Kankaanpään taidekoulun puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Sielun peili
10 vuotta olen katsellut yhtä jos toista monumenttia tai reliefiä, nyt vasta ymmärtänyt niiden merkityksen.
Kankaanpään taidekoulu on SAMKin tunnetuin ja vahvin brändi, jolla on alallaan kaikki menestymisen edellytykset. Nyt syntynyt uhka on poliittinen, ja politiikkaan voidaan vaikuttaa aktiivisuudella.
Kuvataiteilijat ovat merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttajaryhmä. He ovat vapaan ammatin harjoittajia, joita ei voi kouluttaa liikaa, päinvastoin kyse on koulutuksesta, josta on hyötyä moninaisissa tehtävissä, kuten kuvataiteijoiden yhteiskuntaan ja työelämään osallistuminen osoittaa.
Taas yksi esimerkki metropolialuepoliittisesta ratkaisusta; itäsuomalaisena Pohjois-Karjalassa asuvana ja täältä käsin työskentelevänä kuvataiteilijana Kankaanpään erityisesti kuvanveistostaan ja ilmapiiristään kuulun taidekoulun lopettamisella uhkailu ei-valta -ja kouluhallintometropolista liian kaukana olevana opiskelupaikkana lähinnä tyrmistyttää. Onko Suomi harvaan asuttuna maana todella tullut tähän pisteeseen, että kaikki toimiva ja hyvä lopetetaan, jos se ei sijaitse suuressa taajamassa (Suomessahan ei ole muita!)? -Keskittäminen ja metropoliasenne asuttamisessa ja työntekemisessä rikkoo yhteiskuntarauhaa jo lähitulevaisuudessa. Puhumattakaan, jos globaali talouselämän epätasapaino lisää vauhtiaan. Silloin koko Suomi on periferiaa ja saa todennäköisesti luvan tulla toimeen omillaan. Mantraksi siis :pidetään maa toimivana ja asuttuna! Taidekoulut ylläpitävät elämänhalua ja luovia ratkaisukeinoja ympärillään! Kankaanpään taidekoulu on sen esimerkillään osoittanut.
Rauhaa
Täysin absurdi ja enenkaikkea hölmöläisten idea lopettaa erinomaisesti toimiva ja lukuisia eturivin taiteilijoita tuottanut yksikkö. Mielummin pitäisi lopettaa niitä satoja houkutuskursseja kulttuurin- ja viestinnän aloilla ammattikorkeakouluissa joilla ei ole perinteitä eikä erityisosaamista tällä alalla puhumattakaan paikasta joka on erityisesti tehty opiskeluun sopivaksi kuten Kankaanpään taidekoulu. Jotain järkeä pitäisi olla taas tässä sosiaali -ja terveysalojen opetuspaikkojen lisäämisessä. Muuten työttömyys lisääntyy näilläkin aloilla tulevaisuudessa. Yksinkertaisesti tasa-arvoinen palkkaus miesvaltaisiin aloihin nähden, sekä työolot ja palkkaus yleisestikin kilpailukelpoisiksi houkuttaa parhaiten näihin naisvaltaisiin aloihin ruohonjuuritasolle, miehethän ovat taiteen ja kulttuurin johtavissa tehtävissä yhtä paljon näilläkin aloilla joten asennemuutostaja lasikattojärjestelmän tietoista purkamista tarvitaan ja rajusti.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Reason for the removal: on sama kuin edellinen kommentti 41. en halua kahta kertaa! "Tekninen vihe"
Esitystaide säilytettävä
Minne ne rahat menevät, kun mihinkään ei ole varaa ja ainoa säästökeino on lopettaa toiminta.
ja Kuopio ilman taideopetusta
on absoluttiinen tyhjö!
Trendi Suomessa on muutenkin se, että kaikki persoonallinen ja pieni jyrätään. Toivottavasti taidekoulu saa jatkaa. Se osoittaisi päättäjiltä jonkinlaista kauaskantoista ajattelua.
Harakatkin nauraa taidekehälle
Re: Re:
Tuo järjetön taidekoulu Tampereella on ymmärtänyt kouluttaa taiteen kentälle myös video-, valokuva- ja mediataiteilijoita, joita klassisissa taidekouluissa kavahdettiin hyvin pitkään. Ehkä tuon "järjettömän" perustamisen syynä oli nimenomaan tarve uudistaa taidekoulutusta perinteisen koulutuksen ulkopuolelle. Myös Lahti on "perinteinen" taidekoulu, jossa korostetaan maalusta, kuvanveistoa ja grafiikkaa. Näitä kouluja ei pitäisi kuitenkaan laittaa toisiaan vastaan. Suomessa ei voi koskaan olla liikaa taidekouluja paitsi teknokraattien mielestä.
| This discussion has been closed. |