Kuponkisäännöstely käyttöön
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kalle Hietaranta#2 Jul 24, 2008, 21:22
väärässä junassa
mistäs heitit nuo "hinnastot", pelikonsoli olisi 3 tietokonetta???
siis WIIn tekemisessä kulutetaan monesti vähemmän kuin PCn tekemiseen, ja mielestäsi pitäisi säästää 12v vuotta että saa uusia, tuohan on valtavaan teknologian jarrutusta. ensinnä, konsoleita julkaistaan 2 vuoden välein uusia, jolloin vanhat seisoisivan 10 vuotta nurkassa kun sille ei tehdä enään pelejä.
Vai kuvitteletko tosiaan että konsolien valmistajat suostuisivat tähän valtavaan kehityksen hidasteeseen?
ja toiseksi, Varkauksien määrä moninkertaistuisi, sillä jos joutuisi odottamaan 10 vuotta sitä uutta konsolia, niin alkaisi itse kullakin jo hiipiä mieleen hommata uusi, keinoja kaihtamatta.
enkä puhu nyt vain pelikonsoleista, televisiot, matkapuhelimet ja tietokoneet eivät kestä koko tuota ikää, ja mikä idea on siinä, että osotat aivan järjettömän ajan että saat television, jonka jälkeen odotat toisen järjettömän ajan että saat siihen kuvaa digiboksilla tai pelikonsolilla.
tämä adressi ei näytä trollilta, mutta nuo sinun vaatimat ajat ovat kyllä pöyristyttävät.

Vieras#3 Aug 05, 2010, 18:00
Re: väärässä junassa
#2: Kalle Hietaranta - väärässä junassa
Lehtomäki vihaa konsoleit enemmän ku PC:tä. Siinä vastaus
| This discussion has been closed. |
Muttatosiaan, tuo systeemi toimisi vain virallisessa kaupassa. Käytettyjen laitteiden ostaminen ei vaatisi kuponkeja, koska niitä ei aina osteta virallisilta jälleenmyyjiltä (jotka tosin myös myyvät käytettyjä tuotteita joskus). Tämä tosin lisäisi käytettyjen tuotteiden suosiota, joka osaltaan auttaisi kulutuksen tyrehdyttämisessä.
Ja sitten tällaisella kontrollilla on kaikkia häröjä taloudellisia seuraamuksia joita ei etukäteen edes uskalla ennustaa. Mutta Sakarias, jos olet perustamassa omaa valtiota ja tarvitset kansalaisia niin ilmoittaudun vapaaehtoiseksi, ideasi ovat niin älyttömiä ja huvittavia että niiden on pakko toimia. Ainakin pienessä mittakaavassa, ja suuria valtioita onkin jo liikaa.