Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

#25926 Re: Re: Ei tuollaista yhteiskuntaa

13.12.2013 21:43


Konservatiivien sanotaan olevan vain kiinnostuneita opinkohtien kirjaimellisesta noudattamisesta ja vanhoillisesta sukupuolimoraalista

- Teologialtaan konservatiiviset yhteisöt ja kristityt tekevät valtavasti työtä köyhien ja syrjittyjen hyväksi.     Jumalan rakkaus motivoi toimimaan lähimmäisen parhaaksi:


Esimerkiksi teologisesti konservatiivit evankelikaalit (evangelical) kristityt ovat hyvin aktiivisia ihmiskaupan uhrien auttamisessa ja heidän puolestaan puhumisessa. 

Euroopan Evankelisen Allianssin osana on European Freedom Network, joka yhdistää paikallisia alliansseja, kirkkoja ja järjestöjä             ihmiskaupan     vastaisessa toiminnassa. Juuri evankelikaalit ovat pitäneet suurta ääntä seksityöläisten kokemasta fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta.


Kävin lokakuussa tutustumassa Kansanlähetyksen kehitysyhteistyöprojekteihin Etiopiassa. Tämä naisvihamielisyydestä syytetty järjestö ei tuntunut siellä paljon muuta tekevänkään kuin ajavan naisten ja köyhien asemaa. Addis Abebassa on perustettu vammaisten naisten käsityöpaja, jottei heidän tarvitsisi kerjätä kadulla tai myydä itseään. Mekane Yesus -kirkon seminaarin johtajuuskoulutuksessa naisia tuetaan stipendeillä. Darimun maaseudun kehityshankkeessa naisille annetaan alkupääoma, jotta he voisivat käydä kauppaa ja hankkia omaisuutta. Hiv/aids-projektissa tutustuimme työpaikkaruokalaan, jossa 30 entistä baarityttöä myyvät nyt kahvia, mehuja ja ruokaa.
Seurakuntalainen.fi

 


Vieras

#25927 Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

13.12.2013 21:47

#25925: - minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

 

Noilla eväillä kannattaa kömpiä takaisin Impivaaran Persunperän savupirtin peräkammariin.

 

 


Vieras

#25928 Päivän tilasto: kirkosta eroamiset

13.12.2013 21:52


Vieras

#25929

13.12.2013 22:27




Ahonen myös ajjaa tuota ihmisoikeuslinjaa, vaikka ihmisoikeudet koskevat i h m i s i ä,  eivät tunteita,  käyttäytymismalleja tai ihmissuhteita. 

Kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia, kaikki suhteet eivät.

Kaikki ihmissuhteet eivät tule paremmiksi sillä, että niihin lisätään sukupuoliyhteys, suurin osa niistä menee huonommaksi, niinkuin Massachusett'n esimerkki rikollisuudenkin osalta kertoo: valtavat yhteiskunnalliset menoerät! Ja sehän on vain rahaa, kärsimässä on joukon keskellä   l a p s i a !




Vieras

#25930

13.12.2013 22:52


Tästä Massachusett- filmistä kaivattais pientä referaattia suomeksi, että kaikki sais käsitystä. (Ihan pientä vaan).
Ja vaikka huomenissa tämä mustamaalataan, niin ei se yhtään sen arvoa vie!


Näin näyttää käyvän,  että juuri ihmisoikeudet tämänprosessin myötä menevät kaikilta muilta,  kuin homoseksuaaleilta.

Työpaikat,  uudelleenkoulutus,   vapauden riisto, everybody must get on board!-  jopa vapaudenriisto Venäjän malliin,  vaikkapa mielisairaalaan,  jos et hyväksy täysin samaasukp.olevien avioliittoa.   Siinä tulevaisuudenkuvaa. 
Että mikään ei muutu!


Kaikki muuttuu yht.kunnassa,  ja jos ei meno miellytä,  pyttyä seuraa.    Nyt en enää ollenkaan ihmettele Wilkerssonin profetiaa Amerikalaisen homoseksualismin röyhkeyden palkasta.

 


Vieras

#25931 Täsmälleen!

13.12.2013 23:07

#25930: -

 

Samoin kävi Hartikaisen ja Lehdon (Koljosen!) tiekiistassa, jossa epäasiallisesti revittiin salaojat auki ja viaton sai maksaa viulut.

 



Vieras

#25932

13.12.2013 23:42



Tuli mieleen veljeni, -  että on varmasti maksanut sinullekkin tuo Päivän Sanasta kiinnipitäminen? 
Ottaa nimittäin oma kohta nyt niin koville, että ...jne.
Jaksetaan hetki kerrallaan.

Sivusta seurannut

#25933 Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 04:07

#25908: - Re: Re: Roskaa

En ole Signal, mutta vastaan yleisellä tasolla. Pyhä Henki on todellinen Persoona, jonka kaikki uudestisyntyneet uskovat tuntevat, koska Pyhä Henki asuu ihmisessä ja vaikuttaa hyvin monilla eri tavoilla. Puhun nyt vuosikymmenien kokemuksella, tiedän mistä puhun. Pyhällä Hengellä on useita nimiä Raamatussa, esim. Jumalan Henki, Jeesuksen Henki ja Armon Henki.

Pyhä Henki vahvistaa totuuden, koska Hän on Totuuden Henki. Pyhä Henki vihaa valhetta ja vilppiä.


Vieras

#25934

14.12.2013 05:46

Kirjoita kommentti...

Vieras

#25935 Re: Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 08:11

#25933: Sivusta seurannut - Re: Re: Re: Roskaa

 

Nyt selvisi, että nimimerkki "Sivusta seurannut" pitää itsenään Pyhänä Henkenä".

 

 

 

Signal

#25936 Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 08:16

#25908: - Re: Re: Roskaa

Pyhä Henki vahvistaa Jumalan sanan, ei tietäjähenkiä, ei sielullista, ei mitään Jumalan vastaista. Monessa seurakunnassa puhujien puheissa, ylistyksessä, todistuksissa ja kielilläpuhuttaessa ei ole Pyhää Henkeä, usein kuitenkin jossakin niissä, joissakin seurakunnissa ei missään, ja se on surullista. Henkien erottamisen armolahja ei ole yleistä, muutenhan tuollaista ei yleisesti pääsisi tapahtumaankaan.

Tapasin erään vanhan työkaverini vuosikymmenten takaa ja puhuimme missä seurakunnissa käymme. Kerroin etten käy hänen seurakuntansa kokouksissa Tampereella, koska en ole kokenut sitä raittiiksi. Ystäväni lähes suuttui ja tokaisi, että luuletko, ettei heillä sitten muka olisi Henkien erottamisen armolahjaa. En vastannut siihen mitään. Kuitenkin juuri hänen seurakuntansa johtaja joutui eroamaan julkisesti ja ns. sisäpiiriläiset olivat tienneet hänen eksymisensä jo 90-luvulta saakka. Siitähuolimatta, siellä käyvät uskoivat ja ilmeisesti uskovat vieläkin, että heillä tämä armolahja on, vaikka ovat olleet harhassa lähes pari vuosikymmentä, eivätkä siltikään ymmärrä. Surullista.


Vieras

#25937

14.12.2013 08:18

Päivän Sana

Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi; sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.

2. Kor. 10:3-5 (KR33/38)
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?mod1=FinPR&ref=2.+Kor.+10%3A3-5


Vieras

#25938 Re: Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 08:32

#25936: Signal - Re: Re: Re: Roskaa

 

Eli Raamattu todistaa itsensä todeksi. Onko "Signal" kuullut sellaisesta käsitteestä kuin kehäpäätelmä?

 

 

 

 

Signal

#25939 Re: Re: Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 08:39

#25938: - Re: Re: Re: Re: Roskaa

Mitä sanaan kehäpäätelmä tulee, niin en ole lainkaan tutustunut setan intiimeihin sanastoihin.


Vieras

#25940 Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 08:48

#25927: - Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

Eivätköhän ne eväät ole aika vähissä sielläpäin, olis aika tulla jo ja herätä tähän päivään sieltä perästä.


Vieras

#25941 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 08:50

#25939: Signal - Re: Re: Re: Re: Re: Roskaa

 

Sopiikin odottaa, ettei jeesusnatsi tunne loogisen päättelyn periaatteita.

 

 


Vieras

#25942 Re:

14.12.2013 09:04

#25932: -

Herran siunaus eli Aaronin siunaus. Sinulle 'veli' ja kaikille täällä yhdessä ja erikseen.

»Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Aamen.»

(4. Moos.6:24–26)


Vieras

#25943 Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 09:36

#25927: - Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

Sieltä se sinunkin sukusi on peräisin. Muista se ja yritä edes kunnioittaa äitiäsi ja isääsi (=oli hän kuka tahansa). Ilman heitä et olisi uhoamassa isoa poikaa-tosiasiallisesti esiinnyt kuin vähäpoika konsanaan.

Näinhän sitä rakennetaan tulevaisuutta. Onneksi päättäjätkin ovat tilanteen tasalla.


Vieras

#25944 Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 09:40

#25943: - Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

Onneksi päättäjätkin ovat tilanteen tasalla.

 

Mitkä päättäjät ovat minkä tilanteen tasalla?

 

 

 


Vieras

#25945 Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 10:44

#25944: - Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

Aivotyöskentely ei näytä olevan sinun parhaita puoliasi. Niin epäilinkin. Jatka vain harjoitteluasi kasvaa tähän maailmaan! Kovalle ottaa.


Vieras

#25946 Re: Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 10:49

#25945: - Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

 

Persulta ei saa vastausta, ja vaikka saisikin, niin siinä ei ole mitään järkeä.

 

 


Vieras

#25947 Re: Re: Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 11:17

#25946: - Re: Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

Persu-, Impivaara-, hauki on kala-, natsi- yms. kehäpäätelmä pätee näköjään ihan kaikkeen. Lahjakasta, moni tuohon pysty.


Vieras

#25948 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

14.12.2013 11:31

#25947: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: minä, mun oikeudet, mulle kuuluu ja heti

 

Kehäpäätelmä pätee mitä parhaiten täällä esitettyyn väitteeseen, että Raamattu todistaa Raamatun oikeaksi. Persu on persu ja hänen sanahelinänsä on hauki kalana. Persuissa on uusnatseja, kuten Hetero Pridessä nähtiin, mutta kaikki natsit eivät toki ole persuja. Impivaara-vertaus on osuva, mutta luultavasti sinulle liian vaikea, koska sen analyyttiseen ymmärtämiseen tarvitaan yleissivistystä.

 

 


Vieras

#25949 Re: Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 12:36

#25936: Signal - Re: Re: Re: Roskaa

Mihkähänlainen olisikaan konferenssi, jonne kutsuttaisiin kaikki ne maailman ihmiset, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että heille Pyhä henki kertoo totuuden. Ei ainakaan kovin sopuisa sessio, arvaan...

Mieleen tulee tuosta ystäväni töissä kuulema keskustelu mielenterveysyksikössä.

Potilas: "Mä tapan sen.....!"

Hoitaja "Miksi sen tekisit?"

Potilas:" Jumala on käskenyt."

Toinen potilas:"Enkä oo käskenyt!"

 

Sivusta sivusta seurannutta seurannut

#25950 Re: Re: Re: Re: Roskaa

14.12.2013 13:00

#25933: Sivusta seurannut - Re: Re: Re: Roskaa

Mikä näistä kolmesta eroaa muista:

1. Lääketieteelliseen hoitoon hakeutuva skitsofreenikko

2. Hoitoa kartteleva skitsofreenikko

3. Pyhän hengen johdatukseen luottava uskis

 

Kyllä, oikea vastaus on numero yksi, hän haluaa päästä eroon päänsä sisässä kuuluvista äänistä. Mietipä sitä!!