Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Ota yhteyttä adressin tekijään
Vastavalmistuva lähihoitaja
Olen tehnyt töitä kotikuntani kotihoidossa vuoden päivät, välillä pidemmillä sopimuksilla ja välillä ihan vain keikkalaisena. Itse olen vielä nuorena ja vastavalmistuneena suhteellisen jaksava, mutta tämä lista pisti hirvittämään, kun ajattelen kaikkia niitä työkavereitani, jotka jo nyt painavat monesti viikottain tuplavuoroja, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Ja vielä kaiken tämän työmäärän jälkeen korvausta VÄHENNETÄÄN, ja viimeinen niitti tulee lomien lyhentämisestä niin, että jo nyt uupuneet työntekijät joko palavat loppuun, vaihtavat alaa tai sinnikkäästi koittavat pärjätä oman psyykkisen hyvinvoinnin kustannuksella. Kuka sitten pitää alati kasvavasta vanhasta väestöstämme huolta?
Päättäjille!
Me "huonopalkkaiset" olemme lomamme ansainneet/tiennanneet (yli 15v.) työssä olleet !!!!!!! Kuinkas päättäjät, jotka päättävät kansalaisten asioista, "yksi istuntokausihan" on vaan neljä vuotta????? päättävät MEIDÄN tienatuista/ansaituista LOMISTA????? Kysyn vaan!!!!! Ajatelkaa kun itse olette vanhoja, kuka teitä ENÄÄ HOITAA!
Pienellä palkalla muutenkin raadetaan usein jaksamisen rajoilla
Hoitotyön palkat ovat muutenkin pienet työn vaativuuteen nähden. Vuorotyön lisät ovat ansaittua alalla, joka hoitaa kansalaisten terveyspalveluita vuorokaudenajasta riippumatta.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Kroonisia sairauksia potevana ilmeisesti ainoa vaihtoehto on kohta jäädä työttömäksi :(
Lääkekulut ym. sairaudenhoitokulut vievät palkasta jo melkoisen siivun. Sairaspoissaoloja, juurikin 1-2 päivän, jos tulee n. 3-6/kk, niin kyllä on talous ahtaalla.
Eikä tilannetta suinkaan helpota nuo muut leikkaukset, joita muutenkin pienipalkkaisille on nyt suunniteltu.
Sairasta :/
Tämä on aivan sairasta, joku roti ja "pienen ihmisen" hyvinvoinnin välittäminen pitäisi edes olla!! kaikkein eniten kirvelee tuo sairastamisen sanktioiminen, ymmärtääköhän arvon SSS-kopla sitä millaista olisi sairastaa ja menettää jo valmiiksi _pienistä_ tuloista lisää rahaa vain siksi että saa jonkun pöpön työpaikaltaan?!! Se on sitten sellainen juttu, että minä ainakin menen niitä pikkuperunoita hoitamaan vaikka olisin jonkinlaisessa vatsataudissa, lämpöä nostaneessa flunssassa jne, ei yksinkertaisesti ole varaa parannella itseään kotona. Sitten vain toivotaan ettei jälkitaudit tms iske kun ei työkykyisenä painaa suoli ruvella (ihan kuin ei muutenkin jo niin olisi ja vielä lisääntyvän lapsimääränkin kanssa).
Työskentelen varhaiskasvatuksen parissa ja voin sanoa, että jos tämä näin menee niin jättäydyn tästä helvetin oravanpyörästä jollakin konstilla pois, ei tässä nykyiselläkään pahemmin mällätä, päinvastoin! on asuntolaina, on 2 lasta ja on kroonista sairautta ja lääkekuluja jo muutenkin.
Pikimminkin pitäisi saada tautisen työn lisää tähän työhön, olemme jatkuvasti alttiina lukuisille eri viruksille-ja bakteereille ja ei ne täishampootkaan yms kovin edullisia ole ja omasta pussista nekin maksetaan, täithän on päiväkotien yleinen ja säännöllinen vitsaus ja ei ne katso onko kyseessä aikuisen vai lapsen pää.
En tiedä, olo on nyt todella voimaton ja ahdistunut, kohta alkaa varmaan näkymään jossain psyykkistenkin sairauksien määrässä tämä alas painaminen, ei me olla koneita, me ollaan ihmisiä!!
| This discussion has been closed. |