Laittomat maahantulijat poistettava maasta välittömästi!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Opetelkaa itse ensin suomen kieli
#6: Eed - Opetelkaa itse ensin suomen kieli
Iso kirjainhan tässä onki se tärkein juttu! Löysikkö virheen?
aiheuttaa turvattomuutta.
4
Mistä lienee saaneet osoitteeni? Tietääkseni se oli vain rikosilmoituksen vastaanottaneella viranomaisella?
Pelkään myös lappsien puolesta, eivät ymmärrä varoa.
Siis olivat seuranneet minua. Ei painajaista enää. .
Hohhoijaa
Hahaha jestas mitä sontaa!!! Mikä on laiton maahantulija? Turvapaikanhakija tai pakolainen ei ole laittomasti maassa ennen kun on saanut kielteisen päätöksen turvapaikasta ja tällöin joutuu muutenkin poistumaan maasta. Suomen laki koskee kaikkia Suomessa oleskelevia. Tämä tuntuu vaan monelta unohtuvan. Mm. rasismikin on perustuslaissa kielletty.
Ikävää myös, että kaunis suomen kieli on raiskattu tässä adressissa noin pahasti. Jos kulttuuri ja Suomi on tärkeä niin luulisi sitä arvostavan vähän enemmän myös oikeinkirjoitusta. Oksettavia te olette. Kuvittelette itsenne paremmaksi kuin muut.
Jotain toivoa, että saa vielä rauhassa kulkea, vuosiin en ole enää uskaltanut liikkua yksin illalla. Tämä erittäin ja toivon hartaasti tuottaa myös tuloksia. Kannatan.
Re:
Äänioikeus on turha argumentti, sillä monessa muslimimaassakin on naisilla äänioikeus.
Re: Hohhoijaa
Tungetaanpa nyt nämä kielioppiasiat johonkin..... Jos kuulut siihen kastiin joka on valmis vihollisen hyökätessä jättämään perheensä ja omaisensa raiskattavaksi ja tapettavaksi itse juosten häntä koipien välissä turvaa ruikuttaen kuten nämä nuoret matu sankarit! SÄÄLIN SINUA! ONNEKSI SUOMI EI OLE KALTAISTESI VARASSA!
Re: Re: Hohhoijaa
#41: Jari Salonen - Re: Hohhoijaa
Kannattaa ottaa ensin selvää maan tilanteesta ennen kuin puhuu mitä sylki suuhun tuo. Jos ei ole maata mitä puolustaa niin kyllä kai jokainen turvaan haluaa? Ne nuoret miehetkin on jonkun lapsia. Monilla on varaa lähettää turvaan yksi ja usein valinta kohdistuu sellaiseen, jolla parhaat mahdollisuudet päästä myös perille. Empatiakykyä maailma kaipaa eikä itsekkäitä idiootteja. Rikollisia on joka ryhmässä ja se on yksilön kusipäisyyttä. Tätä yksilöä tulee rangaista, ei kokonaista kansanryhmää.
Re: Re: Re: Hohhoijaa
Jos ei ole maata? Ei ole maata jossa ovat syntyneet? Eivätkö nämä tunkeutujat tulekaan Irakista,syyriasta,Somaliasta jne... Avaruudestako he tänne putosivat? Oi sorry en tuota tiennyt! Jos siellä mistä tulevatkin ei vielä itsenäisyyttä TAISTELKOOT SIELLÄ SEN PUOLESTA! NIIN TÄÄLLÄKIN AIKANAAN TEHTIIN! EI TARVITSE TÄNNE TUNKEA TUHOAMAAN MEIDÄN ITSENÄISYYTTÄ ISLAMILAISINE TAPOINEEN JA LAKEINEEN!
Re: Re: Re: Re: Hohhoijaa
#46: Jari Salonen - Re: Re: Re: Hohhoijaa
Otahan selvää mikä on maan tilanne. Jos vaihtoehdot on taistella kahdessa sekopääjoukossa tappamassa oman maan kansalaisia tai lähteä pakoon niin mitä tekisit? Esim Syyriassa ei ole tilanne, että voisi puolustaa maataan!
Edelleen Suomen laki koskee kaikkia Suomessa oleskelevia. Toisekseen yleistäminen on syvältä. Oletko sinä samanlainen kuin KAIKKI suomalaiset? Kaikki kristityt, koska olet maasta, jossa luterilaisuus on valtauskonto? Rikollisia on kaikissa kulttuureissa, uskonnoissa ja ihonväreissä. Yksilön kusipäisyydestä ei voi tuomita kokonaista kansanryhmää.
Re:
Kiitos kommentistasi! Juuri tuollaisia avoimia kertomuksia tapahtuneista rikoksista ja uhkailuista nyt kaivataankin. Kaikki totuudenmukaisesti ja avoimesti julki.mikään ei saa jäädä pimentoon.muuten ei silmät aukea tajuamaan mikä tilanne todellisuudessa on! Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi kuitenkin haluan toivottaa!
Re: Re: Re: Re: Re: Hohhoijaa
#47: - Re: Re: Re: Re: Hohhoijaa
Niin TAISTELISIN OMAN MAANI PUOLESTA VAIKKA KETÄ VASTAAN!!!! LÄHETTÄISIN VAIKKA VIIMEISILLÄ SENTEILLÄNI RAKKAANI JA LÄHEISENI TURVAAN!! JOTTA HEIDÄN ELÄMÄNSÄ VOISI JATKUA! MIEHENÄ TEKISIN SEN VAIKKA HENKENI UHALLA MILLOIN VAIN ! ITSE EN KARKUUN JUOKSISI TIETO SIITÄ SYDÄMESSÄNI ETTÄ RAKKAAT LAPSENI JA LÄHEISENI JÄIVÄT RAISKATTAVAKSI JA TAPETTAVAKSI!
Re: Re: Re: Re: Re: Hohhoijaa
#47: - Re: Re: Re: Re: Hohhoijaa
Jos nuoret miehet maksavat kalliisti oman henkensä säästäen päästäkseen itse turvaan,HYLÄTEN LAPSENSA JA VAIMONSA TAPETTAVAKSI! EN YMMÄRRÄ ENKÄ H VÄKSY SITÄ!! AI NIIN MUTTA EIHÄN NÄILLE URHEILLE MIEHILLE NAISILLA OLEKAAN MITÄÄN MUUTA ARVOA KUIN BRUTAALIEN HALUJENSA TYYDYTTÄMISEEN!!
| This discussion has been closed. |
NAISET! SUOMESSA TE OLETTE TÄYSIN TASAVERTAISIA JA SAMANARVOISIA MIESTEN KANSSA! Naisilla mm.täysin samanarvoinen äänioikeus jo suomen itsenäisyydestä lähtien! ÄLKÄÄ ALISTUKO TEIDÄN OIKEUKSIEN JA ARVOJEN POLKEMISEEN VAAN AJETAAN LAITTOMAT RIISTÄJÄT POIS ISÄNMAASTAMME!