Maahanmuuttajien tuet
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Re:hamppariko
Olen kanssasi samaa mieltä. Jotkut luulevat, että syrjäytyneet ovat aiheuttaneet tilanteensa itse. Ei siis ymmärretä, että lapsi tai nuori saatetaan syrjäyttää kaikesta jo koulukiusaamisena. Myös tässä yhteiskunnassa elämisen perusedellytykset, eli asunto ja työ ja toimeentulo ovat tärkeimmät asiat, jotka kuuluisi olla kaikilla, koska myös Suomen perustulaki niin vaatii. Jo pelkästään työttömyys aiheuttaa, ettei ihmisellä ole mahdollisuus olla elämässä mukana täysipainoisesti. Syrjäyttämällä Suomalainen ihminen näistä elämisen perusasioista Suomen valtion olisi ensisijaisesti korjattava aiheuttamansa virheet. Maahanmuuttajien yliavustaminen joka asiassa vie Suomalaisten syrjäytettyjen avustamis mahdollisuudet, koska rahaa ei ole käytettävissä enään muuhun kuin maahanmuuttajien yliavustamiseen.
Elämisen-sekä ihmisoikeudet Suomessa ryöväreiden käsissä
Suomalainen ei saa minkäänlaisia oikeuksia omassa maassaan.
Uraanikaivos Talvivaara on tuhonnut ihmis elämiä sekä heidän
omistamia ,maita jokia ,järviä ,pohjavesiä ym. Luomakunta on näille täysin arvoton.
Suomi on Raha rikollisia suosiva maa
jossa ihmisoikeudet sekä elämisenoikeudet murskata saa.
Kaikki mukaan adressiin : Vesistöjön Puolesta Stop Talvivaara !
Muslimit valloittavat Suomen
Suomi on pian seka sorron partaalla .
Politiikot ovat syypäitä tuleviin taistoihin !
Kokoomus leikkaa aina sieltä jossa ei ole leikattavaa
ja jakaa rahaa sinne jossa sitä ennestään riittävästi on.
Suomessa ei ole Minkäänlaisia Ihmisoikeuksia !!!
Talvivaaran Uraanikaivos on törkein esimerkki !
Tämä tie johtaa omanoikeuden käyttöön ottoon.
Uraani on edelleen vesiliokoinen ,,Tappava myrkky !!!
Nyt pelottaa!
n.2500,00€ NETTOTULOT KUUKAUDESSA!
Hei.
Seurustelin muutamia kuukausia erään avioliiton kautta Kiinasta Suomeen muuttaneen kiinalaisen kanssa.
Ja järkyttyneenä sain tietää mitä oikeasti Suomessa ulkomaalaisille annetaan rahaa. Tämä kiinalaisnainen pyysi minua katsomaan tiliotteestaan tarkistaakseni hänen saamansa rahat, että mitä ne ovat ja miksi hän ne saa.
Ja järkytyksekseni laskin, että hänen kuukausi "tulonsa" olivat nettona joka ainoa kuukausi sinä vuonna n.2500,00Euroa!
Tämä on se jos jokaisen kohdalla miten ulkomaalaiset saavat ilmaista rahaa! Naisella on 12-vuotias Kiinassa syntynyt tytär joka ei saa Kiinasta mitään keltään, lisäksi hänellä on nyt n.4-vuotias poika joka on suomalaisen miehen kanssa josta tämä nainen on eronnut (syy oli koska mies oli luvannut, että Suomeen tultuaan he ostaisivat omakotitalon, ja koska mies ei pystynyt taloa hankkimaan, nainen otti eron) tästä tyttärestä mies maksaa n.150 Euroa elatusapua. Kaikki muut rahat nainen saa Kelalta ja sosiaalitoimistosta, jonne häön noiden tulojen lisäksi vie vielä maksuun joitakin isompia laskuja, kuten sähkölaskut ja vesimaksut vuokra-asunnosta. Nainen ei osaa suomea, eikä ole oikein kiinnostunut opettelemaankaan. Käy kursseilla, jotka on hönelle ilmaisia, ja jonka linja-auto matkoihinkin hän saa ilmaiset bussiliput.
Ennen kuin nainen muutti Suomeen hän hgaki Kiinassa lainaa ja osti uuden kerrostaloasunnon ja uuden auton joita hän lyhentää joka kuukausi lähettämällä lyhennys rahat äidilleen joka hoitaa lyhennykset noista ja lisäksi hän lähettää myös äidillensä 500,00 Euroa joka kuukausi elämiseen. Nainen sanoo, että häön ei aioi jäädä Suomeen pysyvästi ja ei siis hae Suomen kansallísuutta vaan muuttaa takasin Kiinaan kun on saanut maksettua sen Kiinassa olevan asunnon ja auton.
Olin kuullut, että ulkomaalaisille annetaan kyllä rahaa elämiseen, mutta se, että 2500Euroa kuukaudessa puhtana käteen on kyllä h******n väärin! Töihin hän ei aikonu mennä, ja aikoi pitkittää Suomen opiskelua, ettei tarvittsisi edes mennä.
Punaisen Ristin työntekijä oli ollut hänen apunaan neuvomassa, hakemassa ja auttamassa, että hän saisi kaikki mahdolliset avut mitä ulkomaalasilla on mahdollista saada.
Että sellaista tosi asiaa Tampereen Hervannassa...
Kunpa vain joku nostaisi kissan pöydälle ja oikesti kertoisi, julkistasi jotenkin mitä noille ulkomaalaisille oikeasti annetaan rahaa.
Tuskin saisivat jos vain tuo tieto olis julkisesti tiedossa, kuinka paljon oikeasti he saavatkaan ilmaista rahaa, tekemäåttä yhtään mitään!
t. OTK.
Re: Ei ne nyt niin paljon saa...
#5: hanne lahtela - Ei ne nyt niin paljon saa...
niinpä... sos. minimia vähemmän, sen takia en ymmärrä miten joku voi keksii tämmösii väitteitä koko ajan... kuinka tyhmiä jotkut ihmiset voi olla.. sitä p. ekat 3v., kunnes se kotiutumisprosessi on ohi, maahaanmuuttajientukirahat tulee EU:lta eikä suomen veronmaksajilta...
Re: Levittäkää adressia!
#1: Petri Mäkinen - Levittäkää adressia!
missä todisteet, lähdetiedot tai faktat??? maahaanmuuttajientukiraha on n. 15% pienempi kuin perus sos. minimi. ja sitä p. ekat 3 vuotta, kunnes kotiutumisprosessi on ohi, ne rahat tulee EU:lta eikä suomen veronmaksajilta...
Re: Ei ne nyt niin paljon saa...
#5: hanne lahtela - Ei ne nyt niin paljon saa...
Otappas selvää asioista. En tiedä mistä sinä noita prosentteja vedät mutta mitään tekemistä niillä ei todellisuuden kanssa ole. Jos pidät näistä maahanmuuttajista niin yritä tukea heitä joillain muilla keinoin mutta älä sekaannu fiktiivisten mielikuvien kanssa aloitteeseen, jolla oikeasti yritetään saada ihmiset elämään maassa maan tavalla.
Re: JES
Freddyn kannattaisi opetella suomea. (Sitä ei muuten opi hommafoorumilla).
Re: Re: Ei ne nyt niin paljon saa...
#839: Artsi vain :) - Re: Ei ne nyt niin paljon saa...
Just niin Artsi, olen samaa mieltä! Ja pieni huom. Nimim. Hanne Lahtela, Etkö tiedä kuinka paljon nämä vekualihankkijat polkee hintoja, kun pääurakoitsijalta ei vaadita vastuuta työehtosopimuksellisiin palkkoihin, ehkä se "lorvija" ei saanut sitä työtä siksi kun tuli "mamu" joka teki sen halvemmalla. puhumattakaan ja huom.ottaen siitä kumpi ois ollu ehkä pätevämpi työhön. Täällä Ruotsissa 160 arvovaltasuuruus rakennusta uhkas mennä lakkoon juuri ennen pääsiäispyhiä. SYY: kun pääurakoitsijalta ei vaadita vastuuta työehtosopimuksellisiin palkkoihin ja näin pystytään polkeen hintoja. Katsotaan tuleeko muutoksia... Maassa maan tavalla!
Ja kun kieli on opeteltu, niin sitten työnhakijaksi työvoimatoimistoon, ja jos ei osallistu siellä osoitetuille kursseille, niin karenssi. Jne.
mamut
maamut
| This discussion has been closed. |
Re:hamppariko
#806: -
Oletko sattunut ikinä miettimään miksi joku nuori on syrjäytynyt? Alkkis ja nisti vanhemmat varmaan jaksaa kannustaa lastaan käymään koulua. Eli voittaja fiilis jo syntyessään. Ja sitten kun sitä apua ei ole löytynyt kun ne rahat mitkä voisi esim. käyttää lasten auttamiseen meneekin pakolaisille niin siinähän sitä ollaan.. Toiset syntyy kultalusikka suussa, toiset se jossain muualla...