Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin.

heidi kallioniemi
kirkkonummi

#1 Kaksi adressia

30.12.2007 12:40

Tästä aiheesta on myös toinen adressi osoitteessa http://www.adressit.com/satu5 otsikolla teurashevosten kohtelu kuntoon. Siellä on jo yli 5200 allekirjoitusta. Viekää yhdessä molemmat adressit eteenpäin.
Teemu Rastas
Lappeenranta

#2 Kuitenkin syytä huomioida

30.12.2007 23:04

Itse ymmärtäisin vailla parempaa tietoa niin, ettei tämän jälkimmäisen adressin ole mitenkään tarkoitus kilpailla tuon ensimmäisen ja enemmän allekirjoituksia keränneen adressin kanssa. Kummatkin toimivat tahoillaan samojen hevosten puolesta, joten yhteistyö ei sinällään kuulosta huonolta vaihtoehdolta.

Ensimmäinen adressi ei vain kaiketi vastaa sitä tarkoitusta, jonka Hevosten puolesta-liike nettisvujensa perusteella on asettanut tavoitteekseen. Adressissa kirjoitetaan aloittajan omista tuntemuksista, mutta tavoite, faktat ja toimintatapa jäävät hieman hämärän peittoon. Itse asiassa jos oikein lukee tekstiä niin allekirjoittaneet haluavat "ukot kumoon ja päästä heihin käsiksi", mikä ei mielestäni ole kovinkaan järkevä lähtökohta ja itseasiassa hyvin lainvastainen.

Tämä jälkimmäinen adressi puolestaan on hyvin jäsennelty ja argumentoitu ja siitä löytyy selvästi tieto siitä, mitä allekirjoittaneet haluavat.
Minna Vitikainen
Adressin tekijä

#3 Perinteinen adressi

05.01.2008 15:13

Kerrotaan nyt myös täällä, että meillä toimii vielä toistaiseksi osoitteessa www.hevostenpuolesta.suntuubi.com sivusto, josta voi ladata ja tulostaa paperisen nimilistapohjan, jolle voi alkaa kerätä perinteisin keinoin nimiä esimerkiksi talleilta, työpaikoilta jne. Ohjeet tuohon toimintaan ovat sivuston foorumilla. Foorumille voi muutoinkin tulla keskustelemaan ja kommentoimaan, antamaan lisää vinkkejä ja ideoita toimintaamme.

Piakkoin tuo suntuubin sivusto jää kuitenkin kakkossivuksi ja osoitteeseen www.hevostenpuolesta.fi avautuu uudet sivut, joille tulee mm. enemmän materiaalia ja tämä adressi eri kielille käännettynä. Ja edelleenkin noilta uusilta sivuilta on sitten mahdollista tulostaa adressipohjaa.
satu siitonen
hankasalmi

#5 Huomioi, please

10.01.2008 10:42

Minulla on toinen adressi samasta auheesta. Voimme yhdistää ne tai miten vain. Nimiä on yli kuusituhatta.Toimitetaan EU:hun jollain pelillä.
Minna Vitikainen
Adressin tekijä

#6 Ketjusähköposti

22.01.2008 21:48

Kiitos kaikille allekirjoittaneille! Adressi on kerännyt hyvin nimiä, mutta vielä niitä ei ole läheskään tarpeeksi. Auttakaa meitä omalla panoksellanne ja kopioikaa alla oleva teksti ja laittakaa sähköpostilla kiertämään ympäri Suomen ja maailman, viestin otsikoksi "Hevosten puolesta":

"Hei kaikki,

Joulukuussa 2007 MTV3:n 45 Minuuttia -ohjelmassa käsiteltiin raakoja
teurashevoskuljetuksia Etelä-Euroopassa. Pitkien kuljetusmatkojen
aikana eläinten hyvinvointi unohdetaan, EU-määräyksistä ei piitata
ja hevoset kärsivät. Kuljetusautot ovat täynnä hevosia, joille ei
suoda kymmenien tuntienkaan aikana mahdollisuutta juomiseen, lepoon tai
syömiseen. Osa hevosista on vakavasti loukkaantuneita ja kuljetusten
aikana hevosia myös kuolee. Hevosia myös kohdellaan väkivalloin ja
niille aiheutetaan tarpeetonta stressiä, kärsimystä, pelkoa ja
kipua.

Ohjelma herätti kohua ja monet suomalaiset olivat järkyttyneitä.
Jotain täytyisi yrittää tehdä.

Osoitteessa www.hevostenpuolesta.suntuubi.com sijaitsee nettisivusto,
jonka tarkoituksena on kerätä yhteen ihmisiä, jotka haluavat tehdä
jotain asian eteen. Sivuston foorumilla voimme ideoida ja suunnitella
kaikki yhdessä. Tarkoituksena on saada toiminnalle julkisuutta ja
nostaa meteli näistä räikeistä eläinsuojelurikkomuksista.

Adressikin on jo olemassa osoitteessa:
www.adressit.com/hevosten_puolesta

Levittäkää sanaa ja allekirjoittakaa, yhdessä äänemme on
kuuluvampi! Ja vaikka et itse allekirjoittaisikaan, näe silti sen
verran vaivaa, että laitat tämän viestin eteenpäin - joku muu voi
olla halukas allekirjoittamaan.

45 Minuuttia -ohjelman sivujen arkistosta voi yhä katsoa tämän järkyttävän
reportaasin.


Hevosten puolesta,

Minna Vitikainen
Maija Mero
Aneri Nummi
Heidi Öster"

Angela Kannukene
Estonia

#7 Hey!

23.01.2008 17:27

(Maybe I`m not aloud to speak English in here, but you can`t speak Estonian and I can´t speak Finnish)

This is right thing and I think that all people who cares about animals should give their sign. I know lots of them but all of the doesn`t have computer. We want make animals life better, and if we can, we do it. We know this is just a sign but it matters a lot.

Thank you all who gave a sign.

Angela
Janika Kukka
Pankalahti

#8 Hevos rukat

28.01.2008 21:49

En ymmärrä miten jotkut voi olla niin sydämmettömiä. Itse harrastan ratsastusta ja tykkään hevosista.itse asiassa mä rakastan niitä.Parlamentti voisi tehdä jotain toivoisi että he tekisivät sen.kerron kun näin sen: -Olin juomassa huoltsikalla kaakaota kun 45 minuuttia tuli kun näin ne laitoin silmät kiinni en pystynyt katsomaan tuli huono olo ja en voinut juoda kaakaota.Ajattelin että se auttaisi jos laittaisin silmät kiinni mutta ei kun kuulin niiden sydäntä särkevän hirnunnan.Minulle tuli huono olo. Melkein aloin itkeä.

P.S tehkää asialle jotain.jos saisi tilanteen rauhoitettua olisin tyytyväinen


TOIVOTTAA: hevosrakas Janika 12 vuotta
teemu toppinen
kerava

#9 Ihminen maapallon syöpä...

31.01.2008 13:30

Tässä lainaus Teemu Rastaan kommentista:
Itse asiassa jos oikein lukee tekstiä niin allekirjoittaneet haluavat "ukot kumoon ja päästä heihin käsiksi", mikä ei mielestäni ole kovinkaan järkevä lähtökohta ja itseasiassa hyvin lainvastainen.


Jaahas... Ja eläinrääkkäyskö ei ole paha rikos??? EU:n päättäjät ovat kyllä ihan turhia, eivät tartu tärkeisiin asioihin vaan jauhavat p....a!!!
Tässä hevosasiassa näkyy taas tämä "IHMISEN SUURI VIISAUS"..... Raha menee järjen yli aina!! Sairasta mielestäni!!
=(
Teemu Rastas
Lappeenranta

#10 Vastaus

31.01.2008 17:42

En todellakaan puolusta eläinrääkkäystä ja kannatan voimakkaasti tämän adressin sanomaa. Tuo toinen mainittu adressi ei vain toimi asian hyväksi kannatettavalla tavalla.
katja kankaanpää
Kuopio

#11 MUITA KEINOJA?????

31.01.2008 19:39

Täytyy olla muitakin vaikuttamiskeinoja kuin adressit ( niitä yhtään väheksymättä) vaikuttaa asioihin???!!!! Itse en ole ollut aktiivisesti eläintensuojelutoiminnassa, mutta tuo ohjelma aiheutti kyllä niin suuren järkytyksen, että haluaisin olla jollain tavalla mukana yrittämässä vaikuttaa asioihin. TIETÄÄKÖ KUKAAN KUINKA/MITEN???
Yöunet meni!
Virpi Palmu
Kurikka

#12 Raha ratkaisee

02.02.2008 16:49

Raha on se joka ratkaisee. Mitkä ovat ne tahot joita suomalaisten kuluttajien boikotti todella kiinnostaa. Saksalaisten ostoboikotti ei heilauta Nokian tulosta koska se on jo liian suuri yritys kansallisille toimille. Sen kummemmin Suomen ja Italian kauppatasetta tuntematta veikkaisin että matkailu on nyt tärkein kohde. Toinen voisi olla tämä vihanneskauppa. Eli nyt pitäisi saada nämä matkailuyritykset tietoisiksi tästä boikottiuhasta. Kun he saavat tarpeeksi hevospostikortteja joissa on ilmoitettu boikotointi hevoskuljetuksien johdosta, niin luulisi että asia alkaa kiinnostaa myös esimerkiksi Italiassa. Money talks.

satu siitonen
hankasalmi

#13

11.02.2008 10:39

Olen sen toisen adressin kirjoittaja, joka aloitti ensimmäisenä, mutta nimiä on viidesosa tästä adressista. Olen lähettänyt viestin EU-miehelle Petri Neittaanmäelle ja homma on aika hyvissä hoteissa eteenpäin. Kyllä hevosrakkaus on saatava pelaamaan muuallakin, kuin EU-alueellä. Toisaalta tämä EU muistuttaa Venäjän Volga lauttureiden hommia, joita ruoskittiin.
Olli Peltosalmi
Jyväskylän mlk

#14 Joopajoo

12.02.2008 15:19

Siis voi ***** et voisin vaikka kituuttaa jonku 10päivää noita jotka hakkaa ihan täysiä kepeillänsä noita raukkoja, heittäsin kusiaispesään ja kattosin että ne ei todellakaan lähe siitä ennenku ne muurahaiset on kalunnu noitten silmät päästä, pistää vihaksi tollanen!! Toivottavasti joku hevonen sekois tuolla ja alkais potkimaan noita tyyppejä oikeen kunnolla!
satu siitonen
hankasalmi

#15

13.02.2008 11:21

Kaiken huippu on, että ne sanos uutisissa TV:ssä, ETTÄ TÄTÄ HEVOSRAHTAUSTA TEHDÄÄN MYÖS SUOMESTA KÄSIN. Sinne vaan nyt hakkaamaan niitä hakkaajia, miehet, miksein naisetkin, jotain jäynää tekemään. Meetwurstit jää nyt kaupanhyllylle todella.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

15.02.2008 00:52


juha saarela
asikkala

#17 kamalaa!

15.02.2008 22:42

jos hevosta lyödään ja piiskataan verille pitäisi kyllä jotain tehdä :(
usein kuulee kuinka mailmalla rääkätään eläimiä mutta HEVOSIA!!! hevoset ovat palvelleet ihmistä jo pitkän aikaa ja nyt niitä rääkätään.millaiseksi maailma on menossa.en voi ymmärtää että hevosia rääkätään.alan suoraan sanotuna itkemään kun kuulee tälläistä.

terveisin : eläinrakas:) (olen nuori)
Anne Kainulainen
Helsinki

#19 Hyvän asian puolesta

24.02.2008 23:06

Kaikki mukaan 30.3. Helsingin keskustaan mielenosoitukseen aiheesta! Lisätietoja saa yllämainituista osoitteista.
Virpi Palmu
Kurikka

#20 Ota osaa myös kansainväliseen kampanjaan

26.02.2008 08:32

www.handlewithcare.tv osoitteessa kohdassa Rest of World ja sieltä edelleen Take Action, niin pääset kansainväliseet Handle with Care kamppanjaan.
Liisa Rantanen
Turku

#21 satu siitonen ^

06.03.2008 15:59

nyt nimenomaan pitää ostaa sitä kotimaista meetua, jotta suomalaiset teurastamot alkaisivat taas ottaa kunnolla hevosia vastaan.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

01.04.2008 21:56


Anne Heden
Isojoki

#24 Raivo nousi!

07.05.2008 13:19

Mä veisi jokaisen eläimen rääkkäjän saunan taa ja pistäsin monttuun.Jos lopetta pitää niin se pitääs tehdä eläintä kunnioittavasti.
Kerppele,mutta mä olin kauhusta kankeena tuon tullessa töllöstä! ja mun hevoset kun ei teuraaks mee vaan hautaan varmasti omalle tontilleni ennemmin.
Eläinraukat... ;(
teemu toppinen
kerava

#25 Kiitos!

11.05.2008 20:09

Kiitos yli 40000 allekirjoittajalle! Te otatte asian todesta ja haluatte vaikuttaa tähän hirveään asiaan....