Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto.
Vieras |
#29601 Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 18:14#29596: - Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa Seksikuvastoa tulvii nuorten maailmaanHimanen onkin huolissaan nimenomaan siitä, millaista seksikuvasto maailma nuorille tarjoaa. Samalla kun vanhemmat yrittävät keksiä keinoja seksin puheeksi ottamiseen, teinit ammentavat tietoa seksistä kaikista mahdollisista kanavista. Esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimessa seksiin liittyvät kysymykset ovat yleisin nuorten itse esiinnostama keskustelunaihe. Nuoret pohtivat etenkin mitä seksissä pitäisi osata ja mikä osa pornosta on sellaista, mihin pitäisi itsekin pystyä. - Se kertoo ehkä juuri siitä, että me elämme aika seksikeskeisessä maailmassa, jossa nuoret ovat sekä hyvän että huonon tiedon äärellä. Se on aika kova maailma, joka on kaventanut seksuaalisuuden seksiksi. Se on aika iloton ja teknistynyt maailma, Himanen kuvaa. - Naisena ja miehenä olemisen mallit tulevat tänä päivänä niin valmiiksi purtuina, ettei nuorelle itselleen jää tilaa ottaa asiaa itse haltuun, kuvitella ja mielikuvittaa omaa elämäänsä itse. |
Vieras |
#29602 Hatunnosto allekirjoittaneille yrittäjille, maan "selkärangalle"!24.02.2014 18:15#29599: Samat oikeudet kaikille! - Boikotoikaa allekirjoittaneita yrittäjiä.
Just! Näin vihervasurifeministi hoitaa maan talousasioita!! Pitääkö moraalikin VIELÄ saada alasajettua? Sittenkö vasta kuvittelet rauhan saavasi? Voi näitä....!!
|
Vieras |
#29603 Re: MISSÄ TASA-ARVO??24.02.2014 18:23#29600: Onko heterous "vanhanaikaista"? - MISSÄ TASA-ARVO?? No hei! Minäkin osallistuin ja lähetin tämän alueen lehteen nimimerkillä julkaistaviin pienen kirjoituksen tästä adressista. Jää nähtäväksi, miten käy. |
Vieras |
#29604 Re: Re: Boikotoikaa allekirjoittaneita yrittäjiä.24.02.2014 18:25#29602: - Re: Boikotoikaa allekirjoittaneita yrittäjiä. En ole vihreä, vasuri enkä feministi. Ja sinun moraalikäsitys on vähintäänkin kyseenalainen! |
Ymmi |
#29605 Ottakaa ihmiset se pää pois pers..24.02.2014 18:30Ei se yhteiskunta pyöri niin, että täällä kaikenmaailman hihhulit päättävät mikä on oikein ja mikä väärin vetoamalla johonkin satukirjaan (raamattuun). |
Pönttölän Iisakki |
#29606 Tuohihatun nosto teille!24.02.2014 18:36Minä kannatan perinteisiä arvoja kaikessa ennen kaikkea |
MISSÄ OIKEUDENMUKAISUUS? |
#29607 Re: Re: MISSÄ TASA-ARVO??24.02.2014 18:37#29603: - Re: MISSÄ TASA-ARVO?? lähetin tämän alueen lehteen nimimerkillä julkaistaviin pienen kirjoituksen tästä adressista
Hei! Pelkäänpä, ettei ilmesty... Toivon kuitenkin parasta!! Mahdollisuus tämän adressin allekirjoittamiseen on eritt. harvan tiedossa! Siksi se kannattaa ottaa puheeksi eril. tilanteissa.
|
Vieras |
#29608 Re: Ottakaa ihmiset se pää pois pers..24.02.2014 18:41#29605: Ymmi - Ottakaa ihmiset se pää pois pers.. Ei se yhteiskunta pyöri niin, että täällä kaikenmaailman hihhulit päättävät
Ei se homottamalla ole pyörinyt, eikä koskaan tule pyörimäänkään!
|
Ymmi |
#29609 Re: Re: Ottakaa ihmiset se pää pois pers..24.02.2014 18:57#29608: - Re: Ottakaa ihmiset se pää pois pers.. Homottamalla? Heh. Voi teitä pikkusieluja. On se heterous näköjään pienestä kiinni. |
Vieras |
#2961024.02.2014 19:02
jatkuu.. |
Vieras |
#29611 Re:24.02.2014 19:06jatkoa..
"Joku Euroopan neuvoston toimikunta on antanut suosituksen, jonka mukaan päiväkodeissa ym. tulisi ottaa käyttöön käytäntö, jossa ei puhuttaisi lapselle isästä ja äidistä, vaan aina vanhemmasta. Sanojen isä ja äiti käyttö olisi tämän suosituksen mukaan pannassa." |
Vieras |
#29612 Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 19:40#29601: - Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa Yli 4 500 suomalaista elää rekisteröidyssä parisuhteessaParisuhteiden rekisteröinti tuli Suomessa mahdolliseksi 1.3.2002. Samana vuonna lähes 450 paria rekisteröi suhteensa. Alkuinnostuksen jälkeen rekisteröityjen parisuhteiden määrä on lisääntynyt noin 200–300 parin vuosivauhdilla. (Kuvio 1.) Hiukan yli kymmenessä vuodessa yhteensä lähes 3 000 nais- ja miesparia on saanut juridisen statuksen parisuhteelleen. Kuvio 1. Uudet rekisteröidyt parisuhteet vuosina 2002–2012. http://tilastokeskus.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_001_001.gif... Lähde: Tilastokeskus. Siviilisäädyn muutokset. Suomessa solmitaan vuosittain noin 29 000 miehen ja naisen välistä avioliittoa. Kaikista uusista liitoista rekisteröityjen parisuhteiden osuus on viime vuosina ollut noin prosentti. Vuonna 2002 se oli korkeimmillaan eli 1,7 prosenttia kaikista uusista liitoista.
|
Vieras |
#29613 Re: Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 19:42#29612: - Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa Vuonna 2012 Suomessa eli yli 4 500 henkilöä rekisteröidyssä parisuhteessa. Näistä lähes 4 000 henkilöä (90 prosenttia) asui yhdessä puolisonsa kanssa, ja siten he kuuluvat perhetilastoinnin piiriin (ks. tietolaatikko, kuvio 2). Vuonna 2009 voimaan tullut oikeus perheen sisäiseen adoptioon ilmenee vuonna 2010 yli 30 prosentin lisäyksenä uusissa parisuhteissa ja suhteiden naisvaltaistumisena (kuviot 1 ja 2). Kuvio 2. Rekisteröityjen parisuhteiden perheet sukupuolen mukaan vuosina 2002–2012. http://tilastokeskus.fi/artikkelit/2013/art_2013-09-23_001_002.gif... Lähde: Tilastokeskus. Perheet. Kuten osa avioliitoista, niin myös osa rekisteröidyistä parisuhteista päätyy eroon. Noin sata suhteensa rekisteröinyttä pariskuntaa erosi vuonna 2012. Kaiken kaikkiaan noin 500 rekisteröityä parisuhdetta on päätynyt eroon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuoden 2012 lopussa Suomessa eli noin 850 henkilöä, joiden rekisteröity parisuhde oli päätynyt joko eroon tai puolison kuolemaan. Parisuhteen rekisteröinti on hiukan yleisempää naisten kuin miesten keskuudessa: vuonna 2012 uusista parisuhteista 68 prosenttia solmittiin naisten kesken. Kaikista rekisteröidyistä parisuhteista lähes 60 prosenttia on solmittu kahden naisen kesken. Naisten osuus on kasvanut vuosi vuodelta; vain ensimmäisenä vuonna hiukan useampi mies- kuin naispariskunta virallisti liittonsa (kuvio 2). |
Vieras |
#29614 Re: Re:24.02.2014 19:42Aijaa...: kun sorretaan ihan vaan pikkuisen, ei se sitten ole sortoa lainkaan.....? |
Vieras |
#29615 Re: Josko muuttaisitte Ugandaan?24.02.2014 19:44#29589: - Josko muuttaisitte Ugandaan? ...ja täällä joku hihhuli äsken kauhisteli sharia-lakia.... !!! |
Raamattu on viisauden alku. |
#29616 Re: Ottakaa ihmiset se pää pois pers..24.02.2014 19:45#29605: Ymmi - Ottakaa ihmiset se pää pois pers.. Satukirjoja on monta ja monenlaisia, mutta Jumalan Sana on yksi. Niitä on painettu maailmassa eniten ja joka vuosi Raamattu on luetuin kirja maailmassa, joten jos sulla on raamattu ja pidät sitä satukirjana niin lue ihmeessä joka päivä sitä vaikka sinulle se on satukirja. |
Vieras |
#29617 Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 19:46#29594: - Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa "Seksuaalikasvatuksessa keskeistä on suojella lasta väärältä tiedolta ja antaa riittävästi oikeaa tietoa ikä tason mukaisella tavalla" Samaa mieltä: On todella käsittämättömän anteeksiantamatonta, että uskikset opettavat lapsilleen jo pienestä pitäen, että vain miehen ja naisen välinen rakkaus on sallittua. |
lapsia ei homoille. |
#29618 Re: Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 19:59#29612: - Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa No mihin te terviitte avioliittoa kun ette edes pysy parisuhteessa. Kyllä taitaa olla järki valunu alaspäin. Avioliitto ei ole mikään pelinappula. |
Vieras |
#29619 Re: Re: Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 20:03#29618: lapsia ei homoille. - Re: Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa Niin, eihän heteroparit eroa lainkaan. |
entinen kainuulainen |
#29620 Eläköön Ristijärvi!24.02.2014 20:46Nimiä tulee listaan Ristijärveltä, että ropisee. Laittakaa viesti kohti pohjoista, ja ympäri Kainuuta ja hoidetaan homma kotiin. |
Vieras |
#29621 Haluamanne skenaario?24.02.2014 20:50#29618: lapsia ei homoille. - Re: Re: Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa Niin,eikö homomiehen olekin parasta vain valehdella jollekin naiselle olevansa hetero ja pakottautua vaan liittoon hänen kanssaan . Rakkaushan on kuitenkin vain satukirjajuttua ja kuuluu pikkutyttöjen sarjakuvamaailmaan.Ei sellaista aikaihminen tarvitse. Tärkeintähän on saada taloudenhoitaja, onnesta viis´...Loppujen lopuksihan raha ja sosiaalinen asema ovat tärkeimpiä asioita elämässä. Uusi auto ja nuori vain kohottavat miehen statusta. Elämässä on osattava peitellä ja näytellä sopivasti.Ero voi tulla joskus muuta uusia naisia joille voi satuilla liittoon tarvittavat höpinät löytyy aina, totuus tietysti valkenee hänelle joskus, mutta mitäs siitä.Sitten vain uusi akka ja entiselle kenkää... |
Ehdotus |
#29622 Re: Eläköön Ristijärvi! (e.v.v.k.)24.02.2014 21:00#29620: entinen kainuulainen - Eläköön Ristijärvi! Tehän voitte elää siellä Ristijärvellä-mitä te meidän asioistamme täällä huolehditte ja haluatte elämäämme täällä vaikuttaa, olkaa siellä terveellä Ristijärvellänne ja pysykää siellä ! |
kainuun mummo |
#29623 Re: Re: Eläköön Ristijärvi! (e.v.v.k.)24.02.2014 21:04 |
Vieras |
#29624 Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto24.02.2014 21:19#29621: - Haluamanne skenaario?
Katselin juuri tv 1:ltä dokumentin Meksikosta: Homo-, transseksuaali-rakkaudesta... oli "TOSI RAKAUTTA"??!! Prostituutiota, huumeita, Aids'ssa riutuvia, kuolevia.. Valtavat kustannukset yhteiskunnalle... Tätäkö Suomeenkin halutaan oikein lain voimalla!?? Kyllä, oli näillä "parisuhteitakin", mutta ei se näyttänyt hidastavan "menoa". Tällaistako pitäisi lapsille "markkinoida" ihan normaalina seksuaalisena käyttäytymisenä?? Kyllä nyt pitäis panna stoppi tälle vouhkaamiselle ja äkkiä!
|
Vieras |
#29625 Re: Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa24.02.2014 21:48#29617: - Re: Lapsi kasvaa kovassa ja seksikeskeisessä maailmassa Uskiksilla onkin hyvä mahdollisuus opettaa, että perheessä kunnioitetaan sekä isää että äitiä ja että rakkaus on kaunis ja hyvä asia naisen ja miehen välisessä avioliitossa. Onkin tärkeää antaa lapselle mahdollisimman vankka itseluottamus jo kotona, että hän selviää tässä moniarvoisessa maailmassa omaksumistaan arvoista kiinni pitäen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10260 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40908 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
907 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
617 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
557 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
82 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025