Mopot 60km/h

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Mopot 60km/h.

Harri Pellikka
Lieksa

#51

04.03.2007 19:00

Tämä adressi ei ole kyllä aivan loppuun asti mietitty.

Ensimmäiseksi koko hanketta vastaan on sellainen taho kuin EU. Nuo mopokortit kun ovat EU:n määrämä asetus, joka vaaditaan ilmeisesti jokaikiseltä jäsenmaalta. Useimmissa maissa on tuo 16 vuoden ikäraja sekä joissakin käsittelykoe sekä koulutusta.

Toisekseen, mopot ovat suuri riski liikenteen seassa, varsinkin jos ajokoulutusta ei ole tehty. Itse ajamaan opetteleva nuori ei pysty sisäistämään liikennekäyttäytymistä pelkän teoriakokeen perusteella. Tästä hyvä esimerkki on allekirjoittanut: ajelin vuoden mopolla, jonka jälkeen menin autokouluun suorittamaan kevytmoottoripyöräkorttia. Uusien asioiden ja huomioonotettavien seikkojen määrä tuntui aivan käsittämättömältä, eikä olisi ikimaailmassa voinut pelkän mopokortin kanssa ajatella, miten paljon riskejä liikenteessä on. Jokainen risteys tuli kosoteltua sen suuremmalti ajateltua, tuleeko oikealta auto vai ei. Kevarikortin jälkeen tietää aika reippaasti enemmän.

Viimeiseksi, nuoret eivät murrosiän tuoman "kapinahengen" takia välttämättä edes halua ymmärtää mopoilun riskejä. Näin jälkikäteen koko mopoiluhomma tuntuu täysin järjettömältä, eikä enää voisi kuvitellakaan nousevan jarrutehottoman mopon kyytiin.

P.S: Jarrutehoihin lisäten, joku täällä mainitsi mopoissa olevan järeät levyjarrut nykyään. Levyjarruja on toki ollut mopoissa jo varsinkin 15 vuotta, mutta järeitä ne eivät ole vielä tänä päivänäkään. Yhdellä männällä varustetut, levykooltaankin aneemiset jarrut eivät varmasti ole riittävät, mikäli vauhti nousee tuon 45 km/h yläpuolelle.
yrjö yrjölä
forssa

#52

05.03.2007 12:21

autoilijat pois meidän mopoilijoiden edestä! Henrik kävele itte kaupunkilla tai minne nyt meetkään niin sun kuntos kehittyy. ku kummiski sulla on kauhee kalja maha
Heini Halmetoja
Paattinen

#53

05.03.2007 21:41

"Tottahan se on että mopo kulkee liian vähän vakiona, mutta kevarinhan saa jo 16-vuotiaana.Jos ei vuotta pysty ajamaan hiljaisemmin varmaan parempi olla ajamatta

sakari piiroinen (outokumpu, 19.2.2007 15:49)"


Ymmärtäkää ihmiset, että kaikilla ei ole varaa laittaa kevarikorttiin 500e eikä 3000e kevariin.Ja mopoa tarvitsen kun en kouluun yms.palveluihin jaksa polkea 30km matkaa.

Kokemuksesta tiedän,että se on vaarallista ajaa 45km autojen seassa ja pyöräteillä ajeleminen on vielä vaarallisempaa. Pyörätiet ovat usein erittäin huonokuntoisia ja kerran pimeällä ajoin ojaankin kun pyörätie kääntyi 90 asteen kulmassa vasempaan. Ja nykyaikaiset mopot kestävät yhtähyvin kuin mitkä tahansa kevarit. Jarrutkin ovat täysin pätevät. Ihan asiantuntevaa tietoa on.

Niin ja tämän adressin tosiaan voisi laittaa eteenpäin esim. kansanedustajaksi pyrkivälle, sillä muuten tämä adressi menee hukkaan.
Petteri Wahlroos
Tampere

#54

06.03.2007 02:26

Minun mielestä nykyinen mopokorttikoe ei ole järkevä edes nykyiseen 45km/h -vauhtiin.
Se että tulevalta mopoilijalta kysytään pari teoriakysymystä eikä muuta, on aivan typerää.
Missä he oppivat kaiken? Eivät missään, vaan lähtevät suoraan kaahaamaan mopoillansa ja näyttämään kuinka kovaa ne kulkevat.

Kevytmoottoripyöräkorttienkin kokeita ja ajotunteja korotettiin, miksei mopojenkin?
Minun mielestä jonkun pitäisi ajaa tuota asiaa eteenpäin, eikä näin turhaa ja vastemielistä adressia, joka ei tule koskaan pääsemään läpi.
yrjö yrjölä
forssa

#55

08.03.2007 12:53

petteri wahlroos.. sun kommettis oli ihan paska
Ilmari Alentola
Tampere

#56

08.03.2007 16:34

Eis iinä testissä kyllä arvaamalla pärjää... ihan tiedoks petteri walhroosillekin,
Tuo 45km/h ei riitä tarisi olla enemmän. Hyvänä esimerrkinä voi ehkä mainita auton ohituksen jossa auton peili osui kaverin peiliin ja käteen... Ja kerran ajeltiin porkalla pienellä paikkakunnalla ja heti soi auton torvi koska joukossa oli mopoauto eikä mersu päässyt ohittamaan heti. Laitetaan joku +60 kansanedustaja ajamaan keskustaan fudella ja katsotaa miten pärjää. Ja vois autoilijat vähän kattoo mopojakin... liikenne valoissa kun mopo on reunassa on monta kertaa minut kiilattu pois jonosta.
Petteri Wahlroos
Tampere

#57

09.03.2007 00:12

Yrjö Yrjölä, perustelut kitoos!

Ja kyllä siinä pärjää arvaamalla. Tunnen pari kaveria jotka eivät tienneet yhtään mitä vastata ja painoi nappuloita ja tadaa, läpihän se meni.

Siinä teoriakokeessa ei ole paljon yhtään kysymyksiä, ja vastaukset ovat kyllä tai ei.
Järkikin sanoo että sen pääsee arvaamalla läpi.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

09.03.2007 14:43


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

09.03.2007 14:48


Mikael Vengasaho
Lappeenranta

#60

09.03.2007 17:04

Muuten iha hyvä adressi, mutta toi ikärajan nostaminen on aika huono juttu...
mikko airaksinen
voikkaa

#61

14.03.2007 19:12

^^^^Mopoja ei ole tarkoitettu kulkemaan 60km/h -nopeutta.
Mopo ei kestä, sen osat ovat tehty halvoista materiaaleista ja osista jotka eivät vain _kestä_ liian kovaa rasitusta.
Tuossa on jo henki kyseessä kun tuo pojat ajelevat kovia nopeuksia mopoilla.
Ei mitään opetusta ole saaneet, pelkkä teoriakoe läpäisty.

Kavereille täytyy näyttää kuinka kovaa mopo kulkee ja sitten ollaan puussa ja henki pois.

Jos, siis, _jos_ on tarve mennä yli 60km/h nopeutta, niin odottakaa se pieni vuosi ja ostakaa kevytmoottoripyörä. Se kestää, se on tehty nopeampiin vauhteihin.
Se vuosi ei ole mitään pois teidän elämässä. Ja säästätte omat henkenne.

ps. Joni Pesosen skootteri tuskin kiinnostaa ketään, ja suosittelen ajamaan normaalia nopeutta ettei lähde henki.

Petteri Wahlroos (Tampere, 24.1.2007 18:42)
^.................................................................................
siis mopon runko ei muka kestä....siis mitäköhän sullekkii on opetettu... siis mopon runko on tehty ihan samoist materiaaleist ku muittenkii isompien pyörienkii ja kyl se mopo viel ihan hyvin siint 60 pysähtyy....(siis tosi hyvin) ja te muut mersu ja volvo kuskit älkää vaivautuko vittuilemaan:D
Kikka Kolmonen
Pori

#62

15.03.2007 16:38

onko täällä VÄHÄN pässiä porukkaaa!? "odottakaa vuosi niin saatte kevarin." -voi juma! -entä sit ku on opiskelija ja rahaa ei oo todellakaan paljoo. kevarikortti 800€ ja ite kevari siihen päälle (3000-4000€) -ei vaan pysty.
-kaikki tollasten kommenttien kirjottajat voi leikata päänsä irti! (ei millää kovin pahalla...)
Joel Luoto
Turku

#63

16.03.2007 15:42

Siihen että autoilijat ohittelevat mopoja koska ne kulkevat niin hiljaa ei pidä sinänsä paikkansa koska autoilijoilla on sellainen ihmeellinen pakkomielle että moposta on päästävä ohi. Kokemuksesta sanon että vaikka ajan mopolla kaupunkialueella 70km/h mikä on jo reilua ylinopeutta, niin auto tulee väkisin ohi oli tilaa, tai ei. Peilejä on minultakin lähtenyt monia näiden "mukavien" autoilijoiden takia. en tietenkään yleistä kaikkia autoilijoita.
Reima Heikkilä
Forssa

#64

16.03.2007 17:49

Ajatelkää järjellä. esim forssassa sellanen PV minkä huiput jotai 105-110, hyvin se kestää. En puolusta todellakaan näitä ketkä virittää moponsa ihan tappiin ja ajaa 40 alueella 90, mut se että mopo sais kulkee 60 ois iha fiksua, niin ei jäis jalkoihin aina ja kaikkialla. faktahan se on että autoilijoista 80% on semmosia puupäitä että moposta ohi vaikka vauhtia olis sitte 120. Ite kun ajelen tossa forssassa kartanonkadulla, jossa on 40 alue, jotai 50 km/h itellä vauhtia, nii autoilijat ajaa kuitenkin ohi, ihan vaan sen takia et mulla on mopo alla. Jos se mopo kulkis sen 60 nii näitä mopoilla "törttöileviä" eli niitä, ketkä haluaa pysyä liikenteen mukana eli virittää mopoo, olis paljon vähemmän.

Ja joka ikinen isopyöränen mikä tehtaalta tulee ulos on tehty kevarin runkolla ja kahella levyjarrulla. Ne mopot vaan kärsii ku ne on kuristettu sellasiks tuhnuiks, ja jollai derbilläkin saa vaihtaa alle 5 sekan välein kun on se huippunopeus niin pieni et ei se vaan kulje muuta ku sillä vitosella tai kutosella, moposta riippuen.

Petteri Wahlroos
Tampere

#65

18.03.2007 06:42

mikko airaksinen, ei ole opetettu kyseistä asiaa.
Se pitää kokea itse ellei pieneen mopomiehen päähän se asia mene.
yrjö yrjölä
forssa

#66

19.03.2007 12:13

no esimerkiks et osaa kirjottaa kiitos.
Juhani Mäki
Ilmajoki

#67

27.03.2007 19:36

Petteri Wahlroos voi painua ajelemaan sillä Volvolla (lue: homoraudalla). Kuten edellä on useasti mainittu, on kaikki nykyiset isopyöräiset ja skootterit valmistettu suoraan kevarin runkoon kevarin koneella mutta pienemmällä pytyllä (50 cc). Omistan Aprilia RS:n ja pari kertaa ollaan se kaverin kanssa purettu ja verrattu runkoa kevarin purettuun runkoon. Prikulleen sama. Sama lienee myös Yamaha DT:n kanssa. Lisäksi omistan tappiviri PV:n jossa kiinni viilattu 80 cc Malossi, 28 Mikuni, Ginelli, hiilikuituiset teholäpät, Power filsu ja 17/35 välit. lisäksi kaikkia ylimääräisiä pikkuhiluja ja huiput 140. runkoa ei oo vahvistettu mutta kestää mukisematta huiput. kerran oli 250 cc kotarin konekkin kiinni mutta koskaan ei pystytty huippuja testaamaan kun ei suora riittänyt. mutta kestipä runko silloinkin. ja runko vm. 83. että revippä siitä.
Christian Stålhane
Helsinki

#68

28.03.2007 20:00

Oikeesti ootteko te hivenen idiootteja jotka kannattaa sitä että mopot saisivat kulkea yli 50km/h!?
Miettikääpäs sitä kun moottoritiellä on miniminopeus muistaakseni 50 vai 55km/h eli silloin mopot saisivat ajaa myös siellä jos sallittaisiin 60km/h nopeus mopoille. Mitenkäs turvallista se sitten on kun joku vetää vanhalla pienellä monkeyllä tai pv:llä tai vaikka helvetin isolla scootterillakin jos joltain sellanen löytyy, siellä isojen autojen seassa mitkä menee 120km/h ohi tai jopa lujempaa! Eli tällä haetaan mopoilijoitten kuolemia nousuun?
Jesse Wickström
Porvoo

#69 heh..

30.03.2007 22:45

[lainaus]
Oikeesti ootteko te hivenen idiootteja jotka kannattaa sitä että mopot saisivat kulkea yli 50km/h!?
Miettikääpäs sitä kun moottoritiellä on miniminopeus muistaakseni 50 vai 55km/h eli silloin mopot saisivat ajaa myös siellä jos sallittaisiin 60km/h nopeus mopoille. Mitenkäs turvallista se sitten on kun joku vetää vanhalla pienellä monkeyllä tai pv:llä tai vaikka helvetin isolla scootterillakin jos joltain sellanen löytyy, siellä isojen autojen seassa mitkä menee 120km/h ohi tai jopa lujempaa! Eli tällä haetaan mopoilijoitten kuolemia nousuun?
[lainaus]

siis mitä!? :D
Moottoritien miniminopeus on 60kmh - hinatessa, autolla.
Moottoritiellä EI saa ajaa mopolla, traktorilla tai muulla ajoneuvolla, jonka määrätty maksiminopeus on 50kmh
Ota asioista kunnolla selvää ennenku alat aukomaan päätäs.
Anteeksi, ja kiitos.
PS. äänestin tän puolesta
Jarkko Metsälä
Espoo

#70

31.03.2007 19:13

henri pellikka, tiesitkö että on olemassa sellainen maa kuin Espanja(EU:n jäsen) missä mopot saavat kulkea nii kovaa ku vaa ikinä osaat virittää kunha on 50 cm3. ja petteri wahlreoos, mitä jos lopettaisit tänne kirjottelun kun et tunnu tietävän yhtään mistä puhut.
Jarkko Metsälä
Espoo

#71

31.03.2007 23:34

Adressi on yhtä tyhjän kanssa, sillä lähes kaikki mopot menevät jo vakiona tai viimeistään kuristuksen poiston jälkeen tuon 60km/h. ja käytännössä laillisesti sillä moottoripyörä verot iskevät vasta kun mopo kulkee yli 65km/h tai kuutiotilavuus ylittää 50cc.

Visa Lehtola (Helsinki, 11.1.2007 17:14)

jos et tienny, niin kuristusten poiston on laitonta (rakenteellista muuttamista, siitäkin saat sakot) ja mikää mopo ei mee vakiona 60 oikeeta, mittarin lukema ei oo sama ku oikee. ja periaatteessa verot saa tulla jos mopo kulkee yli 46, 65 on vaan käytäntö ja moni kyttä noudattaa myös semmosta käytäntöö et jos kulkee yli 60 nii kilvet pois (tiiän kaks tapausta tästä) ja periaatteessa ake saa lähettää verot ku mopo kulkee yli 46 että sillee...
Jarkko Metsälä
Espoo

#72

31.03.2007 23:34

hähä oli nii paljo asiaa et mainitsin ton yhen homman kahesti
Mika Haapakoski
Ulvila

#73 mitä järkeä täsä MUKA OLISI??????

03.04.2007 21:34

se on kyllä sellanen asia että sitä ei tarvis nostaa yhtään!! yhtä vaarallisia ne on tuolla liikenteessä niin 45km/h kuin 60km/h rajotuksien kanssa! ja nyt puhun kokemuksella. mopokortin ikää pitäisi nostaa 15 vuodsta 16 vuoteen, jolloin mopoilijoilla olisi hiemän enemmä "ÄLLIÄ" päässä.
Robert Henttinen
Harjavalta

#74 ...

03.04.2007 21:45

Heikki Manninen// Juu en olekkaan tainnu ajaa kyttiä karkuun kun just oli yli 4kk kortti kuivumassa... Ja Kyllä niitä on ajettu karkuun ihan tarpeeks tässä melkein 2 sisäl...Että olisit hiljaa kun et mistää mitään tiedä...
Derbi pojille tiedoks jos haluutte kunnin teharin nii kannattaa hankkia Hebo vaikka se on hiukan tyyriinpi niin sen kyllä huomaa nopeuksissa :)