VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
kyllä asun.ja eivät ole uhkailleet lapsia,koiria ja ovat arkoja.pakoon menevät jos yrittää edes lähestyä
Re: Kappas vaan
#3432: nimeni on OMA ASIANI - Kappas vaan
tämä on JES!
Totta
Sama juttu se on joka paikassa tutkijoiden ja käytännön tekijöiden kanssa. Myös oman alani ammattikalastuksen suhteen. Luulen kuitenkin, että tämä ilvestutkimus on sellainen signaali, että RKTL ymmärtää metsästäjien kokemukset ja havainnnot tieteellisesti merkittäviksi. Ongelma lienee se, että maallikkohavaintoihin on perinteisesti suhtauduttu hieman ylimielisesti. Juu se, ettei pysty asettumaan toisen asemaan lienee henkilökysymys, myötäelämisen puutetta.
Sisältä päin
Minusta tässä on aika lailla sama tilanne ja arvovaltajutut kysymyksessä kuin WWF:n ja ammattikalastajien välillä. Kalastajilla ja suojelijoilla on kyllä sama intressi. Että meressä olisi kalaa tulevaisuudessakin. WWF:n on vaikea uskoa kalastajien toimiin kalakantojen hyväksi ilman voimakkaita rajoituksia. Sen ei tarvitse suosituksissaan ottaa kalastajia huomioon kun ne ovat ryhmänä aika näkymätön. Kalastajista taas on epäoikeudenmukaista kun heidän elinkeinoonsa puututaan ja työtä mollataan. Metsästäjät ovat ryhmänä paljon voimakkaampi kuin kalastajat ja metsästäjät ovat edustajiensa välityksellä mukana vuoropuhelussa RKTL:n kanssa. Teidän pitää siis seurojen ja riistanhoitoyhdistysten kautta saada enemmän vaikutusvaltaa RKTL:ssä. Niinkuin sisältä päin. Neuvotteluin. Niin, että havaintoinenne olette osa tutkimusta. Neuvottelut ja kompromissit turhauttavat, mutta se on kuitenkin nopein tie.
KUUSI VÄÄRÄÄ VÄITTÄMÄÄ SUDESTA
Väärin. Vuosittain petojen tappamiksi ilmoitetaan n. 2700 poroa. Tähän lukuun sisältyy poromiesten ilmoittamat raatolöydöt. Kukaan ei ole kyseenalaistanut sitä, että kuinka paljon tähän lukuun laitetaan poroja jotka ovat kuolleet nälkään, synnytyksiin, tauteihin, tai esim, katkaisseet raajansa louhikossa. Nämä em. tavalla kuolleet, tai kuolemaisillaan olevat porot on sitten joku peto voinut löytää ja syödä, ja niin nekin porokuolemat laitetaan petojen piikkiin. Yksikään poromies ei kiihkoile siitä että autojen alle kuolee vuosittain n. 4000 poroa. Missään en ole törmännyt tilastoon, jossa olisi eritelty tauteihin, synnytyksiin, nälkään ym. kuollet porot. Turha väittää etteikö poroja kuolisi muuhun kuin petojen suuhun tai auton alle!
2. Sudet syövät ihmisten kaikki koirat, kissat ja kotieläimet.
Väärin. Susien suuhun joutuu hyvin pieni osa koirista ja kotieläimistä. Monilla alueilla lampureilla on enemmän harmia metsästäjien koirista kuin susista. Koiravahinkoja susien johdosta sattuu vuosittain muutamia kymmeniä, mikä on hyvin vähän. Suomessa on kuitenkin liikkuu vuosittain metsissä todella paljon muitakin koiraharrastajia kuin metsästäjät koirineen: mejä-harrastajat, marjastajat, sienestäjät, nome-harrastjat ym. Suomessa kuolee paljon enemmän koiria liikenteessä, sekä esim. kotiväkivallan seurauksena, kuin mitä sudet tappavat koiria.
Kissojakin sudet tappavat jonkin verran, mikä on ihan oikein kun ajattelee kuinka paljon niitä luonnossa kulkee valvomattomina ja hoitamattomina. Suurin osa valvomatta ulkona liikkuvista kissoista on madottamattomia, rokottamattomia ja leikkaamattomia. Lisäksi kissa levittää toksoplasmoosia joka vammauttaa vuosittain yli 50 lasta ja aiheuttaa myös lampaille keskenmenoja:
http://www.oireet.fi/toksoplasmoosi.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/toxoplas.html
http://www.zoonoosikeskus.fi/portal/fi/zoonoosit/loisten_aiheuttamat_taudit/toksoplasmoosi/
Toksoplasmoosi tappaa myös jäniksiä. Ehkä tämä on syy joidenkin alueiden jäniskatoon, eivätkä suinkaan pedot.
3. Sudet ovat Suomessa vaarallisia ihmisille, varsinkin lapsille.
Väärin. Tämä väittämä perustuu 1800-luvuilla sattuneisiin "sudentappoihin", joista suurimmasta osasta ei ole mitään todisteita. Suden syömiksi laitettiin ennen muinoin esim. vakavasti sairaita tai vammaisia lapsia jotka brutaalisti vietiin metsään kuolemaan.
Suomessa kuolee liikenteessä vuosittain kymmeniä lapsia. Koirat purevat vuosittain noin 200 ihmistä. Osa puremista on vaarallisia. Onpa Suomessa kuollutkin kolme ihmistä koirien hyökkäyksen uhrina. Yhtään todistettua tapausta (todisteena valokuvia tai ulkopuolisia puolueettomia todistajia) ei ole suden hyökkäyksestä ihmistä vastaan tällä tai viime vuosisadalla. Näiden tilastojen valossa susi on erittäin vaaraton.
4. Sudet tyhjentävät metsät riistasta.
Väärin. Sudet eivät suinkaan tyhjennä metsiä riistasta, vaan ihminen itse. Jos hirvitiheys esim. 3/ tuhannelle hehtaarille metsästäjien toimesta toteutuu, eipä siinä paljon jää sudelle ruokaa. Monille muille riistaeläimille saattaa olla seurakohtaiset kiintiöt, mutta kuka valvoo että ne totetutuvat? Sehän on metsästäjän ilmoittamisesta kiinni, ilmoittaako hän ampumansa teeren tai jäniksen vai ei.
5. Sudet ovat kesyyntyneet.
Väärin. Mikään villinä elävä populaatio ei kesyynny muutamassa vuodessa. Syy asutusalueilla liikkuviin susiin johtuu maalaisjärjellä ajatellen kahdesta asiasta:
a. Suomessa pyritään joka laittomasti tai laillisesti hajottamaan susilaumat. Usein laumasta ammutaan toinen alfaparista. Tämä on susilaumaa ajatellen katastrofi. Laumakoko on muutenkin Suomessa susilla pieni, muutama susi tai yksinäinen susi ei pysty riittävän tehokkaasti hankkimaan ravintoa, esim. kaatamaan hirveä ja siksi nämä yksilöt kerääntyvät ihmisten lähelle helpomman ravinnon toivossa.
b. Salametsästys, joka tapahtuu tietenkin "korpien kätköissä" ettei tulisi ilmi, ajaa sudet turvallisemmille alueille ihmisten läheisyyteen.
6. Susia on Suomessa liikaa.
Väärin. Väittämä susien liiasta määrästä ei perustu mihinkään virallisiin tilastoihin. Suurin osa susihavainnoista on täyttä humpuukia. Tavalliset ihmiset, jotka eivät tunnista lajeja, näkevät sutena milloin koiria, kauriita, kettuja ym. eläimiä. On myös täysin sepitettyjä "havaintoja" suden ja ihmisen vaarallisesta kohtaamisesta, joista ei ole mitään todisteita. Virallisten tilastojen mukaan susikanta on romahtanut muutamassa vuodessa. Tämä johtuu virallistenkin arvioiden mukaan laajasta susiin kohdistuvasta salametsästyksestä.
Lopuksi mainittakoon että monet ihmiset minun tavoin asuvat lapsineen ja koirineen susialueella, eivätkä koe susia uhkaksi millään tavalla. Uskallamme liikkua metsissä, poimia marjoja ja sieniä. Ainoa mikä pelottaa, on metsästysaika jolloinka saa pelätä että ammutaanko meidät vahingossa riistana.
Susien kaatolupia ei missään tapauksessa saa antaa paikallinen poliisi "mutu-tuntuman" perusteella! Paikalliset poliisit ovat itsekin usein metsästäjiä ja susia vastaan, niin he ovat silloin täysin jääviä antamaan mitään lupia.
Re:
Kissat ovat vahingollisia:
http://www.zoonoosikeskus.fi/portal/fi/zoonoosit/loisten_aiheuttamat_taudit/toksoplasmoosi/
Pitäisi kissansa sisällä tai veisi narussa ulos.
TEIMME KYSELYN:
http://suurpedotjaluontory.nettisivu.org/2012/05/02/uutinen-8/
susihavainnoista
Totuus on aika karu. Kun osa jää havaitsemattakin. Saattavat olla viikon pari paikoillaan kun on hirvi saalistettu syötäväksi. Kukaan ei tiedä näistä susista välttämättä mitään pitkiin aikoihin.
On aivan absurdia edes väittää, että kaikki sudet saatais laskettua vuorokauden aikana koko suomesta talkoovoimin.
Moni ei välttämättä usko, mutta näin ne sudet käyttäytyy. Kokemuksesta kerron. Siinä ei todellakaan ole mitään mahdollisuutta itse päättää päästääkö koiran susialueelle vai ei kun ei aina tiedä mikä on susi alue. Lumettomana aikana tilanne on tietysti joka paikassa sama. Täälä kun vähä leueskelee asiallisiakin kommenttej, niin monesti huomaa kuinka käytännön kokemusta susista ei ole yhtään, mielipide kyllä löytyy.
Totuus sudesta paljastuu vasta sitten kun sitä kokemusta kanssakäymisestä suden kanssa tulee.
Sen takia asiasta riiteleminen on järjetöntä, tulisi kuunnella kokemuksen rintaääntä.
3462 KUUSI VÄÄRÄÄ VÄITTÄMÄÄ SUDESTA
Re: KUUSI VÄÄRÄÄ VÄITTÄMÄÄ SUDESTA
#3462: Maalainen - KUUSI VÄÄRÄÄ VÄITTÄMÄÄ SUDESTA
Maalaisella tuntuu olevan mielipidettä ja tietoa asiasta vähintään omiksi tarpeikseen.
Kommenttina kohtaan 3 totean, että joku älypää lanseerasi tällaisen ajatuksen 6-7 vuotta sitten: "... vakavasti sairaita ja vammaisia lapsia ---- vietiin brutaalisti metsään kuolemaan." ja tämä naurettava ja epätoivoinen väittämä sitten muuttuu toisten hengenheimolaisten (nyt Maalaisen) suussa vuodesta toiseen jo totuudeksi (todisteitakin lienee Maalaisella tähän asiaan ?, vastakkaisesta totuudesta todisteena hän ei kuitenkaan pidä usean vuoden ajan esiintyneitä aikalaiskirjoituksia 3 maakunnan aviiseissa ja kirkonkirjoissa, vaan käsityksensä lienee, että joku - kuka peijakas sen teki? - on punonut tällaisen juonen syyttömien susien kontolle, ja koko juttu on aivan perätön!). Maalaiselta enää unohtui tästä litaniasta aviottomat lapset, jotka nekin vietiin kuulemma metsään susien syötäväksi, kylläpä olikin pimeää aikaa!
Jos joku tässä ajassa esittäisi tuollaisia karkeaan kunnianloukkaakseen rinnastettavia väitteitä silloisten susien surmaamien lasten vanhemmille , niin haaste käräjäoikeuteen odottaisi varmasti. Sanon sinulle Maalainen, harkitse tällaisen erittäin säälittävän väitteen esittämistä toisenkin kerran ja yritä pitää järki päässäsi, ei tämä edistä omaa asiaasi, vaan toimii tasan päinvastoin.
Myöskin kommentoin kohtaa 5 seuraavasti: kukaan muu kuin Maalainen ei ole väittänyt, että koko susipopulaatio olisi kesyyntynyt muutamassa vuodessa. Sen sijaan maalaisjärjellä on ymmärrettävissä, että kun susia kasvatetaan ja ne ovat jatkuvasti ihmisen vaikutuspiirissä pikku pennuista alkaen, niin po. yksilöt ovat kesyyntyneitä ja ihmisiä pelkäämättömiä, ja on tämäkin säälittävää, että Maalainen vääntää tätäkin asiaa metsästäjien syyksi.
Lopuksi: Maalainen vetoaa toistuvasti virallisiin tietolähteisiin (virallinen totuus!) ja tiedot, jotka eivät tue hänen omaa näkemystään ovat vääriä, todistamattomia, perusteettomia ja sepitettyjä. Läpi paistaa asenne, joka suodattaa kaikki asiat, tarkoitus pyhittää keinot, kaikkea sitä saa lukeakin, sancta simplicitas!
Re:
Maalainen kaivoi esille (kommentti 3462) sata vuotta vanhat asiat, ja hänen puheensa oli Unettoman mielestä "aivan asialinjalla" oleva kommentti, mutta kun siihen vastaa, niin nyt onkin asiatonta enää puhua sata vuotta vanhoista asioista! Mikä logiikka tässä Unettoman kommentissa oikein on?
Itse asiakysymyksenä vielä vastaus Unettoman kommenttiin "miten voit todistaa ettei ihminen niitä lapsisurmia olisi tehnyt..." Tästä kysymyksestä ilmenee, että Unettomallakin on epäilys, että kymmenet susisurmat olisivatkin ihmisen tekemiä lapsen tappoja!!! Pöyristyttävää!!! Hän voikin pitää ilmeisenä totuutena ihan mitä haluaa (kuten tuntuu Maalainenkin ja muut suojelukollegat tekevän, pahempi siis tosiasioille!), mutta järkevän ajattelun mukainen lopputulema on valitettavasti toisenlainen, on olemassa kaikki evidenssi sen suhteen, että kysymys on nimenomaisesti susien aiheuttamista lapsisurmista. Eikö Uneton ymmärrä, että hänen argumentointinsa tekee hallaa hänen omalle asialleen? Muutkin suojelua puoltavien mielipiteet ovat tällä tasolla? Unettoman kaltaisella ihmeellisellä kommentoinnilla asiaansa puoltava voisi hakeutua vaikka Kiinaan oikeusviranomaiseksi, siellähän toiminta on tasolla, että totuus ja tuomio on olemassa, sopivat syytteet ja perustelut keksitään kyllä vaikka sata vuotta myöhemmin!
Unettoman vahvaa ennakkoasennetta kuvaa sekin vastauksessa esitetty epäilevä kommentti, "että metsästäjät tietävät kaiken luonnosta". Tällaista väitettä en kommentissani kylläkään esittänyt, mutta vastauksena kommenttiini Uneton jostain hihasta senkin ravisti pöytään!
Parahin Uneton, on hyvä, että ihminen sitoutuu asiaansa, mutta järkevää olisi myös pyrkiä tarkastelemaan sitä objektiivisesti eikä pelkkänä uskonkappaleena.
Re:
Mikähän järki tuossa kommentissa on oikein takana, taivuttelen kuitenkin rautalankamallia vastaukseksi:
1. jos uudempia vääriä tekoja ei voitaisi ottaa tarkasteltavaksi sillä perusteella, että vanhempi väärä teko on jäänyt aikanaan rankaisematta, niin tämä antaisi kommentoijan käsityksen mukaan oikeutuksen jatkaa vääriä tekoja rankaisematta? Tällainen periaate ei kyllä toimi sen paremmin ihmisiin kuin susiinkaan. Kun yhden tapat, saat tappaa toisenkin, jos et ole saanut rangaistusta aiemmasta taposta? Huh huh sentään, että tällaista periaatetta!
2. sitä paitsi kyllä silloisia tappajasusia asiasta rangaistiin, lukaasit päästivät häirikkösudet pois päiviltä ja kas kummaa, näin loppui ihmislasten susikuolemat yli 100 vuodeksi, lapset saivat elää turvassa ja rauhassa kotipiireissään. Eikö kommentoija pidä tappajasusien saamana (riittävänä) rangaistuksena niiden lopettamista, vai mitä kommentti oikein tarkoittaa vai eikö tarkemmin ajatellen tarkoita mitään?
Kommentin konditionaalimuodosta käy samalla välillisesti ilmi, että kirjoittajakaan ei usko tappajasusia olleenkaan Suomessa ("Jos susi olisi sata vuotta sitten..."), olisiko kuitenkin hyvä avata molemmat silmät, niin silloin näköala laajenee 100%:lla?
Re: KUUSI VÄÄRÄÄ VÄITTÄMÄÄ SUDESTA
#3462: Maalainen - KUUSI VÄÄRÄÄ VÄITTÄMÄÄ SUDESTA
Hei nyt kyllä puhut ihan mitä sattuu!
1. Kuka sanoi, että SUSI TAPPAA KAIkKI POROT? Ei tapa, mutta kyllä ne poroja tappaa ja se on joillekkin ihmisille elinkeino. Asetuppas näiden ihmisten näkökulmaan.
2."Sudet syövät ihmisten kaikki koirat, kissat ja kotieläimet." Häh, ei ne kaikkia syö, mutta metsästyskavereita kyllä ja jopa pihastakin koiria vievät. On se kuule aika rankkaa, että ensin koulutetaan vuosia ajokoiraa metsästämään ja sitte se vaan tapetaan, paras kaveri.
3. Kumma juttu, kun niin moni ihminen on kuullut suden ihmisiä tappaneen, jopa eteisestäkin oli kuulema lapsen vienyt.Niin ne koirat purevat ja tappavat, ONKO KUKAAN NÄHNYT SUOMENAJOKOIRAN TAPPAVAN IHMISTÄ TAI PUREVAN? Minä en, vaikka koiria on minulla ollut koko elämäni ajan yhteensä 6 ja edelleen kaksi ovat elossa(tosin ehkä eivät seuraavan mehtäreissun jälkeen, susia alkaa olla sellaisia määriä, että saa kyllä koiran puolesta pelätä.) Tutustuppa kyseiseen rotuun, kiitos.
4. Niin no hirvilupia voisi vähentää ja susilupia lisätä, ongelma ratkesi, ruoka riittää kaikille.
5. eihän ne ny tietystikkää kesyynteneet oo muuten vaan pihoissa liikkuvat?
6. Kyllä kuule maalla taitaa suurin osa suden tunnistaa, susisuojelioista en ole niinkää varma, että tunnistavatko he susia.
Lopuksi mainittakoon että monet ihmiset minun tavoin asuvat lapsineen ja koirineen susialueella ja tuntevat suden uhkaksi niin lapsilleen kuin koirilleen ja niitä ihmisiä on yli 15 000. Tämä adressi täytyy saada vaan ihmisten tietoon, koska heitä on myös yli 50 000 ja se on tosi.
pedoista
| This discussion has been closed. |
Ilman muuta koiran menetys on kova paikka
#3450: oloneuvos -
Tangoon tarvitaan kaksi, se on totta.En usko, että kukaan empatiaan kykenevä ihminen vähättelee koiransa menettäneen omistajan tunteita. Oli se menetys sitten suden, ilveksen, auton tai toisen koiran tai vaikkapa sairauden aiheuttama. Uskon kuitenkin, että toimiminen virallisten yhteisesti valittujen edusmiesten ja -naisten välityksellä takaa kaikkein järkevimmän kaikki intressiryhmät huomioonottavan petopolitiikan. Minun on vaikea uskoa ministereiden ja viranomaisten taipuvan hätäisten "Vastaa nyt heti "ukaasien ja "Te olette vastuussa" syyttelyjen edessä.