Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan.

Janne Happonen
Kuopio

#51 Mitä sillä on väliä?

23.02.2010 02:14

Usein näyttää olevan muodissa näissäkin kirjoituksissa yleinen ajatus, että kukin saa elää elämäänsä, niinkuin haluaa esim. jos on homo tai pedofiili tai murhamies tai avionrikkoja yms. niin mitä sillä on väliä.

Ensimmäinen väite: Jokainen ihminen saa elää niinkuin haluaa.

Aluksi on hyvä todeta, että Raamattu opettaa yksiselitteisesti, että Jumala on pannut lain suojelemaan ja varjelemaan elämää eli meitä ihmisiä siten, että me emme tuhoaisi itseämme ja toisiamme pahuudessamme:

1. Tim. 1:8-12

8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-

Ja kun sanotaan että homous, tai juopottelu, tai murhaaminen yms. ei vaikuta muitten elämään, niin kannattaa kysyä vaikka ihmiseltä joka on syntynyt alkoholisti perheeseen ja isä on hakannut äitä joka perjantai, kun hän oli lapsi, että vaikuttiko tämä synti sitten häneen lainkaan?

Tämän väitteen kumoaa selvästi Raamtun totuus, että Raamatun mukaan JUMALA PITÄÄ KIRJAA KANSOJEN JA YKSITTÄISTEN IHMISTEN SYNNEISTÄ.

Kansojen kohdalla tämä on selvästi sanottu:

1. Moos. 15:16 Ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin; sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi."

Yksittäisten kaupunkien asukkaiden kohdalla:

1. Moos. 13:13 Mutta Sodoman asukkaat olivat turmeltuneita ja tekivät paljon syntiä Herraa vastaan. [1. Moos. 18:20; Jes. 1:10; Valit. 4:6; Hes. 16:48; Matt. 11:23]

Kaikki synti kohdistuu VIIMEKÄDESSÄ AINA JUMALAAN. Esim. 1. Moos. 13:13 osoittaa kiistatta, että SODOMAN IHMISET (Jumalasta piittaamattomat ihmiset) TEKIVÄT SYNTIÄ HERRAA VASTAAN, joten on aivan turhaa väittää että synti on ykstyisasia.

Yhteenvetona: SYNTI EI ALKUUNKAAN OLE YKSITYISASIA, SILLÄ JOKAINEN IHMINEN ON VASTUUSSA JUMALALLE ELÄMÄSTÄÄN USKOIPA HÄN SITTEN JUMALAAN TAI EI!


Toinen väite: ihmiset tuomitsevat homoseksuaalisuuden.

Pietari kirjoittaakin toisessa kirjeessään, että JUMALA TUOMITSI HOMOSEKSUAALISUUDEN HARJOITTAMISEN ANTAEN VAROITTAVAN ESIMERKIN JUMALATTOMILLE:

2. Piet. 2:6 JUMALA TUOMITSI Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi ja ANTOI NÄIN VAROITTAVAN ESIMERKIN VASTAISTEN AIKOJEN JUMALATTOMILLE. [1. Moos. 19:24,25; Jes. 13:19; Juud. 7]

1. Moos. 19:24-25

24 Herra antoi sataa tai- vaasta tulta ja tulikiveä Sodoman ja Gomorran pääl- le. [5. Moos. 29:22; Luuk. 17:29]
25 Hän tuhosi nämä kaupungit ja koko tasangon sekä kaupunkien kaikki asukkaat ja maan kasvitkin. [Jes. 13:19; Jer. 50:40; Aam. 4:11; Juud. 7]

Niin tässä kumotaan se väite, että ihmiset tuomitsevat näissä kirjoituksissa homoja. IHMISET VAIN SANOVAT SEN, MINKÄ JUMALA ON SANASSAAN JO SANONUT, KUTEN PIETARIN KIRJEEN KOHTA 2. PIET. 2:6 SELVÄSTI SANOI ETTÄ JUMALA TUOMITSI

Miksi Homoseksulaalisuus on syntiä?

Esim. 1. Moos. 18:21 Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää."

Tämä huuto Sodoman ja Gomorran tähden, josta puhutaan tarkoittaa sitä, että Jumalan eteen kantautuu ihmisten jumalaton elämänmeno, mikä näkyi mm. homoseksualisuutena, joka vaati rangaistuksen.

1. Moos. 19:4-7
4 Ennen kuin he olivat asettuneet levolle, kokoontuivat talon eteen Sodoman asukkaat, kaupungin kaikki miehet, niin nuoret kuin vanhatkin. [Tuom. 19:22]
5 He huusivat Lootia ja sanoivat hänelle: "Missä ovat ne miehet, jotka tulivat tänä iltana luoksesi? Tuo heidät tänne, me haluamme maata heidät!" [Jes. 3:9; Room. 1:27]
6 Loot meni ulos heidän luokseen, mutta sulki oven perässään.
7 Hän sanoi: "Hyvät miehet, älkää sentään tehkö niin pahaa tekoa.

3. Moos. 18:22 Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. [1. Moos. 19:7+]

3. Moos. 20:13 Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava. He ovat itse ansainneet kuolemansa.

Tuom. 19:22-23
22 Heidän viettäessään kaikessa rauhassa iltaa kaupungin miehet, jotka olivat kelvotonta roskaväkeä, piirittivät talon. He tungeksivat oven takana huutaen vanhukselle, talon isännälle: "Tuo tänne se mies, joka tuli luoksesi. Me tahdomme maata hänet." [1. Moos. 19:5; Hoos. 9:9, 10:9]
23 Silloin isäntä meni ulos miesten luo ja sanoi: "Älkää, hyvät miehet, tehkö sellaista pahaa tekoa, mieshän on minun vieraani. Älkää tehkö mitään niin hirveätä!


Eli koska Jumala ei oman pyhyytensä (täydellisyytensä) tähden pysty hyväksymään ja katsomaan yhtään syntiä sormien läpi, vaan vaatii siitä sovituksen(eli rangaistuksen) niin homoseksuaalisuuden tietoinen harjoittaminen kuin juopottelukin ja kaikkien muidenkin syntien harjoittaminen synnyttävät Jumalan vihan kuten Paavali sanoo:

Room 1:18-35
18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

29 He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30 ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32 jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.


Haluan painottaa tässä Paavalin tekstissä, että kun ihmiset eivät anna arvoa Jumalan tuntemiselle eli eivät taivu tekemään parannusta kääntymään(tekemään mielenmuutosta), toisin sanoen halua kulkea pois kuolemaan vievältä tieltä elämää vievälle tielle eli ottamaan siitä vaarin mitä Raamatun Jumala Sanassaan ilmoittaa, kun Jumala puhuu heille sen sanan kautta, niin Jumala pahimmassa tapauksessa jättää nämä ihmiset harjoittamaan tätä pahuuttaan. Toisin sanoen Jumala antaa ihmisen elää turmeltuneen luonnon mukaan, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma:

Room. 7:5 Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. [Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]

eli kun Jumala näkee että ihminen ei piittaa lainkaan hänen varoituksistaan vaan ylpeydessään luulee tietävänsä paremmin, niin hän jättää ihmisen siten, että antaa jatkaa elämäänsä synnin tiellä, jolloin hän on matkalla automaattisesti kohti ikuista eroa Jumalasta eli kadotusta.

Oikein sanoi uskonpuhdistaja Luther, kun sanoi että silloin Jumala vasta suuttuukin ihmiselle, kun hän ei ensinnäkään suutu(rankaise) eli antaa ihmisen jatkaa elämäänsä hänen itsensä mielestä oikealla tavalla. Tällöin nimittäin ihminen kulkee suoraa päätä tuhoon.

Kuten Paavali sanoi homoseksuaalisuudesta, se on Jumalan hylkäämisen seuraus siten, että ihminen ei anna arvoa Raamatulle ei lue sitä eikä halua siitä ottaa vaarin ja tahtoo kääntyä tietoisesti epäjumalan palvelukseen, mikä tänäpäivänä yleensä ilmenee siinä, että ihminen tahtoo tehdä oman tien Jumalan luokse tai uskoa omalla tavallaan Jumalaan eli tiivistetysti luo oman mielensä mukaisen Jumalan, joka tapahtuu aina silloin, kun ihminen kääntyy Raamatun Jumalan sijasta johonkin muuhun jumalaan. Usein tämä tarkoittaa sitä, että ihminen itse määrittelee sen, mikä hänen mielestään sopii Jumalaan ja mikä ei tai on oikein ja väärin.

Pahimmassa tapauksessa tällöin tapahtuu tämä Jumalan hylkäystuomio eli hän antaa ihmisen jatkaa tällä tiellä kohti tuhoa:

25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

Eli itse asiassa, kun ihminen luulee olevansa vapaa, hän ei itse asiassa huomaa että synti eli Paholainen on hänen herransa eikä hän ole vapaa, niinkuin Jeesus sanoi: Joh. 8:34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

Mutta nyt on vielä mahdollisuus tälläiselle ihmisellä kääntyä elävän Jumalan puoleeen eli Jeesuksen Kristuksen puoleen ja tunnustaa ja hylätä tämä syntinsä, sillä hänet(Jeesuksen) Jumala on antanut meille avuksi syntiä vastaan, niin että Hänen kauttaan me saamme avun:

36 Jos siis Poika(Jeesus Kristus) tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.


Kolmas väite, mikä teksteissä ilmenee on että kun saa synnit anteeksi, niin voi elää miten haluaa. Se ei pidä myöskään paikkaansa Raamatun mukaan. Tämän selvempää vastausta tähän kysymykseen ei Raamatussa ole olemassa:

Jumalan palvelijoiksi vapautetut Room. 6:15-17

15 Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! [1. Kor. 9:21; Gal. 2:17,18]
16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon. [Joh. 8:34; 2. Piet. 2:19]

Toinen selkää paikka on 1 Johanneksen kirjeessä sen kolmannessa luvussa

1. Joh 3:4-12 - Uuras Saarnivaaran käännöksen mukaan nämä jakeet ja niiden tarkennuksia:

4 Jokainen, joka jatkuvasti tekee syntiä, tekee myös laittomuutta. Syntihän on laittomuutta.

[Laittomuus = Jumalan ja Kristuksen opetusten ja käskyjen eli lain (Matt. 28:29, 1 Joh 5:17) hylkääämistä ja rikkomista, hänen hallitusvallastaan irti sanoutumista, kapinaa häntä vastaan,]

5 Te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit, eikä hänessä itsessään ole syntiä.

Jumalan lapseus - Syntielämä

6 Kukaan Hänessä pysyvä ei jatkuvasti elä synnissä [Kreikan preesen, hamartanei, merkitsee jatkuvaa synnin tekemistä, siinä elämistä. Tämä muoto ja samaa merkitsevät hartian poloon/hamartanoon(6 kertaaa jakeissa 6-9) puhuvat jatkuvasta synnissä elämisestä. Jumalasta syntynyt uskova ei voi antautua sellaiseen.]

7 Lapset, älköön antako kenenkään eksyttää itseänne. Joka elää ja toimii vanhurskaasti, on vanhurskas [Vanhurskas = Vaelluksen vanhurskaus eli elämän pyhitys todistaa, ett' henkilö on vanhurskautettu ja Hengestä syntynyt Jumalan lapsi].

8 Syntiä jatkuvasti tekevä on Perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

9 Kukaan Jumalasta syntynyt ei tee [jatkuvasti] syntiä, sillä Jumalan siemen [Siemen on Jumalan Sana (Luuk. 8:11)] pysyy hänessä. Hän ei saata elää synnin harjoittajana, koska on Jumalasta syntynyt.
10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä Perkeleen lapsia. Kuka tahansa ei elä vanhurskauden tekijänä, ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei rakasta veljensä.

Eli ihminen joka antautuu elämään esim. homoseksuaalisuudessa mikä on Raamatussa syvä Jumalan tahdon vastainen elämäntapa kuten
3. Moos. 18:22 Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. [kts. myös Sodoman ja Gomorran tilanne 1. Moos. 19:5-7] eikä kilvoittele ja halua tehdä muutosta asian suhteen. Tällöinen ihminen myös ennen pitkää paatuu ja joutuu pimeyden eli paholaisen valtaan ja sitä kautta lopullisesti tuhoon.

Toisaalta kun katsotaan Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin todistuksia, niin huomataan että kaikkea syntiä vastaan tulee pyrkiä taistelemaan, sillä vaikka synnit on anteeksi saatu ja ihminen saa uuden elämän uskomalla Jeesukseen, niin synti edelleen asuu uskovassa. Miksi muuten Paavali niin monessa kirjeessää puhuu että meidän täytyy kuolettaa eli kilvoitellen taistella niitä vastaan?

Esim. Ef. 5:5-6
5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella-sillä hän on epäjumalanpalvelija-ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;

Kol. 3:5-6

5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,


Neljäs väite: Kun näissä keskusteluissa puhutaan rakkaudettomuudesta, niin mitä on Rakkaus? Esim. Jumalan Kymmenen käskyä ovat todellisen Rakkauden ilmentymää, sillä Jumala on Rakkaus ja kaikessa mitä häne tekee on näkyvissä hänen rakkautensa. Jumalan käskyt ovat täydelliset eikä niissä ole mitään vikaa, vika on meissä ihmisissä, että me ihmiset emme synnin tähden kykene elämään niiden mukaan ilman, jonka vuoksi me tarvitsemme syntien sovitusta eli anteeksiantamusta ja jonkun joka täyttää tämän lain meidän puolestamme. Kun ihminen panee turvansa Jeesukseen Jumala lukee ihmisen hyväksi kaiken mitä Jeesus on tehnyt ja Jumala synnyttää ihmisessä uuden elämän Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden.

Kuitenkin Jumalan käskyt ovat meidän parhaaksemme, sillä ne suojelevat ja varjelevat elämää. Kerrataampa mitä Jumala on sanonut 10 käskyssä:

Kymmenen käskyn laki

1 Niin Jumala puhui kaiken tämän:
2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta. [20:2-17: 5. Moos. 5:6-21 : 20:2,3: Ps. 81:10,11; Hoos. 13:4]
3 "Sinulla ei saa olla muita jumalia.
4 "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla. [2. Moos. 34:17; 3. Moos. 26:1; 5. Moos. 4:16; Room. 1:23]
5 Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne, jotka vihaavat minua. [20:5,6: 2. Moos. 34:7; 4. Moos. 14:18; 5. Moos. 5:9,10; Jer. 32:18 : 2. Moos. 34:14; 5. Moos. 4:24; Joos. 24:19; Nah. 1:2]
6 Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni. [5. Moos. 7:9; Ps. 103:17,18]
7 "Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää väärin hänen nimeään.* [Sananmukaisesti: »Älä käytä Herran, Jumalasi, nimeä petokseen, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka käyttää hänen nimeään petokseen.» Osassa myöhempää perinnettä käskyn on katsottu kieltävän Jumalan nimen turhan tai halventavan käytön. Alun perin kielto koski kuitenkin väärää valaa (vrt. Matt. 5:33).] [3. Moos. 19:12, 24:16]
8 "Muista pyhittää lepopäivä. [2. Moos. 23:12, 31:13, 34:21, 35:2; 5. Moos. 5:12]
9 Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,
10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi.
11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen. [1. Moos. 2:2,3]
12 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että saisit elää kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa. [Sir. 3:1,2; Mark. 7:10; Ef. 6:2,3]
13 "Älä tapa. [2. Moos. 21:12; Matt. 5:21,22]
14 "Älä tee aviorikosta. [3. Moos. 20:10; Matt. 5:27,28; Hepr. 13:4]
15 "Älä varasta. [2. Moos. 21:16; 5. Moos. 24:7]
16 "Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan. [Sananl. 19:5]
17 "Älä tavoittele toisen taloa. Älä tavoittele hänen vaimoaan, älä orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen." [Room. 7:7]
18 Koko kansa oli todistamassa jylinää ja leimahtelua. Se kuuli, miten torvi soi, ja näki, miten vuori savusi. Ihmiset vapisivat tämän nähdessään ja pysyttelivät loitolla.
19 He sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meille, me kuuntelemme. Mutta Jumala älköön puhuko meidän kanssamme, se on meille kuolemaksi." [5. Moos. 5:25]
20 Mooses vastasi kansalle: "Älkää pelätkö. Jumala on tullut tänne pannakseen teidät koetukselle ja herättääkseen teissä pelon ja kunnioituksen häntä kohtaan, ettette enää tekisi syntiä."

ja Raamatullista Jumalan tuntenmista ja rakkautta Jumalaa kohtaan on se että pidämme ja elämme hänen käskyjensä mukaan 1. Joh. 2:3-6

Todellinen Jeesuksen Kristuksen tunteminen

3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. [Joh. 14:21]
6 Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.

1. Joh. 5:3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. [Matt. 11:30]

Tämä rakkaus on ennen kaikkea Jumalan toisen taulun käskyjen mukaan sitä, että kertoo ihmisille mitä heidän valinnoistaan seuraa, jos he jatkavat kuolemaan johtavalla tiellä, kuten Juudaan kirjeessä sanoo: Juud. 1:23 Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta!

Paavali sanoo myös, että kaikki kuusi ihmisiä koskevaa käskyä voidaan koota tämän yhden käskysanan alle Room. 13:8-10 "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"

8 Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

Eli sinä rakastat lähimmäistäsi, kun ymmärrät miten Jumalan käskyt velvoittavat sinua elämään ja käskevät sinua tekemään lähimmäisellesi, joka on todellista Raamatullista rakkautta lähimmäistä kohtaan. Esim. Lutherin vähä katekismuksen selitykset Toisen taulun käskyihin liittyen:

Neljäs Kunnioita Isääsi ja Äitiäsi.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme väheksy emmekä vihastuta vanhempiamme emmekä esimiehiämme, vaan kunnioitamme, palvelemme, tottelemme, rakastamme ja arvostamme heitä.

Viides Älä tapa.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme aiheuta lähimmäisellemme mitään vahinkoa tai kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa.

Kuudes Älä tee aviorikosta.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että pidämme sanamme ja tekomme puhtaina ja kurinalaisina, sekä rakastamme ja kunnioitamme kukin aviopuolisoamme.

Seitsemäs Älä varasta.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.

Kahdeksas Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

Yhdeksäs Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme petokseen turvautuen tavoittele lähimmäisemme perintöä tai kotia emmekä ota sitä haltuumme lain ja oikeuden varjolla, vaan auliisti autamme häntä säilyttämään sen.

Kymmenes Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Mitä se merkitsee? Vastaus:
Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme houkuttelemalla, pakotta malla tai vieraannuttamalla riistä lähimmäiseltämme hänen vaimoaan, palvelusvakeään tai karjaansa, vaan kehotamme kaikkia pysymään tehtävissään ja täyttämään velvollisuutensa.

Mitä Jumala sanoo kaikista näistä käskyistä? Vastaus:
Hän sanoo näin: Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka panen lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen, jos he vihaavat minua mutta tuhansien sukupolvien ajan osoitan armoni niille, jotka rakastavat minua ja noudattavat minun käskyjäni.

Syvempi käskyjen selitys esim.: http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/index.html


Ja Oikea lähimmäisen rakastaminen edellyttää Raamatun mukaan ENSIN KRISTUKSEEN USKOMISTA,

Joh. 6:28-29

28 Niin he sanoivat hänelle: "Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?"

29 Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko." [1. Joh. 3:23]

Sillä tämä usko synnyttää ihmisessä rakkauden Jumalaa kohtaan ja lähimmäistään kohtaan kuten Paavali kirjoittaa Gal. 5:6, jotta voi rakastaa oikein lähimmäistään.

Gal. 5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

Tämä usko puolestaan vaikuttaa sen että ihminen saa evankeliumin kuulemisen kautta Pyhän Hengen Gal. 3:2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

, jolloin Pyhä Henki kirjoittaa Jumalan lain ihmisen sydämmeen eli ihminen saa sydämmeensä halun Jumalan lain mukaan elämiseen joka on lain päämäärä: 1. Tim. 1:5 Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.

Näin ollen todellinen rakkaus Raamatun mukaan Jumalan tahdon ymmärtämistä esim. kymmenen käskyn suhteen ja niiden mukaan toimimista, sillä ne kertovat mitä meidän tulee tehdä, mitä ei pidä tehdä ja samalla asettavat rajat, jotka suojelevat ja varjelevat elämää. Mutta tätä ei voi tapahtua ilman että ENSIN kääntyy Herran Jeesuksen puoleen, jotta hän voi tulla Jumalan lapseksi.

Joh. 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. [Room. 8:15; Gal. 3:26, 4:5,6; Ef. 1:5; 1. Joh. 3:1]


Jumala on kuitenkin äärimmäisen pitkämielinen meitä ihmisiä kohtaan ja hän voi muuttaa tuomionsa / uhkauksensa, jos ihminen tai kansa kääntyy, kuten Joonan kirjan esimerkki Niiniven kohdalla osoittaa, eli jos yksittäiset ihmiset ja tekevät parannuksen, kuten Joonan kirjan esimerkki kertoo:

Niniven kansa kääntyy

1 Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana:
2 "Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun." [Joona 1:2]
3 Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa.
4 Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: "Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!" [Tob. 14:4]
5 Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen. [Joel 2:15 | Matt. 12:41; Luuk. 11:32]
6 Kun Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun. [Hes. 26:16]
7 Hän käski kuuluttaa koko Ninivessä: "Tämä on kuninkaan ja hänen hovinsa määräys: Eivät ihmiset eivätkä eläimet, eivät lehmät eivätkä lampaat saa edes maistaa ruokaa eivätkä juoda vettä. Karjaa ei saa päästää laitumelle.
8 Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. [Job 38:39-41+]
9 Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme." [Jer. 18:8; Joel 2:14]
10 Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. [2. Moos. 32:14; Aam. 7:3,6]


Nämä sanat on tarkoitettu kaikille ihmisille:

Herra sanoo Hesekielin kirjassa: Hes. 18:32
En minä tahdo kenenkään kuolemaa -- näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää!

Hes. 33:11 Sano heille: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää. Kääntykää! Kääntykää pahoilta teiltänne! Miksi te kuolisitte, israelilaiset!

Room. 2:4 Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?

2. Piet. 3:9 Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.

1 Tim. 2:3-4 [Jumala]joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Paavalin todistus 1. Tim. 1:15

Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

23.02.2010 20:33


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

23.02.2010 20:39


Johanna Myllymäki
Helsinki

#54 Heij haloo

25.02.2010 13:51

Ja kaikki tämä homojen jahtaaminen jonkun pilvipeikon takia jonka poika ja tämän opetuslasten kirja raapustettiin ties milloin?

Kuunnelkaa joskus itteene ja herätkää. Nyt on 2010 ja näitä homoja ja ties mitä hihhuleita saatta olla ihan teidän kahvipöydässä.

Jos ei Jehovien kokouksessa niin muualla. Ties Alepan kassalla.
Kirkko on nykyään vain häitä varten kun myös lapsen kastamista ja hautajaismenon pitämisen koko kohta.
Nykyään Raamattuun kajotaan vain jos joku ei miellytä silmää. Harva haluaa yhden perheen jäsenen tulevan kaapista ulos. Siinähän menettää tulevan vaimo/mies ehdokkaan ja tulevia kaljupäisiä kekkosia rattaissa. Joten moisen draaman ehkäisemiseksi höristellään raamatulla.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

25.02.2010 14:38


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

11.03.2010 21:06


Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

11.03.2010 21:25


Jarko Häkkinen
Anttola

#58 Suvaitkaa!

13.03.2010 09:10

Yhdessä maailmankatsomuksessa uskotaan yhdellä tavalla. He toimikoot sen mukaan.

Toisessa maailmankatsomuksessa uskotaan toisella tavalla. He toimikoot sen mukaan.

Onko liian vaikeata?
Tiina Höykinpuro
Alajärvi

#59 Jumala ei siunaa homoavioliittoa -> kirkko ei voi antaa Jumalan siunausta homoavioliitolle!

30.03.2010 12:25

Minusta tuntuu, että tässä keskustelussa on nyt menty vähän sivuraiteille väittelemään homoudesta yleensä eikä keskitytty adressin tarkoitukseen: perustelemaan, miksi KIRKON pitäisi tai ei pitäisi SIUNATA HOMOAVIOLIITTOJA.

On hyvin erikoista, että asiasta edes väitellään. Vastaus löytyy Raamatusta. Ja Raamatun _PITÄISI_ olla kirkon tärkein ohjenuora. Miksikö? Siksi, että eihän kirkkoa olisi, ellei olisi Raamattua. Kirkkoja on perustettu nimenomaan levittämään Raamatun sanomaa. Ei kirkko opeta Suomen lakia. Sitä varten on erillinen oikeuslaitos. Näitä kahta instituutiota ei tule sekoittaa toisiinsa, ne ovat eri asia! Kirkon tarkoitus on opettaa sitä lakia, jonka Jumala on ilmoittanut Raamatussa.

Raamattu sanoo, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Avioliiton Jumala tarkoitti miehen ja naisen väliseksi siteeksi. Jumala lupaa siunata miehen ja naisen välisen avioliiton, kun nämä Jumalalta siunausta pyytävät. Sen sijaan Jumala näkee luonnottomana ja tahtonsa vastaisena samaa sukupuolta olevien välisen seksuaalisen kanssakäymisen. Siksi kaiken järjen mukaan myöskään samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot eivät voi olla Jumalan tahdon mukaisia! Tämä kaikki lukee Raamatussa, joka ei edelleenkään ole mitenkään vanhentunut teos ja jonka oppeja ei saa lähteä muokkaamaan "nykyaikaan sopivammaksi". Jeesuksen opetukset ovat yhä voimassa kokonaisuudessaan.

Ei kirkkoa voida vaatia SIUNAAMAAN homoavioliittoja vain sen takia, että Suomen laki antaa maistraatille oikeuden virallistaa kahden miehen tai kahden naisen välisen suhteen. Rekisteröity parisuhdehan on nykyään Suomen laissa juridisesti lähes samalla tasolla (hetero)avioliiton kanssa. Miksi tämä ei riitä?

TÄMÄ ON POINTTI:
KIRKKO _EI_VOI_ LUVATA HOMOLIITOILLE _JUMALAN_SIUNAUSTA_, kun Jumala itse Raamatussa sanoo, että homosuhteet ovat Hänen tahtonsa vastaisia! Jumala ei siunaa mitään tahtonsa vastaista toimintaa = syntiä. Mutta ihmistä Jumala kyllä tahtoo siunata. Nämäkin kaksi eri asiaa on syytä osata erottaa toisistaan. Jumala vihaa syntiä. Ihmiset tekevät syntiä. Jumala ei kuitenkaan vihaa ihmistä, kun tämä uskoo Jeesukseen Kristukseen, sillä uskovassa ihmisessä Jumala ei näe syntiä vaan Kristuksen täydellisen synnittömyyden ja sovitustyön ristillä.

Sitäkään en oikein ymmärrä, minkä takia ei-uskovat ottavat tähän asiaan edes kantaa. Heidän arvomaailmansa ei selvästikään pohjaudu Raamattuun (johon se pitäisi pohjautua, kun väitellään kirkon asioista), kun he eivät Jeesukseen usko. En minäkään mene muslimeille tai hinduille tai buddhalaisille sanelemaan, mitä heidän tulisi tehdä omaan uskontoonsa liittyvien asioiden suhteen. Tietenkin kaikki saavat mielipiteensä kertoa, mutta minusta on vain äärimmäisen outoa hyökätä niin aggressiivisesti vaatimaan jotain sellaista, johon ei edes usko - JUMALAN SIUNAUSTA... Mitä he siunauksesta välittävät? Koska sehän on oikeastaan ainoa asia, joka erottaa kirkollisen vihkimisen maistraattivihkimisestä.

Ja tähän keskusteluun on turha yrittää tunkea mitään suvaitsevaisuutta, sillä Raamattu ei todellakaan käske hyväksymään sellaista toimintaa, jonka Jumala kieltää! PISTE. Ja minkälaista suvaitsemattomuutta onkaan Jumalaa kohtaan Hänen tahtonsa vastustaminen ja vääristely! Hän on sentään kaiken luonut. Jos ette tätä ymmärrä, se on teidän ongelmanne.

Muuta sanottavaa minulla ei tästä aiheesta ole.

Kaikki uskovat nyt talkoisiin! Rukoillaan kirkkomme puolesta, että se ei mukautuisi maailman menoon vaan että Jumalan totuus saisi johdattaa sitä taistelussa Antikristuksia vastaan! Herätystä koko Suomen kansalle!

Halleluja, Aamen!
Johanna Myllymäki
Helsinki

#60

03.04.2010 01:01

No huh huh pitäkää satukirjanne. Erosin jo koko fantasia clubista viimevuonna sillä en halua maksaa mitään klubi maksua mikä on vastoin omia aatteitani.

Odotan innolla kun Harry Potterista tehdään uskonto. Se on aika hyvin myynyt kirja ja ei sitä tiiä vaikka sadan vuoden päästä aletaan palvoa Bill Gatesta tämän luodessa jotain niin hienoa ja puhdasta kun Microsoftin.

Pidän peukkuja niille jotka vielä jaksaa uskoa pilviveikkoa taivaan päällä ja tämän poikaa jonka naulittiin puulle.



Auvo Liukkonen
Kärkölä

#61

04.04.2010 12:25

Vaikka nyt vihaat ja inhoot homoja ja transuja ,niin paljon,että haluisit tappaa heidät,mutta ei siihen tarvi yleisesti kehottaa muita tekee.
Maija-Liisa Heikkinen
Vieras

#62 Jumalan Sana kunniaan

08.09.2010 15:39

Kirkossa on nyt valitaavan paljon niitä piispoja ja pappeja, jotka edustavat sitä Paavalin mainitsemaa toista evankeliumia, jota todellisuudessa ei olemassakaan, (Gal. 1:6-10), mutta he vain haluavat hämmentää kirkkokansaa ja koettavat vääristää Kristuksen. Ja he julistavat myöskin sitä toista Jeesusta (2 Kor. 11:1-4), siis sitä vääristämäänsä Kristusta, kuin mitä Paavali julisti.

He eivät edes tunne Raamattua, vaan Seitsemän veljestä on joillekin piispoille ja papeille paljon parempaa ja tutumpaa kuin konsanaan uskovalle ihmiselle on Raamattu.  Surullista.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

15.09.2010 19:42


Hetero homojen puolesta

#64 Re: Autuaaksi yksin suvaitsevaisuudesta? Ei välttämättä.

04.10.2010 22:27

#2: Jouko Nyman - Autuaaksi yksin suvaitsevaisuudesta? Ei välttämättä.

Siis ymmärsinkö oikein, sen vuoksi, että katolinen tai ortodksinen kirkko on suvaitsemattomampi, meidän pitäisi itsekkin olla suvaitsemattomampia? En ymmärrä mitä kamalaa siinä on, että kaksi miestä menee naimisiin. En ymmärrä, minkä vuoksi esim. EU:ssa puhutaan Fazerin makeistuotteiden käärepaperien hahmoja rasistina, kun homojen avioliittoa pidetään jopa epäinhmillisenä, tai jonkin sortin saatanan palvontana.

Jouko, 500 -vuotta sitten sinusta tehtäisiin pyhimys tästä pyhästä ristiretkestäsi homoja ja heidän oikeuksiaan vastaan. Miksi meidän pitäisi kaikessa puhua Raamatun kautta? Raamattu on jokseenkin vanhenemaan päässyt kirja, jonka realismista päätellen sen olisi hyvin voinut kirjoittaa Michael Bay. Määrärahat eivät vain riittäneet kunnolliseen elokuvaan.

"Raamatun ongelmana on se, että tuomitessaan homouden se sotii omia ohjeitaan vastaan."

Voin yrittää tarkentaa tätä kohtaa:

Alkuperäinen teksti on helppo tulkita väärin. En ole ikinä perehtynyt erityisen hyvin Raamattuun, mutta käsittääkseni missään ei KIELLETÄ homoutta. Vaikka toisaalta painotan edelleen vähäistä tuntemustani Raamatun teksteistä. Varsinaisesti näitä "homojen noitavainoja" suorittavat itse Raamatun lukijat.

Joku voisi selittää minulle, ja kaikille muillekkin, MITÄ PAHAA ON HOMOJEN AVIOLIITOSSA? He ovat ihan yhtä oikeutettuja rakastamaan kuin heterotkin, niin kuin minä itse.

Heikki Myllylä
Oulu

#65 Onko Kirkko turvallinen

04.10.2010 22:53

Kun seuraamme Raamattua, joka on "ohjekirja" elämäämme varten, meidän ei tarvitse pelätä mitään. Kaikki huolemme kannamme ristin juurelle. Elämmme niin kuin Raamatussa on sanottu ja silloin elämämme on helppoa. Raamatun noudattaminen on jokaisen kristityn tehtävä. Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Amen.
Hetero
Vieras

#66 Voi että

10.10.2010 22:49

Todella surullisiksi vetää nämä homokeskustelut. En minä eivätkä vanhempani ole joutuneet kokemaan sotaa. Meillä on onni elää todella rauhanomaisessa yhteiskunnassa. Tämä kristittyjen homovaino muistuttaa jatkuvasti siitä, ettei ihmisten kyky järjettömään sortoon ole kadonnut mihinkään.
John Härkönen
Vieras

#67 Synti

19.10.2010 09:51

Synti on synti vaikka voissa paistettaisi, Olko se
mikä synti tahansa. Ihmisen kuuluu känttyä pois synnistä ja tehdä parannus. Meidän
kuuluu rakastaa ihmistä mutta ei meidän tarvitse hyväksyä heidän pahat teot,
Kirkko muinoin oli Suomen Kansan moraalinen selkäranka, mutta mikä on sen
tilanne tänä päivänä kun Jumalan Sana s...iis Raamattu ei ole enää auktoriteetti.Tyyny hyssytykset synnin suhteen pitää loppua
ja kansan kuuluu kääntyä heidän synneistä ja tehdä parannus näistä irvikuvista
missä kaikki on sallittu, Jeesuksen ydin sanoma on tehkää parannus ja uskokaa minun ja silloin te pelastutte.
sonja tervo
Vieras

#68 Sama vanha lapsuuteni..

20.10.2010 14:24

aikainen ikivanha ..ja järkkymätön Jumalan kunnioitusta herättävä...!!!
Anneli & Reijo Soini
Vieras

#69

21.10.2010 20:33

Tasa-arvon nimissä en hyväksy homo/lespo parien siunaamista en Jumalalle pyhitetyissä temppeleissä enkä muissakaan tilanteissa. Raamatusta nousee Jumalan säätämys avioliitosta, joka on Jumalan siunaama. Ihmisellä on ainutkertainen arvo ja en toivoisi, että ihminen itse repii tuon arvokkuuden itsestään noudattamatta Jumalan luomistyötä 'male and female' myös avioliitossa.
Pasir
Vieras

#70 Kauhistuttavaa ja tuomittavaa tekstiä

21.10.2010 20:56

Tämän addressin teksti on todella hirvittävä ja kauhistuttava: "Kirkon ei tule suhtautua homoseksuaalisuuden kanssa kamppailevaan henkilöön lainkaan eri tavalla kuin minkä tahansa muun synnin kanssa kamppailevaan ihmiseen. Hänet tulee kohdata sielunhoidollisesti ja hänet tulee myös siunata – Jumalan tahdon mukaiseen elämään."

Pystynkö koskaan ymmärtämään, mistä tällainen pohjaton tietämättömyys ja julmuus oikein kasvaa? Mikä tällaiseen johdattaa?

Joskus... vielä joskus tällaiselle nauretaan ja tällaisen julkaiseminen on rikos siinä missä vaikkapa rotusorron levittäminen.

Silloin Herra sanoi hänelle: "Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta"  (Luuk. 11:39).

Vieras

#71 Re:

25.10.2010 22:05

#5: Michail Jaction -

Vastauksena vaan että Jeesus sanoi esimerkiksi Maria Magdalenalle, sinun syntisi on annettu anteeksi, mene aläkä enää tee syntiä. Tässä on se ero, me heterot kadumme syntejämme ja haluamme tehdä parannuksen mutta homot eivät kadu syntejään. Se erottaa heidät Kristityista(Jeesuksen seuraajat)

Eli kivityksen kohteena ili katuva syntinen joka teki parannusta. Jos homo katuu syntiään eli sekaantumisen toiseen mieheen niin ei kukaan häntä tuomitse. Hän tekee parannusta eli tulee uskoon. Kun tulee uskoon ei halua enää tehdä syntiä ja maailma pelastuu, eikö olekkin mukavaa. Kannattaisi sinunkin tulla Kristityksi ja ruveta paremmaksi ihmiseksi eli katuvaksi syntiä kohtaan.

Ei siis ole kysymys tuomitsemisesta vaan katumisesta ja nöyryydestä Jumalaa kohtaan.

 

Vieras

#72 Re: Re: Autuaaksi yksin suvaitsevaisuudesta? Ei välttämättä.

25.10.2010 22:12

#64: Hetero homojen puolesta - Re: Autuaaksi yksin suvaitsevaisuudesta? Ei välttämättä.

Joku voisi selittää minulle, ja kaikille muillekkin, MITÄ PAHAA ON HOMOJEN AVIOLIITOSSA? He ovat ihan yhtä oikeutettuja rakastamaan kuin heterotkin, niin kuin minä itse.

Vataus: Siinä ei ole mitään ongelmaa kun pysytte omissa koloissanne ettekä tule kirkkoon tuomaan syntiänne joka on Jumalan huone. Synti tarkoittaa raamatussa" tehdä Jumalaa vastaan" Siis alä tule kirkkoon ylpeänä synnistäsi joka on Jumalaa vastaan. Kirkkoon on tultava katuen syntejään ja tehden parannusta, rukoillen JUmalaa antamaan anteeksi ja ottamaan pois suntitaakkani.

Kirkko palvelee JUmalan tarkoitusperiä vaikka piispa Askjola toista väittääkin, se johtuu siitä että Irja Askola ei usko Raamatun auktoriteettiin. Eli hän on liberaali, kaikille jotakin, kellekkään ei mitään. Hän vastaa teoistaan viimeisenä päivänä JUmalalle harhaopistaan.


On se nyt kumma
Vieras

#73

28.10.2010 18:16

Taas näitä... En todellakaan allekirjota tällasia...

Vieras

#74 Re: pyydän heti alkuun anteeksi karskia puheenaihettani

05.10.2011 13:57

FÙCK KIRKKO ! :--- 00

#75 Kirkko on páskaa ! #<--- koiran páska

23.05.2020 00:06

 

 

Kirkko tappelee suomen alkuperäsitä kulttuuria vastaan ja haluaa täyttää maamme matuilla ja homoboosilla islamisteillä ja tuputtaa anti semitismiä !