Adressit.com

Parapsykologian tutkimusta Suomeen

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tutkimus ja kulttuuri työ#1 Aug 11, 2013, 06:49

Tutkimista riitää

Tutkimukselle varmaankin löytyisi perusteita.Satavuotta on kylläkin aika lyhyt aika ja kun vertaa viimeaikaisiin tutkimuksiin, ihmisen kehityksen alkuvaiheista puhumattakaan,on "litteämpi" pääkallo löydetty 4,2 miljoonan vuoden takainen,voi päätellä siitäkin jotakin,kehitykseksi kutsuttuna,jatkuvan vielä piltkällekin tulevaisuuteen.
Asiasta toiseen,kun kyseessä on suuret rahat kuten kuopion yliopison miljoonan arvoiseksi mainitussa termivasikassa (termimaitoa...).Tutkimus alkaakin kiinnostaa ja houkutella muitakin,jopa sijoittajia,voisi vakkapa perustaa omankin oy:n.
Vieras#2 Aug 12, 2013, 16:32
Tätä alaa pitäisi tutkia yhtälailla kuin muitakin tieteitä ja rahoittaa myös.Ihmisten tulisi olla avarakatseisempia ja olla avoinna kaikille ,eikä kieltää mitään mitä ei voi koskettaa,tai aisteillamme havaita.Mielestäni oikeassa ollaan kun annetaan mahdollisuus kaikelle ,avoimin mielin,ilman ahdasmielisyyttä ja ennakkoluuloja.Oikea tieteentutkimus ei voi sulkea pois mitään vaan täytyy olla avoin aina kaikelle ja antaa mahdollisuus tutkia myös tätä tieteenalaa,ja rahoittaa ,kehittää parempia laitteita,ja saada esim.fyysikoita mukaan tähän tutkimukseen.
Vieras#3 Aug 12, 2013, 18:28
asia on tärkeä ja alan tutkimus on jäänyt jälkeen kansainvälisestä kehityksestä

This comment has been removed by the author of the petition.

Vieras#5 Aug 13, 2013, 09:26
Parapsykolögian tutkimuksen vastustaminen on tietämättömyyttä.Onhan paljon asiota joita voitais tutkia mutta asenteet ja ennakkoluulot estävät kehitystä.
Vieras#6 Aug 15, 2013, 07:29

Tämä adressi on hölynpölyä

Ei ole mitään syytä tuhlata ainakaan julkisia varoja tällaiseen.
Pekka Pienoinen Puliveivari#7 Aug 15, 2013, 09:36

Re: Tämä adressi on hölynpölyä

#6: - Tämä adressi on hölynpölyä

Niin, toisaalta meillä on teologia, teoreettinen filosofia ja ruotsinkielinen kirjallisuus. Eiköhän näiden kylkeen mahtuisi yksi parapsykologiakin. Mm. Edinburghin yliopistossa on parapsykologian tutkimusyksikkö. Luulisi että em. oppiaideiden budjeteistä voisi höylätä palan tuotakin varten.

Ei siellä mitään tähtilapsia kouluteta.

Vieras#8 Aug 15, 2013, 21:11
Vastuutonta ihmisten rahan ja ajan hukkaamista. Kaikkea sitä ihmiset kehtaakin allekirjotella.
Vieras#9 Aug 15, 2013, 21:13

Re: Re: Tämä adressi on hölynpölyä

#7: Pekka Pienoinen Puliveivari - Re: Tämä adressi on hölynpölyä

Ja mihinkään järkevempään et sitä "höylättyä palaa" osaisi laittaa?

Vieras#10 Aug 16, 2013, 06:58
Hyvä asia ja olisi hyvä tutkia niin, että se viimeinkin olisi ihmisten ymmärrettävissä.
Vieras#11 Aug 16, 2013, 07:07

Re: Tämä adressi on hölynpölyä

#6: - Tämä adressi on hölynpölyä

Jos epäillys ja kummitusten pelko rasittaa niin eihän sitä mitenkään voi tutkia. Mutta oletteko nähneet sotivia kummituksia.

Kyllä mielestäni vain pelokkaat ja omiin ajatuksiinsa ja ahneuteensa juuttuneet luulevat voittavansa tappelemalla ja taistelemalla.  Tietämättömyys ja  tuntemattomuuden pelko on huono juttu. Totuus vapauttaa.

Vieras#12 Aug 16, 2013, 08:52
Tämä on tärkeä asia
hansku#13 Aug 16, 2013, 08:54

parapsykologian instituutin adressi

Tärkeää asiaa.
hansku#14 Aug 16, 2013, 09:46

parapsykologian instituutti adressi

tärkeää tietoa.
Vieras#15 Aug 16, 2013, 09:47

Re: parapsykologian instituutti adressi

Vieras#16 Aug 16, 2013, 15:40
Miten tämän adressin olisi tarkoitus poiketa Janin toisen adressin http://www.adressit.com/paratutkimus tavoitteista? Tuosta kapulakielestä asia ei ainakaan minulle aukea.
Vieras#17 Aug 16, 2013, 15:56

Re: Kapulakielinen kommentti

#16: -

Adressissahan se on kerrottu, kaksi tavoitetta on huomattavilta osin toteutunut eikä niitä ajeta enää tässä uudessa versiossa.

PROFESSOORI#18 Aug 16, 2013, 17:12

TITTELIT JAKOON

Hyvä hyvä, onhan meillä jo sille nimikin oikein enklatiksi parapsykholoky in vinlant, kaikki on nyt siis jo selvää. Nytkylä jännittää miten monta miljardia meidän opetusministerö antaa sille rahoitusta, kyllä pitäs antaa ainaski 7, tai no kerralla 70 miljardia vaikka vuodessa, kun tätä tuntuu kerran täällä riittävän ja voihan tuon lääketieteenkin vaikka Suomesta lopettaa jos ei raha riitä. Nytkylä jään oottamaan ja jännittämään, että jos minä saisin sieltä nyt sitten sen proffessoorin tittelin, kun niitäkin siellä varmasti olis, eikö oliski eihän sitä muuten. Kiitos jo etukätteen.
Vieras#19 Aug 17, 2013, 15:49
!!

This comment has been removed by the author of the petition.

Valitse nimimerkki#21 Aug 18, 2013, 16:35

ufo

minun iso ongelma on minun tarvi tulkki ongelma on ufo 4 erilainen ihminen ja micro siru
Vieras#22 Aug 19, 2013, 09:24
Hyvä asia. Kirjani Harmoninen Kaikkeus, josta löytyy tietoa sivuiltani www.lakanen.fi, on erinomainen lähtökohta tieteelliselle paranormaalien ilmiöiden tutkimukselle.
Vieras#23 Aug 19, 2013, 11:23
Jes, just tämmösiä juttuja lisä! Hyvä Jani
Vieras#24 Aug 21, 2013, 06:48

Ei

Tällaiseen ei tarvitse rahaa laittaa. Mikäli aiheesta haluaa joku tehdä tutkimusta, se on mahdollista ilman adressissa esitettyjä toimia.
Vieras#25 Aug 21, 2013, 06:58

Re: Ei

#24: - Ei


Entäpä Skepsis? Pitäisikö myös sen jäsenlehden vuosittainen apuraha lopettaa? Sehän ei edes tutki aihetta, vaan julkaisee ainoastaan kyseenalaistavia juttuja. Tässä olisi sentään kysymys tutkimuksesta, ei pelkästään julkaisutoiminnasta - vaikka tutkimus toki sitten julkaistaisiinkin, ja tutkimustulosten myötä saattaisivat yhtälailla kyseenalaistua myöskin joidenkin hellimät uskomukset, vaikka kyseenalaistaminen ei Skepsiksen tyyliin olekaan tavoitteena.