Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Muista kunnioittaa isääsi ja äitiäsi. Tämän käskyn selityksessä kunnioittaminen koskee myös muita vanhempia, muita ihmisiä jne.
Omista virheistäni voisin mainita, että isäsuhteessa oli suuria ongelmia ja nimenomaan omalta puoleltani asiat eivät menneet putkeen. Eläisin toisin jos voisin pikakelata elämääni taaksepäin. Tässä pahimpia mokiani lyhyesti kerrottuna. Koska pikakelaus ei onnistu, voin yrittää olla toistamatta mokiani vastaisuudessa. Isäni on jo lähtenyt pitkälle matkalle...
Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24250: - Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Tuo kirjoitus kertoo enemmän sinun omasta psyykeestäsi kuin mistään muusta. Häpeää ja viikunanlehtiä..huh huh. Koeta tulla tähän päivään.
Re: Re:
Vanhempiin liittyy minullakin, minulla vaan äiti-suhteeseen. Oma osuuteni oli murrosiässä aika railakas, olin aika omapäinen. Isäni kanssa meni paremmin.
Sitten ajan saatossa minusta tuli 'uskis'. Asioita ajateltuani pyysin heiltä anteeksi, perustellen, että he ovat minun ainoat ja parhaat vanhemmat. Aloin kunnioittamaan heitä. Olen myös antanut itselleni anteeksi, hekin antoivat, joka vieläkin tuntuu hyvältä. He molemmat ovat myös iäisyydessä...
Tuolla edellä kerrottiin, miten suuret ikäluokat eivät päässeet kiinnittymään vanhempiinsa kunnolla ja kärsivät läheisyyden 'nälänhädästä'. Näin taisi käydä meillä koko pesueelle. On kuitenkin hyvä ymmärtää se, vaikka sitten myöhään...
Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24253: - Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Onks teillä meneillään jokin nokittelu vai miten mieltäisit asiansian? Heh heh.
Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24253: - Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
"Tuo kirjoitus kertoo enemmän sinun omasta psyykeestäsi kuin mistään muusta. Häpeää ja viikunanlehtiä..huh huh. Koeta tulla tähän päivään."
Kiitos kutsusta, mutta en viihdy tilassa, jossa hallitsevat ylenkatsominen, naljailu, töykeys, röyhkeys, lyhytnäköisyys, auktoriteettipalvonta, itsekkyys, omahyväisyys, ylimielisyys, tylyys, luonnehäiriöt, hengettömyys, kiire, pinnallisuus, neuroosit, oikut, eksyneisyys, turhautuneisuus, vihanpito, ahdistuneisuus, ahneus, välinpitämättömyys, aggressiivisuus, arvottomuus, henkinen tyhjyys, stressi, epäystävällisyys, rakkaudettomuus ja näköalattomuus. Muutamia tätä päivää (ei siis kommentin kirjoittajaa!) osuvasti luonnehtivia ominaisuuksia mainitakseni.
Tyydyn tältä osin tarkkailijan osaani.
Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24256: - Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Jos näet ympäristössäsi vain mainitsemiasi asioita niin kehottaisin muuttamaan. Ilmeisestikkää et ole missään tekemisissä nuorempien sukupolvien kanssa? Oletko yleensä tekemisissä muitten ihmisten kanssa? Nimittäin tuo vuodatus ei todella ollut tätä päivää. Se kuinka toiset suhtautuvat sinuun perustuu paljolti myös siihen kuinka sinä suhtaudut ympäristöösi ja lähimmäisiisi.
Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24257: - Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Sivusta: Litaniasta on tainnut unohtua vielä yksi: pakonomainen tarve olla eri mieltä. Taidat olla eri mieltä.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24258: - Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Yleensä sanon vain mielipiteeni, mitään pakonomaista en siinä näe. Sinulla sen sijaan näen sivusta kommentoimisen pakon.
21 Niin ei ole asia, vaan eräs mies Efraimin vuoristosta, nimeltään Seba, Bikrin poika, on nostanut kätensä kuningas Daavidia vastaan. Luovuttakaa te hänet yksin, niin minä kyllä vetäydyn pois kaupungin luota.” Silloin nainen sanoi Joabille: ”Katso! Hänen päänsä heitetään sinulle muurin yli!”
2. Samuel 20:20-21
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
Miehen ja naisen ainutlaatuisesta avioliitto-mallista pidettäköön kiinni, kaikki mitä sen rinnalle nostetaan on avioliiton halveksimista ja lokaan polkemista.
Joku tietenkin väittää että avioliittoa halveksitaan nykyisin paljon kun eroja on niin paljon..no eroja on paljon, mutta ei vika ole avioliitto-instituutissa vaan heikkous on meissä tämän ajan rikkinäisissä, kovasydämisissä, itsekeskeisissä ja monia vääriä käyttäytymis ja toimintamalleja omaksuneissa ihmisissä.
Re: Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
#24262: ei aatamia aatamille - Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
1 Aikanaan tapahtui, että kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,
2 niin tosi Jumalan pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen kaikki, jotka he valitsivat.
3 Sen jälkeen Jehova sanoi: ”Minun henkeni ei ole vaikuttava ihmisen hyväksi määräämättömiin, koskapa hän on lihaa. Näin ollen hänelle on kertyvä päiviä satakaksikymmentä vuotta.”
4 Noina päivinä osoittautui maassa olevan nefilejä ja jälkeenpäinkin, kun tosi Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille poikia; he olivat niitä mahtavia, joita oli ennen vanhaan, nimekkäitä miehiä.
- Moos. 6:1-4
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
#24216: Signal - Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
Ehkä kapaisi sinunkin lukutaitosi kohentamista: Viestissä mihin vastasin, oli aatehistoriassa laitettu sen verran mutkat suoriksi, että tuo inkvisitio-nykyuskisrinnastus on ihan lievää siihen verrattuna.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
#24222: Signal - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
"Taisi olla yksi Herran riemuvuosista se, kun sinä vuonna katolinen usko poistettiin päätöksellä Ruotsi-Suomesta. Ylistys Herralle. "
... ja sitten alettiinkin muutaman vuosikymmenen jälkeen polttaa noitia tuon uuden raikkaan uskontuulahduksen jälkimainingeissa. Ylistys siitäkin varmaan Herralle...?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
"Pyhän Hengen mukana oppii tietämään totuuden kaikesta."
Onnistuuko ylioppilaskirjoituksissakin seitsemän ällää, jos on Pyhä Henki mukana?
....vai valehteletko vallan....?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
"Jumala on ylpeitä vastaan, mutta NÖYRILLE hän antaa armon."
Eipä voi paljon uskisjoukko nöyryydellään kehua, täällä ainoina kaikkitietävinä ja taivaan portistä sisään pääsijöinä esiintyvät.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
#24242: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
"Noitavainot ja moni muu pimeä asia tuli katolisuuteen kr.uskon ulkopuolelta, ...."
Noitavainoja harrastettiin kyllä 1600-luvun protestanttisessa Ruotsissa, ei kannata muita aina syypääksi yrittää osoittaa.
Re: Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
#24262: ei aatamia aatamille - Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
Ihna kiva, että kuvaat sitä, kuinka luet Raamattua ja löydät siitä "totuuksia". Se, että Aadam saj Eevan, ja Laulujen laulu kertoo monipuolisesti rakkaudesta, ei todista mitään siitä, onko homojen välinen rakkaus väärin tai oikein.
Rakenteenasi on siis alkuperäinen mielipiteesi ja sen päälle luet Raamatusta sille vahvistusta valitsemalla sopivia värssyjä. Fiilistelyyn se voi olla ihan kiva metodi, mutta toisten asioihin puuttumiseen täysin kelvoton.
p.s.
Miten Aadamin ja Eevan rakkaus oli niin täysin puhdasta, heidäthän ajettiin ajattelun "epäpuhtauden" takia paratiisista? Ajattelun epäpuhtaus on tarinankin mukaan seurannut ihmisiä siitä asti - ja siinä kerrotaan nimenomaan heteroista.
Re: Re: Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
#24270: Vai on... - Re: Aadam ihastui heti Eevaan "Tämä se on!)
Viestissä #24263 kerrotaan naisista, joita jumalan pojat naivat. Keitäs nämä vesselit sitten olivat? Missä se Aatami oli, kun jumalan pojat naivat eevoja?
Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24256: - Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Kuvaatpa hyvin nämä uskonnolliset piirit täällä!
Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24257: - Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
Lähiympäristöni on oikein mukava, kiitos sen, että voin valita kenen kanssa vietän aikaani. Tietenkin voisin tyytyä siihen, ja antaa muiden ihmisten vapaasti nälviä toisiaan (kuten tälläkin palstalla useimmat tuntuvat tekvän - en viittaa kuitenkaan kommentin kirjoittajaan) ja riehua keskenään. Eikä tietenkään kyse ole siitä, että kaikki ihmiset maailmassa olisivat kuvaamani kaltaisia. Maailmassa on myös paljon hyvää. Puhun yleisestä ilmapiiristä, joka selvästi on läsnä ihmisten parissa ympäri maailman. Siitä pois muuttaminen saattaisi jo edellyttää toiselle planeetalle siirtymistä - tai linnottautumista oman klikkinsä vaikutuspiiriin.
Onneksi tällä hetkellä ja toistaiseksi vielä on yhteiskuntamme vakaa ja turvallinen asuttavaksi, mutta ilmapiiri täälläkin on yleisesti kireä ja ihmiset voivat henkisesti huonosti. He, joilla menee vielä mukavasti, heidän mielestään kaikki on mukavasti. Ja nälviminen antaa tyydytystä, sillä se tyydyttää heikkoa itsetuntoa (mutta ei siis paranna sitä, vaan levittää sitä). Nälviminen ei vain vie asioita eteenpäin, vaan päinvastoin jarruttaa kehitystä ja yhteistoiminnan voimaa.
Saa vapaasti olla eri mieltä kirjoittamani kanssa, ja uskoa omaan maailmankuvaansa. Jos ei sanomastani näe kosketuspintaa omaan todellisuuteensa, se on joko hienoa tai valitettavaa. En voi enkä edes halua yrittää kertoa ihmisille, miten heidän tulisi ajatella. Haluan vain, että ajattelisivat, eivätkä tyytyisi siihen valmiiksi pureskeltuun kuvaan totuudesta, joka heidän omiin sisäisiin tunnemaisemiin parhaiten vetoaa. Tältä pohjalta jokainen ismi ja aate maailmassa kuitenkin lähtee.
Olen kuitenkin huolestunut ihmisen havaintokyvystä tai -halusta, jos ei tällaista kuvaamani mielentilan yleistä olemassaoloa ja sen lisääntyviä vaikutuksia tämän päivän yhteiskunnassamme näe.
Re: Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
#24273: - Re: Re: Re: Re: Kiinnittymisen häiriön vaikutuksista
"Kuvaatpa hyvin nämä uskonnolliset piirit täällä!"
En ole eritellyt ketään. Jokainen, joka on kyvykäs ottamaan itseensä, tehköön niin. Muut tyytyvät osoittelemaan toisia.
| This discussion has been closed. |
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
#24242: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kielitaidosta ja lukutaidosta
Eiköhän kuule näitä noitavainoja toteuttaneet enimmäkseen protestantit uskonpuhdistuksen nimeen.