Kannabis lailliseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kannabis lailliseksi.
Kimmo Tamminen Suomi |
#1951 Re: Mielipidevanki: Kannabis pitäisi laillistaa02.07.2010 12:31#1947: - Mielipidevanki: Kannabis pitäisi laillistaa
Selkeässä esityksessä ”viikoittain kannabista käyttävä” SKY:n tiedottaja Juuso Alasuutari kertaa mm. huumepolitiikkaa; on vääryys ratsata kotitarvekasvattajia, EU:ssa on jo tehty periaatepäätöksiä huumepolitiikan yhtenäistämisestä ja Portugalin esimerkinomainen kiellon kumoaminen 2001 on johtanut hyviin tuloksiin.
Juttu ei siis ollut rikokseen yllyttävää propagandaa, jota ensin odotin.10 minuutin pätkä on kuultavissa Yle-Areenassa vielä 180 päivää. Kaikkien kannabistien puolesta kyllä halajataan aineelle vapautusta ja suurta helpotusta käyttäjille, jotka eivät missään nimessä aiheuta vahinkoa ulkopuolisille. Viina on tuonut kaduille tunnistettavat pultsarit, mutta kannabis tuskin toisi samalla tavoin tunnistettavaa porukkaa.
Viikoittain kannabiksesta kieltäytyvänä olen varma, ettei aineen laillistaminen saisi minua käyttämään kannabista. Silti pelkään aineen leviämisen aiheuttamaa jumiintumista ja luulen jo tunnistavani kannabistiporukat. Kun jamaicavärein kirjailtua vaatetusta koristaa hampun kuva, hiuksista on kiharrettu rastoja ja olkalaukussa kolisee bongi, asiasta voi olla varma - vanhemmat hälytys! Kohta saattaa tulla parin tonnin sähkölasku.
Muuten olen jutun lopetuksen kanssa samaa mieltä; ”Viina on viisasten kivi, jonka päälle on juosten kustu.” Ja tätä adressia saisi ja laittaa eteenpäin.
|
Remos Vieras |
#195202.07.2010 12:35Anon Ymousin viestiin, jossa hän väittää että kannabiksen vaikutuksen alaisilla ei ole ollut missään tutkimuksessa väkivaltaisia oireita.
Kumma juttu että juuri viime syksynä 3 narkkaria, kyllä pilvenpolttajat ovat yhtälailla narkomaaneja kuin muutkin huumeiden käyttäjät, kävivät yllättäen, ilman minkäänlaista syytä yhden miehen kimppuun lyöden ja potkien. On aika härskiä kertoa ettei tällä huumeella olisi väkivaltaankin johtavia oireita.
Kannabis myös luultavammin aiheuttaa huomattavasti pahempaa jälkeä sikiöön, kuin tupakka. Ottaen huomioon että kannabis saattaa aiheuttaa psykoosia aikuisissakin ihmisissä. Kokemus sukulaisen vaipumisesta psykoosiin kannabiksen pitkäaikaisen käytön vuoksi, vaikka suvussa ei ole ollut muita mielisairauksia sairastavia sukupolviin.
Alkoholi ei aiheuta riippuvuutta. Alkoholi on päihdyttävä aine, joka ei aiheuta minkäänlaisia fyysisiä tai psyykkisiä riippuvuuksia. Delirium Tremes johtuu äkillisestä alkoholin kittaamisen lopettamista, jolloin keho ei ole tottunut tilaan jossa promilleja ei ole ja täten vaikuttaa aivojen toimintaan. Muuten tälläistäkään olotilaa ei synny.
Ben Holelle, jos ihminen on jonkin päihdyttävän aineen alaisena tappanut itsensä... silloin se ei ole johtunut ihmisestä vaan sen päihdyttävän aineen aiheuttamista oireista jotka ovat ajaneet ihmisen tekemään itsemurhan. Näin ollen perimmäinen syy ihmisen kuolemaan on ollut hän itse, koska otti ainetta.
Wikipedia artikkeleita on oikeastaan turha viestitellä tälläiseen paikkaan jossa puhutaan faktoista. Nuo artikkelit kannabiksen haitoista, joita siis ei ole, voi hyvinkin olla jonkun randomin kirjoittamaa sontaa. Toisinsanoen täyttä puppua.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kyllä.. kyllähän tuo voitaisiin vaikka laillistaa. Minusta kuulostaa ihan hyvältä, että valtio voisi verottaa nisteiltä mahdollisimman paljon rahaa ja jättää vaikka makeisverot suunnittelematta. Eipä tuo taida tavallisen ihmisen elämää muuttaa. Itse en siihen paskaan kyllä koske, en itse halua hakata ketään vain sen takia että piti saada vähän blossii. [E] Ja noista riippuvuuksista erikseen. Itse poltan tupakkaa noin askillisen päivässä. Anteeksi, poltin, enää en polta, koska ei ole mitään erityistä syytä siihen. Kahden vuoden tupakoinnin jälkeen lopettaminen onnistuu kuin tyhjää? Jep, ei minkäänlaista riippuvuutta tai mielihalua tupakkaan. Olen myös juonut kahvia viimeiset 3 vuotta säännöllisesti aamuin päivin illoin ja välillä öisinkin. No.. enpä ole juonut kahviakaan taas moneen kuukauteen. Miten se on mahdollista jos kahvi kerta aiheuttaa riippuvuutta? Alkoholia! Kyllä, sitä on menny viimeisen vuoden aikana enemmän kuin laki sallii, mutta nyt lopetettuani senkin. Niin... enpä ole vieroitusoireita kärsinyt.. Nämä aineet jotka niinsanotusti aiheuttavat riippuvuutta, eivät aina aiheuta sitä. Se on yksilöllinen kysymys. Tein muuten kätevästi ja vaihdoin alkoholin kahvin ja tupakan Irish coffeeseen ja sikariin! On paljon rentouttavampi kuin kaikki erikseen!! : D |
Kelol Vieras |
#195302.07.2010 19:38Minun mielipiteeni on, että kaikki huumeet pitäisi laillistaa. Huumeita käytetään ja tullaan luultavasti käyttämään ihmiskunnan loppuun saakka. Itse en käytä mitään, mutta huumeet laillistamalla niiden myynti vähenisi, kunhan pistetään tarpeeksi kova vero. Nuuskakin takas lailliseksi vaan. Valtio saa verotuloja, ja huumeveronkiertoon hyvin kova rangaistus. Tupakan, kannabiksen ja muiden poltettaivien päihteiden polton pitäisi olla laillista vain paikoissa, joissa kukaan sivullinen ei altistu savulle. Näin olisi mailma parempi. 20-25 vuotta olisi eri päihteille vaikka ikäraja. Tyhmää touhua huumeiden käyttö, mutta miksi se on verovapaata tyhmää touhua? Näin tyhmyydestä samalla rangaistaan, ja saataisiin huumeille laatuvaatimuksia, ettei siellä aineen seassa olisi kovempia myrkkyjä. |
Ryder Vieras |
#195403.07.2010 12:41Miksei samalla laillisteta aseitakin, vois antaa opetusta niille kolmelle pellelle, jotka kössi viime kesänä mun pyörän ja sitte vois polttaa niitten kannabikset.
|
hu huh Vieras |
#195503.07.2010 14:59-_- jos alkoholi kiellettäisiin tulisi suuret rikollisliigat ainiin niin oli jo mitä siitä seurasi? kannabis vaikuttaa psykoosiin? outoa eikö kannabiksessa ole psykoosiin vastuttamaa ainetta mukana? alkoholiin voi kuolla tupakkaa voi kuolla. kannabiksesta tarvit noin 50 vahvaa jointtia että saat myrkytyksen (10min sisällä) eikä tunnetun historian aikana kukaan ole kuollut siihen. suomen valtio saisi kannabikssesta hyvät rahat jos laillistettaisiin. voisi vaikka velkoja lyhennellä joskus. väkivaltaista? en kyllä ole ikinä kuullut tapahtuvan väkivaltaisuuksia kannabiksen käytön yhteydessä tai no yksi silloinkin oli viinaa nautittu mukana. kannabis olisi varmaan lääketehtaiden käytössä JOS sen voisi patentoida mutta kun ei voi kun se on KASVI mitä voi kasvattaa missä vain. mutta olen silti sitä vastaan että sitä ei laillisteta millä muulla voisin tienata rahaa töissä käymättä :P |
mo Vieras |
#195604.07.2010 01:12hampusta saa myös vaatteita ja paperia :D |
![]() Anonyymi |
#1957 Moni vaihtaisi "perjantai pullon" kannabikseen jos voisi.04.07.2010 13:43Kännissä tehdyt älyttömyydet vähenisivät rajusti jos saisi valita viinan sijasta kannabiksen rentoutumis keinokseen. En tiedä montaakaan väkivaltaista pilven polttajaa, mutta viinan juojia kylläkin. Ehkä ei perheen tarvitsisi elää pelossa niin monessa suomalaisperheessä jos perheen pää ei suuttuisi millään,tai ei ainakaan niin pahasti että pelätä tarvitsisi.Sitäpaitsi hamppua on viljelty Suomessa vuosisatoja, lajike on ollut hieman eri ikävä kyllä. Kannabiksen salliminen vapauttaisi poliisien resursseja tärkeämpiin asioihin, eli todellisiin huumausaineisiin ja niiden torjuntaan. |
johannes paljakka Vieras |
#1958 kannabis lailliseks !05.07.2010 09:37wraaqaah!!v rentooo! |
Vieras |
#1959 Re: vitut07.07.2010 20:25kannabis aiheuttaa paljon pienemmän riippuvuuden kuin tupakka!! |
Vieras |
#1960 Re:07.07.2010 20:28älä kyrpäile siinä kyrvänpää |
Vieras |
#1961 Re: Re:09.07.2010 10:14 |
Alex Braxell |
#1962 Re: laittomuuden logiikkaa?10.07.2010 15:48#1676: Kati Oksanen - laittomuuden logiikkaa? Mikä on laitonta ja mikä ei. Hamppu on luonnon kasvi ja sen tulee olla kaikille vapaudestaan puolia pitävän oikeus kasvattaa ja käyttää kuinka itse parhaaksi näkee. Viranomaiset ovat sitä pohjasakkaa, joilla ei ole mtään konkreettista vastuuta mistään. He haluavat tämänkin asian virab´nomaishallintaansa ihmisten säätelemiseksi mitä joku saa ja mitä joku ei saa. Toijalan viranomaisilta suosittelen irroittamaa yhden silmän irti ja laitamaan sen siten nettiin nähtäväksi. Oikeusministeri Tuija Brax haluaa itselleen ehkä saman teon. Suomen valtio on viranomaisvaltio ja viranomaisten tekrmät teot eivät ole koskaan laittomia koska heidän harkintavalta ylittää perustuslain. Terbeisin, Alex Braxell |
Vieras |
#196311.07.2010 00:41Mä heitän jäätävän setin, Ku tuun himaan, ja avaan oven, refrain kannabiksessa ei mitään pahaa. |
Jesse Vieras |
#1964 `-.-11.07.2010 12:14Typerään kun mistään tietämättömät kusipäät kirjoittelee tänne näitä kauhu kertomuksia ... |
joku Vieras |
#1965 !11.07.2010 19:58lailliseks vaa! |
Vieras |
#196611.07.2010 20:06kannabis vittu !! <33 |
Vieras |
#1967 kuulkaas lapset, asia on näin:12.07.2010 00:31Kannabishan on todella hypervaarallinen suoneenvedettävä huumausaine. (niinkuin alan huippuasiantuntija Ville Itälä tapasi sanoa, että "jo ensimmäinen kannabispiikki voi tappaa!") Että siis yleensä kaikki kannabiksen käyttäjät kuolee heti ensimmäisella kokeilukerralla. Näinhän asia siis on! tai ainaki se on se yleinen käsitys. Että elkää lapset koskeko tähän saatanallisen tappavaan huumausaineeseen! Parempi että pysytte sen viinan juonnissa! alkoholi kuitenkin on todella turvallista, eikä se ole koskaan mitään järjestyhäiriöitä aiheuttanut. eikä kukaan oo koskaan kuollut alkoholin juontiin. Kaikki kannabisnarkkarit pitäs ampua! ne on suuri vaara yhteiskunnalle! tai ainaki ne jotka eivät ole kuollut heti sen ensimmäisen kannabispiikin jälkeen! siispä yhteen vetona voin sanoa KANNABIS TAPPAA HETI! vai miten se meni... |
jani bäckman Vieras |
#1968 viina tappaa kannabis ei12.07.2010 15:09kuten me kaikki tiedämme että suomalaisille maistuu viina ja kunnon perjantai kännin lisäksi tapahtuu paljon perhe väkivaltaa vaimot hakataan ja lapset piestään?mitä vittua onkohan hollannissa sama prosentti määrä näiden vaimonhakkaajien kanssa tuskinpa ja kyllähän viinastakin tulee mielenterveydelle ja haitallisia vaikutuksia kun niin paljon puhutaan siitä kannabispsykoosista |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
12.07.2010 17:35- Poiston ajankohta: 26.07.2010
- Poistamisen syy: Opettele linkittämään oikein.
miko |
#1970 Re:13.07.2010 20:38pelle |
Lassi Leppänen |
#1971 Re: valetta13.07.2010 22:13Tuo nyt on ihan paskaa. Ihan hatusta vedetty. |
Vieras Vieras |
#1972 Re: omg13.07.2010 22:23ei siihen voi kuolla |
Vieras Vieras |
#1973 Re:14.07.2010 00:55ALkoholi ei aiheuta riippuvuutta? :DDDDDDDDDDDDDDDDDDD vittu mikä jätkä |
KANNABIS Vieras |
#1974 KANNABIS EHDOTTOMASTI LAILLISEKSI!!14.07.2010 21:38Vaikka kannabis onkin huume mutta niin on alkoholi ja tupakkakin. Alkoholi ja tupakka on vieläpä monta kertaa vaarallisempia kuin kannabis. Kannabis on 11 vaarallisin huumaus aine ja tupakka vielä vaarallisempi 9 vaarallisin mutta alkoholi se vasta onkin vaarallista. Alkoholi on 5 vaarallisin huumaus aine. Miettikää vähän. kannabis lailliseksi ja vähän äkkiä!!! |
Vieras |
#1975 Re:16.07.2010 01:21vitun tyhmä kannabikseen ei jää riippuvaiseks samoin kuin tupakkaan jonka kokemuksesta tiedän |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10159 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40289 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
672 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
506 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
434 Luotu: 14.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
626 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
73 Luotu: 13.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20786 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
800 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
45 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1685 Luotu: 01.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
952 Luotu: 08.03.2024
Lastenosteopatian puolesta
794 Luotu: 21.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
38 Luotu: 15.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
44 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2750 Luotu: 08.04.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1135 Luotu: 16.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
719 Luotu: 13.05.2025