EI KUNTAUUDISTUKSELLE
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista EI KUNTAUUDISTUKSELLE.
pieni ihminen |
#124.01.2012 21:11Erittäin hyvä pistää hanttiin oikeilla kriteereillä noille kuntaliitoksille. Kukahan nuo pakottamiset latelee ja mistä? Pienessä kunnassa pienten ihmisten asia pystytään hoitamaan inhimillisemmin. |
|
VOIHAN TURKKILAINEN |
#2 SUURI MAA02.02.2012 19:29Keskittävät voimat ovat vielä vallassa ja vievät uudistustaan haluamallaan tavalla. Olen surullinen tästä yksinkertaisuudesta, jolla lähipalveluja ja kunnallista itsehallintoa häväistään aurinkoisena pakkaspäivänäkin. Vain haavistomainen kansannousu auttaa torjunnassa. Vaihtoehtoinakin on edelleen vapaaehtoiset kuntaliitokset, joita edellisellä eduskuntakaudella syntyi 56 kpl, joissa kuntaluku supistui sadalla. Upea tulos. Toinen kehityslinja on ja tulee olla vastakin kuntien hyvä yhteistyö, josta maassamme on tuhansia näyttöjä. Kyllä nyt Virkkunen, Urpilainen ja vihreät keskittävät suuressa innossaan mutta tämä tulee kansakunnalle kalliiksi. Prof Ryynänen on oivaltanut kuka maksaa, kuka käyttää valtaa ja miten maa ja sen kansa jakaantuu tässä uudistuksessa. Kolmannen sortokauden voittamiseksi on tehtävä kaikki,mitä kynällä, jalalla ja järjellä on tehtävissä. Paikkavartiointi on käynnistettävä joka kylällä, kunnassa ja maakunnassa. Valmistautuminen ja perusteleminen, rohkeus ja periksiantamattomuus ovat tärkeitä tässä vaiheessa valmistauduttaessa kohtaamaan keskittävän kansanosan ja poliittisen pelin läpiajo v 2012. Tämän yöpakkaskauden kun kestämme, kestämme pitkään. Kunnallisvaalivalmistelut on käynnistettävä kylillä ja kortteleissa ehdokashankinnalla ja ankaralla politiikan teolla. Politiikka kunniaan.Lähipalvelut ja lähidemokratia ovat puolustamisen arvoisia! Löytyykö jokaisesta kylästä ja ainakin kunnasta yksi rohkea masinoija puolustamaan kaikin laillisin tavoin kunnallisia palveluja kansalaisille. Kylähullut esiin ja rohkeasti puhumaan toreille ja Turkuun. Yksi hullu juristi vielä tarvittaisiin laatimaan valituspohjia erilaisia kuntaliitosvalituksia tämän kylmän maan ja Euroopan muutoksenhakuviranomaisille. Mallit nettiin ja jakeluun kylä kylältä, kortteli korttelilta.Kuntaliitosta ei siihen ole. |
|
Sysmaa |
#3 SapluunaRe: SUURI MAA03.02.2012 13:22#2: VOIHAN TURKKILAINEN - SUURI MAA Kkansanäänestyksiäkin varten tarvitaan kaikkia 336 kuntaa varten tekstippohja sapluunaksi, joten nimenkeruu pääsisi liukkaasti liikkeelle heti laskijaisen jälkeen |
|
Vieras |
#406.02.2012 12:13Ei mitään järkeä uudistuksessa...ruohonjuuritasolla olevat pistetään pihalle kun takuuaika päättyy ja keskijohto ja johto nostavat palkkojaan huikeasti...kun on nyt isompi kunta ja enemmän töitä mukamas...ja höh...BYROKRATIAA vaan KASVATETAAN...ja kentästä ei välitetä...eikä sinne riitä rahaa...SAMA PELI VALTION TÖISSÄ ??? TUOTTAVAA TODELLAKIN !!! |
|
Vieras |
#508.02.2012 14:44Pohjois-Pohjanmaan eteläisesn osan karttaehdotuksessa näyttävät kuntien väliset luontaiset tieyhteydet jääneen vaille huomiota. Sillä alueella pääteiden linjaukset suuntautuvat usein jokivarsien mukaisesti. Pienemmät kunnat hyväksynevät liittämisen isompaansa, mutta aloitteen mukainen kuntatiheys on ehdottomasti liian harva. |
|
Vieras |
#608.02.2012 15:13kuntien lakkauttamisesta saatavat oletetut säästöt eivät riitä korjaamaan kokoomuksen suomen kansalle tekemiä virheitä ja tuhoa |
|
Vieras |
#708.02.2012 15:31Kuntakartta on murheen päivä koko Suomelle - lippu puolitankoon! |
|
Kunnat yhteen! |
#8 Lähdekritiikkiä08.02.2012 16:14En ehtinyt edes lukea tekstiä loppuun kun silmään pisti virheellinen tieto. Tuossa heti alussa väitettiin, että kuolemantapaukset tulevat lisääntymään merkittävästi johtuen samannimisistä kaduista. Lukaskaapas tuosta miten asia oikeasti hoidetaan: http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/samannimiset-tiet-ja-kadut-on-nimett%C3%A4v%C3%A4-uudelleen/633944. Plus olisi kiva tietää millä otoksella tutkimukset joihin viitataan on tehty, ja se ovatko 40-vuotta sitten tehdyt kuntauudistukset vertailukelpoisia nykyaikaan. Tarvitaanko Suomessa tosiaan 300 hengen kuntia? Tarvitaanko kuntia, joissa on lähinnä kesämökkejä? Olisihan se pirun kivaa, jos jokaisella ihmisellä olisi oma nimikkokunta ja siinä 10m säteellä kaikki mahdolliset palvelut. Todellisuudessa ei ole mahdollista. Ylipäätään monet kunnat muutenkin hoitavat esim. terveyspalvelujaan yhteisesti. |
|
mssokrates |
#908.02.2012 16:22Kuntauudistus= palvelujen viemistä kauemmas, köyhät kärsii! |
|
Muuramelainen |
#10 Muuramea ei Jyväskylään!!!08.02.2012 17:59Muurame saa ja pitää pysyä Muuramena... Jyväskylä yrittää kuitenkin vaan nuoleskella Muuramen yrityksiä ja riistää sen hyvin toimivaa palvelua (esim. kaupat ja terveysasema) |
|
Huhhahhei ja hippadei |
#11 Entä jos ei muista uuden kadun nimeä?08.02.2012 18:07Kuntauudistuksessa kadunnimet pitää vaihtaa. Kuka päättää, mikä katu saa pitää oman nimensä? Kuinka ihmiset muistavat, että kadun nimi on uusi? Hädässä kun soitetaan hätäkeskukseen niin sanotaan sen kadun nimi, missä on aina asunut. Kunnannimi voi muistua mieleen. Mutta ruumiita tulee tällä uudistuksella! |
|
Vieras |
#1208.02.2012 18:16Sekasortohallituksen sairaalloinen päähänpinttymä ei paljon kommentointia kaipaa. |
|
Ville Rauhio |
#13 PS Valtuutettu08.02.2012 18:29Kuntauudistus ei tuota säästöjä millään tavalla. Samalla lailla ihmisille pitää tarjota palveluita suuressa niin kuin pienessäkin kunnassa. Ja palvelut maksaa. Tietysti ne maksaa, mutta sitä varten maksamme paljon erilaisia veroja. Menot pienenee vain jos ihmisiä alkaa kuolla pois eli on vähemmän ihmisiä joille palveluita tarvitsee tarjota. Kuntauudistus on toiselta nimeltään päätösvallan siirtäminen kunnilta isoihin kasvukeskuksiin eli enää ei oman kunnan asukkaat päätä alueen asioista, vaan kaupungissa asuvat valtuutetut. Kun pieniä kuntia yhdistetään suuriin, niin ei tarvitse luulla että syrjäkylille tehtäisi mitään hyvää yhteiskunnan puolelta. Ei varmasti vaan kaikki keskitetään sinne missä eniten on väkeä. Tällä tavoin ajetaan kaikki ihmiset kasvukeskuksiin ja toisaalta samalla otetaan pois ihmisten vapaus asua siellä missä itse haluaa, koska kulkeminen syrjästä palvelukeskuksiin maksaa paljon, koska tarvitaan omaa autoa. Ja oman auton omistaminen ja etenkin sen käyttäminen on jo suomen maassa tehty niin kalliiksi että iso osa palkasta menee siihen että voit kulkea töihin omalla autolla. DIESELVERO eli käyttövoimavero kokonaan pois! Syrjäseudulla on pakko olla oma auto jos meinaa pärjätä, koska täällä ei joukkoliikennettä kulje. Suomen nykyinen hallitus ei osaa muuta kuin korottaa veroja ja maksuja. Ei mistään oikeista kohteista säästetä, kuten kehitysavusta, EU:n jäsenmaksuista. Ennen kaikkea tuo rahan viskaaminen euro-kriisi maihin pitää loppua, koska se menee kankkulan kaivoon. Ei koskaan tulla saamaan niitä rahoja takasin jotka irlannille, kreikalle ja portugalille on annettu. Ne maat ottaa niin paljon rahaa vastaan kuin vaan saavat ja sitte eroavat eurosta ja velat lankeaa takaajille. Niin miten sitten käy? Ei näy suomalaisten euroja enää. |
|
rain |
#1408.02.2012 19:27voikun mukavaa ovat "lopettamassa" kotikuntaani. |
|
Vieras |
#1508.02.2012 19:39"Lisäksi hätäkeskusvirheet ja siitä johtuvat kuolemantapaukset tullevat kasvamaan räjähdysmäisesti, kun yhdessä kunnassa on esim. kuusi Kirkkokatua ja ambulanssi, paloauto tai poliisiauto ajaa väärään taajamaan." No niin... Nyt meni uskottavuus. |
|
Vieras |
#1608.02.2012 20:58Kokoomus pitää tässä demokratiaa sylkykuppinaan... |
|
Realisti |
#1708.02.2012 21:18Äänestä Kokoomusta, Vastusta kuntauudistusta. Suomalaiset ansaitsevat kaiken mite heille tulee. |
|
Pare olla puhumatta, jos ei tiedä asian laitaa |
#18 Re: Lähdekritiikkiä08.02.2012 21:36#8: Kunnat yhteen! - Lähdekritiikkiä Siis tosiasiahan on, että yhdistyneiden kuntien sisällä ei kahta samannimistä katua voi olla. Ja niin kauan kun pelastustoimella ei ole päivitettyjä tietoja (päivitys ei tapahdu samalla kun katujen nimet vaihtuvat), niin virheitä sattuu ja tästä voi pahimmassa tapauksessa olla seurauksena ylimääräinen kuolema. Kokemuksesta voin sanoa, täällä Salossa kun asun, että ainakin täällä kuntaliitos on köyhdyttänyt reunaalueen palveluja todella pahasti ja sama meno jatkuu. Itselläni ei hätää ole, koska asun 2 km päässä keskustasta. Mutta sääliksi käy ne vanhukset ja perheet, jotka reunoilla asuvat ja terveyspalvelut viedään monien kilometrien päähän, jopa usean kymmenen. Ilman kunnon paikallisliikennettä matkan taittaminen on aika haasteellista, mutta sitähän kaikki eivät tunnu tajuavan. |
|
Vieras |
#1908.02.2012 21:43Kuntien rajujen yhdistämisien takana ovat mielestäni tiukkaa keskitettyä kuntapolitiikkaa harjoittavat kokoomuspoliitikot. kokoomuslaisen kuntapolitiikan tarkoituksena on hävittää palvelurakenteita kehyskuntien alueilta mahdollisimman paljon ja siirtää palvelut keskuskuntiin. Tästä seuraa se, että monet tärkeät palvelut tulevat heikkenemään kehyskunnissa liian paljon. |
|
Vieras |
#2008.02.2012 21:49Tavoite kuntien palvelurakenteiden uudistamiseksi on sinänsä hyvä. Nyt esitetty pakottamismalli ei toimi. |
|
Kaarle Huotari Adressin tekijä |
#2108.02.2012 21:50Ilahduttavaa ja rohkaisevaa, että olemme löytäneet toisemme. Vastustetaan suurella voimalla tätä kokoomuksen masinoimaa Suomen palvelujen tuhoamispolitiikkaa. Mainostetaan yhdessä tätä adressia niin paljon, että kun tämä lopulta viedään printattuna Henna Virkkuselle, niin hän ei jaksa edes nostaa sitä paperipinoa. EI LUOVUTETA! |
|
Vieras |
#2208.02.2012 21:56Jyrkkä EI pakkoliitoksille. Sitovat kansanäänestykset on järjestettävä, jos kuntalaiset niin haluavat. |
|
Maaseutu alas. |
#23 Peräkylän Sivukylän rajalta päivää08.02.2012 21:59Tässä kun on jo tehty näitä kuntauudistuksia, niin kyllä olemme jo nyt saaneet tunte sen nahoissamme. Meille ei jätetty mitään. koulut pois, tk.t pois, kaupat pois ja ihan kaikki. Jos ei olis miehellä täällä omaa yritystä ni pakonsanelemana oltais pois jouduttu muuttamaan. Voin sanoa että olen todella katkera. Ja nyt tämän uudemman kuntauudistuskartan mukaan jäätäis vielä enempi reinapitäjän reunalle keikkumaan ja räpistelemään. Kenen etu se on jos menee pelkkään kaupassa/lääkärissä käyntiin monta tuntia. Siis ihan pelkään matkaan. Näillä polttoainehinnoilla ei uskalla edes laskea kuin kallista se on yksittäiselle kuluttajalle. Kun tänne muutimme niin aisat oli oikeen loistavasti. Koulu oli vieressä ja kaikki muutkin palvelut. Vielä sukulasiet jotka ovat henkeen ja vereen kokoomuslaisia ni ihmettelee, miksi olen ko puolueelle niin vihanen. |
|
SYÖKSYKIERRE ALKANUT |
#24 KÄSIJARRU08.02.2012 22:07Nyt on pantava keskittäville voimille kybertekniikalla täysi jarru´Kansan itsemääräämisoikeus, kunnallinen itsehallinto ja lähipalvelut on puhää ja vapaaehtoisuus se väylä jota voi aidosti vastakin käyttää. Kokoomuksen Virkkunen ja sosdem Urpilainen ja vihreät on nyt keskittävänä voimana ja vaarantavat läheis- ja välittämisen yhteisöllisyyden. Vaaran vuoden tästä tulee tuolla koohotuksella. |
|
Vieras |
#2508.02.2012 22:50Asia tuntuvat aina helpoilta Helsingistä käsin katsottuna. |
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1654 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1496 Luotu: 17.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
638 Luotu: 15.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1474 Luotu: 11.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
533 Luotu: 14.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
877 Luotu: 13.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
333 Luotu: 15.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
288 Luotu: 19.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2664 Luotu: 05.10.2025
Ei energiajuomia alle 15-vuotiaille Mäntyharjulla
162 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
260 Luotu: 05.10.2025
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
326 Luotu: 13.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6419 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
84 Luotu: 14.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
575 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4408 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
787 Luotu: 04.10.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
60 Luotu: 20.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
437 Luotu: 29.07.2025