Maahanmuuttajien tuet
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Re: Re: Re:
Oli ensimmäinen ja viimeinen tänne kirjoittama kirjoitus. Saattaa tuota olla parempaakin tekemistä kuin päivystää "kuolleella sivustolla" joidenkin ituhippien itkua ja kitinää...Lapsukaisia taidatte olla suurin osa. Lopuksi: vaikken PS:ää ole äänestänytkään, niin sanon, että te kaikki puoluetta haukkuvat olette myös itse luomassa hajaantuneisuutta ja eräänlaista kansan kahtiajakoa. Muistakaa myös se, että jokaisesta EU-maasta löytyy maahanmuuttokriittisiä puolueita vähintään yksi, myös Saksasta. PS verrattuna esim. Itävaltaan, Hollantiin, Ranskaan, Ruotsiin jne. on suorastaan maahanmuuttoystävällinen puolue. Mielestäni hyvä, että Suomen todella tylsään puoluekenttään on saatu vähän väriä ja vakavasti otettava haastaja.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Ammattitaidottomien maahamme sopeutumattomien maahanmuutto aiheuttaa Suomelle lisää velkaa. Suomen velka on jo nyt sietämättömällä tasolla. KATSOKAA VELKAKELLO.FI, niin tiedätte totuuden. Esimerkiksi 90% maassamme oleskelevaa työtävieroksuvaa Romaania (mustalaista) on yritetty kotouttaa ja sopeuttaa maamme tavoille jo satoja vuosia tuloksetta. Myös Suomalaisissa alkuasukkaissa on suhteessa todella paljon lusmuja. Kaikkien näiden elättäminen maksaa vuosittain todella suuria summia ja vielä täytyisi ulkomailta ottaa lisää verorahoilla elätettävää. Ei perkl. Tiedän itse etten ole rasisti, koska en inhoa enkä vihaa heitä henkilöinä, vaan vastustan tätä Suomen järjetöntä maahanmuutto politiikkaa ja rehellisestä työstä tietoisesti kieltäytyvien ylenpalttista rahoittamista. Kaupungit joutuvat lomauttamaan ja irtisanomaan henkilökuntaansa sadoilla ihmisillä vain siksi, ettei rahat riitä mm. sosiaali- ja terveys palveluiden tuottamiseen, mutta elättejä täytyy ottaa lisää. Voi helevetti.
This comment has been removed by the site administration.
Re: SÄÄLITTÄVÄ TORVI
#2225: - SÄÄLITTÄVÄ TORVI Säälittävää on se, ettei esimerkiksi tuolla torvella ole edes uudenvuoden yönä muuta tekemistä, kuin kirjoitella täällä idioottimaisia juttujaan. Liekkö tuolla edes on ystäviä, joiden kanssa voisi juhlia ja ottaa uusivuosi vastaan. Ei varmasti. No kiva, että meillä kaikilla muilla on toisin. Hyvää uuttavuotta kaikille.
Rakkaimpahani ystävä!
Oikein mieltäni lämmitti lukiessani huolestuneisuutesi minun uudenvuoden vietosta ja mahdollisesta yksinäisyydestäni. Voin iloksesi kertoa kirjoitelleeni näitä uudenvuoden juttuja lentokentällä välilaskun aikana matkalla etelän lämpöiseen kolmeksi viikoksi.
Ja kyllä meillä kanssamatkustajieni kera oli niin riemukasta että nauroimme silmät vesissä tämän kommenttipalstan hommaforumuskovaisten sepustuksia kuten seuraava malliksi:
"mä oon perus suomalanen isän maan meis ja mulle ei käy tutkimukset vaan totuus löytyy halla ahon skriptasta ja homma foorumilta missä kerrotaan isäm maan totuus eikä viher vasari hurri mamu kokarin mokkutus valeit."
Suurin osa lentomatkustajista ei ollut aiemmin tutustunut tämäntyyppiisiin palstoihin. Heidän hämmästyksensä oli todella suuri kummastellessaan moista tietämättömyyttä ja typeryyden määrää.
Totean ettei muutamien juttujen kirjoittelu kovinkaan kauan kestä ja olihan lentokentällä odetellessa sopivasti aikaa.
En juo edes uutena vuotena itseäni siihen kuntoon etten kykene kirjoittamaan eikä puheesta saa kunnolla selvää.
Näytät sinäkin heräilleen pikkuhiljaa uudenvuoden päivän illalla.
Lämpöisin terveisin sinulle täältä palmujen alta
Re:
Voi sinua ressukka parkaa. Etkö vielä ole selvinnyt uudenvuoden juhlinnasta kun tommoisia kirjoittelet.
Olen aivan tolkuissani oleva realistinen, en niinkään haaveiluun suuntautuva henkilö. Tämä vain tiedoksi sinulle.
Re: Re: SÄÄLITTÄVÄ TORVI
#2235: KÄURÄTORVI - Re: SÄÄLITTÄVÄ TORVI
pysy hurri siälä neggeri maassa misstä tulit ei isän maan petturi vassari tarvita kun somessa ei ole palmuja!!!!!!!!!!!!!!!11111111
Re:
Jos on jo sama niin kuinka ne saisi vielä enemmän samaksi. Riti rati rallaa
Re:
Kun putiikin nimi on Perussuomalaisten tukisäätiö, kaltaiseni pölvästi kuvittelee tietenkin, että säätiön tehtävänä on tukea puoluetta nimeltä Perussuomalaiset. Tosiasiassa asia näyttää olevan päin vastoin. Sekä Ps-puolue, että sen jäsenet on valjastettu tukemaan onnetonta, kuiviin puristettua säätiötä.
Viime vuoden lokakuussa tukisäätiön hallitus kirjasi kokouspöytäkirjaansa tiedon, josta ei ole perussuomalaisten jäsenille hiiskuttu: "...puolueessa on päätetty nettojäsenmaksutulojen siirtämisestä säätiölle sen Perussuomalaisten rahastoon". Pöytäkirjassa ei mainita, ketkä päätöksen tekivät. Odotan suurella mielenkiinnolla, miten Peruskenttä reagoi, kun tieto jäsenmaksujen ylevästä käyttötarkoituksesta leviää yleiseen tietoon.
Yksi Peruskentän kipeimmistä puheenaiheista on rahan puute. Vaikka puolue saa valtion kassasta joka kuukausi yli puoli miljoonaa euroa puoluetukea, siitä ei heru juuri mitään puolueen piireille ja paikallisosastoille. Alituisiin talkoisiin väsynyt kenttäväki kysyy kysymästä päästyään, mihin puolueen johto panttaa tukirahoja. Puoluetyötä vaikeuttava rahapula ja raha-asioihin liittyvä salailu on ruokkinut myös Perussuomalaisten tukisäätiöön liittyviä epäilyjä.
SMP:n tukisäätiö muutettiin Perussuomalaisten Tukisäätiöksi vuonna 2006. Toimintakertomuksissaan säätiö ei mainitse ainuttakaan operaatiota, jolla se olisi tukenut puolueen toimintaa.
Toimintakertomuksissa toistuu vuodesta toiseen sama virke: "Hallitus on valmistellut ja puheenjohtaja toteuttanut joulupaketin, joka on sisältänyt jouluisia elintarvikkeita ja joita on toimitettu ansioituneille sota / SMP-puolueveteraaneille / heidän perheilleen". Kummempaan säätiöllä ei ole yksinkertaisesti ollut rahkeita, sillä SMP:n tukisäätiön viimeinen miljoona (markkaa) katosi sen tileiltä vuonna 2001. (Tuon tilikauden alijäämä oli 1,17 miljoonaa markkaa.) Sittemmin tukisäätiön varallisuus on ollut enää runsaat 50 000 euroa.
Re:
SMP-puolueveteraanit Soini ja Wistbacka saavat hätäänsä kunnolisen tukipaketin jouluksi. Ja oikeastaan koska tahansa muutenkin kun heitä huvittaa.
| This discussion has been closed. |
Re:
#2194: -
Olet kertakaikkiaan huvittava tapaus...Vielä huvittavimpia on näkemyksesi :D Varmaan turha vihjailla mitään tilastoista ja niiden tulkitsemisesta, saattaa mennä liian monimutkaiseksi. Tulee mieleen tietyt kunnon kommunistit menneiltä ajoilta, niin ideologiansa sokaisemia...uskossa eläviä onnettomia.