Eläimille elämisen arvoiset olot - Eläimet eivät saa kärsiä ruoantuotannossa
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Eläimille elämisen arvoiset olot - Eläimet eivät saa kärsiä ruoantuotannossa.
arto kukkonen pieksämäki |
#1 Jäljet johtavat sylttytehtaalle tai sen taa19.12.2009 22:08Ketähän syyttäisi tai kiittäisi maatalouteen liittyvien asioiden kokonaisvaltaisesta huononemisesta. Viimepäivinä uutisoitu sikajuttu on kinkunsyöjälle suunnilleen yhtä nannaa kuin vesakkomyrkky vegaanille. Yksinkertainen tosiasia on kuitenkin se että eläinten laiminlyönti on oire maanviljelysväestön pahoinvoinnista, joka tulee kasvamaan sitä mukaa niin kauan kun maanviljelystä pidetään kannattamattomana. Liian moni viljelijä on siinä tilanteessa että tilalta on pakko käydä töissä sivussa hankkimassa rahat laskuihin ja jääkaapin täyttämiseen. Samoin moni viljeliä on velallisena siinä tilanteessa ettei ole varaa lopettaa tilanhoitoa. Elikä tila pyörii koko ajan pienellä miinuksella, joka saadaan paikattua käymällä sivussa töissä mutta velkojen lyhennykset ovat sen verran suuret ettei niitä kyetä lyhentämään "jalkamiehenä". Jossain vaiheessa työkoneita on uusittava ennenkuin vanhat koneet porsivat sisuksensa pellolle ja oravanpyörä jatkuu. Ainoa negatiivisesti positiivinen asia on että noita skandaalisikaloita löytyy Tanskan ja Brasilian väliltä aika monta. |
Miä ^^ suomi. |
#223.12.2009 10:18Eläimilla on oikeus vietää elämä, rääkkäjät tarvii eläintenpitokiellon, niiku Eläintenpitokieltorekisteri Suomeen-adressissa jo sanoin. |
arto kukkonen pieksämäki |
#3 Ihan tottahan tuo27.12.2009 18:00Jos ottaa eläimen tai ihmisen hoidokikseen ei niiden saisi antaa kärsiä turhaan. |
Ab Originaali Lakupekka |
#4 Mein Kampf30.03.2010 13:08Die deutschen Behörden widersetzen sich der Wiederveröffentlichung dieses Buches in dem Glauben, dass es für eine Freundschaft und Verständigung schädlich sein könnte. Diese Zweifel können wir verstehen, aber nicht teilen. Der Ursprung Hitlers ist fast irrelevant. Was wichtig ist, ist die Tatsache, dass er existierte, dass er seinem Volk und der Welt Unheil brachte und dass es immer noch Anhänger in vielen Teilen der Welt gibt. «Mein Kampf» ist ein Handbuch ihrer Vorurteile und ihrer Unwissenheit, ob sie nun der deutschen, britischen oder irgendeiner anderen Nation angehören. Es ist deshalb notwendig, dass Hitler ... verstanden werden sollte. «Mein Kampf» ist eine Einführung in seinen Geist und seine Methoden und sollte als solches zum Studium verfügbar sein. Und Theodor Heuss, der erste Bundespräsident der Bundesrepublik Deutschland, schlug mir 1959 vor, «Mein Kampf» zu kommentieren und herauszugeben. Ein besseres Mittel gegen eine Renaissance Hitlerischer Vorstellungen als «Mein Kampf», so meinte Heuss, könne es kaum geben.“ JA, ICH MUSS MEIN FUHRER SERVIEREN! STEIGEN SIE AUS UND SAGT ES! ARYISCHE VOLKEN MUSS NICHT VERLOREN SEIN! Kuten Jonne neuvoi: ES ykösellä alas, kyllä PÄRISEE! Tämä tulee mielestäni olla ohjenuora pihviä paistettaessa. |
Veronica Heikkilä Virrat |
#5 helppo ratkaisu01.04.2010 19:37ainoa ja paras ratkaisu lopettaa eläinten kärsimykset on leikata nämä yhteiskuntamme sairaat osat kokonaan pois, eli lopettaa lihansyönti kokonaan! itse olen vegaani enkä koskisi enää lihaan pitkällä tikullakaan! ei lihan, maidon ja munien (luomumunat ja -maito on asia erikseen, ne on ihan ok) syönnin lopettaminen ole vaikeaa, kun välittää eläimistä. minä olen ollut vegaani jo yli puolitoista vuotta ja olonikin on mitä parhain. iältäni olen vasta 16, mutta silti veganismi on ainoa ruokavalio, jolla voin elää ihan hyvällä omallatunnolla. niin ja muistakaa se, että kasvissyönti myös on ympäristöystävällinen valinta ja se hillitsee ilmastonmuutosta. |
herkkä sielu Vieras |
#6 ahneus04.06.2010 14:09Törkeitä nämä viimeiset uutiset siat keitetään elävänä ym. Ihmisistä tulee aina raaempia rahan toivossa sekä eläimiä ja ihmisiä kohtaan. |
Merja Sironen, Helsinki Vieras |
#7 ELÄIMIEN KUNNIOITUS07.06.2010 18:54ELÄIMIÄ PITÄÄ HOITAA HYVIN: ANTAA KUNNOLLISET TILAT, HEIDÄN TARVITSEVA PÄIVITTÄINEN RAVINTO, ELÄIMEN RODUSTA RIIPPUEN: SÄÄNNÖLLINEN LIIKUNTA, SEURA, PUHTAUS, TERVEYDENHOITO: ROKOTUKSET JA LÄÄKÄRIN TUTKIMUKSET TARVITTAESSA, HELLÄ HUOLENPITO JA RAKKAUS! IHMISET, JOTKA JÄTTÄVÄT ELÄIMET HEITTEILLE, ANSAITSISIVAT PAKKOTYÖSIIRTOLAN PAIKAN. PÄÄTTÄJÄT JA KAIKKI KEN VOI ASIAAN VAIKUTTAA:LAKI TURVAAMAAN LUOJAN LUOMAT RAKKAAT ELÄIMET!! |
Henna Hyvärinen Espoo |
#8 Farmi Nummelan laajennusta vastaan18.06.2010 14:01Eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneiden kannattaisi lisätä nimendä myös tähän tärkeään adressiin: http://www.adressit.com/farminummela |
Työkkäri on vain kurssitusta varten, ei työnhakua! Vieras |
#9 Ja kukas se maksaa?28.06.2010 23:24No kuluttaja tietenkin! Liha on jo ennestään liian kallista, ettei sitä joka kotiin ole vara ostaa, mikäli on työttömänä tai sitten niin paljon ruokittavia vatsoja. Jos sellaiset toimen piteet toteutettaisiin, nousisi hinta niinkin suureksi, että lihantuotanto siirtyisi tanskaan. Ei kotimaista kinkku jouluksi kotiin... Ja vain sen takia että nykyaikana parantuneiden elinolosuhteiden seurauksina idiootitkin saavat syödä ja vaikuttaa aina ministeritasolla maan asioihin. "Ei hinnan korotuksille, ei lihanpitoisuuden supistamiselle, ei ulkomaalaiselle lihalle". Sitä paitsi, turkikset mirreillä pakkasella on seksikäitä. Ainakin viime talvena, jolloin puolipukeiselle "oikeutta eläimille"-aktivistireppanalle olisi pitänyt soittaa valkotakkiset. |
12v. tyttö Vieras |
#10 Ihminen on eläinten pahin vihollinen!04.11.2010 16:52On hirveää kuinka ME ihmiset kohtelemme eläimiä! Kaikki ne turkistarhaukset ja eläinkokeet minä ja pari kaveriamme yritimme kerätä nimiä turkistarhauksen estämiseksi mutta kaikissa paikoissa ne nimenkeräyslaput revittiin pois. En käytä aitoja turkiksia (enkä tule käyttämään), eläinten nahkoja ja eläimillä testattuja meikkejä. Haluaisin olla kasvissyöjä ihankokonaan mutta en pysty siihen. :( |
Kelol Vieras |
#1109.11.2010 01:27Ja vitut mistään eläimistä jos ihmisetkin näkevät nälkää niin sitten tälläisestä pitää valittaa. |
only me Vieras |
#12 !26.11.2010 17:30eläinrääkkääjät helvettiiin ! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
03.12.2010 20:06- Poiston ajankohta: 03.12.2010
- Poistamisen syy: en halua julkisuuteen.
Pienetkin teot ovat vaikuttamista ! ei luovuteta ! Vieras |
#14 Kiitos Salla Tuomivaaralle11.12.2010 11:50Keinot, mitä yksityinen ihminen voi tehdä eläitenpidon julmuuksien vähentämiseksi tuntuvut kovin vähäsille,mutta jokainen pienikin teko on parempi kuin ei mitään. Oma pieni panos, miten itse yritän osaltani edes jotenkin auttaa tuntuu mitättömälle, mutta kärsimyksiltä, ja julmuuksilta ei voi sulkea silmiään, ja siksi yritän tehdä edes jotain. Siksi yritän vaikuttaa osaltani lähettämällä lehtiin asiallisia mielipidekirjoituksia, avustan rahallisesti eri järjestöjä (Viipurin Koirat ry, Pelastetaan koirat ry, Aasian karhutarhat ym. )Olen täysin tietoinen siitä, että en voi tietää minne rahani päätyvät, mutta olen ainakin yrittänyt. En myöskään syö lihaa, ja laitan kaikkiin tällaisiin vetoomuksiin nimeni alle. Hienoa, että Salla on tämänkin adressin laittanut viriämään. Olen iloinen siitä, että Salla Tuomivaara on älykkäästi ja fiksusti tuonut esille Animalian kautta turhistarhauksen "epäkohtia", ja malttanut olla asiallinen, vaikka varmasti se on vaikeaa...Seurasin tv:stä taannoin turkistarhuaskeskustelua ja Sallalla on rautaiset hermot ;) Eli turkistarhuasta puoltavien mielipiteet ja käsityksen ovat niin kivikautisia, että niitä oli hyvin vaikea edes kuunnella. Ja kansaan toki vetoaa viime kädessä kuitenkin paremmin ehkä juuri maltillinen linja, kun edelleenkin täällä elää niitä joiden mielestä jo kasvissyönti on hyvin epäilyttävää hihhulointia, ja eläinten kohtelulla ei ole mitään väliä, eivätkä eläimet edes tunne mitään, eli siis niitä saa kohdella kuin esineitä (olosuhteille, kärsimyksillä ei ole mitään väliä) JOten tuollaisia kun kuitenkin valitettavasti elää vielä paljon, niin heidän kanssaaa ehkä tuo hillitty linja voi saada edes muutaman ajatuksen aikaan. Toki mielestäni radikaalimmat teotkin ja mielipiteet ovat aivan oikeutetuja, niinhän nämä elämiä näissä laillistetuissa kidutustarhoissa pitävätkin tekevät, ja vaahto suupielessä huutavat käsittämättömiä höpötyksiään "laillistetuista elinkeinoistaan" ym. jargonista, millä ei ole mitään muuta perustetta, kuin se, että turkistarhaus mm. on Suomessa edelleen laillistettua ja valtion sallimaa eläintenrääkkäystä. Ei se, että muinainen raamatunaikainen laki on sen sallinut, tee siitä moraalin ja etiikan nimessä laillista. Ja kaikkihan tietävät, että laki perustuu aikansa eläneisiin uskomuksiin, joilla ei ole katetta, kun ihmisen viisaus lisääntyy. Esim. aikoinaan maapallo oli litteä, ja nykään jo toki uskotaan, että sehän onkin pyöreä. Ja miksi nämä rohkeat nuoret, jotka henkensä uhalla tekivät näitä "laittomia" huomatkaa sitaatti ! tekivät kuvauksia salaa turkistarhoilla -eivät ole saaneet mitään tunnustusta siitä ! Miksi heitä ei ole kutsuttu presindentinlinnaan valokeilaan tekojensa ansiosta. Olen kiitollinen siitä, että tällaisia nuoria on olemassa. Ilman heitä meistä moni eläisi vielä tänä päivänä siinä lapsenuskossa, että siellä ne pikkukettuset ja siat, ja lehmät ym. elävät kuin joulukorttimaisemasn onnelassa. Ja kauhea haloo nostettiin, että herranen aika, oikein sitten salaa kuvattiin, ja nämä asiat nostettiin keskustelun kärkeen, ja sivuun jäi se, että mitä jos näitä kuvauksia ei olisi tehty!! Kansa meni tähän halpaan ja media samoin, ja näiden edelläkävijänuorten ansiot, jotka toivat kärsimyksiä päivänvaloon - jätettiin salakuvauskohun varjoon. Ja mitenkähän näitä kuvia olisi toteen tuotu, jos ei salakuvilla. Olisi vissiin pitänyt odottaa kutsua kuvauksiin. Kiitos SAllalla ja Animalialle, olette nostaneet profiilia aktiivisena toimijanana ja järjestönä, jonka toimintaa arvostan ja Sallalle ruusuja paljon, jotta hienosti teet työtäsi. Animalia on rohkea toimija. Odottaisin myös SEY:ltä hieman aktiivisempaa otetta asiohin, hieman liian hampaatonta toimintaa teillä on, olen ollut vuosia jäsen, mutta alueeni paikallisyhdistyskin nukkuu ruususen unta Rovaniemellä, joten tuntuu aika turhalle maksaa teille jäsenmaksua, ja tällä hetkellä en miehenni kera sitä maksa. Odotan toimintaa ja näkyvyyttä. |
jakki Vieras |
#15 elämästä vieraantuneet01.01.2011 13:36se kärsimys on nuorison pääkopassa. |
mmonet Vieras |
#16 Just joo09.01.2011 01:20Sieltä maalta ja navetasta ne monen teidänkin juuret ovat. Monet sukupolvet ovat hoitaneet eläimiä ja rampautuneet raskaassa työssä. Hyväosaisia ne, joille osuudet maksettiin ja pääsivät kaupunkiin nauttimaan perintörahoista ja oikeista töistä. Kaikki mikä liittyy ruuan tuottamiseen ja viljelyyn on unohtunut ja vierasta tälle kaupunkisuvulle. Suurin osa tuottajista hoitaa eläimiään hyvin. Mistä kumpuaa oikeus koko alan tuomitsemiseen?? |
joonas Vieras |
#17 täysin turha adressi14.01.2011 15:46poistakaa koko adressi |
södö Vieras |
#1819.01.2011 17:11No niin paremmat olot s**t*n*!!!!! |
duunarit Vieras |
#19 liikenne merkki mukaan22.01.2011 13:19pystyttäkää nyt peevelin ekosakki lehmistä varottavat liikenne merkit kun lehmiä päästätte vapaaksi niin ei aamuisin tarvi työmatkoilla lehmien kanssa kolaroida |
Vieras |
#2023.01.2011 11:12Kaupunkilaisten on niin helppo näitä adresseja panna pystyyn, kun elävät lehtitietojen varassa. Mikä lehti myy otsikoilla "Maitotilalla kaikki hyvin!" tai "Laadukas sikatila Pohjois-Suomessa"? Niin, ei mikään. Helpompi on tuomita kaikki tuottajat parin otsikon perusteella, ilman taustojen tuntemista. Eivätkä ne luomulehmätkään metsissä kirmaa villeinä ja vapaina, eikä navetassa elänyt lehmä selviä VARSINKAAN pakkasella ulkona. Lehmillä ei ole niin lämmintä turkkia, kuin esimerkiksi hirvellä tai edes hevosella. |
tappaja Vieras |
#2126.01.2011 19:39tapetaan kaikki suojeliat!!!!! |
Peikko Vieras |
#22 Helppoa kuin heinänteko29.01.2011 18:37Kaikki urbaanin cityvihreän ekofasistin alkutekstin julistuksessa vaadittavat asiat korjautuvat helposti: osta vain kotimaisia maataloustuotteita ja elintarvikkeita ! |
Salla Tuomivaara Vieras |
#23 lopetetaan29.01.2011 18:53Haluan vain ilmoittaa että tämä atressi lopetetaan koska olen huomannut että tässä ei ole mitään järkeä. Olen pahoillani kaikille mutta nyt meidän pitää lopettaa koko eläin suojelu ja hyväksyä vain tuleva koska olemme hävinneet pelin. |
Peikko Vieras |
#24 Lopeta vaan29.01.2011 22:17Olen samaa mieltä, ei tässä adressissa ole mitään järkeä, ei ollut alun alkaenkaan, ja toistan edellisen kommenttini. Se ei kylläkään istu luonnosta ja eläimistä täydellisesti vieraantuneiden rikollista toimintaa kannattavien ja sen hiljaisesti hyväksyvien cityekoterroristien manipuloituihin ajatusmaailmoihin. Ihmisen ravintoaineiden tarpeetkin ovat heille tuntematon asia. |
Veronica Heikkilä Vieras |
#25 Lisää lihaa29.01.2011 22:26täswtä päivästä alkaen olen alkanut taas syömään lihaa ja tullut järkiini! syön mielelläni sian kinkkua, kyljystä, jauhelihaaja muuta mahdollista. MINÄ RAKASTAN LIHAA!!!!! |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1425 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3507 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
395 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
426 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20452 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
127 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1863 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
61 Luotu: 07.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1706 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1491 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
551 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
683 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2506 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
17 Luotu: 08.05.2025