Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Teurashevoskuljetukset EU-alueella saatava kuriin.
|
heidi kallioniemi kirkkonummi |
#1 Kaksi adressia30.12.2007 12:40Tästä aiheesta on myös toinen adressi osoitteessa http://www.adressit.com/satu5 otsikolla teurashevosten kohtelu kuntoon. Siellä on jo yli 5200 allekirjoitusta. Viekää yhdessä molemmat adressit eteenpäin. |
|
| |
|
Teemu Rastas Lappeenranta |
#2 Kuitenkin syytä huomioida30.12.2007 23:04Itse ymmärtäisin vailla parempaa tietoa niin, ettei tämän jälkimmäisen adressin ole mitenkään tarkoitus kilpailla tuon ensimmäisen ja enemmän allekirjoituksia keränneen adressin kanssa. Kummatkin toimivat tahoillaan samojen hevosten puolesta, joten yhteistyö ei sinällään kuulosta huonolta vaihtoehdolta. Ensimmäinen adressi ei vain kaiketi vastaa sitä tarkoitusta, jonka Hevosten puolesta-liike nettisvujensa perusteella on asettanut tavoitteekseen. Adressissa kirjoitetaan aloittajan omista tuntemuksista, mutta tavoite, faktat ja toimintatapa jäävät hieman hämärän peittoon. Itse asiassa jos oikein lukee tekstiä niin allekirjoittaneet haluavat "ukot kumoon ja päästä heihin käsiksi", mikä ei mielestäni ole kovinkaan järkevä lähtökohta ja itseasiassa hyvin lainvastainen. Tämä jälkimmäinen adressi puolestaan on hyvin jäsennelty ja argumentoitu ja siitä löytyy selvästi tieto siitä, mitä allekirjoittaneet haluavat. |
|
| |
|
Minna Vitikainen Adressin tekijä |
#3 Perinteinen adressi05.01.2008 15:13Kerrotaan nyt myös täällä, että meillä toimii vielä toistaiseksi osoitteessa www.hevostenpuolesta.suntuubi.com sivusto, josta voi ladata ja tulostaa paperisen nimilistapohjan, jolle voi alkaa kerätä perinteisin keinoin nimiä esimerkiksi talleilta, työpaikoilta jne. Ohjeet tuohon toimintaan ovat sivuston foorumilla. Foorumille voi muutoinkin tulla keskustelemaan ja kommentoimaan, antamaan lisää vinkkejä ja ideoita toimintaamme. Piakkoin tuo suntuubin sivusto jää kuitenkin kakkossivuksi ja osoitteeseen www.hevostenpuolesta.fi avautuu uudet sivut, joille tulee mm. enemmän materiaalia ja tämä adressi eri kielille käännettynä. Ja edelleenkin noilta uusilta sivuilta on sitten mahdollista tulostaa adressipohjaa. |
|
| |
|
satu siitonen hankasalmi |
#5 Huomioi, please10.01.2008 10:42Minulla on toinen adressi samasta auheesta. Voimme yhdistää ne tai miten vain. Nimiä on yli kuusituhatta.Toimitetaan EU:hun jollain pelillä. |
|
| |
|
Minna Vitikainen Adressin tekijä |
#6 Ketjusähköposti22.01.2008 21:48Kiitos kaikille allekirjoittaneille! Adressi on kerännyt hyvin nimiä, mutta vielä niitä ei ole läheskään tarpeeksi. Auttakaa meitä omalla panoksellanne ja kopioikaa alla oleva teksti ja laittakaa sähköpostilla kiertämään ympäri Suomen ja maailman, viestin otsikoksi "Hevosten puolesta": "Hei kaikki, Joulukuussa 2007 MTV3:n 45 Minuuttia -ohjelmassa käsiteltiin raakoja teurashevoskuljetuksia Etelä-Euroopassa. Pitkien kuljetusmatkojen aikana eläinten hyvinvointi unohdetaan, EU-määräyksistä ei piitata ja hevoset kärsivät. Kuljetusautot ovat täynnä hevosia, joille ei suoda kymmenien tuntienkaan aikana mahdollisuutta juomiseen, lepoon tai syömiseen. Osa hevosista on vakavasti loukkaantuneita ja kuljetusten aikana hevosia myös kuolee. Hevosia myös kohdellaan väkivalloin ja niille aiheutetaan tarpeetonta stressiä, kärsimystä, pelkoa ja kipua. Ohjelma herätti kohua ja monet suomalaiset olivat järkyttyneitä. Jotain täytyisi yrittää tehdä. Osoitteessa www.hevostenpuolesta.suntuubi.com sijaitsee nettisivusto, jonka tarkoituksena on kerätä yhteen ihmisiä, jotka haluavat tehdä jotain asian eteen. Sivuston foorumilla voimme ideoida ja suunnitella kaikki yhdessä. Tarkoituksena on saada toiminnalle julkisuutta ja nostaa meteli näistä räikeistä eläinsuojelurikkomuksista. Adressikin on jo olemassa osoitteessa: www.adressit.com/hevosten_puolesta Levittäkää sanaa ja allekirjoittakaa, yhdessä äänemme on kuuluvampi! Ja vaikka et itse allekirjoittaisikaan, näe silti sen verran vaivaa, että laitat tämän viestin eteenpäin - joku muu voi olla halukas allekirjoittamaan. 45 Minuuttia -ohjelman sivujen arkistosta voi yhä katsoa tämän järkyttävän reportaasin. Hevosten puolesta, Minna Vitikainen Maija Mero Aneri Nummi Heidi Öster" |
|
| |
|
Angela Kannukene Estonia |
#7 Hey!23.01.2008 17:27(Maybe I`m not aloud to speak English in here, but you can`t speak Estonian and I can´t speak Finnish) This is right thing and I think that all people who cares about animals should give their sign. I know lots of them but all of the doesn`t have computer. We want make animals life better, and if we can, we do it. We know this is just a sign but it matters a lot. Thank you all who gave a sign. Angela |
|
| |
|
Janika Kukka Pankalahti |
#8 Hevos rukat28.01.2008 21:49En ymmärrä miten jotkut voi olla niin sydämmettömiä. Itse harrastan ratsastusta ja tykkään hevosista.itse asiassa mä rakastan niitä.Parlamentti voisi tehdä jotain toivoisi että he tekisivät sen.kerron kun näin sen: -Olin juomassa huoltsikalla kaakaota kun 45 minuuttia tuli kun näin ne laitoin silmät kiinni en pystynyt katsomaan tuli huono olo ja en voinut juoda kaakaota.Ajattelin että se auttaisi jos laittaisin silmät kiinni mutta ei kun kuulin niiden sydäntä särkevän hirnunnan.Minulle tuli huono olo. Melkein aloin itkeä. P.S tehkää asialle jotain.jos saisi tilanteen rauhoitettua olisin tyytyväinen TOIVOTTAA: hevosrakas Janika 12 vuotta |
|
| |
|
teemu toppinen kerava |
#9 Ihminen maapallon syöpä...31.01.2008 13:30Tässä lainaus Teemu Rastaan kommentista: Itse asiassa jos oikein lukee tekstiä niin allekirjoittaneet haluavat "ukot kumoon ja päästä heihin käsiksi", mikä ei mielestäni ole kovinkaan järkevä lähtökohta ja itseasiassa hyvin lainvastainen. Jaahas... Ja eläinrääkkäyskö ei ole paha rikos??? EU:n päättäjät ovat kyllä ihan turhia, eivät tartu tärkeisiin asioihin vaan jauhavat p....a!!! Tässä hevosasiassa näkyy taas tämä "IHMISEN SUURI VIISAUS"..... Raha menee järjen yli aina!! Sairasta mielestäni!! =( |
|
| |
|
Teemu Rastas Lappeenranta |
#10 Vastaus31.01.2008 17:42En todellakaan puolusta eläinrääkkäystä ja kannatan voimakkaasti tämän adressin sanomaa. Tuo toinen mainittu adressi ei vain toimi asian hyväksi kannatettavalla tavalla. |
|
| |
|
katja kankaanpää Kuopio |
#11 MUITA KEINOJA?????31.01.2008 19:39Täytyy olla muitakin vaikuttamiskeinoja kuin adressit ( niitä yhtään väheksymättä) vaikuttaa asioihin???!!!! Itse en ole ollut aktiivisesti eläintensuojelutoiminnassa, mutta tuo ohjelma aiheutti kyllä niin suuren järkytyksen, että haluaisin olla jollain tavalla mukana yrittämässä vaikuttaa asioihin. TIETÄÄKÖ KUKAAN KUINKA/MITEN??? Yöunet meni! |
|
| |
|
Virpi Palmu Kurikka |
#12 Raha ratkaisee02.02.2008 16:49Raha on se joka ratkaisee. Mitkä ovat ne tahot joita suomalaisten kuluttajien boikotti todella kiinnostaa. Saksalaisten ostoboikotti ei heilauta Nokian tulosta koska se on jo liian suuri yritys kansallisille toimille. Sen kummemmin Suomen ja Italian kauppatasetta tuntematta veikkaisin että matkailu on nyt tärkein kohde. Toinen voisi olla tämä vihanneskauppa. Eli nyt pitäisi saada nämä matkailuyritykset tietoisiksi tästä boikottiuhasta. Kun he saavat tarpeeksi hevospostikortteja joissa on ilmoitettu boikotointi hevoskuljetuksien johdosta, niin luulisi että asia alkaa kiinnostaa myös esimerkiksi Italiassa. Money talks. |
|
| |
|
satu siitonen hankasalmi |
#1311.02.2008 10:39Olen sen toisen adressin kirjoittaja, joka aloitti ensimmäisenä, mutta nimiä on viidesosa tästä adressista. Olen lähettänyt viestin EU-miehelle Petri Neittaanmäelle ja homma on aika hyvissä hoteissa eteenpäin. Kyllä hevosrakkaus on saatava pelaamaan muuallakin, kuin EU-alueellä. Toisaalta tämä EU muistuttaa Venäjän Volga lauttureiden hommia, joita ruoskittiin. |
|
| |
|
Olli Peltosalmi Jyväskylän mlk |
#14 Joopajoo12.02.2008 15:19Siis voi ***** et voisin vaikka kituuttaa jonku 10päivää noita jotka hakkaa ihan täysiä kepeillänsä noita raukkoja, heittäsin kusiaispesään ja kattosin että ne ei todellakaan lähe siitä ennenku ne muurahaiset on kalunnu noitten silmät päästä, pistää vihaksi tollanen!! Toivottavasti joku hevonen sekois tuolla ja alkais potkimaan noita tyyppejä oikeen kunnolla! |
|
| |
|
satu siitonen hankasalmi |
#1513.02.2008 11:21Kaiken huippu on, että ne sanos uutisissa TV:ssä, ETTÄ TÄTÄ HEVOSRAHTAUSTA TEHDÄÄN MYÖS SUOMESTA KÄSIN. Sinne vaan nyt hakkaamaan niitä hakkaajia, miehet, miksein naisetkin, jotain jäynää tekemään. Meetwurstit jää nyt kaupanhyllylle todella. |
|
| |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
15.02.2008 00:52- Poiston ajankohta: 11.04.2014
- Poistamisen syy: Vanha.
|
juha saarela asikkala |
#17 kamalaa!15.02.2008 22:42jos hevosta lyödään ja piiskataan verille pitäisi kyllä jotain tehdä :( usein kuulee kuinka mailmalla rääkätään eläimiä mutta HEVOSIA!!! hevoset ovat palvelleet ihmistä jo pitkän aikaa ja nyt niitä rääkätään.millaiseksi maailma on menossa.en voi ymmärtää että hevosia rääkätään.alan suoraan sanotuna itkemään kun kuulee tälläistä. terveisin : eläinrakas:) (olen nuori) |
|
| |
|
Anne Kainulainen Helsinki |
#19 Hyvän asian puolesta24.02.2008 23:06Kaikki mukaan 30.3. Helsingin keskustaan mielenosoitukseen aiheesta! Lisätietoja saa yllämainituista osoitteista. |
|
| |
|
Virpi Palmu Kurikka |
#20 Ota osaa myös kansainväliseen kampanjaan26.02.2008 08:32www.handlewithcare.tv osoitteessa kohdassa Rest of World ja sieltä edelleen Take Action, niin pääset kansainväliseet Handle with Care kamppanjaan. |
|
| |
|
Liisa Rantanen Turku |
#21 satu siitonen ^06.03.2008 15:59nyt nimenomaan pitää ostaa sitä kotimaista meetua, jotta suomalaiset teurastamot alkaisivat taas ottaa kunnolla hevosia vastaan. |
|
| |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
01.04.2008 21:56- Poiston ajankohta: 17.01.2016
- Poistamisen syy:
|
Anne Heden Isojoki |
#24 Raivo nousi!07.05.2008 13:19Mä veisi jokaisen eläimen rääkkäjän saunan taa ja pistäsin monttuun.Jos lopetta pitää niin se pitääs tehdä eläintä kunnioittavasti. Kerppele,mutta mä olin kauhusta kankeena tuon tullessa töllöstä! ja mun hevoset kun ei teuraaks mee vaan hautaan varmasti omalle tontilleni ennemmin. Eläinraukat... ;( |
|
| |
|
teemu toppinen kerava |
#25 Kiitos!11.05.2008 20:09Kiitos yli 40000 allekirjoittajalle! Te otatte asian todesta ja haluatte vaikuttaa tähän hirveään asiaan.... |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Stäng inte Aftonro eller Fridhem
1 958 allekirjoitusta
1 958 Allekirjoitukset / 30 päivää
16.06.2026
Pelastetaan Patun elämäntyö ja Tullikamari
1 229 allekirjoitusta
1 229 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
640 allekirjoitusta
640 Allekirjoitukset / 30 päivää
03.06.2026
Rädda bäddavdelningen i Pargas - Allekirjoitus Paraisten vuodeosaston puolesta
618 allekirjoitusta
618 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.06.2026
Ei vastatoimia, ei hiljentämistä — Tuemme Helsinki Pride -yhteisön työntekijöitä
544 allekirjoitusta
544 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
1 112 allekirjoitusta
468 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 021 allekirjoitusta
427 Allekirjoitukset / 30 päivää
19.05.2026
Vastustamme Hollolan kierrätysalueen sijoittamista kuntakeskuksen eteläpuolelle Aikkalaan
850 allekirjoitusta
330 Allekirjoitukset / 30 päivää
04.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 264 allekirjoitusta
310 Allekirjoitukset / 30 päivää
20.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
304 Allekirjoitukset / 30 päivää
02.04.2026
Adressi Laajavuoren yhtenäisen metsäalueen säilyttämiseksi
269 allekirjoitusta
269 Allekirjoitukset / 30 päivää
21.06.2026
Kujalan teollisuusalueen asemakaavahanke A-2975 on pysäytettävä
269 allekirjoitusta
269 Allekirjoitukset / 30 päivää
15.06.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 618 allekirjoitusta
256 Allekirjoitukset / 30 päivää
13.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 331 allekirjoitusta
252 Allekirjoitukset / 30 päivää
07.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 119 allekirjoitusta
230 Allekirjoitukset / 30 päivää
18.05.2026
Pysäytetään Etelä-Päijänteen troolauksen hallitsematon kasvu ja turvataan järven kalakantojen tulevaisuus
204 allekirjoitusta
204 Allekirjoitukset / 30 päivää
14.06.2026
Säilytetään Meriluodon silta kevyen liikenteen siltana!
199 allekirjoitusta
199 Allekirjoitukset / 30 päivää
17.06.2026
Vetoomus Pekka Ervast-temppelin vaahteroiden säilyttämiseksi
193 allekirjoitusta
193 Allekirjoitukset / 30 päivää
26.06.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.