Pelasta Valsa!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kyse on rahasta
Miksi miun pitäisi siis maksaa remontti? Miksette te maksa?
Re: Kyse on rahasta
#5: Opiskelija, jonka mielestä Valsan omistaminenkin on typerää - Kyse on rahasta
Kyllä meillä on ihan nuo taloudellisetkin realiteetit tiedossa taustalla. Nimiä tietääkseni saa kerätä kaikesta huolimatta. Rahasta voidaan mielestäni puhua vasta siinä vaiheessa, kun se tulee oikeasti ajankohtaiseksi.
Käsittääkseni omistajataho on purkuluvan kanssa tai sen mahdollisesti kumoutuessakin vapaa yhä myymäänkin rakennuksen, eli omistajatahoa ei siinä mielessä velvoita mikään pitämään omistuksestaan kiinni.
Toisekseen, nykyinen purkulupakaan ei velvoita omistajatahoa purkamaan rakennusta. Virallisten tietojen mukaan Lapin Yliopiston Ylioppilaskunta ei ole edes vielä tehnyt mitään päätöksiä asian suhteen muuten suuntaan tai toiseen, ellei sinulla sitten ole jotain parempaa tietoa.
Lienet myös tietoinen, että purkuluvasta on tehty Lapin ELY-keskuksen toimesta valitus, jossa vedotaan seuraaviin seikkoihin:
- vuonna 1975 laaditussa Rovaniemen asemakaavassa rakennussuojelullisia seikkoja ei ole tutkittu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa prosessissa
- valistustalon rakennuksesta ei ole purkamisluvan yhteydessä tehty rakennushistoriallista selvitystä
- purkamisluvan edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä eikä haittaa kaavoituksen toteuttamista
- purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella
Re: Re: Kyse on rahasta
#6: Mikko Vähätalo, Pelasta Valsa! -tiimi - Re: Kyse on rahasta
Just.
Kenen pitäisi pelastaa Valsa? LYY pelasti sen jo 2004 (Lapin ylioppilaslehti, 8/2004), kenen vuoro nyt on?
Jos haluat kuulla LYYn mielipiteen, kysy LYYltä, älä minulta.
Toivoisin adressiin hieman konkretiaa, miten te haluatte toimittavan?
Re: Re: Re: Kyse on rahasta
#7: Opiskelija, jonka mielestä Valsan omistaminenkin on typerää - Re: Re: Kyse on rahasta
Kiitos vastauksestasi. Tietääkseni emme ole vaatineet juuri LYY:n pelastavan Valsaa. Nimimerkistäsi ja ilmeisestä tuohtumuksestasi huolimatta voisit hieman hengähtää ja hellittää noita hurjimpia spekulointejasi.
Konkretiasta voin sanoa lähinnä sen verran, että erilaisia suunnitelmia tämänkin adressin taustatiimillä on, mutta niitä eme keskeneräisinä halua paljastaa vielä.
Re: Re: Re: Re: Kyse on rahasta
#8: Mikko Vähätalo, Pelasta Valsa! -tiimi - Re: Re: Re: Kyse on rahasta
En tietääkseni ole tuohtunut, kunhan esitän kysymyksiä. Ymmärtääkseni adressin tarkoitus on Valsan pelastaminen, niin mielestäni relevantti kysymys on että kuka sen pelastaisi? Nykyomistajalla ei ole, toivottavasti, tahtoa tuhota opiskelijoiden taloutta vuosiksi leikkimällä museovirastoa, joten tarvitaan ulkopuolinen taho.
Eli teillä on konkreettinen suunnitelma Valsan pelastamiseksi? Hienoa! Eikö kannattaisi ottaa yhteyttä Valsan omistajaan ja keskustella tästä suunnitelmasta?
Re: Re: Re: Re: Re: Kyse on rahasta
#9: Opiskelija, jonka mielestä Valsan omistaminenkin on typerää - Re: Re: Re: Re: Kyse on rahasta
Asia kerrallaan ja ajallaan. Kuten sanoin, meillä on mietittynä jotain, mutta keskeneräisiä asioita emme halua esitellä tai levitellä.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kyse on rahasta
#10: Mikko Vähätalo, Pelasta Valsa! -tiimi - Re: Re: Re: Re: Re: Kyse on rahasta
Okei... Eli mitä te nyt siis haluatte tällä adressilla?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kyse on rahasta
Ensimmäinen tavoite tietenkin, niinkuin adresseiilla yleensäkin, eli kerätä nimiä hyvän asian puolesta, niin tietää, ettei ole ihan yksin ajatuksensa kanssa, vaan että asialla on laajempaakin tukea. Adressin kuvauksestahan se tulee kyllä ilmi. Lapin Yliopistolla on kiertänyt myös ihan perinteinen paperiadressi saman asian puolesta.
Taustalla on myös ihan se ajatus oman kotikaupungin kaupunkikuvan ja (kulttuuri)historiallisten arvojen säilyttämisestä yleisemminkin. Jos Rovaniemen keskustaa katselee, niin silmiinpistävää on juuri vanhojen rakennustan harvalukuisuus ja syntyperäisenä rovaniemeläisenä voisi myös luetella - kuten pelastavalsa.fi -sivujen kirjoituksissakin on lueteltu - rakennuksia, joita ei vielä ole purettu ja rakennuksia, jotka ovat aiemmin olleet purku-uhan alla.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Reason for the removal: Lähti vahingossa kaksi kertaa.
DJ.Pete
Tulihan tuolla Valsan DJ.Yaryn Discossa aloitettua Dj ura joskus 82-83, ISO kiitos DJ.Yaryn. Legendaarinen paikka missä moni ihminen löysi elämänkumppanin, niin nuoruusvuosillekkin kuin myös tähänpäiväänkin asti ja eteenpäin.
Olipa mahtava keikka soittaa pitkästä aikaa Tivolissa 7.1 2012 muistellen Valsa-aikoja BACK TO VALSA 80´s illassa DJ.JUKEN ja DJ.APA:n kans, kiitos kaikille jotka olitte siellä, oli hauskaa. Toivottavasti vielä nähdään ja tulee lisää ennenkuin loppuu. KIITOS KIITOS KIITOS TE ASIAKKAAT LOITTE LOISTAVAN ILLAN. EN KOSKAAN UNOHDA SITÄ KEIKKAA.... Kiitos Juke,Tivoli ja Apa
talon kunnostukseen LYY:n lisäksi.
Käsittääkseni siellä käy nuoria kaikista kouluista, joten olisiko mahdollista
saada rakennusalan oppilaitoksia mukaan hankkeeseen? Joku varmasti tietää saisiko
tähän joitain rahoitusta koulutuksellisten mahdollisuuksien kautta tai työllistämisen kautta.
Ainakin projektina talo tarjoaisi kaikille aloille haasteellisia korjauksia.
Tietysti tälläinen laaaja hanke vaatisi todella vahvan ja osaavan mestarin pitämään langat
käsissä ja estämään turhan rahan haaskaamisen.
Eikös tallaiset talot tehty aikoinaan juurikin talkoilla, olisiko se mahdotonta
saada nuoret yhdistämään voimansa taas kerran?
Ja siellä kaikilla oli niin muukaavaa
Sähköinen musiikki
Pasi Pikkupeura
Re: Sähköinen musiikki
Varsin kannatettava idea! Laitoin tuon myös pelastavalsa.fi -sivuille ja linkitin Pasi kommenttsii myös Facebookiin.
| This discussion has been closed. |