Huutoniemen terveysasema säilytettävä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Huutoniemen terveysasema säilytettävä.
Matti Sinisalo Vaasa |
#1 Huutoniemen terveysasema27.08.2009 10:28Ehdottomasti säilytettävä,koska sen antamat palvelut ovat laatuluokkaa alueelle. |
Johanna Haveri Vaasa |
#2 Huutoniemellä hyvät terveydenhuollon lähipalvelut27.08.2009 11:56Huutoniemen terveysasema ja sen lähellä sijaitseva Kuninkaan apteekki muodostavat hyvät terveydenhuollon lähipalvelut Huutoniemen, Aaltopuiston, Asevelikylän, Kiilapalstan, Melaniemen, Purolan ja Teerinimen asukkaille. Tällaisten lähipalveluiden tarjontaa tulee kehittää, kun alueen vanhenevaa väestöä pyritään pitämään kotona entistä pidempään. Myös lapsiperheille lähipalvelut ovat tärkeitä. Jos Purolan-Teeriniemen alueelta saadaan jakoon parisataa omakotitonttia, kasvaa lapsiperheiden määrää alueella entisestään. |
Juha Tuomikoski Adressin tekijä |
#3 NETTI- JA PAPERIADRESSIN ALLEKIRJOITTANUT YHTEENSÄ 757 HENKEÄ27.08.2009 22:54Tilanne torstai-iltana 27.8. on se, että olemme Suomen toiseksi allekirjoitetuin nettiadressi (tätä kirjoittaessani 473 allekirjoitusta). Lisäksi Huutoniemen terveysasemalta, apteekista ja K-Supermarketin edustalta on raportoitu yhteensä 284 nimeä. Liikkeellä on myös muita vapaaehtoisten keräämiä adresseja joista en ole saanut raportteja - tämän hankkeen ominaispiirre on se, ettei tämä ole keskusjohtoinen, vaan ihmiset voivat itse lähteä tekemään omia "projektejaan" tämän ympärillä. En olisi uskonut tätä kampanjaa käynnistäessäni että pääsemme nelinumeroisiin allekirjoittajalukuihin, mutta nyt se alkaa vaikuttaa realistiselta tavoitteelta! Tämän hetken ajatus on luovuttaa allekirjoitukset Sosiaali- ja terveyslautakunnalle sen seuraavan kokouksen alussa 8.9. klo 16.30. Toimittakaa paperiadressit minulle siihen mennessä. Tervetuloa myös mukaan adressia luovuttamaan! Annan tarkempaa tietoa kun ajankohta on lähempänä. Voit myös ilmoittautua minulle sähköpostiosoitteeseeni adressinluovutusryhmään, niin pidän sinua ajan tasalla tilanteesta. Juha Tuomikoski |
Juha Tuomikoski Adressin tekijä |
#4 1433 ALLEKIRJOITUSTA31.08.2009 16:25Tätä kirjoittaessani nimiä on kertynyt nettiadressiin 661, terveyskeskukseen, apteekkin ja K-Supermarkettiin yhteensä 632 ja Siwaan 140, eli YHTEENSÄ 1433 ALLEKIRJOITUSTA. Samalla paperiadresseihin kerättyjen allekirjoitusten määrä on ylittänyt nettiadressiin kirjoitettujen määrän. |
Juha Tuomikoski Adressin tekijä |
#5 1783 ALLEKIRJOITUSTA03.09.2009 22:16Väliaikatietoa : nettiadressi 755, terveyskeskus/apteekki/K-supermarket 888 ja Siwa 140 allekirjoitusta (ei päivitetty sitten viime kirjoituskertani. YHTEENSÄ 1783 ALLEKIRJOITUSTA. Lisäksi puuttuu tiedot monesta pienemmästä keräyspisteestä kuten kirjastosta, aviksesta, Huvikummusta ja joistain yksityisistä firmoista. Lopullinen nimien summaus maanantai-iltana 7.9. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
24.02.2014 21:57- Poiston ajankohta: 24.02.2014
- Poistamisen syy:
Leena Lund |
#7 Re: Onneksi tämä adressi on luotu24.02.2014 22:02#6: - Jyrkkä EI Huutoniemen TK:n lopettamiselle
Alueella asuu paljon vanhuksia ja lapsiperheitä. Ajoittain tätä on aina väläytelty. Uskomattoman törkeää piittaamattomuutta päättäjiltä taas.Lisäksi pidän outona, että koko Huutoniemen TK. toimii parakissa.Niin, aluksi varmaan ajateltiin, että tämä on väliaikainen järjestely. Silti asuttuani täällä alueella jo 16v. Huutoniemen TK:lla on asiat hoituneet aina hyvin. Lisänä osaavat lääkärit ja hoitajat. Jyrkkä EI lakkauttamiselle. Leena Lund |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45685 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2327 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
368 Luotu: 30.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
89 Luotu: 10.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20897 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3602 Luotu: 10.09.2021
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
26 Luotu: 10.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10631 Luotu: 09.06.2025
Jyri Possusta perinteisempi Yrjö
11 Luotu: 05.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
829 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025