkin susimyönteisen valehtelun levittäjien nimiä myöskin eri lähteistä tulevaa tarvetta varten kun vastuunkantajia aletaan etsimään ensimmäisten ihmisuhrien jälkimainingeissa.
Re:
Näkeehän sen jo siellä Romaniassa päällekin päin etteivät selviä häävisti...Yhtään ei käy kateeksi...Tuskin sinullakaan ja jos käy niin muuta ihmeessä sinne.
Kyllä on kumma paikka että oikein tutkija miehet eivät näe mitä rakkeja pannoittavat kun maallikkokin näkee jo kaukaa kuvasta etteihän tuo mikään puhdas susi ole, vaan koiran ja suden sekoitus.
| This discussion has been closed. |