Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Perimmäisten kysymysten ääre
Usko on ihmeellinen asia... Laajaan aineistoon perustuva tieteellinen tutkimus on epäuskottava, mutta jonkun ihmisen uni profetiana täyttä totta...!!
On itsestään selvää, että tuon tutkimuksen kaikkia detaljeja ei voi yleistää suuresta otannasta huolimatta. Se on kuitenkin yksi monista uusista tutkimuksista, jotka viittaavat siihen, että myöskään väitettyjä huonoja vaikutuksia ei ole olemassa.
On sen lisäksi moraalitonta lähteä edes tähän tyyliin hakemaan lainsäädännöllistä estoa jollekin parisuhdetyypille: Pelkän peruskoulusivistyksen saaneiden vanhempien lapsille löydettäisiin varmasti tilastollisesti merkitsevästi huonommat lähtökohdat normaaliväestöön verrattuna, pitäisikö siis heiltä kieltää lasten saanti ja adoptio-oikeus?
Re:
Kiitos tästä :)
Lauantai-illan ’toivekonsertin’ jälkeen kirjoitin hätäisesti jotain ylistämisestä.
Suomalainen Raamattu ei ole alkutekstille kovin uskollinen tämän sanan kääntämisen kohdalla. Olen koonnut UT:n puolelta sanaksi ’rukoilla’ käännetyt kohdat, jotta selvenisi ylistyksen tärkeys elämässämme.
Matt 28:9 Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: "Terve teille!" Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä.
28:17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
Ylistivät=worshipped=in the NT by kneeling or prostration to do homage (to one) or make obeisance, whether in order to express respect or to make supplication 3a) used of homage shown to men and beings of superior rank 3a1) to the Jewish high priests 3a2) to God 3a3) to Christ 3a4) to heavenly beings 3a5) to demons
Joh 4:20 Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla."
4:21 Jeesus sanoi hänelle: "Vaimo, usko minua! Tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa.
4:23 Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
4:24 Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
9:38 Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän kumartaen rukoili häntä.
12:20 Ja oli muutamia kreikkalaisia niiden joukosta, jotka tulivat ylös juhlaan rukoilemaan. Kaikisa näissä ’rukoilla’= ylistää.
Johannes käyttää usein ’ylistää’ sanaa ja myös ’pyytää’ sanaa, se on ikäänkuin läheisempi termi kuin ’rukoilla’
(6:26 Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne = 1) to ask, beg, call for, crave, desire,)
Apt 8:27 Ja hän nousi ja lähti. Ja katso, siellä kulki etiopialainen mies, Etiopian kuningattaren Kandaken hoviherra, mahtava mies ja koko hänen aarteistonsa hoitaja; hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan
1 Kor14:25 hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.
Hebr 11:21 Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
Ilmestyskirjan kaikki ’rukoilla’sanat ovat kreikankielessä ’ylistämistä’ tarkoittava sana. Englanninkieliset Raamatut ovat uskollisempia alkuperäiselle tekstille ainakin ylistää sanan käytössä.
Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#15817: - Re: Re: Re: Re: Re: Mitä tapahtuu, kun kärpänen lentää kahvikuppiin?
Suomen kieli oli noihin aikoihin vielä kehittymässä ja sanat hakivat lopullisia muotojaan. Oman tärkeän osansa kehitykseen toi myös Raamatun lukeminen, joka oli tärkeällä sijalla. HUOM! Sitä en oikein ymmärrä, miksi sinun on oltava noin ilkeämielinen. Voisihan näistä keskustella ystävällisemminkin tai vaikkapa poistua laitteen ääreltä. Kyllä sinunkin tulisi ottaa huomioon se tosiasia, että emme kaikki voi olla samaa mieltä kaikista asioista. Asiat riitelevät keskenään.
Re: Re: Re:
#15821: fundis - Re: Re: Mitä tapahtuu, kun kärpänen lentää kahvikuppiin?
Olen tämän fundis-nimimerkin kanssa täysin samaa mieltä asiasta. Kyllä stoppi olisi hyvä laittaa asialle, josta on: "Pyysin jo anteeksi ajattelemattomuuttani!". Joissakin yhteyksissä on totuttu aika roisiin kieleen vitseissäkin. Itse ajattelen, että voisimme ehkä olla vähän varovaisia vitsaillessa. Kasvoista kasvoihin -tilanteessa tunnemme paremmin kumppanimme ja osaamme soveltaa tilanteen mukaan. Täällä tilanne on hankalampi. Ajatusmaailmat voivat olla ihan ääripäistäkin mutta kyllähän me keskustella osaamme. Asiat välillä selkenevät tai sitten ei.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:
#15829: Sivullinen - Re: Re: Re: Re: Re: Re:
Asioista riitely on ylitetty jo 5000 viestin kohdalla. Tämä on jo rienaamista.
Re: Re: Re: Re:
#15830: Sivullinen - Re: Re: Re:
Vaimoko siellä yrittää tasoittaa tietä?
Lapset homoperheessä
Lapsiahan "hankitaan" näihin perheisiin mitä moninaisin keinoin, m.m. Intiasta hedelmöityshoitojen avulla.
Kehittyykö näille lapsille terve identiteetti?
Juurettomuus!?
Mitä mieltä olette?
Nämä kysymykset ovat paljon tärkeämpiä kuin huolenpito "ulkoisesti".
Re: Lapset homoperheessä
#15833: - Lapset homoperheessä
Yksi olennainen asia homoperheen lapsissa on ainakin se, että he ovat lähes aina toivottuja, mitä ei aina voi sanoa heteroperheistä.
Re: Re: Lapset homoperheessä
#15834: - Rei: Lapset homoperheessä
"Yksi olennainen asia homoperheen lapsissa on ainakin se, että he ovat lähes aina toivottuja, mitä ei aina voi sanoa heteroperheistä."
??
Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15835: - Re: Re: Lapset homoperheessä
Et ole kuullut vahingonlaukauksista...? Sellaisen mahdollisuus homoperheessä on kovin alhainen verrattuna heteroihin.
Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15836: - Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Miten tällainen toteamus poistaa juurettomuutta tai rakentaa tervettä identiteettiä?
Re: PiispaTapio Luoma: ''Rohkeasti hengellinen'' Lohja 14.6.
#15822: fundis - PiispaTapio Luoma: ''Rohkeasti hengellinen'' Lohja 14.6.
Voi, minkä vaivan näit. Kiitos Fundis. Vein auton korjaukseen taas, lähtiessä siellä jo hitsipulli soi ja välkehti. Ihanasti on tullut pakkokävelyä ja - pyöräilyä asioita hoitaessa. Jumalan lahja tämäkin, pääsee kesän riemuun sisälle.
Kyllä tuo Luoman teksti, etenkin viimeinen kappale kertoo sydämen uskosta.
Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15837: - Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Eipä se myöskään sitä juurettomutta tunnu lisäävän tai tervettä identiteettiä vaarantavankaan.
Jos tarkoitat sitä, että ihmisen juuret voivat olla vain näennäisen pilkuntarkassa homofobisessa Raamatun tulkinnassa ja terve identiteetillä fundisasennetta, niin varmaan silloin nuo tavoitteet ovat toki varmasti hyvinkin uhattuna.
Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15837: - Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Samaa voisi kysyä, miten heterouskisten identiteetti saataisiin terveeksi. Absurdia eikö. Uskoontulleen identiteetti on usein säpäleinä jolle Jeesuksesta tulee näennäis tuki elämisen syyksi. Eli hyvä vanhempi on sellainen joka on saanut oman terveen identiteetin jo lapsena. Vaikka tästä väännettäisiin maailman tappiin asti, ei fakta muutu.
Re: Re:
Kiitos Fundis tästä kirjoituksesta. Minulle oli uusi asia: rukoilla=ylistää. Panin merkille, että Ilmestyskirjan kaikki ’rukoilla’sanat ovat kreikankielessä ’ylistämistä’ tarkoittava sana.. Nyt kun rukous on aiheena, eikö rukouksiakin ole erilaisia, kiitos, anomis, esirukous, lakkaamaton rukous yms. Voisitko näitä selventää meille. Luantaikirjoituksesi jälkeen olen pohdiskellut asiaa ja tämä kirjoituksesi on hyvä lisä siihen. Matkalla vähän kompuroidaan ja sitten noustaan ylös. Filem.1:4
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Perimmäisten kysymysten äärellä...
Hienoa, että edes joku on suvaitsevainen ja täydellinen, niin sitä pitää. :-)
Re: Re:
Kyllä noiden muidenkin piispojen kannat tässä varmaan selviävät lähiaikoina, vauhti näyttää olevan sen verran kovaa. Olemme sellaisessa ajassa, että Kirkkaus kirkastuu ja pimeys pimenee entisestään. Jeesukseen turvaten me voimme olla ihan levollisella mielellä, kun tiedämme että seulonta on nyt todella käynnissä. Harmaata aluetta ei ole ja kaikkien on valittava puolensa. Tulin tästä entistä vakuuttuneemmaksi, kun luin tämän uutisen.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/11689-katso-arkkipiispa-maekistae-puhuttelevat-dekkarit
Onneksi tämäkään ei ole vielä lopullista, Jumala on armollinen. Kun Raamatun lopunaikaan kuuluvia profetioita alkaa toteutua runsaammin, niin heilläkin on vielä mahdollisuus valita puolensa. Piispan tehtävät ovat siitä vaikeita, kun he ovat yrittäneet koulutetulla maailman viisaudella ymmärtää Raamattua ja sen sanaa. Eihän se teologeilta tahdo mitenkään onnistua, vaikka he ja osa kansasta niin kuvitteleekin. Raamatun mukaan profetioita voi vain ymmärtää, jos Pyhä Henki niitä heille avaa.
Re: Re:
http://www.digitoday.fi/data/2013/02/20/firefoxissa-on-nyt-oma-pdf-lukija/20132799/66
Lataa ja asenna uusin firefox-selain.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15840: - Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Harhauttavaa homofaktaa!
Homot ei halua käsitellä näitä kipeitä asioita!
Täällä he ovat myöskin väittäneet, ettei homoperheiden lapsia kiusata koulussa eikä muuallakaan! Valhetta sekin!
"Koulukiusaaminen ja häirintä ovat tulosten mukaan erittäin yleisiä. Kaikissa tutkituissa maissa keskimäärin yhdeksän kymmenestä oli kuullut kouluissa ja oppilaitoksissa negatiivisia kommentteja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista..."
http://www.100seta.fi/Tiedotteet.php
Re: Re: PiispaTapio Luoma: ''Rohkeasti hengellinen'' Lohja 14.6.
#15825: - Re: PiispaTapio Luoma: ''Rohkeasti hengellinen'' Lohja 14.6.
Joillakin on Jumalan pelko, joillakin suvaitsevaisten pelko, siinä on päälinjat mistä valita.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Perimmäisten kysymysten
Sitä "tieteellistä tutkimustahan" tuli aikoinaan neuvosto-liitosta tuutin täydeltä. Eikä siinä vielä kaikki, puolet maailmasta jopa uskoi siihen, uuteen ihmiseen! Silloin kaikki muu oli taantumuksellista, vanhanaikaista, ei enää nykypäivää.
Niin, onhan Amerikassa joku vihitty autonkin kanssa. Ei kuulu muille, eikä haittaa, kun molemmat ovat kerran tyytyväisiä. Kukin toimii oman syvän henkisen vakaumuksensa mukaisesti.
No onpas rasistista teksiä, kun noin erotellaan ihmisiä koulutuksen perusteella.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15845: Totuus esiin - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Siis anteeksi nyt vaan mut mitä kipeitä asioita ei uskalla käsitellä? Tarkoitatko että uskis pystyy sen tekemään vai mitä? Hömpönpömpön ! Kiusaajia olette te ja ne lapset jotka ovat vahingossa arvonne imeneet.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15845: Totuus esiin - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Aiheeseen liittyvää, siitäkin, kuinka nuoret ovat kokeilunhaluisia murrosiässä.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
#15845: Totuus esiin - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Lapset homoperheessä
Ei se kiusaamattomus ole täällä ollut kantava teema. Pikemminkin on korostettu, että yleisellä tasolla kiusaaminen on vaikein asia homoperheen lapsen ongelmista. Ja tässä ongelma ei johdu itse perheestä vaan sen ympärillä vallitsevassa suvaitsemattomuudesta. Se on toisaalta asia, johon voidaan paljon vaikuttaa ja on tapauskohtaisesti onnistuttukin vaikuttamaan. Täällä keskustelevat voisivat aloittaa sen lopettamalla kauhukuvien maalailun homoperheiden lasten perhetilanteen ja tulevaisuuden suhteen.
On myös huomautettu, että myös uskisten lapsia kiusataan; pitäisikö siis uskisten adoptio-oikeutta rajoittaa?
| This discussion has been closed. |