Adressit.com

Maahanmuuttajien tuet

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#2351 Apr 12, 2014, 09:37

HARHAA

Olen huomannut, että vihapuheiksi voidaan teennäisesti tuomita kaikki mahdolliset puheet. Jos on jostakin asiasta erimieltä, on se kohta jonkun mielestä vihapuhetta. Mielipide ei voi olla vihapuhetta, koska se on mielipide. Ei kai voida vaatia ihmisiä olemaan kaikesta juuri minun tai sinun kanssa samaa mieltä ettei se olisi vihapuhetta. Mielipiteen ilmaisuvapaus on laissa sallittu, mutta pakottaminen samaan mielipiteeseen on varmasti myös kielletty. Elekeepä hättäilkö, sillä eduskuntavaalit ovat viimeistään 2015, jolloin uuden hallituksen myötä voidaan saada selko lakiin myös tähän asiaan sekä tämän adressin alkuperäiseen ongelmaan. Nykyisellä hallituksella kun alkaa olla jo kova kiire menestyksellisesti aloittamansa maamme asioiden pilaaminen lopullisesti.

Vieras#2352 Apr 12, 2014, 17:41
MIKSEI OLE JO VIETY LAKIALOITTEEKSI EDUSKUNTAAN? VASTATKAA. SELVITTÄKÄÄ ASIA.
TURHA SELITELLÄ MITÄÄN MUUTA ENNENKUIN TÄMÄN ADRESSIN KOHTALO ON SELVITETTY.
KAIKKI MUUHAN ON AIVAN TURHAA
Vieras#2353 Apr 12, 2014, 17:48

Re: HARHAA

#2351: - HARHAA

Teennäistä on, että valehtelee vaikka tietää totuuden eli maahanmuuttajat saavat prikulleen samansuuruiset tuet kuin nämä suomalaiset työtävieroksuvat meidän kaikkien verovaroin elätettävät sossupummit.

Milloin adressi on eduskunnassa?

Vieras#2354 Apr 12, 2014, 17:51
Pummeilta ja kaikilta muiltakin omatahtoisesti siivellä eläviltä tulisi lopettaa kaikki avustukset.
Vieras#2355 Apr 12, 2014, 17:53

Re: HARHAA

#2351: - HARHAA

Suomenkielentaitosi on todella kehno, kun et ymmärrä kirjoitettua suomenkieltä. Näet harhoja.

Vieras#2356 Apr 12, 2014, 18:00

Re: HARHAA

#2351: - HARHAA

Hommafoorumin selittelyryhmä näyttää olevan liikenteessä.

Huijarit pois suomesta.#2357 Apr 12, 2014, 18:12

Maahanmuuttajien tukien huijarit

Tämä on huijareiden ja valehtelijoiden adressi, sillä edressia ei ole ollut tarkoitustakaam viedä lakialoitteeksi eduskuntaan. Kuten kiistatta on todettavissa.
Vieras#2358 Apr 12, 2014, 19:13

HARHAA, VAIN HARHAA !

KÄYRÄTORVI#2359 Apr 18, 2014, 10:17

ADRESSIHUIJJAUS Re: Levittäkää adressia!

#1: Petri Mäkinen - Levittäkää adressia! Adressia pitää ja täytyy levittää!

Kirjoitat "Adressia pitää ja täytyy levittää!"

ADRESSI PITÄÄ JA TÄYTYY MYÖS TOMITTAA LUPAUKSESI MUKAISESTI EDUSKUNTAAN LAKIALOITTEEKSI.

TOIMI LUPAUKSESI MUKAISESTI. JOS ET TÄYTÄ LUPAUSTASI OSOITTAUDUT PAHAISEKSI HUIJARIKSI, KUTEN LAATIMASI ADRESSIKIN.

 

 

 

 

 

Vieras#2360 Apr 18, 2014, 10:27

Huijjausadressi

Todella on ihmisiä huijattu oikein pahanlaisesti.
Pettynyt#2361 Apr 20, 2014, 10:59

Re: ADRESSIHUIJJAUS Re: Levittäkää adressia!

#2359: KÄYRÄTORVI - ADRESSIHUIJJAUS Re: Levittäkää adressia!

Aivan oikein, adressi pitää ja täytyy levittää ediskuntaan, ja pian.

Vieras#2362 Apr 21, 2014, 15:23
Minulla on yksinkertaisesti mitta täyttynyt katselemaan vierestä positiivista syrjintää. Se joka väittää että näin ei ole niin valehtelee tai ei tajua asiaa. Minä en ole sitä asiaa keksinyt vaan näin se on. Eikä kukaan saa mitään tolkkua tälle luvalliselle ryöstölle mitä meidän silmienalla tapahtuu!!
Vieras#2363 Apr 22, 2014, 09:01

Re:

#2362: -

Että täh äh!

Vieras#2364 May 04, 2014, 00:31
Tarviiko lisätä??
Vieras#2365 May 04, 2014, 11:13
Rotutohtori Allah-Uho meni tekemään kyselyn tämänkin adressin huhujen, satujen ja valheiden perusteella. Hänet naurettiin melkein ulos salista. Ansaitusti.
KÄYRÄTORVI#2366 May 05, 2014, 09:52

Re: Maahanmuuttajan euro on 75 senttiä

#2362: -

Maahanmuuttajien tulot jäävät selvästi kantasuomalaisten tuloista

Muissa ryhmissä kuin työllisissä tuloerot ovat vielä isompia: työttömissä 39 prosenttia ja työvoiman ulkopuolella 59 prosenttia. Suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat saavat siis suurempaa työttömyyskorvausta tai muita tukia kuin vieraskieliset.

Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylän ja yliaktuaari Topias Pyykkösen koostamasta selvityksestä.

"Maahanmuuttajien runsaat sosiaalietuudet taitavatkin olla urbaania legendaa.Suurin ero on työvoiman ulkopuolella olevien kohdalla; vieraskieliset saavat eri etuuksia keskimäärin 3 100 euroa vuodessa. Summa ei ole kymmentäkään euroa päivässä", Myrskylä kirjoittaa Tieto&Trendit-blogissa.

Työvoiman ulkopuolella olevat kantasuomalaiset saavat etuuksia noin 7 500 euroa vuodessa.

Vieraskieliset naiset esimerkiksi saavat 400–600 euroa vähemmän äitiysrahaa ja vanhempainrahaa vuodessa kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvat naiset.

Tutkija: "Maahanmuuttajien runsaat sosiaalietuudet taitavatkin olla urbaania legendaa."

KÄYRÄTORVI#2367 May 05, 2014, 10:03

Re: Maahanmuutajien tuet IL

#2362: -

 

Keskiviikko 15.01.2014 klo 20:52

Iltalehti selvitti, saavatko maahanmuuttajat helpommin rahaa sosiaalitoimistosta.

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014011517935481_uu.shtml

tabsain#2368 May 06, 2014, 16:18

tervettä harkintaa

http://www.kotipetripaavola.com/maahanmuutto.html

Vaiettu maahanmuuton asia kohdat.
Vieras#2369 May 06, 2014, 21:39

Re: tervettä harkintaa

#2368: tabsain - tervettä harkintaa

huusianna sotoma tuloo ja komora!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

Teemu#2370 May 16, 2014, 13:42
Milloin tämä on menossa eduskuntaan, kuten luvattu? Kohta 10 vuotta mennyt? Taitaa olla sitä tavallista populistista roskaa, kuin näiden "arvokonservatiivien" muukin sontaretoriikka.

"51 942 henkilöä on allekirjoittanut tämän adressin Allekirjoitukset ovat lähtöisin 47 246 eri ip-osoitteesta." Hiukan huijareita liikkeellä :D
Vieras#2371 May 17, 2014, 15:08

Re:

#2370: Teemu -

Onhan rotutohtori allah-uho sentään tehnyt "kyselyn" näitten valheitten pohjalta. Naurettiin ulos talosta melkeen.

Mare#2372 May 18, 2014, 05:16

Re: oman maan kansalaiset !

#22: marja-liisa kalkela - oman maan kansalaiset !

Niinpä niin . Isä vainajanikin oli Karjalankannaksella mamulentoja puolustamassa 1940 luvulla ja sai rintamaeläkettä seitsemän markkaa kuukaudessa .

Vieras#2373 Jun 03, 2014, 13:57

Re: oman maan kansalaiset !

Vieras#2374 Jun 03, 2014, 13:58

Re: .

Vieras#2375 Jun 03, 2014, 14:02

Re: Hyvän asian puolesta

#32: Suomen rahat loppu - Hyvän asian puolesta

Jos ei rahallisessa muodossa niin materian muodossa kyllä miksi he muuten jäisivät tänne ???? ostositoumukset sossulta sillähän saa sellaista mitä ei monella Suomalaisella ole edes varaa ostaa!