Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.
Vieras |
#20826 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli19.09.2013 09:19#20820: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli Lisäystä tuohon sivusta sivusta sivusta: Kaikesta päätellen et kykene asialliseen ja rakentavaan kirjoitteluyhteyteen. Katsohan vaikka itsekin omaa kirjoitustasi, miltä näyttää. Olen itse pohtinut tuota broplematiikkaa, että toisaalta jotkut kirjoittavat, että ei tule puuttua heidän kirjoitteluun ja heidän pitää antaa olla rauhassa. Toiset kirjoittajat puolestaan tivaavat perusteluja, jotka eivät heille kuitenkaan kelpaa. Jonkinlaisena kompromissiratkaisuna ehdotan: Uskis voisi kommentoida esimerkiksi tyyliin; Jos minä olisin homo niin olisin sitä ja tätä ja tota mieltä ja tekisin noin tai näin ja suhtautuisin näin. Perusteluksi ajattelen, että uskiksella on oikeus ilmaista mielipidettään ainakin itseensä. Josko näin ei tulisi niin paljoa loukkaantumista, kun ei kommentoitaisi niin paljoa toisen kirjoitusta, joka sitten koetaan loukkaavaksi. |
Vieras |
#20827 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli19.09.2013 09:21#20824: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli
Siinäpä vasta järjellinen, looginen ja selkeä perustelu. Tästä ei kannata enää jatkaa, koska et kykene perustelemaan älyttömyyksiäsi.
|
Vieras |
#20828 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli19.09.2013 09:23#20826: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli Toiset kirjoittajat puolestaan tivaavat perusteluja, jotka eivät heille kuitenkaan kelpaa. Jonkinlaisena kompromissiratkaisuna ehdotan:
Vakuuttavan perustelun tulee olla järjellinen, looginen ja selkeä. Raamatunlauseet, jossittelut, mutut ja irrallisten virkkeiden muodostama hölynpöly eivät ole sellaisia.
|
vieras |
#20829 Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto19.09.2013 09:31#20828: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli Homouden pimeä puoli! http://www.adressit.com/avioliitto_on_naisen_ja_miehen_valinen_julkinen_liitto. Tässä on jo tähän asiaan riittävästi perusteluja. |
Vieras |
#20830 Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto19.09.2013 09:37#20829: vieras - Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Millä tavoin linkki tämän adressin aloitussivu perustelee näitä väitteitä?
#20703 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli
"Voisin ajatella, vaikkei pidäkkään oletella mitään, mitä ei tiedä. Mutta sisäisesti tiedän kokemuksen kautta sen, että tuosta synkästä pilvestä päästyään jokainen ymmärtää, että toiset ovat siellä kokoajan, ymmärtämättä tilannettaan.
|
Vieras |
#2083119.09.2013 09:55Parisuhteen voi rekisteröidä ja laillistaa jo nyt - on ollut jo vuosia mahdollista. Kirkkoa ei pidä pakottaa polvilleen ja rikkomaan raamatullista identiteettiään. Homot ovat täysin tasa-arvoisia ihmisiä, ja sellaisina heihin tulee myös suhtautua, ilman että kristillinen usko raamattuun Jumalan Sanana joutuisi työnnetyksi nurkkaan. |
Vieras |
#20832 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli19.09.2013 10:00#20824 -kirjoituksessa hän (olen toinen kirjoittaja) kirjoittaa täyttä asiaa. Häneltä on vastinetta pyydetty ja hän on sen antanut. Kaikkien pitäisi nyt olla tyytyväisiä ja lakata urputtamasta. Kuka sitäpaitsi voi toisen ihmisen puolesta mennä päättämään ehdot vakuuttavalle perustelulle tai vastineelle. Kyllä ainakin minua tyydytti tuo vastine kovastikin, koska mielestäni pysyi totuudessa. Ihmiselle on annettu vapaa tahto päättää, haluaako uskoa vai ei. Siihen sinulla on valinnanvapaus. Telluksella on paljon erilaisia ihmisiä, kaikki mahtuvat mukaan. |
vieras |
#20833 Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto19.09.2013 10:01#20827: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:Rauhoitu jo! (sivusta seurannut). Tämän adressin otsikko ilmaisee jo asian tarpeeksi selkeästi. Lisäksi Juha Ahvion monisivuinen selvitys asiasta. Kannatamme avioliittoa/avioliittolakia naisen ja miehen välistä julkista liittoa. Tähän adressiin kerätään edelleen nimiä. Nyt reippaati allekirjoittamaan lisää nimiä jotka ovat tätä mieltä. Paperiversioitakin on ja voi tulostaa!
|
Vieras |
#20834 Re:19.09.2013 10:01#20831: - Parisuhteen voi rekisteröidä ja laillistaa jo nyt - on ollut jo vuosia mahdollista. Kirkkoa ei pidä pakottaa polvilleen ja rikkomaan raamatullista identiteettiään. Homot ovat täysin tasa-arvoisia ihmisiä, ja sellaisina heihin tulee myös suhtautua, ilman että kristillinen usko raamattuun Jumalan Sanana joutuisi työnnetyksi nurkkaan.
Tarkemmin sanoen parisuhteen voivat rekisteröidä vain samansukupuolista henkilöt. He eivät voi mennä siviiliavioliittoon, mikä on selvästi epätasa-arvoista suhteessa nais-mies-pareihin. Siviiliavioliittolainsäädäntö ei liity mitenkään niiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan, joille eduskunta on myöntänyt vihkimisoikeuden.
|
Vieras |
#20835 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli19.09.2013 10:03#20827: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli Tarkoittiko tuo, että et enää kirjoita vai mitä lienee. |
Vieras |
#20836 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä pu19.09.2013 10:12#20832: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re : Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli Kaikkien pitäisi nyt olla tyytyväisiä ja lakata urputtamasta.
On jo todettu, että perustelut olivat yhtä absurdeja kuin alkuperäiset väitteet, joten niiden arvo on nolla. Kannattaa tutustua väittelytaidon perusteisiin, joihin kuuluu loogisesti kestämättömien argumenttien välttäminen: http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe Hyvä esimerkki argumentointivirheestä on tämä: "Häneltä on vastinetta pyydetty ja hän on sen antanut. Kaikkien pitäisi nyt olla tyytyväisiä ja lakata urputtamasta." "Kuka sitäpaitsi voi toisen ihmisen puolesta mennä päättämään ehdot vakuuttavalle perustelulle tai vastineelle." Vakuuttava ja perustelutu väite on vaikea kumota. Nämä raamatunlauseiden ja liirtumlaarumin toistelu on naurettavan helppo osittaa loogisesti epätodeksi. "Kyllä ainakin minua tyydytti tuo vastine kovastikin, koska mielestäni pysyi totuudessa." Kuka sitäpaitsi voi toisen ihmisen puolesta mennä päättämään ehdot uskonnolliselle "totuudelle".
|
Vieras |
#20837 Re: Re:19.09.2013 10:14Etkö näe tässä tasa-arvoa: |
Vieras |
#20838 Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto19.09.2013 10:15#20833: vieras - Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto Tämän adressin otsikko ilmaisee jo asian tarpeeksi selkeästi. Lisäksi Juha Ahvion monisivuinen selvitys asiasta. Kannatamme avioliittoa/avioliittolakia naisen ja miehen välistä julkista liittoa.
Adressin otsikko ei perustele yhtään mitään, vaan esittää ainoastaan väitteen. Juha Ahvion Yhdysvaltain kristillisen oikeiston ja republikaanien teekutsuliikkeen kahdesta propagandajulkaisusta valikoiden koostama vihkonen ei kykene perustelemaan mitään, kuten on jo moneen kertaan perustellen todettu.
|
Vieras |
#20839 Re: Re: Re:19.09.2013 10:16
Näen asiassa selvää epätasa-arvoa, koska rekisteröity parisuhde on avioliiton B-versio ja siksi syrjivä. Aivan vastaavasti esimerkiksi Yhdysvaltain etelävaltioissa valkoiset ja mustat parit eivät saaneet mennä keskenään naimisiin vielä 50 vuotta sitten.
|
Vieras |
#20840 Re: Re: Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus 58 prosenttia19.09.2013 10:21Ok, olet siis tietämätön otantamenetelmistä, joilla saadaan suhteellisen korkea edustavuus 1000-3000 ihmisen otoksella. Ilmeisesti olet myös vainoharhainen Taloustutkimuksen tulosten luotettavuuden suhteen. Sinuna en vain kehtaisi moisia meriittejä täällä julkisella foorumilla esitellä. Mutta olet ilmeisen myös ymmärtämätön sen tuottamaa häpeää havaitsemaan. |
Vieras |
#20841 Re: Re: Re:19.09.2013 10:22#20837: - Re: Re: Evät nainen + mies voi solmia rekisteröityä parisuhdetta.
Eivät varmaankaan. On hieman kiistanalaista, onko merenneitoja olemassa muualla kuin saduissa.
|
vieras |
#20842 Re: Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto!!!19.09.2013 10:25Niille parisuhteen siviilirekisterissä rekisteröineille samaa sukupuolta oleville se laki on tarkoitettukin ja siihen teidän lakiinne voi tehdä muutoksia, jotta tasa-arvo tulee sen lain kautta, mutta avioliittolakia naisen ja miehen väliselle liitolle ei ole tarvetta tehdä muutoksia. Tämän adressin kannattajat ja allekirjoittajat ovat naisen ja miehen välisen liiton kannattajia. Tässä on tarpeeksi perusteluja. |
Vieras |
#2084319.09.2013 10:26Miksi hyväksyä sellaista jota Jumala ei hyväksy. Jumala asetti avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. |
Vieras |
#20844 Re: Re: Re: Re:19.09.2013 10:31Samalla tavalla avioliitto on syrjivä tai tasapuolinen suhteessa rekisteröityyn parisuhteeseen. Tällä haluaisin korostaa sitä, että kunnioitamme rekisteröityä parisuhdetta liittonanne. |
Vieras |
#20845 Re: Re: Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto!!!19.09.2013 10:32#20842: vieras - Re: Re: Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto!!! Ja varmaankin teidän seuraava adressi on tämänlaisen lain tuonti myös Suomeen. |
Vieras |
#20846 Re: Re: Re: Re: Re:19.09.2013 10:38Kaipaamasi tasa-arvoinen tilanne on tietysti sellainen, jossa sekä eri- että samansukupuoliset parit voivat solmia joko avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen. Herää vain kysymys, miksi pitäisi olla olemassa kaksi erillistä parisuhdeinsituutiota. Todellisuudessa rekisteröity parisuhde ei kuitenkaan takaa samoja oikeuksia kuin avioliitto, joten se on vähempiarvoinen parisuhdemuoto. Lisäksi sen solmineet altistuvat syrjinnälle esimerkiksi kaavakkeita täyttäessään.
|
Vieras |
#20847 Re:19.09.2013 10:40#20843: - Miksi hyväksyä sellaista jota Jumala ei hyväksy.
Perusteluksi ei kelpaa oletetun yliluonnollisen olennon oletettu mielipide. Lisäksi avioliittolain uudistus koskee vain siviiliavioliittoja.
|
Vieras |
#20848 Kansalaisaloitteen viimeinen keruupäivä19.09.2013 10:42
|
Vieras |
#20849 Re: Re: Re: Re: Re: Re:19.09.2013 10:49Kaavakkeita voidaan aina muuttaa, mutta poistaisiko se sittenkään liiton erilaisuutta verrattuna nainen-mies pariin nähden. Eri arvoisuudestahan ihmisiä kohtaan tämänhetkisessäkään tilanteessa ei ole kysymys. No, ei minulla tästä tämän enempää. |
Vieras |
#20850 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli19.09.2013 10:53#20824: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiihkouskonnollisuuden pimeä puoli Tarustoja ja tarinoita on aina kiedottu jonkun tapahtuman ympärille. Kiehtovien satujen sisälle on upotettu alitajuntaan työstettävää näin on näissäkin tarinoissa joita nyt jotkut ottavat absoluuttisena totuutena. Tämä totuus tässä on yhden osan kristillistä kuvausta asioista. Entä jos menisitkin pari askelta kauemmaksi, tutustuisit muuanlaisiin uskontoihin ja uskomuksiin, eläisit vähän enemmän niin olisiko erillistä kiusanhenkeä olemassakaan. Voisiko se olla mielen tuotosta. Voisiko olla niin ettei täydellisyydestä putoamisella ole mitään tekemistä Jumalan tahdon kanssa vaan oman kokemushalumme syytä. Oma vapaa tahtomme löytää takaisin täydellisyyteen, ajallaan ilman rakkauden=Jumalan puuttumista asioiden kulkuun. Voisiko olla että tuomitseminen ja helvetti olisi mielenkiemuroiden loppurupeama. Voisiko olla ettemme itse asiassa ole matkalla mihinkään sillä olemme jo perillä emme vain ole vielä heränneet. Vaarallinen vyöhyke tämä elämän mysteeri absoluuttisen totuuden viljelijöiltä. Ja vielä kun muistaa että eestä löytää mitä taakseen jättää. Se toimii aina. Jumala on täydellisyys, täydellisyydellä ei ole minkäänlaista tarvetta kokea asioita kuten ihminen, tunteilla, järjellä ...... Järjestellä ikuista draamaa, arvostella kaikkea ja kaikkia. Sen tekee ihminen ihan vapaalla tahdollaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10260 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40908 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
906 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
617 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
557 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
82 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025