Adressit.com

Vastustamme uraanikaivostoimintaa Länsi-Uudellamaalla

Ota yhteyttä adressin tekijään

Ossi Miikkulainen#1 Jul 28, 2007, 03:58

Uraanikaivos säteilee?

Haluaisiko joku kertoa että miten muka uraanikaivos tuottaa radioaktiivista jätettä? Kaivoksesta tulee toki ylimääräistä materiaalia, mutta se säteilee suurinpiirtein yhtä paljon kuin suomalainen peruskallio. Jos pelottaa liikaa voi muuttaa vaikka Gröönlantiin jäätikölle. Pohjavedetkään eivät kärsi jos käytetään sopivaa kaivuumenetelmää. (Ainoa pohjavesiä pilaava kaivuumenetelmä on ns. in-situ leaching, mitä käytetään myös kuparin kaivamisessa.)

Ympäristöhaittoihin en ota kantaa, niihin en ole tutustunut, sensijaan väitettyihin säteilyhaittoihin olen eikä ne mielestäni ole lähellekkään riittävä syy kyseisen luvan kieltämiseen. Suurin uraanikaivoksen tuottama säteilylähde on Radon-222, joka säteilee lähinnä alfa- tai beta-säteilynä, joista ensimmäinen pysähtyy paperiarkkiin, jälkimmäinen ohueeseen metallilevyyn. Oleellisempi tekijä säteilyturvallisuuden kannalta on asunnon välipohjan ilmastointi kuin lähistöllä oleva uraanikaivos.
Mika Katajamäki#2 Sep 20, 2007, 00:33

Aivan niin

Uraanikaivoksen ympäristö haitat ovat aivan samat kuin minkä tahansa muun kaivoksen.