Enjalantallille maneesi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Enjalantallille maneesi.
Janina Tainio Kerava |
#1 Enjalan maneesihankkeesta17.09.2008 13:59Enjalan Tallin maneesihanketta koskeva tiedoite on tulossa www.enjalantalli.fi sivustolle keskiviikon 17.9.2008 aikana. Kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirja on luettavissa www.kerava.fi sivulta. - Enjalan Tallin nettisivujen ylläpito - Henkilökohtaisesti en voi kuin ihmetellä kaupunginhallituksen päätöstä. Asiaa on varsinaisesti vastustanut vain yksi naapuri. Voiko yksi ihminen (kuka käsittääkseni ei edes asu kyseisellä alueella) kaataa koko hankkeen? Kaupunkisuunnittelulautakunta on puoltanut hanketta. Kaupunginhallituksessa yksi henkilö oli puoltanut, yksi ollut vastaan. Mitä mieltä muut sitten olivat? Ilmeisesti on helpompi sysätä asia hamaan tulevaisuuteen? Myönnän toki että olen asiassa hyvinkin puolueellinen, mutta jälleen kerran tuntuu siltä että naisvaltaista harrastusta syrjitään. Entä jos alueelle haluttaisiin rakentaa jäähalli? |
Pertti Syrjälä Kerava |
#2 Päätöksenteosta18.09.2008 13:50Keravalla kaupunkikehitys valmistelee kaava-asiat ja ne käsitellään kaupunginhallituksen alaisessa kaupunkikehitysjaostossa. Kaupunkikehitysjaosto kannatti kaavavalmistelijan esityksen mukaisesti poikkeusluvan myöntämistä maneesin rakentamiselle. Paitsi yksi jäsen, joka oli poikkeuslupaa vastaan. Kaupunginhallituksessa lähtötilanne oli toinen, koska kh:n esittelijä esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Kh:ssa esitin poikkeusluvan myöntämistä, mutta esitystä ei kannatettu, joten se raukesi. Asiassa on tietysti kaksi puolta. Kaupunginhallituksen enemmistön näkemys lienee ollut, että alueen käyttöä pitää tarkastella kokonaisuutena. Ymmärrän hyvin tämän lähtökohdan. Oma näkemykseni kuitenkin painottui enemmän sen puolelle, että asiaa on valmisteltu yhteistyössä kaavoittajan kanssa noin puolitoista vuotta ja tällä päätöksellä ratkaisun saaminen siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen. Harrastajien ja myös nykyisen asutuksen näkökulmasta maneesin toteuttaminen olisi selkeä parannus nykytilanteeseen. Toivottavasti asiaan on saatavissa käypä ratkaisu jossain säällisessä ajassa. |
Juha Laavola Kerava |
#3 Harrastustoimintaa on tuettava28.09.2008 11:44Nuorten harrastetoimintaa pitää keravalla kehittää. Mikä olisi parempi harrastus nuorille tytöille ja miksei pojillekin, kuin ratsastusharrastus. Voisipa tuota ratsastusta joskus, kokeilla tälläinen vähän yli nelikymppinen mieskin. Nuorten hyvät harrastusmahdollisuudet ovat ennaltaehkäisemässä mahdollisia syrjäytymisiä ja auttavat nuoria kehittymään ikätovereidensa seurassa sosiaalisiksi kansalaisiksi. Maneesin lupakäsittely saa minulta tyrmäävän tuomion. Mielestäni lupa olisi pitänyt myöntää. Asiinkäyttörakentamisen ja mahdolliset kaavoitussuunnitelmat voitaisiin toteuttaa, huomioimalla maneesin olemassaolo ja suunnitella alueiden jatkosuunnitelmat niin, että maneesi voisi olla olemassa. Ilmeisesti päättäjät ovat unohtaneet nuoret ja nuorten harrastusmahdollisuudet ja näin ei saa jatkua. Terveisin: Juha Laavola Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas keravalta |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1407 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3498 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
392 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
422 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20447 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
118 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
53 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
550 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1481 Luotu: 10.12.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11335 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025